Kategoria: Uncategorized

Vaarojen Maraton, kaikkien polkujuoksukisojen kummisetä ja -täti oli käsillä. Matkana tällä kertaa 130km, joten haastetta piisaisi niin fyysisellä, kuin psyykkiselläkin puolella.

Palautuminen Ylläkseltä (NUTS Pallas – Ylläs 100km) lähti hyvin liikkeelle. Tosin seuraava kisa, Nivalan PEP 57km oli jo viiden viikon päässä Ylläksestä. Osallistumisoikeus Pyssymäkeen siirtyi edelliseltä vuodelta, kun kärsin kantapääongelmista ja nytkin ajatus oli juosta kisa pitkänä harjoituksena, ilman sen kummempia aikatavoitteita. Koin kuitenkin alisuorituneeni, tekeminen oli tahmeaa Pyssymäessä ja fiilis maalissa oli vähän alakantissa. Selkeästikään palautuminen ei ollut ollut vielä hyvällä tasolla ja kärsinkin minulle harvinaisista krampeista kisan viimeisen kolmanneksen ajan. Oikeampi paikka pitkikselle olisi ollut varmasti pari kolme viikkoa myöhemmin, mutta tällä kertaa mentiin tällä tavalla.

Palauduttuani PEP:stä ja päästyäni taas sorvin ääreen, sain tehtyä pari minun mittakaavassani varsin napakkaa verttiviikkoa. Syyskuun alkuun sain tehtyä myös hyviä myöhäisiä lampputreenejä Vaaroja silmälläpitäen. Napsahtipa lähikisasta, Korkatti Trail Runista vieläpä 22 km:n kisan voittokin. Tossu kulki lyhyessä kisassa aika kivasti, vaikka tehot jäivätkin kirittäjien puuttuessa pikku kovan puolelle. Vauhtijuoksun helppous kuitenkin yllätti positiivisella tavalla.

Sadonkorjuu työllisti varsin paljon syyskuun lopussa, joten sen kummempaa keventelyä ei treeneihin tarvinnut tehdä. Niitä ei vain yksinkertaisesti ehtinyt juoksemaan. Valvomista tuli sen sijaan harjoiteltua, kun kuivurilla osui erän vaihtoja keskelle yötä.

Kaikesta huolimatta fiilis kisaviikolla oli luottavaisen odottava. Pieni jännitys nousi aika ajoin mieleen ja huomasin ajatusten siirtyvän yhä useammin Kolin maisemiin.

Kisapäivä

Olin pilkkonut ajomatkaa lyhyemmäksi ja nyt kisapäivälle jäi vain parin tunnin ajelut Vuokatista. Majapaikan isäntä Kolin Country Clubilla oli hyvin joustava sisään- ja uloskirjautumisaikojen suhteen ja sainkin kämpän hyvissä ajoin jo iltapäivällä. Kisamateriaalinen noudon ja ruokaostosten jälkeen ei kuitenkaan hirveästi jäänyt luppoaikaa. Dropbagin valmisteluiden ja liivin pakkaamisen jälkeen saikin jo lähteä kohti lähtöaluetta. 

Startti – Rykiniemi

19km 3h 01min (19 km 3:01)

Ennen starttia pikaiset juoksututtujen moikkaukset ja tsempit ja niin olikin aika siirtyä lähtöalueelle. Lähtökomento kajahti klo 18 ja hieman vajaa 90 juoksijaa lähti yön selkään kohti Eteläpäätä. Koronavuosien jälkeen oli taas huikeaa nähdä kannustavaa yleisöä reitin alkuosalla. Fiilis oli hyvä, matkan teko voisi alkaa.

Lähdin rauhallisella vauhdilla liikkeelle, jono venyi ja pikkuhiljaa muodostui samaa vauhtia eteneviä porukoita. Osa puhui, osa oli hiljaa – niin minäkin. Nautin pimenevän illan tunnelmasta ja juoksin rauhallisella tahdilla.

Lampun sai sytyttää noin tunnin etenemisen jälkeen. Sauvat minulla oli käytössä, tai käyttövalmiina heti lähdöstä alkaen ja niistä oli huomattavasti apua.

Vaikka päivällä ei ollutkaan satanut, niin ilma oli kosteaa ja juuret olivat todella liukkaita. Askellukse kanssa sai olla tarkkana alusta asti. 

Lakkassa jono hajaantui ja juoksin muutaman kilometrin yksin, ennen Rykiniemen kahlaamoa ja huoltopistettä. Osa juoksijoista ylitti joen kiviä pitkin, minä menin suoraan kahlaamosta. Rykiniemeen saavuin noin 3h matkanteon jälkeen, aikatauluni mukaan

Rykiniemi – Kiviniemi

20 km 3h 56min  (39km 6:57:00)

Rykiniemessä nopea pullojen täyttö ja matkaan kohti Eteläpäätä. 

Pian huomasinkin eteneväni pikku porukassa joka koostui tutuista ja puolitutuista juoksijoista. Etenimme rauhallisesti, mutta ripeästi, sen kummemmin aikailematta. Syketaso pysyi kuitenkin maltillisissa lukemissa, oma tuntemus oli hyvä, juoma ja ruoka upposi.

Juoksin suurimman osan Eteläpäästä Vähäahon Onnin kanssa ja matka sujui mukavasti rupatellessa. Onni on harjoitellut paljon Kolilla, joten paikallistuntemusta Eteläpään syheröisiin polkuihin löytyi mukavasti. Eikä se pahin rymypätkätään niin mahdottoman pitkä ollut ja sekin loppui aikanaan.

Kiviniemeen saavuin yhden maissa yöllä, noin seitsemän tunnin juoksun jälkeen. Taas pikainen pullojen täyttö ja kohti Ryläystä

Kiviniemi – Peiponpelto

15km 3h 2min  (54km 9:59:00)

Kiviniemestä yksin liikkeelle lähtiessäni minua alkoi suorastaan nukuttamaan. Vastaava tilanne oli tullut vastaan kesällä NUTSin kisassa Ylläksellä ja se tuli silloin energiavajeen yhteydessä. Join, tankkasin ja juoksin. Heraniementien ylityksen jälkeisellä tiepätkällä juoksin ja nukuin parin kolmen sekunnin mikrounia, raotin silmiä pysyäkseni tiellä ja jatkoin taas. Se auttoi vähän. 

Ryläyksen lähestyminen meni melkoisessa horroksessa, eikä siitä jäänyt juuri mielikuvia. Vähän ennen Ryläystä saavutin yhden juoksijan ja yksi juoksija saavutti minut. Jatkoimme muutaman kilometrin kolmestaan. Se hieman piristi tunnelmaa ja uneliaisuus hävisi. Myöhemmin GPS-seurannasta ilmeni, ettei tuo horrostila varsinaisesti vauhtiin vaikuttanut, tai ainakin näytti siltä, etten sitä väliä tullut oleellisesti hitaammin – jos nyt en nopeamminkaan – kuin muut. 

Pian tulin tielle ja edessä oli enää muutama kilometri seuraavaan huoltoon. Peiponpeltoon saavuin noin kymmenen tunnin taivalluksen jälkeen. 

Peiponpellossa minua oltiin vastassa talkoolaisten toimesta tervetulotoivotusten ja hyvien huomenien kera.

Huolto oli totutunlainen, pullot täyteen, kiitokset talkoolaisille ja takaisin poluille.

Peiponpelto – Koli

10km 2h 01min (65km 12:00:00)

 Peiponpellon jälkeen reitti muuttuu vähemmän tekniseksi. Korkeuseroa toki kertyy tälläkin välillä, mutta alusta oli pitävämpää ja meneminen oli rennompaa. Saavutin pari kolme juoksijaa Satamaa lähestyttäessä ja Kolille noustessa meitä oli hieno lamppuletka.

Ensimmäinen kierros meni aikalailla tasan 12 tuntiin, josta olisi hyvä jatkaa huollon jälkeen.

Huolto

0km 29min

Olin ihan häkellyksissäni siitä palvelualttiudesta ja hyvin kiitollisena lusikoin keittoa naamariin samalla huoltotoimenpiteitä tehden. 

Saapuessani huoltoon, Luontokeskus Ukkoon, minut ohjattiin pöytään, tuotiin dropbag-laatikko, kysyttiin haluaisinko kokista, tai keittoa ja leipää, tai kahvia… tarvitsisiko pulloja täyttää? Olin ihan häkellyksissäni siitä palvelualttiudesta ja hyvin kiitollisena lusikoin keittoa naamariin samalla huoltotoimenpiteitä tehden. 

Kuivasin jalat, vaihdoin sukat ja paidan. Huoltoon tullessa oli ilmassa ollut jo joitain vesipisaroita, joten pistin varmuuden vuoksi kuoritakin päälle. Huollon jälkeen ulkoilmaan mentäessä tulisi kylmä kuitenkin, ennen kuin juoksu taas lämmittäisi kropan.

Tottapuhuen Ryläyksellä en ollut ollenkaan varma olisiko minusta jatkamaan matkaa vielä toiselle kierrokselle. Huollon jälkeen elämä kuitenkin taas hymyili ja oli mukava palata poluille.

Olin ennakkoon ajatellut tekeväni noin puolen tunnin huollon ja se aika siihen kyllä sitten kuluikin. Toisaalta se oli kyllä sen arvoista, joka sekunti.

Koli – Rykiniemi

19km 3h 42min (84 km 16:11:14) 

Pikkuhiljaa päivä alkoi valkenemaan ja otsalampun sai sammuttaa Mäkrää lähestyttäessä. Oli taas mukava juosta valoisassa. Vireystila oli hyvä. Vatsassa tuntui lämpimältä ja eteneminen maistui. Olimme edellisellä kierroksella jonku kanssa puhuneetkin siitä, kuinka nämä kierrokset ovat kuin kaksi eri kisaa, kaksi eri maailmaa. Ja siltä se tuntuikin.

Pikkuhiljaa meistä toisen kierroksen aloittajista muodostui pieni ryhmä ja etenimme ihan mukavaa vauhtia kohti Rykiniemeä. 65km:n kärki meni ohi jossain kohtaa ja pian takaa tulijoita sitten riittikin. Juoksu kulki hyvin, eikä nopeampien väistely merkittävästi haitannut matkan tekoa. Tosin jossain vaiheessa teimme päätöksen, että menkööt tuoreemmilla jaloilla puskan puolelta ohi, jos kiire on.

Jossain Lakkalan jälkeen jäin kaivamaan vaihtopulloa repusta ja jäin letkastamme. Jaloissa alkoi hieman painaa Vesivaaralle kiivetessä, mutta kaiken kaikkiaan olo oli varsin hyvä.

Toisen kerran Rykiniemeen saapuessani valitsin joenylitystavaksi kiviä pitkin kiertelyn ja se oli huomattavan helppo ja nopea tapa ylittää joki kuivin jaloin. 

Taas pullot täyteen ja menoksi.

Rykiniemi – DNF

7km 2h 15min (91km 18:26:07)

Toista kertaa Hirvivaaralle kiivetessäni jaloissa tapahtui jotain. Yhtäkkiä jalat olivat kuin pullataikinaa ja eteneminen oli raskasta. Tankkasin energiaa, join, otin suolaa. Hetken juoksu taas kulki, mutta niin vauhti lähti taas hidastumaan. Aamuyöltä tuttu uneliaisuus palasi, mutta nyt ei ollut tietä jossa olisi voinut mikronukkua. Vatsa veti mukisematta kaiken mitä sinne laitoin, olo oli sen puolesta hyvä. Tankkasin paljon, mutta vastetta sille ei oikein löytynyt. Vauhti hidastui, silmiä painoi ja meno oli hankalaa. Kovalla tsemppaamisella sain vireystilan nousemaan ja hetken eteneminen onnistui mallikkaasti, kunnes taas uni pääsi niskan päälle ja hyydytti kulkemisen.

Kun olin edennyt parissa tunnissa noin 7km,  aloin laskemaan, että sillä vauhdilla olisi siinä ja siinä ehtisinkö maaliin ennen puolta yötä. Tässä kohtaa elettiin siis vielä puolta päivää. Olin Rykiniemen huollon jälkeen syönyt lähes kaiken kiinteän energian mitä minulla oli varattuna koko loppumatkaksi ja siltikään olo ei lähtenyt kohenemaan. Urheilujuomaakaan ei voisi määräänsä enempää juoda. Hoipuin puolinukuksissa eteenpäin ja mietin vaihtoehtoja.

Olin kuullut sanonnan, että jos energiavaje iskee päälle, niin se kyllä ennen pitkää saavuttaa pohjansa ja ajan kanssa nousu kyllä tapahtuu. Nyt kuitenkin uneliaisuus vei terän etenemiseltä – polku ei meinannut riittää leveys suunnassa. Pituus suunnassa sitä oli tarjolla liiankin kanssa siihen tilanteeseen

Pysähdyin, avasin puhelimen kartan ja aloin selvittämään mahdollisia evakuointipaikkoja. 

Lähellä oli metsätien ylitys jonne suuntasin. Soitin kisan GPS-seurantaan ja ilmoitin keskeytyksestä ja sain ohjeet kävellä kilometrin tai pari Takavaaran metsätietä Eteläpään P-paikalle.

Kilpailu oli minun osaltani ohi.

Summa summarum

Nyt muutamaa päivää myöhemmin keskeytys harmittaa ohuesti, mutta oli varmasti siinä tilanteessa oikea päätös. Jossittelua voisi jatkaa loputtomiin, olisiko tilanteeni korjaantunut suoritusta jatkaessani, vai ei.

Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen keskeytykseni polkujuoksun parissa, joten tilastollisestikin tänä hetki koittaisi ennemmin tai myöhemmin. Harmittavasti sen paikka oli nyt

Jalat ja kengät:

Jos hakee Vaaroilta positiivisia asioita, niin jalat toimivat hyvin koko kisan ajan. Mistään ei kiristellyt, missään ei ollut kipua. Jalkapohjat olivat hieman väsyneet, mutta kai ne saa reilun 90km:n jälkeen sitä ollakin. Molempien isovarpaiden ulkosyrjissä oli  pienenpienet rakot, jotka eivät menoa haitanneet. Käytössäni oli kaksikerrossukat, sillä aiemmin päkiän sivu on ollut se rakon paikka ja halusin sen nyt välttää. Eikä siihen tosiaan rakkoja tullutkaan. Kaksikerrossukka pienentää kitkaa ihon ja sukan välissä, ratkaisu siis toimii, mutta toisaalta rakenne pidättää vettä paremmin, eli märkien paikkojen jälkeen sukka kuivuu hitaammin juostessa. Kisassa olisi ollut mahdollista pitää jalat kuivana toisen kierroksen alun vesisateeseen asti, ellen olisi kahlannut yli Rykiniemessä, mutta eipä sillä ollut merkitystä kokonaisuuden kannalta.

En teippaa tai rasvaa jalkoja muutenkaan ennen kisaa, joten ilmeisesti aika helpolla pääsen.

Kenkävalintaan kannattaa siis panostaa. Kun sopiva malli jossa jalat pysyvät ehjänä löytyy, kannattaa siinä sitten viimeiseen asti pysyä.

Kaikki kynnet ovat tallella ja eipä taida edes väri vaihtua, vaikka potkaisin oikean isovarpaan kiveen Ryläyksellä varsin makeasti. Kenkävalintaan kannattaa siis panostaa. Kun sopiva malli jossa jalat pysyvät ehjänä löytyy, kannattaa siinä sitten viimeiseen asti pysyä.

Liukkaasta kelistä huolimatta kaatumisia ei tullut. Alkumatkan pari pientä slaidia märkien juurien päällä toki pistivät käyttämään sauvoja myös alamäissä. Toisaalta käyttämäni pari juoksukenkiä oli jo käyttökautensa ehtoopuolella ja pohjan osalta parhaan pidon jo menettänyt, vaikka ei kai märillä juurilla pidä oikein mikään. 

Sauvat

Sauvojen kanssa saa säästettyä jalkoja, mutta ongelmana on, että syöminen hankaloituu. Sauvoja ei myöskään herkästi tule paketoitua sauvapussiin, joten joku kätevämpi sijoituspaikka niille pitäisi olla. Vaarat eroaa luonteeltaan esim KK:sta ja NUTS Ylläksestä siten, että sauvoille on käyttöä pitkin matkaa, eikä vain lopussa.

Vatsa

Vatsan kanssa ei myöskään ollut ongelmia. Kaikki syöminen upposi ja puolen välin huollossa nautittu ruoka imeytyi hyvin. Ainoastaan Rykiniemen jälkeinen tilanne jätti aihetta pohdinnalle. Olisiko tilanne korjaantunut ajan kanssa? Oliko vauhdinjako oikea – olisiko alku pitänyt ottaa vielä maltillisemmin? Keväällä KK:n 83lla  todella todella rauhalliset ekat 40km toivat huippufiilikset ja hyvän suorituskyvyn loppumatkalle. Vaikka maastoa ei voi suoraan verrata Vaaroihin, niin jotain ajatuksia se herättää. 

Kohti tulevaa

Tässäpä pohdittavaa muutaman viikon ylimenokaudelle. Vaaroilta jäi sen verran hampaankoloon, että treeninälkää ei tarvitse paljon houkutella. Palautellaan nyt kuitenkin huolella, analysoidaan Vaaroja vielä tarkemmin ja sitten onkin aika suunnata katseet kohti ensikautta ja uusia haasteita. Nimi löytyy  jo KK:n perusmatkan osanottajalistalta, joten tekemistä kyllä riittää!

Vaarojen Maraton – tulokset

Kiitokset!

Kiitos tapahtuman järjestäjälle ja ennen kaikkea teille talkoolaisille, olette ihan huikeita tyyppejä. Se huolenpidon määrä, jota sain keskeytyksen jälkeen osakseni, oli häkellyttävää!

Kiitos kanssajuoksijoille tsempeistä, kannustuksista ja mukavista kohtaamisista. On hienoa olla osa tätä yhteisöä!

Kiitokset myös perheelleni tuesta ja joustavuudesta!

Ja kiitos sinulle kuin luit!

Lue myös:

NUTS Ylläs-Pallas 2022 100km – kisaraportti

Montuun ja sieltä ylös – opintomatka oman kehon ja mielen toimintaan

Valmistautuminen

Edellinen kisani oli toukokuun lopussa, n.6 viikkoa aiemmin juostu Karhunkierroksen 83km, joka oli sujunut hyvin ja olin varsin luottavainen Pallas-Ylläs juoksun suhteen, jos vain saisin toistettua nousujohteisen suorituksen myös siellä

KK:n jälkeen seuraavat viikot sujuivat varsin tiiviisti kevätkylvöjen merkeissä, toisaalta ihan hyvä niin, koska ei vaan tehnyt mieli juosta. Kävin joitakin lyhyitä lenkkejä juoksemassa, mutta päätin odottaa huolella, että pää kertoo sitten kun on taas aika. Ja sitten kun se kertoi, niin kylläpäs se tossu kulkikin sitten ihan kivasti.

Juhannuksen aikoihin tein verttitonnin +28 helteessä, se toimi hellesiedätyksen lisäksi myös urheilujuoman testinä kuumissa olosuhteissa. Tähän asti olin käyttänyt Tailwindia vain viileässä, joten tämäkin oli luonnollisesti kokeiltava, ettei kisatilanteessa tulisi yllätyksiä. Juoma toimi hyvin ja lopulta helteetkin loppuivat kisaviikkoa edeltävällä viikolla, joten kisa mentäisiin varsin normaaleissä kesäolosuhteissa.

Edeltävät päivät

Siirtyminen kisakuplaan alkoi osaltani hyvissä ajoin. Usein olen huomannut jättäväni kisapaikalle matkustamisen melko lähelle starttia. Nyt oli pari päivää aikaa nostatella kisafiilistä, porisuttaa tuttuja ja tutustua minulle ennalta tuntemattomaan reittiin. Se oli mukavaa vaihtelua.

Valmennattavia oli viivalla sekä 66km, että 37km matkoilla. Heidän tapaamisensa ja keskustelut heidän kanssaan kasvattivat kisafiilistä vielä muutaman pykälän verran. Harmittavasti pari valmennettavaa joutui jättämään pidemmät matkat väliin pienten loukkaantumisten vuoksi, mutta kisojahan tulee uusia ja silloin on revanssin paikka!

Tankkaus sujui normaalikaavalla, mutta kisaa edeltävänä päivänä ei vatsa meinannut rauhoittua ollenkaan ja ravitsemus jäi hieman ohkaiseksi. Kaurapuurolla ja banaaneilla sain itseni starttikuntoon perjantai-iltana. 

Olin asettanut tavoiteajakaseni itselleni n.15,5h, joka oli johdettu valmennettavani Teron edellisevuotisesta ajasta. Olemme suurinpiirtein samantasoisia juoksijoita, joten Teron aikaa pystyi hienosti hyödyntämään. Luonnollisesti kisatilanteessa täytyy omaa tavoitetta hieman kiristää, joten taisin haarukoida loppuajan 15-15,5h tasolle. Kyseessä oli uusi reitti minulle, joten valmistautumisen suhteen oltiin karttojen, valokuvien, videoblogien ja haastatteluiden varassa. Ennen kisaa kävin vielä scouttaamassa Varkaankurun ja Pirunkurun alun.

Koko kevään syystä tai toisesta häirinnyt alaselän lihasten jumitus vaivasi, eikä majapaikan ylipehmeä sänky tilannetta ainakaan helpottanut. Sain selän joten kuten  kondikseen ennen kisabussiin kiipeämistä, mutta ajatukset olivat silti vähän ristiriitaiset. Näillä kuitenkin mentäisiin, katsotaan kuinka käy.

Startti

Sääennuste oli luvannut varsin viileää yötä. Arvoin shortsien ja pitkien lahkeiden väliltä, päädyin pitkiin ja hyvä niin, sillä Pallaksen +8 pienen tuulevireen kanssa sai lämpimästä bussista kavunneen juoksijan kylmän horkan partaalle. Äkkiä kuoritakki niskaan, ennen paleltumista! Hölkkäilin ennen starttia varttitunnin ympyrää, pitääkseni itseni lämpimänä. Ihmettelin ihmisten kylmänsietoa, kun lähes kaikki muut seisoskelivat paikoillaan ja osa vielä lyhyissä lahkeissa ja hihoissa! Käsittämätöntä. 

Sain kuitenkin itse pidettyä lämmöt hyvin ja jos bussiin noustessa oli vähän epävarma olo, niin nyt mieli oli levollinen. Kohta mentäisiin, niin kuului lähtökomento ja 219 juoksijaa ampaisi matkaan kohti Yllästä. Oma stattipaikkani oli ehkä kolmanneksen kohdalla kärjestä lukien. 

Pallas- Rauhala 21,1km 3:02:19

Iso ryhmä jakautui yllättävän nopeasti pienempiin letkoihin. Kärki painoi kovaa karkuun, mutta niin niiden kuuluikin! Polulla oli hyvin tilaa ja juoksin tietoisesti käsijarru päällä. Ensimmäisen vitosen jälkeen olin lämmennyt sen verran, että kuoritakin sai riisua. Juoksu jatkui pienissä ryhmissä rauhalliseen tahtiin.

Aurinko alkoi tulla esiin Pallaksen isojen tunturien takaa ja maisemat olivat upeat. Maisemien katselu saisi kuitenkin jäädä toiseen kertaan, nyt pidettiin silmällä polkua.

Kympin paikkeilla taakse ilmaantui Timo, jonka kanssa vauhti ja tavoiteet sopivat yksiin, joten jatkoimme Rauhalaan yhtämatkaa, lepposasti jutustellen.

Rauhalan huolto tuli vastaan aivan aikataulussa. Energiaa oli mennyt suunnitellusti. Nopea pullojen täyttö, suolakurkkuja ja sipsejä naamariin ja baanalle. Kaikki sujui hyvin

Rauhala – Pahtavuoma 11,6km 1:45:16

Rauhalan parin-kolmen kilometrin asfalttipätkä oli kyllä melko antikliimaksi keskelle juoksua. Pistelin menemään rauhalliseen tahtiin, pieni ryhmä saavutti asfaltin loppuosalla, mutta he jäivät kun viimein siirryttiin takaisin poluille. Rauhalan ja Pahtavuoman väliltä ei ole suurempia muistikuvia. Juoksu kulki aamuyön tunteina mukavasti, energia upposi. Jossain vaiheessa Rauhalan huoltoon jäänyt Timo saavutti minut ja jatkoimme yhtämatkaa kohti Pahtavuomaa ja toista huoltoa. Huollossa sama kaava, nopea pullojen täyttö. Suolakurkkua, sipsejä ja puolikas banaani ja liikkelle. Huollossa oli jo vähän hyttysiäkin, mutta ne jäivät taakse kun juoksu jatkui.

Pahtavuoma- Peurakaltio 13,8km 2:37:22

Matka jatkui seuravalle legille yksin juosten. Olin päättänyt mennä Peurakaltioon saakka ihan todella maltillisella vauhdilla, jotta eneriaa säästyisi loppuosan tunturin ylityksiin. Vaikka en aktiivisesti seuraa sykettä kisassa, oli tuntuma ollut tosi kevyt. Nyt kuitenkin Mustakeroa lähestyessä alkoi ilmaantumaan outoja tuntemuksia. Pää tuntui oudon kevyeltä, vähän kuin pientä huimausta aika ajoin. Hidastin vähän vauhtia, yritin juoda, mutta samalla havauhduin siihen että neste jäi vain palloksi vatsaan. Huomasin ajattelevani keskeyttämistä, mikä oli sinänsä absurdia – kukaan ei minua sieltä metsästä tulisi hakemaan, eli ei sinne voisi keskeyttää. Peurakaltioon olisi päästävä jokatapauksessa. 

Suuunnitelmat aikatavoitteesta tuntuivat karkaavat täysin ulottumattommiin ja musertava ajatus siitä että matkaa olisi jäljellä joku 60-70km, tuntui ihan mahdottomalta tehtävältä. Väsytti, silmät painoivat. Jos voisin nukahtaa hetken…

Aloin kuitenkin analysoimaan tilannettani. Jos neste kertyy vatsaan, sitä ei kannattane sille enempää laittaa. Ongelma oli siinä, että energiansaantini pohjautui urheilujuomaan ja jos en joisi, niin energianvaje syvenisi. Mukana oli kiinteä energiaa patukoiden muodossa ja päätin syödä niitä, vaikka pahaa teki. Äkäskerolle nousu sujui mutustellessa ja voi mitkä maisemat sieltä aukenivatkaan. Näkyi niin starttipaikka Pallas, kuin maalipaikka Ylläs. Maisemien lisäksi aukenivat myös energiavarat, tuntui kuin joku olisi laittanut valot päälle ja juoksu alkoi kulkemaan. Toki Äkäskeron pitkä loiva alamäki sitä edesauttoi, mutta yhtäkaikki, tunnelin päässä näkyi valoa, eikä se ollut juna. Mustenevaa hetkeä oli kestänyt n.10km ja nousu syvistä vesistä alkoi.

Ennen jyrkkää Äkäskeron loppulaskua ja Peurakaltion huoltoa oli Tero, Suvi ja Elja kannustamassa ja se toi uutta pontta juoksuun. Alamäki meni vauhdikkaasti ja hyvällä fiiliksellä. Tiesin ettei parilla patukalla pitkälle pötkitä ja huolto olisi syytä tehdä huolella ja kiirehtimättä

Peurakaltion huolto on ns. iso huolto, eli sieltä löytyy perustarjoiluiden lisäksi paljon muutakin ja pullojen täytön lisäksi söin nuudelia, join dropbagissa olleen palautusjuoman ja söin jotain muutakin kiinteää. Kuoritakki piti kiskoa niskaan, kun meinasi palella. Energia oli edelleen alhaalla äskeisestä energiapiikistä huolimatta. Jokunen hyttynen meinasi pyöriä jaloissa, mutten vieläkään katsonut tarpeelliseksi laittaa myrkkyä.

Käytin huollossa aikaa varmasti 20min, mutta se kannatti. Silpsejä kouraan ja kohti kisan pisintä, n.34km huoltoväliä kohti Ylläsjärveä. Teron perheeltä vielä kannustukset ja heille myös nöyrät kiitokset avusta ja huolenpidosta huoltopisteellä.

Peurakaltio – Ylläsjärvi 30,4km 4:27:26

Peurakaltion jälkeen polku oli helppoa double-trackia. Kotamajalla sijaitsevalle vedentäydennys-pisteelle olisi matkaa n.9km ja kaivoin juoksuliivistä korvanapit ja käänsin volat kaakkoon. Arvelin että kenttää olisi jo sen verran, että Spotify kuuluisi hyvin ja niinhän se tekikin. Juoksua oli takana siinä kohtaa reilut 7h ja nyt basso hakkasi ja tossu kulki Techno Bunker-soittolistan tahtiin 

“Welcome to dark side of the club” ja minun klubini sijaitsi korvieni välissä keskellä Hangasmaan metsää

Musiikki oli hyvä buusti, ja se kantoi n.7km tuoden vaihtelua omien ajatusten keskelle, mutta ei sitäkään määräänsä enempää jaksa. Kotamajalle nousu meni hissukseen kävellen. Kotamajalta muutama hörppy vettä ja kas, pallon tunne vatsasta oli kadonnut. Neulaset pois kengistä ja matkaan!

Kotamajalta lähti samaa matkaan myös Team Raholan Tiina, jonka kanssa menimme hienosti vuorovedolla pitkään. En olisi yksin todennäköisesti tullut pitäneeksi vauhtia yllä niin paljon kuin nyt juoksukaverin kanssa ja hyöty oli molemmin puolinen. Kesänkijärvi tuli noin kympin juoksun jälkeen vastaan ja Varkaankurun pitkokset hetkeä myöhemmin. Energia upposi hyvin ja tossu oli taas syönnillään. Pieneksi yllätykseksi Varkaankurun pitkokset, joissa kuitenkin kertyy salakavalasti nousumetrejä, menivät lähes kokonaan juosten ylös.

Varkaankurun jälkeen Kellostapulin ja Keskisenlaen satulaan suunnatessa kaivoin sauvat repusta ja matka jatkui kohti Ylläsjärveä. Sadepilvet alkoivat kasaantua ja muutama ukkosen jyrähdyskin kuului lähempänä seuraavaa huoltopistettä. Ylläsjärvelle saavuttaessa Teron porukka oli taas kannustamassa ja huollossa satoikin jo ihan kunnolla.

Nopea huolto, pullot täyteen ja vähän sipsejä suuhun. Kuoritakki niskaan ja menoksi. Olo oli energinen ja montusta oli noustu. Hyvällä höökillä kohti Yllästunturin huippua.

Ylläsjärvi- Kellokas 7,4km 1:18:18

Sade loppui pian ja aurinko lämmitti, joten kuoritakki jouti taas reppuun. Jaloissa on sama väsymättömyyden tunne, kuin Karhunkierroksella konsanaan ja monta monituista selkää tuli vastaan nousussa. Yläosan rakkakivikko piti ottaa tarkasti, mutta sauvoista oli apua sielläkin. Teippasin ennen starttia sauvojen varret alhaalta parikymmentä senttiä gorilla-teipillä, jotta hiilikuidun herkkä hipiä ei vaurioituisi ja se antoikin vähän varaa mennä roskimmin ylös.

Nousu oli pian ohi ja edessä olisi pitkä ja jyrkkä lasku kohti viimeistä huoltoa Kellokkaassa. 

Jännitin hieman etukäteen, miltä kovapohjaisen tien juokseminen tuntuisi siinä vaiheessa, kun takana oli kuitenkin n.80km matkaa, mutta askel lähti rullaamaan kivasti ja matka taittui.

Pyrin hakemaan juoksulinjaa aivan tien reunasta, jossa oli pehmeämpää. Tuosta laskusta tulikin nopeimmat kilometrit, vähän yli nelosen vauhtia oli kiva lasketella. Pian olinkin Varkaankurun suulla, josta olin mennyt toiseen suuntaan reilut pari tuntia aiemmin. Enää kivituhkapolku kohti huoltoa ja edessä olisi enää viimeinen legi.

Ylämäessä juominen oli jäänyt vähälle, eikä alamäkirallattelussakaan siihen ollut oikein aikaa, joten join puolitoista lötköä viimeiselle parille kilometrille.

Kellokkaan huollossa taas pullot täyteen ja sipsiä ja mandariinia kouralliset ja menoksi

Kellokas- Maali 13,8km 1:54:39

Siirtyminen Pirunkurun alle oli n.4,5km tylsää kivituhkapolkua, joka vain piti suorittaa pois. Vähän kiristeli sieltä täältä, mutta se kai kuului asiaan. Ihan helppoa ei enää meno ollut ja askeleesta oli lennokkuus kaukana, mutta seiskan kilometrejä siinä silti sai tehtyä. Odotin vain, että pääsen sauvomaan Kesängin rinnettä ja Pirunkurua. Viimein pääsin nousun alkuun, sauvat repusta ja reippaasti tunkaten ylös. Ylhäällä alkoi jo matka painamaan jaloissa, yritin taas tankata nousun aikana väliin jäänyttä juomaa sisään reilummin ja pakotin itseni juoksuun. Valokuvaajakin yllätti Kesangin päällä ja matkan rasitukset näkyvät kyllä kuvistakin!

37km kärki meni ohitse Kesängin huipulla ja kyllä oli keveä askel jokaisella. Loivasti laskeva mönkijäbaana tuntui loputtomalta. Kellokkaassa olin laskeskellut että mahdollisuuksia voisi olla jopa 15h alitukseen, mutta tossu ei enää noussut niin paljon, että tuo aikaraja näytti karkaavan tavoittamattomiin. 

Lopuksi vielä pienikurvaus suolla ja kohti järven rantaa ja maaliin olisi matkaa alle 2km.

Kannustajia oli siellä täällä ja heidän tuellaan jatkoin matkantekoa suht hyvällä höökillä. Jokapaikkaan sattui, vatsalihaksetkin tuntuivat kipeiltä, mutta juoksu silti kulki. 

Viimeinen kilometri pyörätienlaitaa oli uskomaton. Askel rullasi, ihmiset kannustivat ja maalin äänet alkoivat jo kuulumaan. Koronavuosien jälkeen maalialueella oli yllättäen väkeä aivan hirmuisesti, musiikki pauhasi, ihmiset huusivat kannustuksia, kellot kilkattivat ja melkein meni roska silmään maaliviivaa ylittäessä. Minä tein sen, nousin montusta ja tulin maaliin!

Summa summarum

Nyt kotona, vajaa 2vrk maaliin tulon jälkeen on hyvä pureskella sitä, mitä tuli tehtyä.

Onnistumisia oli vauhdinjako, oikeiden ratkaisuiden tekeminen mustimmilla hetkillä, keskeytyspäätöksen lykkääminen niin kauan, ettei enää tullut mieleenkään keskeyttää, sekä varusteet & kengät.

Kehityskohteena on se monttu johon jouduin, eli nyt on työstettävänä se syy, miksi neste ei imeytynyt aamuyön tunteina. Ilman tuota monttua olisi loppuajasta ollut nipistettävisssä jonkinverran, puolisko tunti ehkä. Ei voi tietää ja se on ehkä tarpeetontakin spekulointia. Vähän jäi silti hampaankoloon, ja voi olla, että joutuu tuon reitin vielä juoksemaan tulevaisuudessa!

Yhtä kaikki, paljon uutta on taas opittu. Niin oman kehon, kuin oman mielenkin toiminnasta. 

Peruskonsepti toimii, mutta viilauksia tarvitaan sinne ja tänne.

Kengät ( Salomon Ultra Glide) toimi mainiosti, ainostaan yksi hellä kohta päkiän sisäsyrjässä, eikä siihen oikein rehellistä rakkoa taida edes tulla. Varpaankynnet on kaikki tallella. Lihakset ovat melko kireät, mutta kävely portaita alaskin menee aika sujuvasti. Palautuminen on sujunut mukavasti. Ihmeellinen nälkä riivaa koko ajan! 🙂

Vielä leijutaan, mutta sitten onkin aika kääntää katse seuraaviin koitoksiin. Seuraava ohjelmassa on PEP57km Nivalassa, joka taitaa olla teemaltaan PK1 pitkis. Syksyn päätähtäin on Vaaroilla, lippu 65km:lle, mutta sen suhteen on vähän ajatuksia…. Mutta ei niistä nyt tässä sen enempää 😉

Kiitokset

Kiitokset NUTSin jengi taas kerran. Te osaatte hommanne, se on niin monta kertaa todettu. Kiitos talkoolaiset, kiitos kaikki lukuisat kannustajat reitin varrella. Kiitos teille kanssajuoksijat, monet tsempit vaihdettiin puolin ja toisin ja väliin vuorovedolla mentiin!. Ollaan me melkoinen yhteisö! Kiitos Tero, Suvi ja Elja. Sain hurjasti energiaa siitä, että olitte reitin varrella! Kiitos Terhi ja pojat!

Tulokset NUTS.fi

Kisaraportti NUTS KK 83km 2022

NUTS Karhunkierros – revanssi

Jotta tarina asettuu oikeaan perspektiiviin, on aloitettava alusta. Tässä tapauksessa kevään 2021 NUTS Karhunkierroksen 83km:n kisasta, joka oli ensimmäiseni.

Kisa oli oppimiskokemus mitä suurimmissa määrin. Oppimista oli niin valmistautumisen, vauhdinjaon, kuin energiastrategiankin kanssa. Olin sen verran pettynyt itseeni ja suoritukseeni, etten julkaissut edes kisaraporttia täällä. Tämä kappale kertokoon siis olennaisen; vaikeuksia oli ja niistä on opittu. Tämän pohjalta ilmestyy vielä kirjoituksen toinen osa, tarkempi analyysi siitä mitä oli tarpeen muuttaa ja miten. Stay tuned!

Mutta nyt itse kisaan!

Valmistautuminen

Kesällä 2021 ilmenneiden kantapääongemien vuoksi syksyn juoksukilometrit jäivät vähäisiksi. Toki metsätöistä, ensiharvennukselta, sai rakennettua hyvää peruskuntoa loka-marraskuussa, mutta juoksua jalka ei kestänyt kunnolla ennen kuin tammikuussa -22.

Tammi- helmi- maalis- ja huhtikuukin olivatkin hyviä harjoituskuukausia, kilometrejä kertyi minun mittakaavassani ihan kivasti. Vauhdit tuntuivat kasvavan ja treeni rullasi muutenkin.

Kesälle oli tavoitteeksi aseteltu kaksi NUTS:n kisaa, KK83 ja Ylläs100, sekä Vaarojen 65, sekä pienellä kysymysmerkillä PEP57. Näistä Karhunkierros siis avaisi kisakauden.

Toukokuu toi sivutoimi-maatalousyrittäjälle omat kiireensä kevättöiden merkeissä ja harjoittelu jäi hieman taka-alalle. Ylläpidin juoksua, mutta pitkät päivät parina kisaa edeltävänä viikkona traktorissa vetivät alaselän jumitilaan, että sitä selviteltiin hierojan kanssa auki vielä vuorokautta ennen kisaa. Usko omaan juoksukuntoon oli kuitenkin kohdallaan, sen sijaan selän lihasten jumi tuossa määrin oli minulle uutta ja se toi hieman harmaita pilviä taivaalle.

Kisapäivä

Startti tulisi tapahtumaan edellisen vuoden tapaan Hautajärveltä yötä vasten. Saavuimme perheen kanssa Rukalle myöhään iltapäivällä ja majoittumisen jälkeen ei turhaan hermoiluun ollut juuri aikaa. Kisamatskujen hakemisen, juoksututtujen ja valmennettavien moikkaamisten lisäksi iltaan ei juuri muuta mahtunutkaan, kuin omien varusteiden pakkaus kisakuntoon, myöhäinen aamupala 2h ennen starttia ja pientä pötköttelyä sängyllä silmät kiinni. Mieli oli levollinen, syke normaali, fiilis hyvä.

Hieman ennen puolta yhtätoista oli aika siirtyä kisabussin lähtöpaikalle ja niin sitä mentiin kohti Hautajärveä.

Startti – Oulanka 27 km 3h56min

Startti tapahtui pian Hautajärvelle saavuttuamme n.klo 23:20. Olin valinnut myöhäisemmän lähtöryhmän, jotta saisin varmasti riittävän rauhallisen alun juoksulleni. Tarkoitus oli juosta hieman jarrutellen Oulankaan ja siitä vielä rauhalliset 10km helppoa jokivartta eteenkin päin.

Startti oli ruuhkaton ja pian meitä juoksikin 3-4 juoksijan ryhmä tasaista rauhallista vauhtia kohti Oulankaa. Seurasin sykkeitä ja ne pysyttelivät PK1:llä mukavasti. Meno oli helppoa ja kivaa. 

Energiastrategiani pohjautui Tailwindiin, jota olin tehnyt lötköihin siten että saan 200 kcal/h, kun juon 0,5 L/h. Se oli noissa olosuhteissa (+4C) hyvä ratkaisu ja tuntui että se toimi. Sen lisäksi olin varannut mukaani karkkeja, patukoita, siripirejä, ym, jolla voin täydentää tarvittaessa.

Saavuin Oulankaan vähän yli aamu kolme. Hieman hitaammin kuin edellisenä vuonna, mutta niin sen pitikin mennä. Fiilis ja olotila oli edellisvuotta parempi. 

Huoltoaika Oulangassa 17min

Oulanka – Basecamp 31 km 4h 32min

Aamuyön huolto Oulangassa meni vähän säätämiseksi dropbackin kanssa ja sain kulutettua huollossa suhteettoman kauan aikaa. Taisi mennä reilu vartti. Siinä ajassa tuli jo vähän kylmä ja jouduin ottamaan seuraavan vitosen vähän reippaammin, jotta lämpenisin. 

Sitten alkoi satamaan tihuutellen ja jossain välissä päätin vaihtaa tuulitakin kuoritakkiin, sillä ennuste oli luvannut jatkuvaa sadetta yöksi. Sade jäi lopulta kuitenkin tihuutteluksi ja loppuinkin ennen Harrisuvantoa.

Oulangan huollosta nappaamani banaanin puolikas ja mandariini maistuivat hyviltä, mutta saivat kuitenkin aikaan etovan olon hieman myöhemmin. Hidastin hieman ja join. Kaikki pysyi kuitenkin sisällä ja meno jatkui vahvana. Merkillepantavaa syömisen ja juomisen suhteen on, että muistutin siitä kaiken aikaa itseäni. Jokainen mäki, jossa jouduin vaihtamaan kävelyksi oli paikka ottaa lisäenergiaa

Kun polku erkani Oulanka-joesta ja lähti kiipeämään kohti Kulmakkovaaraa, reitti muuttui sateen johdosta liukkaammaksi ja hieman mutaisemmaksi. Se ei kuitenkaan haitannut juoksua.

Puolivälinkrouvi muuttaa kaiken

Puolenvälin kyltillä kaivoin liivistäni herkkupalan, jota olin jemmannut siihen saakka. Kourallinen popcornia toi suolaista vaihtelua elämään ja sillä oli huomattava positiivinen vaikutus. Vaikka juoksufiilis oli ollut ihan hyvä siihenkin saakka, niin nyt tuntui ettei mitään rajoja ole! 

Kun polku alkoi pikkuhiljaa laskea kohti Kitkajokea, oli aika lisätä vähän vauhtia. Viime vuonna olin tuntenut juuri noilta seutuvilta alkaen pahenevaa polvikipua ja energiavajetta, nyt kaikki sujui hyvin ja olo oli vahva.

Pyrin juoksemaan niin paljon kuin mahdollista, sillä järkeilin että matka etenee nopeimmin juoksuaskelia ottamalla. Syke pysyi hyvin PK1-2 rajamailla, joissain isoissa nousuissa tunkatessa mentiin AERK asti. Jälkeenpäin ajatellen oli aika rohkeaa lähteä lisäämään vauhtia, kun matkaa on jäljellä liki 40 km, mutta olo oli niin vahva ja itseluottamus korkealla, joten olin varma, että voin ylläpitää vauhtia loppuun saakka. Tunne oli outo, en aikaisemmin ollut tuollaista väsymättömyyden tunnetta kokenut. Nyt kun käskin jalkoja, niin  jalat tottelivat mukisematta, syke pysyi matalalla ja meno oli helppoa, vaikka taivalta oli jo takana.

Kitkan rantaan laskeuduttaessa pääsin rallattelemaan paikoin jyrkänkin polun kovaa alas, kun edellisenä vuonna kinkkasin sitä tustaisen hitaasti. Nyt nautin ja hymyilin! Reilun kolmen kilometrin juurakkopätkä ennen Harrisuvantoa meni myös reippaalla vauhdilla, viime vuonna se tuntui loputtomalta. Puoleen väliin saakka yritin myös kierrellä vähän mutaisimpia paikkoja, nyt en välittänyt niistä vaan menin lyhintä reittiä suoraan.

Selkiä tuli vastaan, osa jäi heti taakse, joidenkin kanssa etenimme hetken yhtä matkaa, niin jatkui matka kohti Basecampia.

Basecampin huolto 11min

Basecamp – Kontainen 17 km 2h27min

Toinen huolto tuli eteen aamulla kahdeksan maissa. Huollosta lisää juomaa mukaan, sekä reilu kourallinen suolakurkkuja ja sipsejä. Fiilis oli hyvä ja matka jatkuikin vähän nopeammin kuin Oulangan huollosta. Alkupätkän tieosuus tuntui vähän jumittelevan jalkoja, niinpä ehdotin kanssajuoksijalle vuorovetoa vauhdin ylläpitämiseksi kohti Konttaista ja se auttoikin. 

Tämä väli on minusta koko reitin tylsin ja se vain täytyy koittaa suorittaa rivakasti alta pois. 

Otin sauvat käyttöön Myllylammen autiotuvan nousuun, ne auttoivat varmasti osaltaan säästämään jalkoja. Kontainen tuli nopeasti ja viime vuonna loputtomalta tuntunut nousu meni yhdessä hujauksessa. Alamäen kivituhkabaana houkutteli kovavauhtiseen juoksuun, taas annoin mennä ja nautin! Perhe oli Konttaisen huollossa kannustamassa ja iso kiitos heille siitä. Vaikka olo olikin vahva ja meno maistui, oli kiva nähdä heidät! Myös reitillä olleilta ulkoilijoilta tuli paljon kannustusta ja kommentteja vauhdikkaasta juoksusta. Se lämmitti mieltä. Huollosta olisi vähän nopeamminkin selvinnyt läpi, mutten kiirehtinyt.

Kontaisen huolto 8min

Kontainen – Maali 7 km 1h16min 

Viimeinen legi ennen maalia. Tiedossa oli Valtavaaran pituus ja valehuippujen määrä. Mäet kulkivat tasaisesti ylös tunkaten, alamäet kovaa juosten. Reittimuutos juuri ennen Rukaa vei reitin nopealle kivituhkabaanalle, ja yhtämittaista laskua kertyikin varmaan kilometrin luokkaa. Se alkoi tuntua jo vähän jalkapohjissa (!) 

Edessä oli enää tunkkaus Rukan yli, kierros keskustassa ja lasku maalialueelle. Viimeisen nousun jyrkimmillä osuuksilla tuntui, että jalat alkavat olla melko tyhjät. Toisaalta, se kertoi myös siitä, että vauhdinjako oli ilmeisen onnistunut. Sauvoilla sai kulkuvauhtia kuitenkin pidettyä yllä ja juoksu viimeiseen alamäkeen sujui rennon vauhdikkaasti lähes euforisessa tilassa. 

Maalissa ajassa 12 h 49 min tasan. Aika parani 1h8min viime vuodesta, vaikka reitti oli nyt liukkaampi ja mutaisempi, sekä hieman pidempi.

Jälkipuintia

Loppuaika oikeutti 96./307 sijaan maaliin selvinneistä. Reitille starttaajia oli kaikkiaan miesten sarjassa 370, joten kato oli käynyt kovana.

Olin varovasti asetellut itselleni 12:xx alkuista loppuaikaa, joten tavoite tuli täytettyä. Loppuajalla ei sinänsä ole minulle merkitystä, vaan enemmänkin sillä että koin onnistuneeni alkuperäisen strategiani noudattamisessa. Pitkillä matkoilla muuttujia on paljon ja tänään kaikki osui kohdalleen. Tuloslistaa selatessa huomio kiinnittyy kärkijuoksijoiden vauhtiin.Hattu päästä, kovaa ne menevät! Toisaalta tuloslistan toinen pää kertoo sellaisesta sisukkuudesta, joka on vertaansa vailla. Ironmankisoissa viimeisen tunnin aikana maalialueella on käynnissä valtavat bileet, jolla nämä sisupussit vastaanotetaan maaliin. Saman soisi näihinkin skaboihin!

Rukan NUTS-viikonloppu oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Valmennettavia oli viivalla kuusi kappaletta ja jännättävää riitti heidän suorituksiaan seuratessa. Hienoja suorituksia haastavassa maastossa! Kiitos teille! Ainoa harmittava asia oli, että kevään koronatilanne ja kisaa edeltävinä viikkoina jyllännyt kevätflunssa saivat aikaan sen, että moni valmennettavani joutui jättämään Karhunkierroksen väliin ja Huippumoodin jengiä olisi ollut viivalla tuplat toteutuneeseen nähden. Onneksi uusia kisoja tulee tulevaisuudessakin!

Kiitokset!

Kiitokset järjestäjille! Koronavuosien jälkeen oli mukava, kun ison mittakaavat järjestelyt olivat taas mahdollisia! NUTS ei petä, kaikki toimii! 

Kiitokset talkoolaisille! Näitä tapahtumia ei järjestettäisi ilman talkoolaisten valtavaa työpanosta! Te ylläpidätte myös hienosti mukavaa leppoisaa fiilistä huoltopisteillä – vuorokauden ajasta riippumatta!

Kiitos kanssajuoksijat, ilman teitä ei olisi näitä tapahtumia. Kiitos kannustuksista ja tsempeistä, kiitos juttuseurasta ja vetoavusta.

Kiitos perheelleni, että kestätte näitä harrastuksiani 😉

Nyt on aika suunnata focus palautumiseen ja kuuden viikon päästä koittavaan NUTS Ylläs 100km:lle.

Haluatko lukea lisää?

Valmennettavani Helin kisaraportti NUTS KK 55km:ltä

Haluatko itsekin viivalle, kiinnostuitko valmennuksesta?

Valmennukset

Valmennusfilosofia

Ota yhteyttä pekka@huippumoodi.com

Vieraskynä – Otso & Noora

Mistä ihminen saa päähänsä lähteä polkupyöräilemään Meksikosta Kanadaan? Sitä on moni meiltä vuoden aikana kysynyt.

Tarina alkoi jotakuinkin näin: Teimme kesällä 2019 Ruotsin Lapissa 440 kilometrin vaelluksen Kungsleden reittiä pitkin. Reissu oli fyysisesti raskas, mutta todella palkitseva, ja olemme muistelleet sitä yhtenä parhaimmista yhteisistä seikkailuistamme. Voisi olettaa, että lähes kolme viikkoa kävelyä jalat rakoilla ja yöt pienessä teltassa retkipatjalla nukkuen ei olisi unelmalomaa.
Jotain kiehtovaa siinä yksinkertaisessa elämässä kuitenkin oli, mikä sai meidät kaipaamaan uutta vastaavaa kokemusta.

Kohti pidempiä seikkailuita

Tämän innoittama aloimme suunnitella uutta, vieläkin pidempää seikkailua, koska nimenomaan pitkäkestoinen matka houkutteli meitä. Korona piti huolen siitä, että asian miettimiseen ja suunnitteluun vapautui paljon aikaa. Vaellus Yhdysvaltojen läpi kävi mielessä, ja pitkään pohdimmekin sitä vaihtoehtona. Totuus kuitenkin on, että kuuden kuukauden lomaa ei ole kovin helppo yhdistää työarkeen, ja riskit loukkaantumiseen näin pitkillä vaelluksilla kasvavat jo varsin paljon. Niinpä suunnitelma vaihtui pyöräilyyn. Koska Yhdysvallat maana kiinnosti yhä ja kokemusta pyöräretkeilystä meiltä jo löytyi, oli varsin selvää, että Kalliovuoria myötäilevä Great Divide -maastopyöräreitti voisi olla sopiva kohde. Enää puuttui valmistautuminen ja toteutus.

Valmistautuminen

Tiedostimme 4500 kilometrin pyöräilyn olevan jo sen verran haastava toteuttaa, ettei siihen kannattaisi lähteä valmistautumatta. Otso on pahan luokan varustenörtti, joten pyörien ja laukkujen speksaus tulisi varmasti hoitumaan viimeisen päälle. Sen sijaan fyysinen harjoittelu omin opein ei tuntunut kovin kannattavalta idealta. Osaisimmeko treenata oikein, ja vaikka osaisimme, mitä omavalintainen treeniohjelman suunnittelu tekisi parisuhteelle? Koimme parhaaksi keinoksi valmistaa kroppamme reittiin etsimällä itsellemme osaavan valmentajan tukemaan tavoitettamme.

Valmentajaa etsimässä

Siispä googlaamaan! Nooran tekemän listauksen pohjalta päätimme ottaa yhteyttä muutamaan kestävyysurheiluvalmentajaan. Tavoitteenamme oli löytää valmentaja, jonka kanssa saisimme tuloksia aikaan, mutta vielä tärkeämpää meille oli, että treenaamisen tulee olla hauskaa.
Halusimme nimenomaan tehdä treenejä yhdessä, vaikka meillä oli aika erilainen lähtötilanne kunnon kannalta. Noora oli juuri juossut maratonin ja oli sen pohjalta hyvässä kunnossa, mutteiollut juurikaan maastopyöräillyt. Otso taas rakasti pyörällä kikkailua, mutta vähemmän
kestävyysurheilua.

Sähköpostiviestittelyn jälkeen sovimme videopuhelun Pekan kanssa. Keskustelu sujui heti sen verran hyvin, että päätimme aloittaa projektin yhdessä. Suunnitelmaksi muotoutui yhdeksän kuukauden treenijakso, päätavoitteenamme Great Divide -reitin läpipolkeminen.

Harjoittelu

Treeniohjelman seuraaminen auttoi nostamaan treenimääriä hallitusti ja toi huomattavasti lisää monipuolisuutta treenaamiseen verrattuna aiempaan pyöräilyymme. Koska Suomen talvi osui treenijakson keskelle, olierittäin hyvä saada valmentajan tekemä ohjelma joka viikolle, sillä marraskuussa emme olisi todellakaan lähteneet oma-aloitteisesti ulos mäkitreenejä suorittamaan. Jälkeenpäin oli kuitenkin aina tosi hyvä fiilis, vaikka sää ei olisi suosinutkaan. Myös jatkuva keskustelu valmentajan kanssa ja itsearviointi treenien laadusta auttoivat pitämään kuorman sopivana, jolloin treeni ei aiheuttanut ylikuormitusta tai vammoja missään vaiheessa projektia. Pekan treenit olivat mukavan monipuolisia ja yksi hauska lisä olivat kerran viikossa tehdyt tekniikkatreenit, joilla varmistettiin, että pyöränhallinta on kunnossa haastavalla reitillä.

H-hetki lähestyy

Meillä on kirjoitushetkellä kaksi viikkoa lähtöön. Ensi viikonloppuna teemme viimeisen valmistavan kaksipäiväisen treenin ajamalla Helsingistä Poriin. Sen jälkeen voimmekin jo alkaa pakkaamaan pyöriä ja siirtämään katsetta treenistä päätavoitteeseen, sillä kohta olemme Meksikon rajalla tositoimissa!
-Otso & Noora

Kuvat: Otso Ahvonen ja Janne Saarinen

Seuraa Instagramissa!

@pyoravuosi

Kiinostuitko projektista ja haluat kuulla lisää valmennuksesta?

Valmennus

Valmennusfilosofiani

Asiakastarinat

“Juokse villi lapsi”

Vaarojen Maratonilla on legendaarinen maine. Se on se The Polkukisa. Se on se, mistä kaikki puhuvat. Se aito ja alkuperäinen. Ja niinpä viimein oma nimenikin oli listalla.

Kutkuttavan jännittävää ja samalla niin inspiroivaa! Yökisa toisi soppaan vielä oman lisänsä!

Edellinen kisa oli Vuokatissa (VTC 57km) elokuun lopussa. Se oli sujunut ennakko-odotuksiin nähden hyvinkin positiivisesti. Silloin lähinnä kisaa edeltävä kuormitus toi kysymysmerkkejä starttiin, mutta reissu meni lopulta nousujohteisena suorituksena päätyyn saakka.

Palautteluviikot Vuokatin jälkeen sujuivat hyvin. Juoksin töiden puolesta pari lenkkiä viikossa ja otin lopun aikaa liikunnallisesti melko rennosti. Pari viikkoa ennen Kolia alkoi tuntumaan, että juoksu alkaisi taas kulkea ja siitä olikin hyvänä esimerkkinä Vuokatissa tykitelty Sapporon lenkki lähes euforisessa tilassa. Kun ylämäet tuntuvat alamäiltä ja velat saatavilta, niin on kiva lähteä Kolille. Viikko ennen Kolia juoksimme valmennettavani Teron kanssa parinkympin yölenkin, hakien vähän tuntumaa lamppujuoksuun kesäkauden jälkeen. Koin olevani valmis.

Korona piti jännityksessä loppuun saakka, mutta onneksi Lieksan tilanne ei estänyt kisan järjestämistä. Poikkeusjärjestelyillä mentäisiin, mutta pääasia, että tapahtuma järjestettäisiin.

Starttia edeltävänä iltana kävimme Teron kanssa tekemässä lyhyen maastotiedustelun majapaikkamme lähellä olevaan legendaariseen Ryläyksen maastoon. Vaarojen reitistä on kuulunut monenmoista tarinaa, mutta ensipuraisulta maasto ei Vuokatin vaarajonoa kummemmalta vaikuttanut. Toki sitä kivikko&juurakko-jumppaa olisi pitkästi, muttei mitään sellaista mihin ei olisi tottunut aiemmilla reissuilla.

“Juokse kauemmaksi”

Starttihetki lähestyi ja epätodellinen fiilis valtasi mielen. Tätä oli pitkään odotettu ja kohta mentäisiin! Olihan noita startteja vuosien varrella kertynyt, mutta joka kerran sama kutkuttava jännitys valtaa mielen. Se kertoi, että olin valmis. Toisaalta nyt oltaisiin ensikertalaisia Kolilla, eikä reitistä ollut karttoja ja kuvamateriaalia kummempaa tietoa, Ryläyksen loppua lukuunottamatta. Yökisan, alunperin sadan osanottajan joukko oli puolittunut, mutta niin meitä oli viitisenkymmentä iltavirkkua odottelemassa lähtökomentoa. Ja sitten, kellon lyödessä 22:00, mentiin!

“Siellä kasvat vahvemmaksi”

Alkuverkka 0-19km Lähtö-Rykiniemi

Kaikki kuulemani kommentit 65km:n lenkistä toistivat samaa asiaa. Alussa pitää malttaa, ei pidä keulia. Niinpä lähdin korostetun rauhallisesti liikkeelle, valoletka venyi ja oma paikka jonossa löytyi. Mäkrän nousu meni rauhallisella tahdilla, mutta alamäissä askel vei ja selkiä tuli vastaan. Oli mukavaa ja rentoa juoksua. Pikkuhiljaa olimme noin viiden hengen letka joka eteni rauhalliseen tahtiin kohti Jauholanvaaraa. Kympin paikkeilla alkoi jonon keulalta kuulua, että ohikin saa mennä ja tein työtä käskettyä. Edessä oli pitkä alamäki, jonka rallettelin vauhdilla ja pian olinkin yksin. Edessä näkyi valoja jossain ylhäällä, takana jossain kaukana puiden lomassa. Oli aika maaginen tunnelma, ei ollut tarkkaa tietoa, mitä olisi odotettavissa. Vain lampunnäyttämän verran polkua. Jos se nousisi, niin kiipeäisin sitä niin pitkään kuin sitä riittäisi, jos se laskisi, juoksisin alamäkeen niin pitkään kuin sitä riittäisi. Yksinkertaista hetkessä elämistä.

Sitten tuli vastaan kahlaamo Rykiniemessä ja ensikertaa polkukisassa piti laittaa käsidesiä kesken reissun! Vesi oli lämmintä ja oli mukava porskutella yli. 

“Ja vapaammaksi”

Eteläpää 20-40km (Rykiniemi-Kiviniemi)

Ensimmäinen selkä tuli vastaan vähän Rykiniemen huollon jälkeen pitkän nousun päällä. Tossu tuntui olevan syönnillään  ja eteneminen oli helppoa. Yritin muistella reitin korkeusprofiilia Eteläpään osalta. Ensin kolme pienempää, sitten kolme isompaa ja taas kolmen pienempää nousua. Reitti meni ylös ja alas, eikä laskuissa pysynyt mukana. Sellutehdas haisi.

Jossain kolmenkympin kohdalla tavoitin parivaljakon, joilla oli tietoa sijoituksista, olisin kuulemma 8. heidät ohitettuani. Kappas! Olin itse mielessäni arvioinut sijoitukseni jonnekin 15 hujakoille, mutta näin oli kuulemma asia. Se toi askeleeseen uudenlaista virtaa. Paikka kympin sakissa tuntui hyvältä.

Eteläpään lenkin loppupuolella takaa lähestyi aiemmasta alkumatkan letkasta tuttu kaveri. Hänellä askel näytti keveältä ja yritinkin lähteä mukaan, mutta siinä kohtaa oli hieman tumma hetki ja viimeistään, kun kaivoin repusta uutta juomapulloa etutaskuun, niin kaveri karkasi. Hän oli lopputuloksissa 5. ja veti yli puolentunnin kaulan viimeisellä kolmellakympillä.

“Juokse henkesi edestä”

Ryläys 40-54km (Kiviniemi-Peiponpelto)

Eteläpää loppui kuin loppuikin ja vastaan tuli Kiviniemen huolto. Olin siihen mennessä vetänyt 15kpl High5:n geeliä pullosta ja jäljellä olleet toisenmerkkiset irtogeelit eivät uponneet yhtään. Söin karkkia ja makuaisti kaipasi välillä jotain suolaista. Kiviniemen huollon sipsi-pussit olivatkin piristys aamuneljän huoltohetkeen.

Pullot täyteen ja sipsejä rouskutellen kohti Kolinvaaraa ja Ryläystä. Siinä kohtaa jo Eteläpään lopussa hieman ilmassa ollut sumu alkoi sakenemaan ja se teki juoksusta aavistuksen haastavampaa. Otsalampun valo kilpistyi sumuseinään ja olo oli kuin olisi juossut rillit huurussa. Jalkapohjatuntumalla liukas juurakko ja kivikko on mielenkiintoista juostavaa. Toisaalta se olisi sama kaikille yöjuoksijoille.

Ryläyksellä tehot alkoivat tippumaan. Energia ei uponnut tavoitetahtiin ,eikä sipseistä ja karkista löytynyt tarpeeksi polttoainetta. Alamäet sentään tuli vielä suht rennosti. Aamuyö ja energiavaje sai aikaan vireystilan laskun ja muutamia kertoja jalka tökkäsi tai luisti huonosti valitun jalansijan vuoksi. Yhtään kaatumista ei reissulla sentään tullut.

“Ota toivon kipinä mukaan”

Loppusuora 54-65km (Peiponpelto- Maali)

Saavuin viimeiseen huoltoon n.9h taivalluksen jälkeen. Hatusta vedetty 10h tavoiteaika näytti lipsuvan tavoittamattomiin, mutta silti luotto omaan tekemiseen oli sen verran kova, että uskoin ettei takaa tultaisi enää ohi. 

Aamu oli valjennut ja lampun sai laittaa reppuun. Oli kiva juosta, kun näki vähän ympärilleenkin. Myös polku muuttui teknisesti helpoksi juostavaksi. Kontrasti sumuisen Rykäyksen ja Mäkrän ja Pikku-Kolin maastojen välillä oli suuri. Ylämäet menin hissukseen, alamäkiin riitti vieläkin virtaa tulla rennosti. Lyhyillä tasaisilla tieosuuksilla oli pakotettava itsensä juoksuun ja yhtäkkiä olikin hiihtohissien alla. Olin kuvitellut edessä olevan vielä yhden ison nousun, ennen loppunousua, mutta nyt saikin paukutella satamaan ja siitä viimeisen pari kilometriä maaliin.

“Taivas on täynnä kuumaa terästä. Ehkä pian, sitä ei tiedä kukaan”

Maali 10:42:21. 6.sija

Pienen loppukirin sain loihdittua ja niin se maali tuli kuin tulikin vastaan.

Olihan reissu! Sijoitus oli yllätys. 2 tuntia voittajalle hävinneenä ja puolituntia 5.sijan Lehtimäestä jääneenä, ei tietenkään jäänyt jossitteluille sijaa. Olin tottakai tyytyväinen, suhteellisen hyvin sujuneeseen juoksuun. Aamun kruunasi valmennettavani Teron saapuminen maaliin 3min perässäni. Vielä pysyi koutsi edellä, mutta takaa tullaan jo tosi lähelle!

Maalissa makkarat ja limppari maistui! Ei väsyttänyt yhtään, olo oli suorastaan pirteä. Jalat olivat toki hieman jäykät, mutta mihinkään ei varsinaisesti sattunut. 

Summa summarum

Koli ja Vaarojen Maraton jätti unohtumattoman jäljen. Kolin ensikertalaisena pimeä metsä antoi kiikkustuoliin muisteltavaa. Tänne on palattava ehdottomasti uudestaan. Yökisa oli maaginen, mutta maisematkin olisi kiva nähdä. Ja joskus vielä perusmatkalle!

Suurkiitokset järjestäjille, saitte haastavista ajoista huolimatta järjestettyä ikimuistoiset kisat!

Suurkiitos talkoolaisille ja vapaaehtoisille, huoltopisteillä oli mainio meininki ja kaikki toimi loistavasti niin lähdössä, reitillä, maalissa, kuin etäparkkikuljetuksessakin!

Suurkiitos teille kanssajuoksijat! Te loitte rennon kisafiiliksen. Hyvä oli juoksijan juosta teidän kanssanne!

Suurkiitos Askolle majoituksesta. Oli myös hienoa tutustua uusiin ihmisiin!

Suurkiitos perheelleni, kun jaksatte katsoa isukin tempauksia pitkin metsiä!

Vaarojen Maraton TULOKSET

Väliotsikot:

Pelle Miljoona Oy – Juokse villi lapsi -lyrics

“Juokse villi lapsi

Juokse kauemmaksi

Siellä kasvat vahvemmaksi

Ja vapaammaksi

Juokse henkesi edestä

Ota toivon kipinä mukaan

Taivas on täynnä kuumaa terästä

Ehkä pian, sitä ei tiedä kukaan”

Jaoin aiemmin syksyllä Facebookin valmentajasivuillani postauksen Janne Kallion matkasta kohti Konaa, Ironmanin maailmanmestaruuskisoja

Jannen tarina oli hieno kertomus siitä, kuinka tuloksia saavutetaan sinnikkäällä työllä. Jos ei heti, niin ehkä myöhemmin, mutta kuitenkin pienistä (tai vähän isommistakin) vastoinkäymisistä lannistumatta.

Se oli kertomus periksiantamattomuudesta ja hänen vastoinkäymistensä määrä nousee osittain jo koomiselle tasolle. Kuitenkin tavoite kirkkaana mielessään hän jatkoi vuodesta toiseen Kona-paikan metsästystä, ja onnistui siinä lopulta. Voit lukea tarinan kirjoituksen lopusta löytyvän linkin takaa

Tarina jäi pyörimään takaraivooni ja minusta on tuntunut, että tämä aihe ansaitsisi tulla käsitellyksi blogissani jossain vaiheessa.

Myös me tavan kuntoilijat voisimme hyötyä noista opeista. Ehkä epäonnistumisista tai vaikeuksista uskalletaan puhua liian vähän? Kirjoituksesta inspiroituneena kokosin tähän muutaman ajatuksen siitä, miten me voisimme hyötyä noista kokemuksista. Kuinka voisimme oppia matkan varrella ja olla vahvempia tulevaisuudessa, kun emme luovuta.

Huonosti sujunut harjoitus tai kisa, ei ole maailmanloppu.

Epäonnistumisesta ylipääseminen ottaa oman aikansa. Se vaatii ajatustyötä omassa päässä sekä ajatusten vaihtoa muiden ihmisten kanssa. Kirjoittelin joskus epäonnistumisesta ja siihen suhtautumisesta täällä blogissani. Linkin kirjoitukseen löydät tästä.

Jos (ja kun) kohtaat vastoinkäymisiä, niin sen sijaan, että heität hanskat tiskiin ja ripottelet tuhkaa päällesi, voisit kuitenkin ehkä miettiä, mitkä asiat onnistuivat hyvin.  Missä olit hyvä ja mikä toimi ja hakea niistä hetkistä ja tilanteista positiivisuuden kokemuksia. Toisaalta raa’an rehellinen analyysi siitä, missä olisi kehitettävää, auttaa seuraavalla kerralla olemaan parempi vastaavassa tilanteessa. Voit oppia jotain ja olla seuraavalla kerralla vahvempi. Jatkossa  epäonnistumisen tunteita aiheuttanut tilanne ei hetkeuta sinua samalla tavalla. Kohautat olkapäitäsi ja toteat vain kuivasti: “Been there, done that” ja jatkat matkaasi.

Se on kuitenkin loppujen lopuksi vain urheilua.

Vaikka motivoituneet kuntoilijat ja urheilijat suhtautuvat harjoitteluun ja kisaamiseen tosissaan, se on kuitenkin vain urheilua, eikä se määritä sinua ihmisenä.

Vaikka matkallasi kohti tavoitteita kohtaisit haasteita ja vastoinkäymisiä, ole armollinen itsellesi. Kisan tulos ei ole sama kuin sinä itse. Läheisesi eivät ole läheisiäsi vain siksi, että olet saavuttanut jonkun tietyn tuloksen tai sijoituksen jossain kilpailussa. Aurinko nousee seuraavanakin päivänä, vaikka olisi flopannut suorituksesi kuinka pahasti tahansa. Lapsiasi ei kiinnosta pätkääkään olitko viides, 50. vai 500. – kunhan tulet pian kotiin.

Joskus asiat vain tapahtuvat, halusit tai et.

Jos yksittäinen harjoitus, harjoituskausi tai kisa ei sujunut mielestäsi niin kuin suunnittelit, tai olit asettanut tavoitteeksi, voit kokea pettymyksen tunteita. Se on aivan normaalia ja kuuluukin asiaan, jos itselle tärkeät asiat eivät toteudukaan toivomallasi tavalla. Arki kuitenkin tapahtuu ympärillämme kaiken aikaa. Perheessä, työssä, tai ympäristössäsi tulee vastaan tilanteita, jotka vaikuttavat elämäämme ja sitä kautta harjoitteluumme tai kisaamiseemme. Et voi kontrolloida kaikkea, eikä sinun tarvitsekaan. 

Pyri tekemään asiat niin hyvin, kuin kulloisessakin tilanteessa pystyt, silloin ei tarvitse jossitella. Jos et voi noudattaa suunnitelmiasi, voit miettiä mikä olisi juuri siinä nimenomaisessa tilanteessa seuraavaksi paras tapa toimia siten, että se veisi sinua kohti tavoitettasi.

Jos tunnin lenkki ei ole mahdollinen, koska elämä tapahtuu, voit käyttää ehkä viisi minuuttia venyttelyyn.

Pidä tavoitteesi kirkkaana mielessäsi.

Pilko matka tavoitettasi kohti sopiviin välietappeihin. Elä tässä ja nyt. Opettele nauttimaan matkasta, niin silloin pienet vastoinkäymiset eivät lannista sinua, kun matka itsessään on jännittävä ja inspiroiva. Kun tavoitteesi ovat koko ajan kirkkaana mielessäsi, tiedät olevasi matkalla niitä kohti, vaikka hetkellisiä vastoinkäymisiä ilmaantuisikin tiellesi.

PS. Muista pitää hauskaa harjoitellessasi!

Never give up!

Janne Kallion tarina: How (not)to qualify for Kona (englanniksi) Suunto.com

Hei sinä somettaja, joka harrastat, tai haluaisit aloittaa harrastamaan kestävyysliikuntaa!

Tämä on sinulle! Jos Face, Insta, blogit ja vlogit (jamitänäitänyton) on sinulla hallussa, sinulla on muitakin seuraajia, kuin velvollisuudentuntoiset sukulaiset, niin meillä voisi olla yhteiset intressit.

Tarjoan sinulle n.10kk kestävän valmennuksen valitsemaasi tapahtumaan kesällä 2020. Lajisi voisi olla vaikkapa polkujuoksu, mtb tai triathlon.

Vastineeksi odotan sinulta säntillistä asennetta harjoitteluun, säännöllisiä postauksia treeneistä ja treenifiiliksistä eri somekanaviin. Esim 1-2krt/vko. Lisäksi voisit kirjoittaa blogiisi matkastasi kohti tavoitettasi (tai vierailla minun blogissani) kuukausittain

Minä saan näkyvyyttä,  sinä harjoistusohjelman kohti tavoitettasi! Reilu peli, kaikki voittavat!

Valmennus tapahtuu pääosin etänä, joten periaatteessa sijainnillasi ei ole merkitystä. Laita sähköpostia osoitteeseen valmentaja@pekkakauranen.fi ja kerro hieman itsestäsi ja tavoitteistasi liikunnan saralla, sekä miksi juuri sinä olet etsimäni henkilö.

Valinta tapahtuu 20.9.2019

Voit käydä tutustustumassa tapaani valmentaa lukemalla valmennusfilosofiani , sekä asiakastarinoita

Kisaraportti

Päätös tämän vuotiseen Levin kisaan osallistumisesta oli tehty jo vuosi sitten edellisen kisan aikana. Finntriathlonin ilmoitus syksyllä, jättää Levi pois ohjelmasta, ehti aiheuttaa jo hieman harmitusta, mutta onneksi pieni ja pippurinen Lapland Triathlon Levi -triathlonseura otti järjestysvastuun ja viivalle päästiin tänäkin vuonna

Valmistautuminen

Harjoituskausi oli sujunut kuin unelma huhtikuun loppuun saakka, jolloin jouduin jättämään juoksun hetkeksi jopa pois harjoitusohjelmasta lonkan kivun takia. Syy löytyi fyssarilla käynnin jälkeen. Ongelma ei ollut iso, mutta vaati lepoa iskutukselta ja oman pakara/takareisi treeniohjelmansa, joten harjoittelun focus siirtyi pyörän päälle ja uintiin. Juoksutekniikkaan tuli myös muutosta, sillä nilkkani oli ollut aikaisemmin suhteellisen passiivinen juostessa.  Myös kauden ensimmäinen kisa, Oulun Terwamaratonin puolikas jäi samasta syystä väliin. Juoksumäärä touko- kesäkuussa oli vain kolmannes vuoden takaiseen nähden. Heinäkuussa sain juostua muutamia hyviä harjoituksia poluilla, joten kevään tilanteeseen nähden olisi voinut olla huonomminkin.

Kisaviikko

Kisaa edeltävä viikko sujui, kuten normaalisti tankatessa ja kisajännityksen kasvaessa. Töiden suhteen ei kauheita rästejä tarvinnut tehdä alta pois, joten tilanne oli varsin hyvin hallinnassa. Pari edellistä viikkoa olivat olleet aika napakoita treenimäärältään ja tehoiltaan. Jouduin hieman keventämään jälkimmäistä viikkoa, sillä palautumista olisi kuunneltava nyt tarkalla korvalla. Lievä kurkkukipu kisaviikon tiistai-aamuna hieman hätkäytti, palautumisindeksin laskuun yhdistettynä, mutta oli vain ohimenevää onneksi.

Leville

Perjantai oli ajopäivä Leville perheen kanssa. Fiilis perillä oli toisaalta innostunut ja toisaalta kisajännitys alkoi nousemaan. Kävin hieman tutustumassa juoksureitin alkuun poikien kanssa illalla maastopyörillä.

Lauantaita vasten nukuin aika levottomasti, kuitenkin ehkä 7h. Kisajännitys oli käsinkosketeltavaa. Startti olisi vasta klo 15,  joten se aiheutti myös hieman poikkeuksia rutiineihin mm. kisaa edeltävän ruokailun osalta.

Kävin kisapäivän aamuna hieman juoksemassa polulla. Lämpötila oli n.+25C ja syke tuntui olevan pilvissä kevyesti hölkätessäkin. Kävelin osan matkaa, mutta silti syketaso oli n.10-15 lyöntiä yli normaalin. 

Sää kisan aikana tulisi olemaan lämmin, ellei jopa kuuma. Perjantain lämpötila oli auton mittarin mukaan n.+31 ja kolmea kymppiä hätyyteltiin lauantai iltapäivänäkin. 

Pyörän päälle lähti kaksi pulloa elektrolyyttiä + yksi puhdas vesi + geelipullo jossa 12kpl High5:n geelejä. Reitin varrelta sitte juottopisteiltä juomaa tarpeen mukaan lisää. Juoksuun lähti 1,5L elektrolyyttiä juomarepussa, sekä 6 geeliä pikkupulloissa. Ylimääräisenä, Siripirejä, muutama geelipussi ja suolaa. 

Myös kypärän valintaa joutui hieman miettimään lämpötilan vuoksi ja päädyin vaihtamaan umpinaisen aero-kypärän hyvinkin avonaiseen MTB-kypärään ja juoksulaseihin. Ratkaisuna kahdesta huonosta kuitenkin parempi. Parempi menettää hieman aikaa, kuin paistua kypärän sisälle.

Pitkälle matkalle starttasi tänä vuonna reilut parikymmentä osallistujaa. Tunnelma uintialueella oli rento, mutta toisaalta kihelmöivä jännitys oli varmasti kaikkien vatsan pohjassa. Kohta mentäisiin ja nautittaisiin matkasta.

Kisa

Uinti 1,9km 00:48:49 (sij 21/24)

Uinnin tavoite oli uida 1,9km rauhassa hötkyilemättä. Tehdä varma suoritus ja saada uintiosuudelta aika (v.2018 keskeytin uinnin). Vesi oli järjestäjän ilmoituksen mukaan +20,1C, mutta lähde pohjaisen järven lämpötila vaihteli aika jyrkästikin välillä. Uinti oli rentoa tekemistä, mutta hidasta. Toisaalta edessä olisi 154km aikaa kuroa etumatkaa kiinni, joten ennakoidusta 45min uintiajasta jäämisellä ei ollut mitään merkitystä.

T1 00:06:42 

Pohkeet pyrkivät kramppaamaan rantautuessa. Märkäpuvun riisumiseen tuntui kuluvan ikuisuus ja 600m juoksu T1:een meni jalkoja juoksuun totutellessa ja kramppeja vältellessä. Minuutti ylimääräistä ehkä noiden takia

Pyörä 132km 04:24:20 (sij 4/24)

Olin onnistunut sammuttamaan mittauksen sykemittarista lajia vaihtaessani, joten pyöräosuus alkoi askartelulla laittaa mittaus uudestaan päälle. Noin kilometrin kohdalla sain kellon taas päälle, ja syke oli lähes 170bpm, joten hieman painetta pois polkimilta. Jalat tuntuivat alussa todella voimattomilta ja syke aamullisen juoksun tapaan hieman koholla rasitustasoon nähden. Tavoitteena oli vetää alkuun 10km melko rauhassa keveillä kammilla, mutta siinä se syke silti pyöri 160bpm kahtapuolen. Toisaalta fiilis oli hyvä ja vauhtia piisasi, niin annoin mennä. Ensimmäinen ohitettava tuli vastaan Kittilän lentokentän tienoilla ja kaikkiaan sain kuitattua pyöräosuuden aikana 13 selkää.

Ensimmäinen 80km meni n.32km keskinopeudella Ylläsjärvelle asti. Loput 50km meni niska kyyryssä yltyvään koillisenpuoleiseen vastatuuleen polkiessa.

Lämpötila lähti laskuun tuulen myötä, joten loppumatka meni ehkä parinkymmenen asteen viileydessä. Juomaa kului pyörän päällä silti 3L ilman tarvetta tyhjennykselle. 

Pyörä oli kokonaisuutena perusvarmaa tekemistä. Ei ongelmia, eikä toisaalta euforian hetkiäkään. Poroja näkyi muutama

T2 00:02:09

Toinen vaihto meni sujuvasti ilman ongelmia. Läpsyt kannustajille ja pääsin liikkeelle M40 sarjan 4.sijalta. 

Juoksu 02:54:26 (sij 4/22) 

Jalat tuntuivat hyviltä juosta, fiilis oli korkealla ja kohta päästäisiin poluille! Ensimmäinen 6km oli kokenut reittimuutoksen viime vuodesta ja leveä latupohja oli vaihtunut neulaspolkuun. Sopi minulle. Ensimmäinen ohittaja tuli takaa Kätkää lähestyttäessä, toisaalta ensimmäiset selät tulivat vastaan Kätkän nousussa. Ilma oli viileää ja tuuli piti itikat loitolla. Oli upea tunkata ylös, sillä kohta päästäisiin asiaan! Maisemat huipulta olivat tasamaan asukkaalle jälleen kerran huikaisevat. Hauska yksityiskohta oli, että huomasin nousussa siellä täällä tavallisen retkipyörän jälkiä ja lähellä Kätkän huippua saavutinkin polkupyörää työntävän herrasmiehen, kypärä päässä (tottakai), mutta radiokuulosuojaimet ja numerolappu pyörässä saivat kyllä hetkeksi miettimään, mitä on tekeillä. 

Kätkän huipulta polku alkoi laskeutua ensin loivasti, ennen Sirkan puoleisen pään jyrkempää alamäkeä. Olin viime vuonnakin nautiskellut tästä laskusta ja tänäkin vuonna jalat pelasivat kuin unelma välillä aika jyrkälläkin teknisellä polulla. Tulin lujaa alas ja nautin!

Paluu todellisuuteen koitti kuitenkin pian Immelin rannassa, kun reitti siirtyi taas tielle kohti kylää ja Levi-tuntuirin kierrosta. Maalialueen ohituksessa oli taas upeaa kannustusta ja niin matka jatkui kohti Levi Blackin nousua. Viimeisessä huollossa sain näköyhteyden Blackin nousuun lähteneestä kolmesta kanssakilpailijasta sijoilla 3,4 ja 5.  Jyrkkä meni kohtuullisen hyvällä tasaisella puurtamisella, mutta huipulla pohkeita kiristeli krampin poikaset jo siihen malliin, että juokseminen oli vaikeaa. 3km alamäkeä meni kuitenkin suhteellisen hyvin, kun vaihdoin askelluksen voimakkaasti kantapäälle ja pidin nilkan melko stabiilina. Viimeisellä kilometrillä ennen maalia krampit jopa helpottivat, ja juoksu normalisoitui. Ihmeellistä kuinka juostessa voi palautua vielä reilun 8h tekemisen jälkeen.

Panoraman portaissa askel kulki jo hyvin ja sain askelluksen pidettyä nopeana. 

Maaliin ajassa 8h 16min 27s

Sijoitus kokonaiskisassa 8. (sarjan M40 kakkonen)

Kisa oli suht tasainen ja sijat 2-8 olivat kaikki n.10min sisällä. Voittaja Lieven De Rycke oli taas ihan omilla lukemillaan alle seitsemän tunnin suorituksella. (Hattu päästä, kova on kaveri!)

M40 sarjan voitto jäi 39 sekunnin päähän, ehkä se olisi ollut kirittävissä, jostain kohdasta. En tiedä, eikä sillä ole väliäkään. Olen suoritukseen todella tyytyväinen. 

Kiitokset järjestävälle seuralle upeasta työstä! Kiitokset talkoolaisille! Kaikki järjestelyt toimivat loistavasti, kaikkialla liikenteenohjaajia myöten sateli kannustusta. Reitti on upea, maisemat ovat upeita. Kiitokset perheelleni tuesta ja kannustuksesta, sekä harjoituskaudella, että kisankin aikana. Kiitos kanssakilpailijat! Kiitos Levi!