Ylläksen perusmatka, eli 160km, on yksi kolmesta Ultra Trail Tour Finlandin osakilpailusta. Tourin läpäisseille on tarjolla himoittu UTTF-liivi, johon 1/3 kiinnitys oli jo olemassa Karhunkierroksen jälkeen.
Nyt olisi siis edessä tourin toinen osakilpailu, 160 km (tai 165 km, tai mistä noita niin tarkalleen tietää) Enontekiön Hetasta, Pallaksen kautta Ylläkselle
Valmistautuminen
Valmistautuminen oli lähinnä palautumista NUTS Karhunkierroksen perusmatkalta. Näiden kahden kisan väli on vain kuusi viikkoa ja se asettaa omat haasteensa valmistautumiselle.
Omalla kohdallani palautuminen jatkui siitä, mihin se ennen Karhunkierrosta jäi, eli kevätkylvöihin ja toiseen parin viikon mittaiseen traktorissa istumisjaksoon. En todellakaan suosittele sitä. Päivät olivat pitkiä, mutta olipahan jaloilla aikaa toipua, kun ei ehtinyt juosta. </sarkasmia>
Lihaksisto palautui KK:lta varsin nopeasti, johtuen varmaankin Karhunkierroksen lopun pitkästä sauvakävelyosuudesta. Iskutus jäi pienemmäksi, kuin numeroiden valossa voisi ajatella. Kroppa oli muuten melko sekaisin kisan jälkeen. Oli kuuma ja paleli yhtä aikaa. Ei ollut nälkä ennen kuin kisaa seuraavana torstaina, jonka jälkeen olisi voinut syödä hevosen päivässä.
Paino jäi KK:n jälkeen pysyvästi noin kilon alemmaksi, kuin ennen kisaa. Toivon tuon kilon olleen rasvaa, eikä lihasta. Aika työläs laihdutuskuuriksi, en suosittele sitäkään.
Kävin juoksemassa ensimmäisen lenkin reilut kaksi viikkoa kisan jälkeen. Se tuntui hyvältä, askel oli kevyt, matkaa kertyi tuolloin reilu kymppi poluilla. Valmistautumisviikkoihin sisältyi myös kuusen istutusta ja timotein siemenviljelysten kitkentää. Molemmissa saa jalkojen päällä olla ihan kivasti, eikä iskutusta tule. Juoksua kertyi pari kolme lyhyehkön lenkin (tunnin kahtapuolen) verran viikossa, vähän vauhtileikittelyä, vähän kiihtyviä, vähän PK1:stä – fiiliksen mukaan. Maastopyöräilin myös vähän.
Omaa kehoa kuunnellessa tuntui siltä, että vähemmän on enemmän tässä tapauksessa ja luotin siihen.
Kisaviikko
Lähdimme perheen kanssa kohti pohjoista jo noin viikko ennen kisaa. Missään kohtaa ajomatkat eivät venyneet kovin pitkiksi. Oli mahdollista levätä, toisin kuin ennen Karhunkierrosta.
Poikamme osallistuivat NUTS Kids & Juniors tapahtumiin. On hienoa, että myös perheen pienimmät huomioidaan. Ennen starttia kuuluttaja haastatteli osanottajia, musat soi ja fiilis oli kuin missä tahansa kisastarissa. Näin kasvatetaan uutta sukupolvea itsensä voittajia. Kiitos NUTS!
Kisapäivä
Sain nukuttua suhteellisen hyvin ennen kisaa. Vähän kutkutti vatsassa, mutta niin sen kuuluu tehdäkin. Olo oli luottavainen, mutta pieni kysymysmerkki kummitteli mielessä.
Etureiteni olivat kireät ja lähes kostetusarat. Olin aiempina päivinä vähän hölkkäillyt ja maastopyöräillyt, mutta nyt tuntuu kuin olisi takana ollut vähintään maraton. Syytä kireyteen en keksinyt. Ehkä ne kaipasivat juoksua?
Päätin lähteä kokeilemaan, mihin saakka jalat kantavat. Tiedä vaikka ne vertyisivät matkalla?
Bussi starttasi Äkäslompolosta ja matka Hettaa kohti alkoi. Perillä oli hyvin aikaa lähtövalmisteluihin ja juoksututtujen moikkailuihin. Tsemppejä jaettiin puolin ja toisin ja viimein oli lähdön hetki.
Startti- Mustavaara
11,4 km (11,4 km) – 1:23:07 (1:23:07)
Reitin alussa on muutaman kilometrin osuus päällystettyä tietä. Lähdin hitaasti liikkeelle. Pyrin pitämään sen fiiliksen, että tekisi mieli juosta kovempaa. Mutten juossut. Osa juoksijoista katosi horisonttiin melko pian, jono venyi pitkäksi. Pyrin juokseman asfaltin ulkopuolella mahdollisimman paljon. Jalat eivät missään vaiheessa tuntuneet hyviltä, mutta matka taittui silti. Pian olikin aika kääntyä hiekkatielle ja pienet korkeuserot toivat monotoniseen juoksuun vaihtelua.
Mustavaaran huollossa nopeasti pariin pulloon vedet ( Tailwind-jauheet oli jo siellä), sipsejä kourallinen ja matka jatkui kohti Pyhäkeroa
Mustavaara- Ketomella
20 km (31,5 km) – 3:13:05 (4:36:12)
Parikymmentä minuuttia ennen meitä perusmatkalaisia startanneita 66 km:n juoksijoita alkoi tulla selkä edellä vastaan. Samoin kuin heitä, jotka Hetasta karkasivat omaan kuntotasoonsa nähden ylikovaa.
Olo oli hyvä, otin Pyhäkeron nousuun sauvat käyttöön. Jalat tuntuivat vahvoilta ylämäessä ja sauvoessa matka taittui hyvää kyytiä. Vähän jännitti pitkä, Pyhäkeron huipulta, yhtä pientä nousua lukuunottamatta, lähes Ketomellaan jatkuva alamäki. Miten tukkoon etureidet siitä menevät, kun lähtiessäkin olivat niin kipeät?
Yllätys oli suuri, kun jalat toimivat niinkuin pitikin! Sattuihan se vähän kipeisiin lihaksiin, mutta eksentristä lihastyötä jaksoi painaa oikein hyvin ja rennosti.
Avotunturissa tuuleskeli, mutta hyvin pärjäsi lyhyillä lahkeilla ja hihoilla. Kun reitti sukelsi metsän sisään Ketomellaa lähestyttäessä, reitin ensimmäinen hyttynen osui kohdalle. Hyttysmyrkky pysyi silti vielä repussa.
Viimeiset kilometrit ennen Ketomellaa oli melkoista juurakkojumppaa. Nyt reitti oli kuiva ja nopea, mutta entäs jos olisi satanut pari kolme viikkoa putkeen ennen kisaa?
Ketomellan huollossa oli kova kuhina. Nopeasti pullot täyteen pitkälle, yli 30km:n huoltovälille ennen Pallasta. Sipsejä taas kourallinen evääksi ja hissukseen matkaa taittamaan. Jalat olivat OK, mutta kipeät. Kyllä niillä menisi, mutta huoltopisteiden jälkeiset ensimmäiset sadat metrit olivat kivuliaat.
Ketomella- Pallas
34,3 km (65,9 km) – 5:10:38 ( 9:48:17)
Reitti jatkui ensin päällystettyä tietä ja kääntyi sitten mönkijän uralle, kumpuilevaan kangasmaastoon. Pidin vauhdin rauhallisena. Jalkoihin sattui lähinnä junnaavilla tasaisilla osuuksilla. Hietajärven jälkeen reitti nousi avotunturiin ja taas oli maisemia katseltavaksi asti.
Ylöspäin mentiin vahvalla jalalla tunkaten, alas rennosti juosten. Olo oli vahva, energia upposi. En oikeastaan säästellyt enää, koska ajattelin että pääsen ainakin nauttimaan vauhdikkaista alamäistä, jos reissu päättyy Pallakselle.
En varsinaisesti ole koskaan aiemmin nauttinyt ylämäkiin tunkkaamisesta, mutta nyt sekin maistui oikein hyvin.
Vaikka keli oli viileä ja sateenuhka roikkui ilmassa, niin nestettä upposi yllättävän paljon. Tankkasin yhden pullon täyteen Montellinmajan purosta. Matka jatkui, tunkkasin ylös, juoksin vauhdilla alas, nautin. En ollut aiemmin kulkenut Hetta-Pallas väliä, joten koitin vilkuilla vähän tunturimaisemaakin. Upeaa oli!
Vajaa kymppi ennen Pallasta oli pullot taas tyhjinä. Saavutin Isoniemen Villen, taivallettiin jonkin matkaa yhdessä, kunnes tuli puheeksi että minulla on vedet loppu. Sain Villeltä pullollisen purovettä ja taas mentiin! Suurkiitos Ville!
Taivaskeron satulasta oli Pallakselle 3km kovaa sorastettua ja vauhdikasta alamäkeä. Juoksin minkä pystyin, eli melko kovaa. Jalkojen lihakset olivat kipeät ja nyt uutena myös jalkapohjat. Jalkapohjan lihakset tuntuva väsyneiltä ja niihin sattui. Samoin varpaisiin. Ei siellä hiertymiä ollut, eikä rakkoja. Vetreytin jalkojani alamäkeen juostessa. Kipristelin varpaita askelen lentovaiheen aikana, se tuntui auttavan. Samoin pyörittelin vähän nilkkoja juostessa. Tämähän toimii!
Sama kipu joka oli pistänyt minut kävelemään viimeiset 50km KK:lla oli siis juoksun aikaisella jalkateräjumpalla taltutettavissa!
Saavuin hyvillä mielin Pallaksen huoltoon, jossa oli perhe vastassa. Olin ennakkoarvailuissa asetellut varovasti noin 10h tavoiteaikaa Pallakselle ja se alittui reilulla 10 minuutilla.
Kuivasin jalat ja vaihdoin sukat. Ohutta hiekkaa oli varpaiden välissä, muttei se ollut saanut vielä mitään aikaan. Vaihtokengät odottivat seuraavassa dropbagissä Peurakaltiossa. Toisaalta kengät olivat nyt kuivat, eikä niiden vaihdolle olisikaan ollut tarvetta.
Vaihdoin myös pitkähihaisen paidan ja pitkät trikoot yötä vasten.
Söin keittoa, latasin seuraavan reilun 45 km:n eväät reppuun dropbagistä ja täytin pullot. Ulkona oli alkanut sataa tihuuttamaan, joten vedin kuoritakin päälle. Arvelin, että kylmä tulee kuitenkin huollosta lähtiessä. Sain huoltoon kulumaan aikaan noin 30min, mutta koin ettei sillä ole kokonaisuuden kannalta sen suurempaa merkitystä. Hyvä ja huolellinen huolto takaa matkan teon jatkuvuuden ja se oli prioriteetti yksi sillä hetkellä.
Pallas -Rauhala
21,1 km (87,0 km) – 3:37:39 (14:06:55)
Pallaksen jälkeen reitti sukelsi metsään ja viimevuoden 100km:n kisasta tutulle reitille. Maisemallisesti reitin parhain anti oli jäänyt taakse ja nyt enemmän tai vähemmän metsäistä polkua olisi edessä ainakin seuraavat 60km.
Tuoreella jalalla Pallaksen ja Rauhalan välin syheröinen polku oli mennyt edellisvuonna helposti, mutta nyt tuntui ettei rytmistä pääse ollenkaan kiinni. Paikoin tuli mieleen Kolin Eteläpää.
66 km:n juoksijat olivat jääneet maaliinsa Pallakselle ja reitillä oli yhtäkkiä tyhjää ja hiljaista. Vain me perusmatkalaiset. Saavutin jonkun, joku saavutti minut. Kello kääntyi seuraavan vuorokauden puolelle, matka eteni, jalkoihin sattui ja reitin toinen hyttynen ilmaantui paikalle vähän ennen Rauhalan huoltoa.
Huollossa pullot täyteen, sipsiä kouraan, kiitokset ja kohti Pahtavuomaa
Rauhala – Pahtavuoma
11,6 km (98,7 km) – 2:28:25 ( 16:35:20)
Rauhalasta lähdettäessä reitti kulkee ensimmäisen pari kilometriä asfaltilla. Viime vuonna tuo pätkä tuntui loputtomalta, nyt se meni helposti. Huumoria tiepätkälle toi nopeusvalvontataulu, joka kertoi juoksuvauhdikseni 8 km/h ja näytti vihreää peukkua! Hyvä ettei mennyt ylinopeutta!
Kuten edelliseltä vuodelta, niin ei tältäkään kertaa tältä etapilta ole sen kummempia muistikuvia. Polku menee ylös ja alas, oikealle ja vasemmalle. Aikansa kun sitä menee, niin saapuu Pahtavuomaan. Niin kävi nytkin.
Huollossa pullot täyteen ja sipsejä kouraan ja menoksi. Reitin kolmas hyttynen jäi huoltoon inisemään.
Pahtavuoma- Peurakaltio
13,8 km (112,5 km) – 2:45:45 (19:21:05)
Aamuyön tunnit saivat aikaan pienen vireystason laskun. Syke ei kauheasti noussut. Energia upposi hyvin, ja olo oli kipeitä jalkoja lukuunottamatta ihan OK. Jalkojen kipu ei ollut pahentunut ja siihen alkoi tottumaan. Tämmöistä tämä on.
Aikani juostuani aloin miettimään, josko tämä olisi jo Mustavaara ja senhän se puhelimen kartta-appin mukaan olikin. Eli jykkä alas ja jyrkkä ylös, niin oltaisiin Äkäskerolla, jonka jälkeen olisi Peurakaltion iso huolto. Nopeastihan tämä matka etenee!
Peurakaltion huollossa vaihdoin kuivan paidan, mutta jätin vielä pitkät lahkeet. Olin lähtenyt Salomonin Ultra Glideillä Hetasta. Sukkina 1000Miles kaksikerrossukat. Pallaksella vaihdoin sukat, niin ikään kaksikerrossukkiin, mutta nyt olisi tarjolla vaihdokkina vain tavalliset yksikerroksiset juoksusukat. Lisäksi olisi myös mahdollisuus vaihtaa kengät Dynafitin Ultra 100:iin.
Mieleen tuli vanha sanonta: “ if it ain’t broken, don’t fix it”. Joten eipä sitten vaihdeta! Jalkapohjat olivat kunnossa, metsäpätkällä ei kenkiin mennyt edes hiekkaa, joten tällä setillä mentäisiin loppuun saakka.
Pikapuuroa ja hörppy kahvia aamupalaksi, loppumatkan eväät juoksureppuun ja pullot täyteen ja takaisin baanalle. Huollossa tuntui menevän taas ikuisuus, muttei se näissä hommissa ole niin justiinsa.
Peurakaltio – Ylläsjärvi
30,4 km (143,0 km) – 5:14:11 (24:35:16)
Peurakaltiosta reitti jatkuu harvassa kangasmetsässä helppoa neulaspolkua useamman kilometrin. Leikin ajatuksella, montako kilometriä on maaliin. Tiesin, että vastaus; “yli 50km” ( ja n. 12h) ahdistaisi, mutta olo oli niin luottavainen, että tällaistakin laskentaa uskalsi tehdä. Ehkä jopa testasin omia reaktioitani. Sen jälkeen pätkin reittiä etappeihin ja arvelin Ylläsjärven olevan mahdollista saavuttaa aikalailla 24h ajassa ja maaliin päästävän alle 30 tunnissa. Aika rohkeita päätelmiä, sillä matkalla olisi vielä monta muuttujaa edessä.
Tällä osuudella on Kotamajalle järjestetty vesipiste. Ennen Kotamajaa oleva pitkä kivikkoinen hivuttava nousu sai jalkapohjat helliksi ja pistinkin pullojen täytön yhteydessä hetkeksi Kotamajan terassille pitkäkseni, jalat ylhäällä. Teki aika hyvää!
Jatkoin matkaa erään 100km:n juoksijan kanssa. Hän oli puhelias ja veti hyvällä höökillä menemään. Juoksimme useamman kilometrin suhteellisen reippaasti ja huomasin että sykkeen noustessa myös vireystilaan tuli selkeä parannus. Tätä se kaipasi! Matka eteni kohti Kesänkijärveä, josta käännyttäisiin kohti Ylläsjärveä uudelle reitille, koska Varkaankurun pitkokset olivat remontissa.
Jossain tässä Kotamajan jälkeen oli vähän paarmoja pörräämässä ja poloiselle perusmatkalaiselle vauhtia antamassa.
Uusi osuus kiertää Kellostapulin itäpuolelta ja yhtyy vanhaan reittiin Yllästunturin ja Keskisenlaen satulan tuntumassa. Polku oli pyöräilijöille tehtyä kovaa murskepohjaa. Ymmärrän että ihmiset haluavat luonnon helmaan ja hyvä tietenkin ,kun haluavat, mutta polkujuoksijalle tällainen tasainen kova pohja on kyllä… no en sano mitä.
Ylläsjärven huoltoon pääsin melkolailla 24h taivalluksen jälkeen. Olo oli melko rikkinäinen, sillä murskepolulla oli ollut melko kuuma, jalkapohjat olivat hellinä ja kaikkialle vyötärön alapuolella sattui ( paitsi polviin!)
Tein taas pitkän huollon. Vaihdoin takaisin shortseihin, vaihdoin myös kuivan paidan. Tyhjensin kengistä hiekat pois. Istui varjoon ja join vettä. Perhe tuli huoltoon kannustamaan, ja sain heiltä kylmää Coca-colaa. Oli mukamas kuuma, vaikka ei ollut kuin +18 tai jotain. Pullot täyteen ja menoksi.
Ylläsjärvi- Kellokas
7,4 km (154,4 km) – 1:27:57 (26:03:13)
Edessä olisi Yllästunturin ylitys. Nousu ei minua jännittänyt, vaan se alaspäin tuleminen. Jalat alkoivat olla sen verran puhki, että Äkäslompolon puolen jyrkkä huoltotie ei tulisi olemaan mikään helppo pätkä.
Huollosta lähtiessä jalat olivat kankeat, jalkapohjiin sattui ja tuonne ylös olisi kiivettävä! Pian jalat taas kuitenkin toimivat, kun pääsin tunkkauksen makuun ja taisi nousupätkä olla vain 3min edellisvuoden 100 km:n kisan vastaavaa hitaampi! Oikeastaan nousun aikana ei ollut minkäänlaista ongelmaa, jalat jaksoivat painaa ja fiilis oli hyvä.
Olin kiivennyt saman nousun kertaalleen keväällä, pääsiäisen aikaan. Menin ennen aamupalaa jalkaisin laskettelurinnettä pitkin ylös ja juoksin alas, tutulla mäellähän sitä siis oltiin. Ylhäällä tuuleskeli aika viileästi, mutta se ei haitannut.
Juoksu onnistui kohtuudella yläosan huoltotiellä ja onnistui se siinä jyrkälläkin. Etureisiin ja jalkapohjiin sattui, mutta voimaa tuntui olevan hyvin tallella ja Kellokkaan huoltoon oli kiva tulla, kun ennakkoon jännittänyt pätkä sujui yli odotusten. Kokonaisuutena tämä huoltoväli oli vain n.10min hitaampi, kuin viime vuoden satasen jäljiltä, jolloin sentään koin nauttineeni alamäkirallattelusta!
Kellokkaassa pullot täyteen ja viimeiselle etapille!
Kellokas – Maali
13,8 km (164,3 km) – 2:09:39 (28:12:22)
Alamäki jatkuu vielä hetken Kellokaan jälkeen. Juoksin kohtuullista vauhtia Kesänkijärvelle. Askel kulki kevyesti. Matka painoi jo tietenkin, kaikkialle sattui, mutta jäljellä olevan matkan määrä sai moiset pikkuseikat unohtumaan.
Pirunkurun alaosassa kaivoin taas sauvat käyttöön ja aloitin tunkkaamisen. Kurussa oli vähän ruuhkaisaa; 15km:n, 37km:n, 100km:n ja 160km:n juoksijoita pyrki ylöspäin rakkakivikosssa, kukin parhaansa mukaan. Pienellä siksakilla ruuhkapaikoista pääsi ohi ja jalkaa tuntui olevan vielä tunkata aika hyvin. Kurussa oli kuuma, sillä tuuli ei päässyt viilentämään. Toisaalta tuntui, ettei siinä malta pysähtyä juomaankaan, juo sitten ylhäällä!
Mikään nousu ei koskaan kestä loputtomasti, ei myöskään Pirunkuru. Edessä olisi pitkä loiva alamäki Kesängin laelta, Nilivaaran kautta Äkäslompoloon. Jalat olivat ylhäällä melko puhki ja sanoin jollekin alamäkeen juoksemisen onnistuvan ainoastaan vanhasta muistista. Tein lyhyitä kävelypätkiä välissä ja sitten taas juoksin.
Kun reitti kääntyy Nilivaaran alla kohti kylää, niin hiekkatiellä juoksu tuntui jopa vahvalta.
Olimme edellisellä viikolla olleet niillämain kannustamassa NUTS 300:n voittajaa Max Mobergiä, kun hän tuli Äkäslompoloon maaliin yli 300:n juoksukilometrin jälkeen. Hänen juoksunsa oli vahvaa ja helpon näköistä. Muistan todenneeni, että voisinpa joskus päättää perusmatkan yhtä vanhan näköiseen juoksuun.
En tiedä miltä minun juoksuni näytti, mutta se tuntui vahvalta. 28h:n taivalluksen jälkeen jalat ovat vielä juostavat, vaikka lähtiessä epäilykseni olivat suuret. Fiilis siinä vaiheessa oli melkoisen hyvä!
Kannustajia alkoi olla reitin varrella entistä enemmän. Kellot kalkattivat ja maalialueen kuulutukset ja musiikki alkoivat kuulumaan. Sauvat pakettiin, numerolappu eteen, kannustusten saattelemana pyörätielle kohti maalia. Endorfiinit jylläsivät, juoksu rullasi ja kivut olivat tiessään!
Maali! Ajassa 28h 12min 22s
Kilpailun jälkeen
En tiedä oliko tämä se ns. pöljä päivä, mutta ainakin semi pöljä.
Ennakkoon askarruttanut etureisien kipu ei haitannut, eikä pahentunut reissun aikana – jos nyt ei parantunutkaan. Noin 190000 askelta saa tietysti jonkinverran tuntuakin, mutta olen hirmuisen tyytyväinen että yhtään rakkoa ei tullut, eikä yhtään varpaankynttä tummunut. Kipu, jonka kanssa kipuilin koko reissun on ja oli sellaista lihaskipua. Hyvää kipua, ehkä näin ajatellen. Se menee ohi.
Pari ensimmäistä yötä olivat melko huonoja. Kroppa kävi kierroksilla, eikä jaloille löytynyt oikein paikkaa, missä niihin ei olisi sattunut. Liikkeelle lähdöt ovat vielä näin kolmantena päivänä kisan jälkeen vähän hitaita, mutta jalat vertyy mukavasti lyhyenkin kävelyn aikana. Levossa ei enää jomota. Ruoka maistuu ja on jopa nälkä. Toisin kuin KK:n jälkeen keväällä.
Energiastrategia kisassa
Energia upposi koko kisan ajan tosi hyvin. Käyntin Tailwindia sekoitetettuna siten, että yhdessä 0,5L lötkössä on hiilaria 60 g. Pullo tunnissa, 20min välein nautittuna.
Sen lisänä oli tarkoitus syödä vähän karkkia, tai pähkinä-hedelmä mixiä kouran silmällinen niin ikään 20min välein. Näin tunnissa sisään oli tarkoitus saada n.70g/hh
Huolloissa lisäksi vettä ja sipsejä. Isoissa huolloissa jotain enemmän. Pallaksella kanakeittoa, Peurakaltiossa kaurapuuroa
Minkäänlaisia vatsaongelmia ei ollut, eikä kovin suuria mustia hetkiäkään. Kyllähän olotila aina tekee aaltoliikettä, mutta huonot hetket menevät yhtä nopeasti ohi kuin hyvätkin! Nyt kokonaisuus oli selkeästi plussan puolella.
Viimeisellä huoltovälllä ei karkki enää maistunut, mutta Tailwind meni alas ongelmitta.
Mitä opin?
Minulle, sekä kuntoilijana, että valmentajana tämä pitkät reissut, tai kisat yleensäkin ovat hyviä paikkoja oppia uusia asioita. Tai voi olla, että kyse on näkökulmasta. Pitkät matkat tarjoavat niin paljon erilaisia muuttujia, että niihin ei aina osaa ennakkoon varautua. Siksi kokemus aiemmilta matkoilta tarjoaa ehkä työkalupakkiin uusia työkaluja uusien haasteiden kohtaamiseen. Minun työkalupakkini on ehkä vielä pieni, mutta on ollut mukava huomata, että sitä voi tässä vuosien varrella kuitenkin säännöllisesti kerryttää.
Tästä on hyvä ammentaa myös valmennettavillekin.
Mutta mitä siis opin tällä reissulla? Opin sen että jos kivun voi sietää ja se ei pahene, ei se ole mikään este matkan jatkamiselle. Opin myös, että lyhyillä kehonhuoltotoimilla juoksun aikana voi olotilaa kohentaa.
Mitä tekisin toisin?
En oikeastaan juuri mitään.
Tai ehkä varaisin samanlaiset vaihtosukat myös Peurakaltioon, mitä oli aiemmillakin pätkillä, niin olisi ollut ainakin mahdollista vaihtaa sukat, jos olisin halunnut.
Ja niinkuin taisin KK:n jälkeen kirjoittaa, niin jalkoihin voisi hankkia punttikuurilla lisää jerkkua. Mutta se on syksyn loskakelien ohjelmassa sitten
Summa Summarum
Kisakalenterissa on tällä hetkellä vain Vaarojen perusmatka lokakuun alussa. UTTF liiviin on nyt 2/3 kiinnitys, eli ei mitään, ellei Vaarat mene päätyyn saakka. Itse aiheutettua painetta syksyisille poluille siis tiedossa!
Paikallinen Korkatti Trail run Haapavedellä lienee kuitenkin ohjelmassa syyskuun alussa. 15km siellä kovana treeninä sopii hyvin ohjelmaan.
Seuraavat viikot ovat palauttelua ja harjoituskuormaa alan nostamaan ehkä elokuun alussa pikkuhiljaa. Elo-syyskuulle saakin sitten hyvän treenijakson ennen Kolia. Näin se kausi tässä etenee!
Kiitokset!
Kiitos taas perhe ja ystävät tuesta ja kannustuksesta!
Kiitos kanssajuoksijat siellä reitillä ja vuosien varrella kertyneet juoksututut. Mukava on teidän kanssa viettää juoksukuplassa aikaa!
Kiitos talkoolaiset, teette hienoa työtä, ei nämä tapahtumat synny ilman teitä!
Kiitos NUTS organisaatio. Iso sirkus pyöritettäväksi! Vähän gps-sekoiluja kisaviikolla, mutta hienosti te olette tämän homman vetäneet jo vuodesta toiseen!
Tulokset:
Kiitos kun luit!
PS. 1.11.2023 starttaa myös LONG TRAIL 2.0 7kk verkkovalmennus.
Sopivasti vuoden 2024 Karhunkierrokselle!
Jos olet kiinnostunut, tai haluat kysyä lisää:
