Marraskuu alkaa jännittävissä, sekä innostavissa merkeissä. Uusi asiakas aloittaa valmennuksessani.
Kyllä, se on aina jännittävää ja innostavaa päästä työskentelemään uuden ihmisen kanssa, oppia tuntemaan hänet ja löytämään ne keinot, joilla hänen tavoitteeseensa päästään. Mutta nyt lisänä on myös uusi lähestymiskulma.
Aloitan yhteistyön Riikan kanssa, kohti hänen tavoitettaan. Seuraavan seitsemän kuukauden aikana pääsette seuraamaan Riikan matkaa kohti hänen upeaa tavoitettaan. Niin täällä blogissa, kuin somekanavillani, Facebookissa ja Instagramissa
Annetaan kuitenkin Riikan itsensä kertoa taustatarina yhteistyöprojektillemme. Ole hyvä Riikka.
Matkalla Karhunkierrokselle (55 km)
Makoilen sohvalla ja katselen ikkunasta. Ensin puista tippuvia värikkäitä lehtiä ja myöhemmin hiljaa leijailevia lumihiutaleita. Maan peittää valkea lumipeitto ja kylmä pakkasviima saa ihmiset kääriytymään tiukemmin toppapomppiin, kaulahuiveihin ja villapipoihin. Elämä lasiruudun takana jatkaa kulkuaan: syksy, alkutalvi, joulu, uusi vuosi…
Minun maailmani on kuitenkin pysähtynyt. Takana on rankka vuosi – suuria menetyksiä ja onnettomuus, jonka hoitovirheen seurauksena minut on passitettu kuukausien sairaslomalle. Hoitamaton reisiluun murtuma, laaja keuhkoveritulppa ja jalan laskimotukokset säikäyttivät minut, mutta myös sairaalan henkilökunnan. Muistan, miten Teräsmieheltä näyttävä lääkäri seuraa näytöltä löytävätkö verihyytymät sydämeni läpi ja kuulen pienen helpottuneen huokauksen, kun akuutein vaihe alkaa olla ohi.
Kotisohvalla minulla on aikaa miettiä elämääni ja unelmiani. Yksi toive nousee mieleeni muita kirkkaampana. Haluan kuntoutua ja juosta tavoitteellisemin – päästä tulettamaan päätäni metsäpoluille! Päätän tähdätä vielä samana vuonna puolimaratonille.
Kiipeän neljä kuukautta onnettomuuden jälkeen kuntosalin juoksumatolle. (En saa treenata vielä yksin ulkona, koska se on liian vaarallista.) Itken ja kävelen. Jalka ei suoristu ja pelkään kipua. Muutaman viikon päästä juoksu kulkee kuitenkin uudella tavalla tai ehkä paremminkin vanhaan malliin. Olenhan juossut enemmän ja vähemmän koko aikuisikäni.
Syksyllä noin kymmenen kuukautta onnettomuudesta, osallistun ensimmäiselle puolimaratonille Kiimingissä ja tästä muutaman viikon päästä pingon puolikkaan Mourunki trailrunin poluilla Kempeleessä. Tunnen eläväni!
Reissukaverina kestävyysvalmentaja
Tuosta kaikesta on nyt kolme vuotta. Takana on kuusi puolimaratonia sekä Nuts Ylläs Pallas 37 km. Nälkä kasvaa syödessä tai tässä tapauksessa tavoitteet juostessa. Haluan ultraajaksi ja ennen pitkää tahdon kiivetä Kilimanjarolle. Se on suunnitelmani ennen kuin täytän neljäkymmentä, johon on aikaa enää hintsusta päälle pari vuotta.
Pekka Kauranen, kestävyysvalmentaja ja personal trainer, auttaa minua matkallani kohti ensi toukokuun karhunkierrosta (55 km), joka on selkeä seuraava etappi tavoitetaulukossani. Työnjakomme on yksinkertainen. Pekka kertoo, mitä minun pitää tehdä ja minä teen. Juoksun lisäksi olen kertonut treenaavani mielelläni myös salilla, uivani ja vesijuoksevani. Se mihin en suostu on hiihto ja pyöräily (vaikka voitinkin eka luokalla koulumme hiihtokilpailut ja olen siitä ylpeä edelleen). Tiedossa on myös ainakin kuntotestausta, ryhmätreenejä ja – noh kaikkea, mitä Pekka keksii.
Te puolestaan pääsette mukaan tälle puoli vuotta kestävälle matkalle, jossa valmistaudun kisaan, täällä blogissa, FB:ssä ja Instagramissa. #riikkagoesnutskk55 auttaa teitä pysymään mukana menossa.
Jotain minusta matkustajana
Olen juoksijana sitoutunut, kova treenaamaan ja Suomen säitä hyvin kestävä. Luen tai tätä nykyä useamminkin kuuntelen juoksemisesta kertovia äänikirjoja. Rakasta höpötellä kaikesta juoksuun liittyvästä: kisoista, juoksukengistä, uusista lenkkipoluista, rakosta rakon alla, vettä hylkivästä juoksutakista.
Olen kuitenkin armottoman hidas juoksija, jolle nousee kovat sykkeet. Kisoissa yksi toisensa jälkeen ohittaa minut. En ole tyytyväinen kehitykseeni. Itken helposti. Olen myös varma, että teen treenatessani vääriä asioista. Pysyn usein mukavuusalueellani ja juoksen tutun 8 km lenkin, jonka ehdin tehdä sillä aikaa, kun sauna lämpenee. Nukun myös huonosti ja herkuttelen liikaa. Olen stressaaja ja hieman perfektionisti.
Työskentelen digitaalisen viestinnän asiantuntijana Museo- ja tiedekeskus Luupissa, jossa vastaan Oulun taidemuseon viestinnästä. Asun kumppanini kanssa juuri valmistuneessa, mielestäni ehkä maailman ihanimmassa omakotitalossa. Rakastan: kauhuelokuvia, puutarhanhoitoa, pörröisiä eläimiä, villasukkia, irtokarkkeja ja kauniita asioita. Olen ollut kasvissyöjä koko aikuisikäni ja suosin vegaanisia vaatteita. Yritän tehdä eettisiä ja maailmaa pala palalta pelastavia valintoja. Avomieheni Miikka on sekä paras ystäväni että myös lenkkikaverini. Lisäksi joukon jatkona viipottaa Miikan kaksi ihanaa lasta ja karvakaverimme glen of imaalinterrieri Noah. Elämäni pähkinänkuoressa.
Toivottavasti tulet seuraamaan matkaani ja ennen kaikkea tsemppaamaan! Jokainen peukutus, tykkäys, neuvo ja niksi otetaan ilolla vastaan.
terveisin Riikka Harjula #riikkagoesnutskk55
