Vaarojen Maraton, kaikkien polkujuoksukisojen kummisetä ja -täti oli käsillä. Matkana tällä kertaa 130km, joten haastetta piisaisi niin fyysisellä, kuin psyykkiselläkin puolella.
Palautuminen Ylläkseltä (NUTS Pallas – Ylläs 100km) lähti hyvin liikkeelle. Tosin seuraava kisa, Nivalan PEP 57km oli jo viiden viikon päässä Ylläksestä. Osallistumisoikeus Pyssymäkeen siirtyi edelliseltä vuodelta, kun kärsin kantapääongelmista ja nytkin ajatus oli juosta kisa pitkänä harjoituksena, ilman sen kummempia aikatavoitteita. Koin kuitenkin alisuorituneeni, tekeminen oli tahmeaa Pyssymäessä ja fiilis maalissa oli vähän alakantissa. Selkeästikään palautuminen ei ollut ollut vielä hyvällä tasolla ja kärsinkin minulle harvinaisista krampeista kisan viimeisen kolmanneksen ajan. Oikeampi paikka pitkikselle olisi ollut varmasti pari kolme viikkoa myöhemmin, mutta tällä kertaa mentiin tällä tavalla.
Palauduttuani PEP:stä ja päästyäni taas sorvin ääreen, sain tehtyä pari minun mittakaavassani varsin napakkaa verttiviikkoa. Syyskuun alkuun sain tehtyä myös hyviä myöhäisiä lampputreenejä Vaaroja silmälläpitäen. Napsahtipa lähikisasta, Korkatti Trail Runista vieläpä 22 km:n kisan voittokin. Tossu kulki lyhyessä kisassa aika kivasti, vaikka tehot jäivätkin kirittäjien puuttuessa pikku kovan puolelle. Vauhtijuoksun helppous kuitenkin yllätti positiivisella tavalla.
Sadonkorjuu työllisti varsin paljon syyskuun lopussa, joten sen kummempaa keventelyä ei treeneihin tarvinnut tehdä. Niitä ei vain yksinkertaisesti ehtinyt juoksemaan. Valvomista tuli sen sijaan harjoiteltua, kun kuivurilla osui erän vaihtoja keskelle yötä.
Kaikesta huolimatta fiilis kisaviikolla oli luottavaisen odottava. Pieni jännitys nousi aika ajoin mieleen ja huomasin ajatusten siirtyvän yhä useammin Kolin maisemiin.
Kisapäivä
Olin pilkkonut ajomatkaa lyhyemmäksi ja nyt kisapäivälle jäi vain parin tunnin ajelut Vuokatista. Majapaikan isäntä Kolin Country Clubilla oli hyvin joustava sisään- ja uloskirjautumisaikojen suhteen ja sainkin kämpän hyvissä ajoin jo iltapäivällä. Kisamateriaalinen noudon ja ruokaostosten jälkeen ei kuitenkaan hirveästi jäänyt luppoaikaa. Dropbagin valmisteluiden ja liivin pakkaamisen jälkeen saikin jo lähteä kohti lähtöaluetta.
Startti – Rykiniemi
19km 3h 01min (19 km 3:01)
Ennen starttia pikaiset juoksututtujen moikkaukset ja tsempit ja niin olikin aika siirtyä lähtöalueelle. Lähtökomento kajahti klo 18 ja hieman vajaa 90 juoksijaa lähti yön selkään kohti Eteläpäätä. Koronavuosien jälkeen oli taas huikeaa nähdä kannustavaa yleisöä reitin alkuosalla. Fiilis oli hyvä, matkan teko voisi alkaa.
Lähdin rauhallisella vauhdilla liikkeelle, jono venyi ja pikkuhiljaa muodostui samaa vauhtia eteneviä porukoita. Osa puhui, osa oli hiljaa – niin minäkin. Nautin pimenevän illan tunnelmasta ja juoksin rauhallisella tahdilla.
Lampun sai sytyttää noin tunnin etenemisen jälkeen. Sauvat minulla oli käytössä, tai käyttövalmiina heti lähdöstä alkaen ja niistä oli huomattavasti apua.
Vaikka päivällä ei ollutkaan satanut, niin ilma oli kosteaa ja juuret olivat todella liukkaita. Askellukse kanssa sai olla tarkkana alusta asti.
Lakkassa jono hajaantui ja juoksin muutaman kilometrin yksin, ennen Rykiniemen kahlaamoa ja huoltopistettä. Osa juoksijoista ylitti joen kiviä pitkin, minä menin suoraan kahlaamosta. Rykiniemeen saavuin noin 3h matkanteon jälkeen, aikatauluni mukaan
Rykiniemi – Kiviniemi
20 km 3h 56min (39km 6:57:00)
Rykiniemessä nopea pullojen täyttö ja matkaan kohti Eteläpäätä.
Pian huomasinkin eteneväni pikku porukassa joka koostui tutuista ja puolitutuista juoksijoista. Etenimme rauhallisesti, mutta ripeästi, sen kummemmin aikailematta. Syketaso pysyi kuitenkin maltillisissa lukemissa, oma tuntemus oli hyvä, juoma ja ruoka upposi.
Juoksin suurimman osan Eteläpäästä Vähäahon Onnin kanssa ja matka sujui mukavasti rupatellessa. Onni on harjoitellut paljon Kolilla, joten paikallistuntemusta Eteläpään syheröisiin polkuihin löytyi mukavasti. Eikä se pahin rymypätkätään niin mahdottoman pitkä ollut ja sekin loppui aikanaan.
Kiviniemeen saavuin yhden maissa yöllä, noin seitsemän tunnin juoksun jälkeen. Taas pikainen pullojen täyttö ja kohti Ryläystä
Kiviniemi – Peiponpelto
15km 3h 2min (54km 9:59:00)
Kiviniemestä yksin liikkeelle lähtiessäni minua alkoi suorastaan nukuttamaan. Vastaava tilanne oli tullut vastaan kesällä NUTSin kisassa Ylläksellä ja se tuli silloin energiavajeen yhteydessä. Join, tankkasin ja juoksin. Heraniementien ylityksen jälkeisellä tiepätkällä juoksin ja nukuin parin kolmen sekunnin mikrounia, raotin silmiä pysyäkseni tiellä ja jatkoin taas. Se auttoi vähän.
Ryläyksen lähestyminen meni melkoisessa horroksessa, eikä siitä jäänyt juuri mielikuvia. Vähän ennen Ryläystä saavutin yhden juoksijan ja yksi juoksija saavutti minut. Jatkoimme muutaman kilometrin kolmestaan. Se hieman piristi tunnelmaa ja uneliaisuus hävisi. Myöhemmin GPS-seurannasta ilmeni, ettei tuo horrostila varsinaisesti vauhtiin vaikuttanut, tai ainakin näytti siltä, etten sitä väliä tullut oleellisesti hitaammin – jos nyt en nopeamminkaan – kuin muut.
Pian tulin tielle ja edessä oli enää muutama kilometri seuraavaan huoltoon. Peiponpeltoon saavuin noin kymmenen tunnin taivalluksen jälkeen.
Peiponpellossa minua oltiin vastassa talkoolaisten toimesta tervetulotoivotusten ja hyvien huomenien kera.
Huolto oli totutunlainen, pullot täyteen, kiitokset talkoolaisille ja takaisin poluille.
Peiponpelto – Koli
10km 2h 01min (65km 12:00:00)
Peiponpellon jälkeen reitti muuttuu vähemmän tekniseksi. Korkeuseroa toki kertyy tälläkin välillä, mutta alusta oli pitävämpää ja meneminen oli rennompaa. Saavutin pari kolme juoksijaa Satamaa lähestyttäessä ja Kolille noustessa meitä oli hieno lamppuletka.
Ensimmäinen kierros meni aikalailla tasan 12 tuntiin, josta olisi hyvä jatkaa huollon jälkeen.
Huolto
0km 29min
Olin ihan häkellyksissäni siitä palvelualttiudesta ja hyvin kiitollisena lusikoin keittoa naamariin samalla huoltotoimenpiteitä tehden.
Saapuessani huoltoon, Luontokeskus Ukkoon, minut ohjattiin pöytään, tuotiin dropbag-laatikko, kysyttiin haluaisinko kokista, tai keittoa ja leipää, tai kahvia… tarvitsisiko pulloja täyttää? Olin ihan häkellyksissäni siitä palvelualttiudesta ja hyvin kiitollisena lusikoin keittoa naamariin samalla huoltotoimenpiteitä tehden.
Kuivasin jalat, vaihdoin sukat ja paidan. Huoltoon tullessa oli ilmassa ollut jo joitain vesipisaroita, joten pistin varmuuden vuoksi kuoritakin päälle. Huollon jälkeen ulkoilmaan mentäessä tulisi kylmä kuitenkin, ennen kuin juoksu taas lämmittäisi kropan.
Tottapuhuen Ryläyksellä en ollut ollenkaan varma olisiko minusta jatkamaan matkaa vielä toiselle kierrokselle. Huollon jälkeen elämä kuitenkin taas hymyili ja oli mukava palata poluille.
Olin ennakkoon ajatellut tekeväni noin puolen tunnin huollon ja se aika siihen kyllä sitten kuluikin. Toisaalta se oli kyllä sen arvoista, joka sekunti.
Koli – Rykiniemi
19km 3h 42min (84 km 16:11:14)
Pikkuhiljaa päivä alkoi valkenemaan ja otsalampun sai sammuttaa Mäkrää lähestyttäessä. Oli taas mukava juosta valoisassa. Vireystila oli hyvä. Vatsassa tuntui lämpimältä ja eteneminen maistui. Olimme edellisellä kierroksella jonku kanssa puhuneetkin siitä, kuinka nämä kierrokset ovat kuin kaksi eri kisaa, kaksi eri maailmaa. Ja siltä se tuntuikin.
Pikkuhiljaa meistä toisen kierroksen aloittajista muodostui pieni ryhmä ja etenimme ihan mukavaa vauhtia kohti Rykiniemeä. 65km:n kärki meni ohi jossain kohtaa ja pian takaa tulijoita sitten riittikin. Juoksu kulki hyvin, eikä nopeampien väistely merkittävästi haitannut matkan tekoa. Tosin jossain vaiheessa teimme päätöksen, että menkööt tuoreemmilla jaloilla puskan puolelta ohi, jos kiire on.
Jossain Lakkalan jälkeen jäin kaivamaan vaihtopulloa repusta ja jäin letkastamme. Jaloissa alkoi hieman painaa Vesivaaralle kiivetessä, mutta kaiken kaikkiaan olo oli varsin hyvä.
Toisen kerran Rykiniemeen saapuessani valitsin joenylitystavaksi kiviä pitkin kiertelyn ja se oli huomattavan helppo ja nopea tapa ylittää joki kuivin jaloin.
Taas pullot täyteen ja menoksi.
Rykiniemi – DNF
7km 2h 15min (91km 18:26:07)
Toista kertaa Hirvivaaralle kiivetessäni jaloissa tapahtui jotain. Yhtäkkiä jalat olivat kuin pullataikinaa ja eteneminen oli raskasta. Tankkasin energiaa, join, otin suolaa. Hetken juoksu taas kulki, mutta niin vauhti lähti taas hidastumaan. Aamuyöltä tuttu uneliaisuus palasi, mutta nyt ei ollut tietä jossa olisi voinut mikronukkua. Vatsa veti mukisematta kaiken mitä sinne laitoin, olo oli sen puolesta hyvä. Tankkasin paljon, mutta vastetta sille ei oikein löytynyt. Vauhti hidastui, silmiä painoi ja meno oli hankalaa. Kovalla tsemppaamisella sain vireystilan nousemaan ja hetken eteneminen onnistui mallikkaasti, kunnes taas uni pääsi niskan päälle ja hyydytti kulkemisen.
Kun olin edennyt parissa tunnissa noin 7km, aloin laskemaan, että sillä vauhdilla olisi siinä ja siinä ehtisinkö maaliin ennen puolta yötä. Tässä kohtaa elettiin siis vielä puolta päivää. Olin Rykiniemen huollon jälkeen syönyt lähes kaiken kiinteän energian mitä minulla oli varattuna koko loppumatkaksi ja siltikään olo ei lähtenyt kohenemaan. Urheilujuomaakaan ei voisi määräänsä enempää juoda. Hoipuin puolinukuksissa eteenpäin ja mietin vaihtoehtoja.
Olin kuullut sanonnan, että jos energiavaje iskee päälle, niin se kyllä ennen pitkää saavuttaa pohjansa ja ajan kanssa nousu kyllä tapahtuu. Nyt kuitenkin uneliaisuus vei terän etenemiseltä – polku ei meinannut riittää leveys suunnassa. Pituus suunnassa sitä oli tarjolla liiankin kanssa siihen tilanteeseen
Pysähdyin, avasin puhelimen kartan ja aloin selvittämään mahdollisia evakuointipaikkoja.
Lähellä oli metsätien ylitys jonne suuntasin. Soitin kisan GPS-seurantaan ja ilmoitin keskeytyksestä ja sain ohjeet kävellä kilometrin tai pari Takavaaran metsätietä Eteläpään P-paikalle.
Kilpailu oli minun osaltani ohi.
Summa summarum
Nyt muutamaa päivää myöhemmin keskeytys harmittaa ohuesti, mutta oli varmasti siinä tilanteessa oikea päätös. Jossittelua voisi jatkaa loputtomiin, olisiko tilanteeni korjaantunut suoritusta jatkaessani, vai ei.
Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen keskeytykseni polkujuoksun parissa, joten tilastollisestikin tänä hetki koittaisi ennemmin tai myöhemmin. Harmittavasti sen paikka oli nyt
Jalat ja kengät:
Jos hakee Vaaroilta positiivisia asioita, niin jalat toimivat hyvin koko kisan ajan. Mistään ei kiristellyt, missään ei ollut kipua. Jalkapohjat olivat hieman väsyneet, mutta kai ne saa reilun 90km:n jälkeen sitä ollakin. Molempien isovarpaiden ulkosyrjissä oli pienenpienet rakot, jotka eivät menoa haitanneet. Käytössäni oli kaksikerrossukat, sillä aiemmin päkiän sivu on ollut se rakon paikka ja halusin sen nyt välttää. Eikä siihen tosiaan rakkoja tullutkaan. Kaksikerrossukka pienentää kitkaa ihon ja sukan välissä, ratkaisu siis toimii, mutta toisaalta rakenne pidättää vettä paremmin, eli märkien paikkojen jälkeen sukka kuivuu hitaammin juostessa. Kisassa olisi ollut mahdollista pitää jalat kuivana toisen kierroksen alun vesisateeseen asti, ellen olisi kahlannut yli Rykiniemessä, mutta eipä sillä ollut merkitystä kokonaisuuden kannalta.
En teippaa tai rasvaa jalkoja muutenkaan ennen kisaa, joten ilmeisesti aika helpolla pääsen.
Kenkävalintaan kannattaa siis panostaa. Kun sopiva malli jossa jalat pysyvät ehjänä löytyy, kannattaa siinä sitten viimeiseen asti pysyä.
Kaikki kynnet ovat tallella ja eipä taida edes väri vaihtua, vaikka potkaisin oikean isovarpaan kiveen Ryläyksellä varsin makeasti. Kenkävalintaan kannattaa siis panostaa. Kun sopiva malli jossa jalat pysyvät ehjänä löytyy, kannattaa siinä sitten viimeiseen asti pysyä.
Liukkaasta kelistä huolimatta kaatumisia ei tullut. Alkumatkan pari pientä slaidia märkien juurien päällä toki pistivät käyttämään sauvoja myös alamäissä. Toisaalta käyttämäni pari juoksukenkiä oli jo käyttökautensa ehtoopuolella ja pohjan osalta parhaan pidon jo menettänyt, vaikka ei kai märillä juurilla pidä oikein mikään.
Sauvat
Sauvojen kanssa saa säästettyä jalkoja, mutta ongelmana on, että syöminen hankaloituu. Sauvoja ei myöskään herkästi tule paketoitua sauvapussiin, joten joku kätevämpi sijoituspaikka niille pitäisi olla. Vaarat eroaa luonteeltaan esim KK:sta ja NUTS Ylläksestä siten, että sauvoille on käyttöä pitkin matkaa, eikä vain lopussa.
Vatsa
Vatsan kanssa ei myöskään ollut ongelmia. Kaikki syöminen upposi ja puolen välin huollossa nautittu ruoka imeytyi hyvin. Ainoastaan Rykiniemen jälkeinen tilanne jätti aihetta pohdinnalle. Olisiko tilanne korjaantunut ajan kanssa? Oliko vauhdinjako oikea – olisiko alku pitänyt ottaa vielä maltillisemmin? Keväällä KK:n 83lla todella todella rauhalliset ekat 40km toivat huippufiilikset ja hyvän suorituskyvyn loppumatkalle. Vaikka maastoa ei voi suoraan verrata Vaaroihin, niin jotain ajatuksia se herättää.
Kohti tulevaa
Tässäpä pohdittavaa muutaman viikon ylimenokaudelle. Vaaroilta jäi sen verran hampaankoloon, että treeninälkää ei tarvitse paljon houkutella. Palautellaan nyt kuitenkin huolella, analysoidaan Vaaroja vielä tarkemmin ja sitten onkin aika suunnata katseet kohti ensikautta ja uusia haasteita. Nimi löytyy jo KK:n perusmatkan osanottajalistalta, joten tekemistä kyllä riittää!
Kiitokset!
Kiitos tapahtuman järjestäjälle ja ennen kaikkea teille talkoolaisille, olette ihan huikeita tyyppejä. Se huolenpidon määrä, jota sain keskeytyksen jälkeen osakseni, oli häkellyttävää!
Kiitos kanssajuoksijoille tsempeistä, kannustuksista ja mukavista kohtaamisista. On hienoa olla osa tätä yhteisöä!
Kiitokset myös perheelleni tuesta ja joustavuudesta!
Ja kiitos sinulle kuin luit!
Lue myös:
