Ystäväkirja: minä + juokseminen - Valmentaja Pekka Kauranen

Muistatko vielä nuoruudesta ne ihanat ystäväkirjat, joita täytettiin kavereiden kanssa koulussa välitunneilla, synttäreillä tai kun muuten vain vietettiin aikaa porukalla (nuokkarilla notkuen)? Kirjoista löytyi monenmoisia kysymyksiä aina tulevaisuuden haaveista ihastuksiin ja hauskoihin pikku nippelitietoihin kengänkoosta lempijäätelöön.

Koska tänään vietetään ystävänpäivää, ajattelin tehdä pienen aikamatkan menneisyyden ystäväkirjojen aikaan ja vastata kirjan kysymyksiin yhden elämäni tärkeimmän (ja pysyvimmän) matkakumppanin kanssa. Tässä minun ja juoksemisen yhteisvastaukset.

Milloin tutustuitte?

Lapsena leikimme kavereiden kanssa ratsastavamme (näkymättömillä)hevosilla ja laukkasimme pitkin metsiä. Nuoruudessa harrastin monenlaista liikuntaa muun muassa koripalloa, tanssia ja taekwondota. Ensimmäiset muistot oikeista juoksulenkeistä minulla ovat yläasteajoilta. Muistan kun juoksin toisinaan ennen koulua ja englanninopettajani (juoksija hänkin) kuittaili minulle oppitunneilla hyväntahtoisesti aamulenkeistä, joilla oli nähnyt minut pinkovan.

Tavoitteellisemmin aloin treenata juoksemista vuonna 2017 eli 34-vuotiaana, jolloin osallistuin myös ensimmäisille puolimaratoneille (Kiiminki-maraton ja Mourunki Trailrun).

Paras yhteinen muistonne?

Nuts Ylläs Pallas Trail Runiin osallistuminen viime heinäkuussa. Kisamatkani oli 37 km ja juoksin sen yhdessä avomieheni kanssa. Aikatavoitetta ei ollut. Halusimme vain päästä maaliin (ja saada jonkinmoiset tulokset). Kisa oli hyvin järjestetty, kanssajuoksijat ihanan tsemppaavia, päivä lämmin ja aurinkoinen, luonto uskomaton. Olin vielä kisaa edeltävänä viikkona kuumeessa ja podin poskiontelotulehdusta. En ehkä ehtinyt parantua kunnolla, mikä teki kisasta kuitenkin raskaan ja vaikean ja minusta itkuisen. Mutta voitin itseni ja pääsin maaliin – käsikkäin rakkaani kanssa!

Ketä ihailette?

Fanitan Emilia Lahtea. Lahti on maailman ensimmäinen sisututkija, joka testasi oman kanttinsa uskomattomassa haasteessa. Hänen oli tarkoitus juosta 2400 kilometriä Uudessa-Seelannissa – maan läpi etelästä pohjoiseen, mikä tarkoittaa 50 ultramatkaa 50 päivässä.

” Ultramatka on hyvä vertauskuva moneen asiaan, mm. eheytymiseen. Yhden askeleen merkitys saattaa näyttää pieneltä, mutta se on koko sen toiminnan ydinyksikkö. Niin kauan kuin me otetaan askelia, me liikutaan eteenpäin. Ja vaikka se liike olisi kuinka hidasta ja pientä tahansa, niin lopulta me päästään sinne, mihin me halutaan”, Lahti kuvailee.

Lisää tietoa Lahdesta ja sisusta https://bit.ly/38i136x

Mieleen jäänyt matka?

Pari kesää sitten lomailimme Krakovassa. Vanhaa kaupunkia eli Stare miastoa ympäröi todella kaunis puistoalue vanhoine, suurine puineen. Kun kaupunki vielä nukkui, vedimme me miehen kanssa lenkkarit jalkaan ja kiersimme vanhan kaupungin puistoissa mutkitellen. Heinäkuussa turisteista täyttynyt kaupunki näytti meille näin rauhaisan ja lempeän puolen itsestään – puun varjossa levähtäneen vanhuksen, pörräävän lakaisukoneet, leivänmuruja nokkivat pulut. Lenkin jälkeen oli luksusta suunnata maittavalle aamiaiselle.

Pakkaan matkoille lähes aina lenkkivaatteet mukaan. Minusta on ihanaa tutustua uusiin paikoihin juoksemalla. Tuntemattomassa paikassa juoksulenkistä tulee aina pieni seikkailu. En kuitenkaan juokse todella kuumissa tai pahoista ilmansaasteista kärsivissä lomakohteissa.

Yhteiset tuttavanne?

Juoksuinnostus on puraissut yllättävän montaa lähipiirissäni: kumppania, sukulaisia ja ystäviä. Monesti tavatessamme jutut johtavat lenkkipoluille, juoksuvarusteisiin tai kisavalmistautumisiin.

Myös avomieheni treenaa Karhunkierrokselle (kisamatka 55 km), joten jo meidän perheestä löytyy juoksijoita kaksi. Tai tarkalleen ottaen kolme, jos koiramme Noah lasketaan mukaan. Noahin juoksu ei ole kuitenkaan tavoitteellista vaan ennemminkin räjähtävää ja villiä. Perheestäni myös veljeni ja hänen puolisonsa juoksevat. Isäni ei juokse, mutta ansaitsee silti erikoismaininnan, sillä hän on aina kannustamassa kisoissa! Kummitätini on löytänyt lenkkeilyn innostuksen eläkepäivillään (mikä on todella kunnioitettavaa). Lisäksi moni ystäväni ja työkaverini vetää lenkkarit harva se ilta jalkaansa.

Yhteiset kisat?

Olen osallistunut yhteensä seitsemään juoksukisaan. Parhaan puolimaratonajan juoksin viime syksynä Kiimingissä, joka oli 2 t 17 min. Paransin aikaa edellisestä ennätyksestäni 4 min, mikä oli sinänsä yllätys, koska olin valmistautunut kisaan aika heikosti. Kisaa edeltävänä kesänä olin tosin treenannut tavallista enemmän.

2017: Kiiminki-maraton (21 km) ja Mourunki Trailrun (21 km)
2018: Kiiminki-maraton (21 km) ja Mourunki Trailrun (21 km)
2019: Terwahölkkä- ja maraton (21 km), Nuts Ylläs Pallas Trail Run (37 km) ja Kiiminki-maraton (21 km)

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut?

Treenasin vuosia väärin. Sykkeet olivat juostessa liian korkealla. Peruskunto jäi rakentumatta, mikä näkyi heikkona kehittymisenä. Treenasin ja treenasin, mutta tuloksia ei syntynyt. Kroppa ja lopulta myös mieli väsyivät rankoista treeneistä. Harjoittelu oli myös hyvin yksipuolisia eli pelkkää juoksua.

Piti kaivella Polar Flowsta vanhoja tietoja esiin ja tässä yksi esimerkkiviikko viime huhtikuulta, jolloin valmistauduin toukokuussa Terwahölkässä juostavalle puolimaratonille. Tiistai 21 km (keskisyke 146), torstai 12 km (keskisyke 139), lauantai 16 km (keskisyke 131) ja sunnuntai 9 km (keskisyke 154). Aerobinenkynnys minulla on 145.

Täydellinen juoksulenkki?

Joskus juoksuflow yllättää ja silloin askel on keveä, tempo hyvä ja mieli tyyni.

Kuviteltu täydellinen juoksulenkki: On kesäaamu – muu maailma vasta heräilee. On lämmintä ja t-paita ja shortsit riittävät juoksuvaatteiksi. Nappaan koiran mukaan, sillä juoksen poluilla, missä sekin voi pinkoa vapaana. Olemme kahden. Luonto on vihreimmillään ja ihastelen sen kauneutta. Pienet kiemurtelevat polut johdattelevat minut syvälle metsän uumeniin. Koska juoksu kulkee helposti, valitsen tavallista pitemmän reitin – onhan loma-aamu, eikä mihinkään kiirettä. Puiden takaa esiin paljastuu kaunis järvi, jonka rannalle pysähdyn hetkeksi hengittelemään. Koirani käyttää tilaisuuden hyväkseen ja päättää pulahtaa uimaan – pian se jo pärskyttelee vettä villisti ympärilleen. Hymyilen. Näin on hyvä.