Tärkeintä on juokseminen. Mitä puoli vuotta opetti?

Loppujen lopuksi tärkeintä on juokseminen. Ja uusi seikkailu!

Tärkeintä on juokseminen


Kun kesällä 2019 kiipesin Pirunkurun rakkakivikossa kohti Kesänkitunturin huippua Nuts Ylläs Pallaksella (37 km) tein lupauksen – jos jatkan polkujuoksua, etsin itselleni hyvän valmentajan. Rakastin juoksemista, huikeaa kisatunnelmaa, ympärillä avautuvaa lumoavaa karunkaunista maisemaa: arktista metsää, tunturipuroja, pitkospuita, poroja, läpi yön paistavaa aurinkoa. Juokseminen oli keskiössä – puitteet täydelliselle kisapäivälle oli pystytetty.


Ainut särö kisapäivän kirkkaudessa olin minä itse. Kova treeni ja huolellinen valmistautuminen eivät kantaneet kisoissa hedelmää. Olin täysin poikki. Itkin. Kaaduin. Syke huiteli pilvissä jo lähtöviivalla. Pääsin maaliin, mutta en kovin tyylikkäästi. Miksi? Koska olin ollut sairaana – ehkä. Todennäköisemmin olin kuitenkin harjoitellut väärin. Minulla ei ollut hyvää peruskuntoa (en edes tiennyt, mikä peruskuntotreeni on), myös mäkitreeni oli minulle vieras käsite, en ollut tehnyt yhtäkään vauhtiharjoitusta, vain muutaman mokan nimetäkseni. Toisin sanoen olin ollut aina ihan pihalla sen suhteen, miten juoksukisoihin piti treenata. Mutta niinhän valitettavan usein käy, jos on vain vähän tietoa ja vielä vähemmän taitoa. Innostusta oli kuitenkin siitäkin edestä ja siksi tälle tarinalle on olemassa jatko-osa.


En siis kuitenkaan lannistunut, päinvastoin. Ilmoitin avomiehelleni kisojen jälkeisessä endorfiinipöhnässä, että keväällä osallistutaan Nuts-Karhunkierrokselle (55 km). Mielipuolista, rohkeaa ja jännittävää! Pähkähullu idea jo siksi, etten ole juossut edes koskaan maratonia. Seuraava tavoite oli asetettu ja nyt treenimatkalle tarvittiin valmentaja – tsemppari, tukija ja ennen kaikkea suuntaa näyttävä opas.


Alkukartoitus


Pekan valitsin valmentajakseni suurilta osin hänen valmennusfilosofiansa pohjalta. Nettisivuja tutkiessa, minulle tuli tunne, että tässä HÄN on. Erityisesti kolme ajatusta sopi yksiin omien arvojeni kanssa ja herätti mielenkiinnon. 1. Urheilun, siis harjoittelun, kisaamisen ja liikunnan ylipäätään tulee olla lähtökohtaisesti hauskaa. 2. Tehdään, ei niin paljon kuin mahdollista, vaan sen verran kuin on tarpeen. 3. Asiakkaan oman tietotaidon kartuttaminen.


Tavattiin, juteltiin tavoitteista ja heitettiin ylävitoset, että tästä se yhteistyö lähtee. Tuolloin elettiin marraskuun alkua ja kisat olisivat toukokuun lopussa. Yhteistä matkaa kuljettavana olisi siis noin seitsemän kuukautta.


Valmennus tapahtui pääosin etänä, mutta tapasimme toisinaan myös kasvotusten. Pidimme yhteyttä sosiaalisen median kautta välillä päivittäinkin – aina tilanteen mukaan. Mielestäni vuorovaikutuksemme oli avointa ja rehellistä. Pekalta sain usein vaikeina hetkinä kipeästi kaipaamaani kannustusta ja tukea. Ilman hänen tsemppaustaan esimerkiksi alamäkijuoksu olisi jäänyt minulta yksin tekemättä!


Mielestäni löysimme hyvän yhteisen sävelen jo heti valmennuksen alkumetreillä. Sain selkeät ohjeet ja tiesin, miten minun tuli toimia, vaikka olin aivan uuden edessä. Pekka myös rohkaisi kysymään (ja minähän kysyin!), jos kaipasin apua tai lisäopastusta.


Aluksi kartoitettiin myös fyysinen lähtötilanne ja kävin harjoitustasotestissä, jossa selvitettiin henkilökohtaiset sykerajani. InBody-mittaus kertoi kaunistelemattomat luvut, rasvaa tulisi vähentää 9 kg ja lihasta lisätä 3 kg. Tulos ei yllättänyt.

Tutkimaton polku tai tie toi eteen aina uuden seikkailun.


Monipuolista tekemistä


Liikkeelle lähdettiin hyvän ja kestävän peruskunnon rakentamisesta. Aluksi se tarkoitti pitkiä ja reippaita kävelylenkkejä. Välillä kävely kieltämättä turhautti – kävelin ja kävelin, vaikka minustahan piti tulla hyvä ja kestävä polkujuoksija! Onneksi olimme muuttaneet vain muutamaa kuukautta aiemmin uusille kotikonnuille, joten lenkeillä tutustuin kotikulmiini pieni pala kerrallaan. Tutkimaton polku tai tie toi eteen aina uuden seikkailun.


Muutaman kuukauden jälkeen peruskunnon huolellinen rakentaminen kuitenkin kantoi näkyvää tulosta ja oli supermahtavaa vaihtaa kävelylenkit juoksuun – sykkeen silti pysyen alle 130 lyönnin minuutissa. Juokseminen oli helppoa, askel tavallista kevyempi, mieli kirkas. Nautin.


Treenipäiviä oli viikossa viisi ja ne soviteltiin ottaen huomioon arjen muut kiireet. Lepopäiviä jäi siis viikolle kaksi, mitkä takasivat palautumisen ja sen, että aikaa jäi myös muulle elämälle. Tämä rytmi tuntui sopivan hyvin sekä kropalle että mielelle, sillä en tuntenut koskaan olevani varsinaisesti väsynyt. Harjoittelu oli erittäin monipuolista: kävelyä, juoksua, mäki- ja porrastreenejä, uimista, vaellusta ja lihaskuntoa. Monipuolinen harjoittelu takasi myös motivaation säilymisen. Jos tänään treeni ei kulkenut syystä tai toisesta, seuraavana päivänä tarjolla olikin jo jotain ihan muuta.


Yhdeksi suosikki treenimuodoksi nousi yllättäen uiminen. Minulle vesi on aina ollut miellyttävä elementti. Vedessä en ajattele mitään, en ole kukaan. Olen vain siinä hetkessä ja keskityn uintiliikkeisiin ja hengityksen rytmiin. Uimailloista tuli minulle viikolla odotettu ”oma hetki”. Sain myös hyviä vinkkejä ja neuvoja tuolloiselta työpariltani, joten tunsin kehittyväni melko nopeasti paremmaksi uijaksi. Matkat pitenivät, mutta ennen kaikkea uiminen itsessään helpotti.


Henkistä valmennusta


Minulle juoksuvalmennus on ollut fyysisen treenaamisen lisäksi monin tavoin myös henkinen matka. Olen antanut toisen ihmisen päättää, miten tällä kertaa valmistaudun kisaan ja uskonut sata prosenttisesti hänen näkemyksiinsä. Olen ojentanut kuvainnollisesti käsissäni olleet kaikki nuorat ja narut toiselle ihmiselle, samalla mielessäni toivoen: ”auta sinä nyt minua tulemaan paremmaksi juoksijaksi”.


Minulle on ollut suuri helpotus, kun alan ammattilainen kertoo: miten, milloin ja kuinka paljon minun tulee treenata, jotta saavutan tavoitteeni. Pääni sisäinen ääni, joka on jo vuosia käskenyt jatkamaan vielä yhden mäen yli (kiitos tästä Antti Tuisku) tai treenaamaan kovemmin, hikipisaroita säästelemättä – on hiljentynyt. Aina rankin treeni ei ole paras treeni. Sen sijaan paras harjoitus tehdään tosissaan, tavoitteet mielessä pitäen, mutta myös ilolla. Omaa kroppaa ja mieltä tulee kuunnella ja kunnioittaa.


Tekemistä on motivoinut monin osin tieto siitä, miksi juuri kyseinen harjoitus on tärkeä. Pekka on avannut aina uuden harjoituksen kohdalla sen merkityksen. Minulle tämä on ollut äärimmäisen tärkeää, sillä sen lisäksi, että rakastan tietoa ja tiedettä ylipäätään (olenhan ammatiltanikin tiedeviestijä), motivoidun kun tiedän, mitä tekemisellä voin saavuttaa. Pekka on myös aina kannustanut etsimään lisää tietoa ja vinkkaillut hyviä kirjoja ja artikkeleita. Näin tilaa on jäänyt myös oman ymmärryksen ja oppimisen kasvattamiseen. Opittua tietoa voin hyödyntää juoksijana koko loppu elämäni.


Koronatilanteen takia, kuten varmaan jo kaikki tietävätkin, Nuts Karhunkierros 2020 on peruttu, kuten kaikki muutkin kesän kisat ja isot tapahtumat. Joku voisi ajatella, että valmennus oli siksi turha – minä en. Viimeiset seitsemän kuukautta ovat opettaneet minulle valtavan paljon juoksemisesta, mutta myös itsestäni. Kertonut kuka minä olen, mihin minä pystyn, missä menevät rajani (tai onko niitä).


Pakkaan eväät reppuun. Valitsen pienen, kiemuraisen polun. Hyppään juurakon yli. Jalkani lipeää liukkaalla kivellä ja horjahdan. Tasaan tahtia ja syke laskee, löydän oikean rytmin. Näen jäniksen ja kuulen, kun tikka hakkaa puuta. Aurinko on juuri tullut pilven takaa. Minun on hyvä olla.

Loppujen lopuksi tärkeintä on juokseminen. Ja uusi seikkailu! /Riikka

Riikan edelliset blogikirjoitukset:

Jos saan olla terve

Ystäväkirja: Minä ja juokseminen

Kymmenen juoksulupausta vuodelle 2020

7 viikkoa valmennuksessa

Miksi juoksen?

Matkalla Karhunkierrokselle

Seuraa, tykkää, jaa...:)

7 viikkoa valmennuksessa

7 viikkoa valmennuksessa on kertomus yhteistyövalmennettavani Riikan asiakkuuden ensimmäisistä viikoista. Ensimmäisten viikkojen aikana valmennus asettuu uomiinsa. Opimme hieman tuntemaan toisiamme ja toistemme ajatusmaailmaa. Kuntotestit on tehty ja valmentajana minulla on kuva siitä, mistä lähdemme liikkeelle. Perustekeminen kohti tavoitetta alkaa, mahdollisimman mukavalla ja motivoivalla tavalla luonnollisesti. Annetaanpa Riikan kertoa kokemuksistaan!

Riikka talvisessa metsässä
Asiantuntijan räätälöimä valmennus on arjen luksusta

7 viikkoa valmennuksessa

Takana on nyt seitsemän viikkoa henkilökohtaista valmennusta, jossa minulle on räätälöity tavoitteeni, eli Karhunkierroksen 55 km, mukainen harjoitusohjelma. Aloitimme marraskuun alussa ja valmennuksen on määrä päättyä kisoihin 23.5.2020 tai hieman sen jälkeen.

Olemme tavanneet Pekan kanssa kolme kertaa kasvotusten: aloitustapaamisessa, kehonpainotreeneissä ja juoksutekniikkaharjoituksissa. Täytän lähes päivittäin vuorovaikutteista harjoituspäiväkirjaa. Pekka kirjaa päiväkirjaan treenit ja lepopäivät sekä niihin liittyvät tarkemmat tiedot, mitä treenissä kannattaa painottaa tai ottaa erityisesti huomioon. Minä puolestani merkitsen päiväkirjaan sovitut tiedot: harjoituksen ajan ja matkan, keskisykkeen sekä oman fiiliksen treenistä. Tiedän ennakkoon aina noin 2 viikon treeniohjelman. Kahden viikon treenisykli oli oma toiveeni, sillä minulle on tärkeää voida suunnitella menoja ja tekemisiäni hyvissä ajoin.

Lisäksi viestimme useita kertoja viikossa sähköisten kanavien kautta. Esimerkiksi eilen Pekka lähetti linkin huippumielenkiintoisen artikkeliin. Kysyn myös usein neuvoa tai apua – kun sykkeet nousevat pilviin jo kävellessä tai vatsalihasliike ei onnistu, vaikka kuinka yritän. Pekka auttaa aina nopeasti ja tsemppaa eteenpäin. Äärettömän iso kiitos siitä hänelle!

Harjoittelua ja lepoa

Valmennus on tällä hetkellä iso osa elämääni. Haluan asian olevankin niin, sillä tavoitteen saavuttaminen on minulle tärkeää ja harjoittelu tuo iloa arjen keskelle – jotain uutta, jännittävää, odotettavaa!

Harjoituksia on viisi kertaa viikossa ja ne ovat hyvin erilaisia: kävelyä, juoksua, mäkitunkkausta, kehonpainotreeniä ja uimista. Pekka myös keksii välillä hauskoja uusia lajeja kuten takaperinjuoksu. Sovimme, että ensi vuoden alussa kokeilen lumikenkäilyä. Tekeminen on pääsääntöisesti monipuolista ja hauskaa. Aikaa treeneille on löytynyt aina hyvin!

Harjoitukset ovat peruskuntoa rakentavia eli sykealueella mennään noin 115–130 välillä. Yksi harjoituskerta kestää yleensä 1–2 tuntia. Treenin jälkeen olo on yleensä reipas ja energinen. Hyvin harva harjoitus tuntuu raskaalta. Treenaan yksin, sekä porukalla mieheni ja koiramme kanssa.

Lepopäiviä on viikossa kaksi. Voin merkata kalenteriin, milloin haluan lepopäivät pitää. Tämä mahdollistaa arjen ja harjoitusten joustavan yhteensovittamisen. Lepopäivinä teen yleensä jotain hauskaa tai tarpeellista – katson leffoja, näen isääni ja veljeäni, kokkailen isomman satsin ruokaa tai käyn jouluostoksilla. Kehoni tuntuu tykkäävän tästä rytmistä, sillä se ei ole lainkaan väsynyt tai kipeä, vaikka treenaan useammin kuin koskaan ennen. Tuntuu, että myös nukun paremmin.

Ihmeellistä lisäenergiaa

Valmennuksen aikana olen ollut mielestäni aikaansaavempi sekä töissä että kotona. Tartun usein toimeen saman tien – jos voin tehdä sen nyt, miksi odottaa. Treenaaminen on antanut minulle ihmeellistä lisäenergiaa, joka on todella tervetullutta tähän pimeimpään vuodenaikaan. Ajattelen myös monia vähän ikävämpiä/tylsempiä arkiaskareita kuten siivoamista liikuntana, joka on antanut uutta perspektiiviä tekemiseen. Jos lumityöt tai imuroiminen vievät kohti päämäärääni, sitten vain hihat heilumaan!

Valmennus on minulle myös eräänlaista arjen luksusta. Toinen ihminen, alan ammattilainen auttaa minua matkallani kohti päämääräni. Voin luottaa, että teen oikeita asioita. Se on valtavan helpottava tunne!

Tästä on hyvä jatkaa! Toivottavasti pysytte mukana matkallani.

Terveisin Riikka Harjula #riikkagoesnutskk55

Riikan edelliset blogikirjoitukset:

Miksi juoksen? 24.11.2019

Matkalla Karhunkierrokselle 01.11.2019

Valmentaja Pekka Kauranen

Pekan Valmennusfilosofia

Instagram Facebook

Seuraa, tykkää, jaa...:)