Vaarojen Maraton 130km 2023

Kauden päätös Kolilla

Harjoittelu ja valmistautuminen

Edellisestä pitkästä kisasta, eli Ylläksen perusmatkasta palautuminen vei periaatteessa koko lopun heinäkuun. Tein jotain kevyttä lenkkiä, mutta en mitään tavoitteelliseen harjoitteluun viittaavaa. Ylläkseltä ei jäänyt varsinaisesti mitään vaivoja paranneltavaksi, vaan tauko oli lähinnä mentaalinen.

Harjoittelu Vaaroja silmällä pitäen alkoi elokuun alussa, joten sain tehtyä suhteellisen ehjän noin 1,5 kk harjoitusjakson. Toki sitä hieman rikkoi parin kolmen päivän sairastelu jakso, sekä sivutoimiviljelijän puintikiireet. Kuitenkin kilometrejä ja verttiä kertyi omassa mittakaavassani ihan mukavasti.

Syyskuun alussa kävin juoksemassa myös paikallisen Korkatti Trail Runin 15 km:n matkan. Vaikka kuinka tavoitteet olisivat pitkillä matkoilla, niin kyllä nämä lyhyet kisat tuovat aina hyvää uutta ärsykettä. Ja onhan näissä pikkukisoissa aina oma tunnelmansa!

Syksyn harjoitusjakson ehdoton kohokohta oli Kolin Eteläpään lenkki. Kiviniemestä Kiviniemeen kisasuuntaan kiertäen. Reitille osui lumi- ja räntäsadetta lukuunottamatta melkeinpä kaikki säätyypit, joten hyvin autenttinen harjoitus siitä tuli. Kiitokset Akselille lenkkiseurasta!

Viimeinen pariviikkoinen ennen kisaa sujui harjoittelua kevennellen ja mieli hakeutui tuon tuostakin Kolin vaaramaisemiin. Olo oli vähän malttamaton, olisin halunnut jo juoksemaan.

Valmistautumiseen liittyi myös karttaharjoittelu jota tein syksyn aikana säännöllisesti. Kisareitin läpikäynti peruskartalla ja heti perään mielikuvaharjoittelu, jossa yhdistin jonkun mielikuvan reitiltä kyseiseen paikkaan. Se toi kisatilanteessa apua, kun pystyin muistamaan kartan ja asettamaan itseni sille suurinpiirtein oikeaan kohtaan. Näin se auttoi hahmottamaan paikkojen etäisyyksiä ja mittasuhteita. Suosittelen kokeilemaan!

Kisapäivä

Kisapäivä alkoi reilun kolmensadan kilometrin ajomatkalla Kolille. Kisajännitystä ei ehtinyt muodostumaan, sillä Kolia lähestyttäessä sain vaimoltani tiedon, että juoksuliivi roikkui kotona kuivaustelineellä! Näinpä ollen leppoisa ajomatka vaihtui raivokkaaksi googlettamiseksi, mistä löytyisi juoksuliivi tilalle. Note to self: ( ja kaikille muillekin ) Varmista, tuplavarmista ja tsekkaa vielä kerran, että kaikki kamat on mukana kisareissulle lähtiessä.

Onneksi Kotivuorisport sai juuri kioskin pystyyn Kolille saapuessamme ja kävin nopeilla liivikaupoilla. Kolin reissusta tuli siis kahden liivin metsästys ja toinen oli jo hallussa. Enää sitten se toinen…

Sääennuste lupasi yöksi poutaa ja +3..4 astetta lämmintä. Maasto olisi märkää, mutta vettä saataisiin vasta seuraavana päivänä. Varustukseksi valikoitui tekninen t-paita ja päälle ohut tuulitakki. Jalkaan ohuet trikoot ja päälle shorsit.

Ylhäällä starttia odotellessa sai ihan suosiolla pitää untsikan päällä. Juoksututtuja moikkailtiin ja tsemppejä jaettiin puolin ja toisin. Mentäis jo….!

Startti – Rykiniemi

Lähdin todella maltillisella vauhdilla liikkeelle. Nyt ei ole kiire. Jono venyi pikkuhiljaa ja yllättäen Mäkrän jälkeen juoksinkin jo yksin. Lampun sai sytyttää hieman viime vuotista aiemmin, sillä kisan ajankohta on hieman myöhempi kuin viime kerralla.

Juoksu tuntui kulkevan mukavasti. Pieniä letkoja syntyi ja hajosi. Halusin olla enimmäkseen hiljaa ja nauttia pimenevästä metsästä.

Energia upposi hyvin, kellon muistuttaessa syömisestä ja juomisesta 20min välein.

Olin aikatauluttanut ensimmäisen kierroksen juoksua siten, että vertasin sitä viime vuoden aikoihin. Tuolloin ensimmäisen kierroksen juoksu Rykiniemeen oli kestänyt noin 3h ja siihen tähtäsin nytkin.

Kahlaamossa oli ollut vesi korkealla jo aiemmin syksyllä treenilenkillä ja puoleen reiteen sitä riitti nytkin. Enempiä aikailematta yli joesta ja pullojen täyttöön ensimmäiseen huoltoon.

Osuusaika 2:59:47

Kokonaisaika 2:59:47

Juostu matka 20,0 km

Rykiniemi – Kiviniemi

Vaarojen Maratonin reitilläoleviin huoltoihin ei ole mitään syytä jäädä asumaan. Täytin kolme lötköä ja päätin ottaa lisää vettä sitten myöhemmin Eteläpäässä Kuikkipurosta. Huikkasin kiitokset ja jatkoin reitille kohti Hirvivaaraa. Kengät ja lahkeet olivat pysyneet kahlaamoon asti kuivina. Nyt märillä kamppeilla liikkeelle lähtö sai aikaan pienet vilunväristykset. Nostin tempoa muutaman kilometrin ajaksi, että lämpenisin ja se auttoikin hyvin.

Rykiniemen ja Kiviniemen välistä osuutta kutsutaan Eteläpääksi ja se on saanut vuosien saatossa varsin värikkään maineen hankalana ja syheröisenä osuutena. Onhan siellä hidastakin osuutta, mutta myös ihan hyvin juostavia osuuksia, varsinkin ensimmäisellä kympillä Rykiniemen jälkeen. 

Moisseen vaaran laskussa oli tutut ulkotulet mieltä lämmittämässä ja pilkkihaalariin pukeutunut herrasmies meitä kannustamassa.

Vähän myöhemmin jonkun tien ylityksen jälkeen alkoi lampun valossa näkyä Suomen lippuja ja jotkut olivat siellä soittelemassa Kari Tapion Olen suomalainen – kappaletta. Oli epätodellista juosta siitä ohi ja vähän mietinkin että mitä tällä oikein tapahtuu!? Todellisia he kuitenkin olivat, eikä ollut harhoista kyse.

Eteläpäässä ennakkoon tehdyistä karttaharjoituksista ja treenilenkistä oli erityisesti hyötyä. Maasto muuttui märäksi ja hitaammaksi noin 10km ennen Kiviniemeä. Vaikka kengät olivat märät, niin pyrin silti etsimään kuivinta juoksulinjaa. Lämmin märkä kenkä on paljon mukavampi kuin kylmä.

Olin aikatauluttanut juoksua siten, että tulisin 5 h:ssa Kiiesvaaralle, josta reitti kääntyy 90 astetta takaisin, kohti Kolia. Ja vastaavasti 7 h:ssa Kiviniemeen.

Kiiesvaara meni melko nappiin, eikä aika Kiviniemessäkään paljoa heittänyt! Tasaista suoritusta siis tehtiin.

Kiviniemessä pullot nopeasti täyteen, kiitokset huoltopisteen henkilökunnalle ja takaisin taipaleelle kohti Ryläystä.

Osuusaika:3:49:30

Kokonaisaika 6:59:34

Juostu matka 41,3 km

Kiviniemi – Peiponpelto

Kiviniemestä reitti nousee pitkän loivan nousun Kolinvaaralle, josta edelleen Heraniemen talojen välistä kohti Ryläyksen rymypätkää.

Viime vuonna oli uneliaisuus vaivannut tässä kohtaa ja kuljin nuo pitkät nousut melkein horroksessa. Tiepätkillä nukuin mikrounia. Nyt tilanne oli toinen, olo oli energinen ja mieli oli hyvä.

Olin jakanut mielessäni tämän osuuden 5 km:n pätkiin, joista keskimmäinen vitonen sisältäisi sen varsinaisen Ryläyksen rymypätkän. Se osuus on karttaharjoittelusta huolimatta vaikea hahmottaa, eikä se sisällä oikein helposti muistettavia maamerkkejä, ennen kuin viitan 600m ennen Ryläyksen näkötornia. Se väli vain täytyy suorittaa tietoisena siitä, ettei se (sekään) kestä loputtomasti.

Jossain tällä välillä sain juoksuseurakseni Robertin, ja hänen kanssaan mentiinkin sitten yhtämatkaa loput n.90km maaliin saakka! Vaikka olenkin tottunut juoksemaan paljon yksinkin, niin silti pitkillä matkoilla sopivasta juoksukaverista on paljon apua ja tukea. Usein olotila on hyvin aaltoilevaa ja paremmat ja huonommat hetket vuorottelevat. Tällaisissa tilanteissa juoksukaverin kanssa välttää helpommin vauhdin hiipumiset.

Kuva: Robert Sjölund

Viimeinen vitonen Peiponpeltoon sujui mukavasti. Ensimmäisen kierroksen haasteellisimmat paikat olivat takana ja viimeisen legin jälkeen odottaisi puolenvälin huolto.

Olin aikatauluttanut noin 9h Ryläyksen huipulle ja 10h Peiponpeltoon. Juoksu sujui kuin nakutettu ja Ryläyksellä olin kellon mukaan ajassa 9:02 ja Peiponpellossa 9:58. Se jo vähän nauratti. Tällä välillä virallinen väliaikapiste on Ryläykseltä tielle tultaessa, joten osuusaika on epävirallinen

Peiponpellossa toivotettiin hyvät huomenet! Pari pulloa täyteen, kiitokset huollolle ja reippaalla jalalla viimeisen osuuden ensimmäiseen nousuun!

Osuusaika: 2:58:46

Kokonaisaika: 9:58:20

Juostu matka 56,5 km

Peiponpelto – Puolenvälin huolto

Pitkä nousu kohti Ikolan ahoa ja edelleen Mäkrän ja Pikku-Mäkrän välistä, pitkään laskuun kohti tietä. Tältä väliltä ei ole sen kummempia muistikuvia. Hyvin kulki, fiilis oli hyvä ja kohta saisi huollossa jalkaan kuivat kengät ja sukat ja vähän ruokaa naamaan.

Edelliskerran yökierros oli kestänyt noin 12h ja tälläkertaa Kolin ajanottopisteeseen tallentui väliaika 11:53:27. 

Osuusaika 1:55:07

Kokonaisaika 11.53:27

Juostu matka 67,2 km

Puolenvälin huolto

Huollossa oli vastassa taas tuttu ylenpalttisen auttavainen ilmapiiri, josta poloinen perusmatkalainen meni taas aivan hämilleen. Mukava oli kuivata jalkoja ja vaihtaa paitaa, kun lämmin keitto lämmitteli vatsassa. 

Huollosta lähtöä tehdessäni saimme säätiedon, jossa aiemmin myöhään yöllä tuleva räntä ja lumisadealue olisikin aikaistunut ja tulisikin jo päivällä. Kuoritakki oli jo kaivettu esille ja päätin tiedon turvin vaihtaa pitkän teknisen paidan ohueeseen merinopaitaan.

Huollossa päätin käyttää kaiken sen ajan, mitä siihen menisi. Ja menihän siihen yli kolme varttia, mutta se oli sen arvoista. Ehkä nopeamminkin olisi kiirehtimällä selvinnyt, mutta nyt oli tehty hyvä huolto ja toinen kierros voisi alkaa.

Osuusaika: 0:50:53

Kokonaisaika 12:44.20

Juostu matka 67,2 km

Puolenvälin huolto – Rykiniemi

Pääsimme matkaan noin vartti ennen 65km juoksijoiden starttia ja Ikolanahossa miesten kärkikolmikko meni edelle. Lampun sai sammuttaa Mäkrälle noustessa, eli valo oli ollut päällä noin 12h. Hyvin kesti Fenixin akku.

Alkumatkaa rytmittivät takaa kovaa tulevat juoksijat, joita sai väistellä. Jossain vaiheessa takaatulijoille riitti meikäläistenkin vauhti ja alamäissä varsinkin sai heitä vähän hassuttaa. Juoksu oli kivaa. Mihinkään ei sattunut. Energia upposi ja päivä oli valjennut. Ei voisi olla paremmin. Tai no tuuli oli alkanut yltymään, mutta se ei vielä mainittavammin tuntunut kuin vaarojen huipuilla.

Toisen kerran kahlaamolle saavuin hymy korvissa pitkän Vesivaaran laskun jälkeen. Reipas ylitys,taas kolme lötköä vettä ja neljäs otettaisiin purosta ja takaisin reitille. Kiitosten kera.

Osuusaika: 3:29:21

Kokonaisaika: 16.13:41

Juoksumatka 87,7 km

Rykiniemi – Kiviniemi 

Viime vuonna matkanteko alkoi vaikeutumaan Hirvivaaralle kiivettäessä. Tuli voimaton olo ja matkanteko hidastui. Nyt tilanne oli aivan toinen. Vireystila oli hyvä ja tahto mennä eteenpäin oli kova. Juoksin juostavat pätkät ja sauvakävelin ylämäet.

Lyhyt tumma hetki yllätti, mutta meni ohi pienellä vauhdin hidastuksella ja reippaammalla kourallisella karkkia. Kohta tossu taas kulki.

Vähän ennen Moisseen vaaraa, reilumman korkuiselle kallioportaalle noustessani toinen sauva napsahti keskeltä poikki. Sauva ei takertunut, eikä siihen suuntautunut sivusuuntaisia voimia, vaan paino oli suoraan ylhäältä. Tilanne hieman hätkäytti, sillä matkaa maaliin oli vielä yli 30km ja haastavimmat paikat olivat edessä.

Juoksukaverilla oli kuitenkin liivissa urheiluteippirulla, jonka avulla lastoitimme sauvan kolmella sentinpaksuisella kuusen oksalla. Siitä tuli yllättävän tukeva ja siihen pystyi luottamaan siinä määrin etten loppumatkasta kiinnittänyt siihen edes huomiota. Kanssajuoksijoita se sen sijaan tuntui naurattavan. Pääasia että toimii.

Matka alkoi painamaan jaloissa jo Eteläpään jälkimmäisellä puoliskolla. Jäljellä olevan matkan tiedostaminen ei varsinaisesti pistänyt epäilemään, etteikö maaliin tottakai tultaisi, mutta tajuntaan hiipi ajatus, että tämä tulisi kestämään melko pitkään.

Tuuli oli yltynyt Eteläpäässä ja pikkuhiljaa ilmassa alkoi olla myös vettä ja räntää.

Kylmä Tailwind ei varsinaisesti parantanut hieman kalsaa olotilaa, mutta juotavahan sitä oli. Energia upposi ja sen suhteen ei ollut mitään ongelmia.

Fiilis oli melko hyvä, kun pääsimme tielle lähellä Kiviniemen huoltoa. Yksi hankalimmista osuuksista takana ja toinen enää edessä.

Kiviniemen huollossa puhalsi kylmä tuuli. Pikainen pullojen täyttö ja takaisin reitille. Nyt ei jäädä hetkeksikään aikaa tuhlaamaan.

Osuusaika: 4:43:45

Kokonaisaika: 20:57:34

Juoksumatka: 109,1 km

Kiviniemi – Peiponpelto 

Kiviniemestä lähtiessä oli kylmä! Reippaalla tahdillakin otti jonkin aikaa ennen kuin kroppa taas lämpesi. En voi käsittää juoksijoita, jotka menivät noissa keleissä pelkillä shortseilla. Keli oli juuri plussan puolella, ilmassa vettä ja räntää ja tuuli navakasti. Eikö palele, häh?

Taas tiukka fokusoituminen reittiin. Jako kolmeen 5km pätkään ja yksi kerrallaan työn alle. Kulku oli hiipunut sen verran että etenimme aikalailla 5km/h. Ryläyksen lähestyminen tuntui pitkältä, hyvin pitkältä. Letkassa oli muutama juoksija, mutta kaikki olivat enimmäkseen hiljaa. Jokainen kävi omaa taisteluaan omien korviensa välissä. Lopulta tornin viitta tuli näkyviin ja yksi hankalimmista osuuksista oli takana

Kuva: Robert Sjölund

Sade muuttui pikkuhiljaa lumisemmaksi ja Ryläyksellä oli jo pitkokset valkoisena. Ohitimme kaksi maratonilla ollutta naista, jotka etenivät näkötornin paikkeilla todella hitaasti. Kaikki oli kuulemma hyvin, mutta jäimme miettimään kuinka kisajärjestäjällä ei ole muuta tietoa heidän sijainnistaan kuin Ryläyksen tienlaidan väliaikapiste, kunhan sinne joskus pääsevät.

Kun pääsimme Ryläykseltä tielle, tuuletimme pienet välituuletukset. Vaikka väsytti, niin silti mieli oli hyvä, tahto mennä päätyyn asti oli kova.

Peiponpellon huollossa talkoilleet papat sanoivat “vanhojen” käyttävän sanaa “rehjaantunut” tarkoittaessaan väsynyttä ja matkan runtelemaa tyyppiä. Me oltiin varmasti erittäin rehjaantuneen näköisiä siinä kohtaa.

Pullot täyteen ja meidät toivotettiin tervetulleeksi ensivuonna uudelleen. Ja lupasimme palata!

Osuusaika 3:36:41

Kokonaisaika 24:34:15

Juostu matka: 124,5 km

Peiponpelto – Maali

Peiponpellosta lähtiessämme pistimme lamput päälle ja maa oli jo lumesta valkoinen

Se että maaliin mentäisiin, oli aivan sata varmaa ollut jo pitkään, mutta vaikka matkaa oli prosentuaalisesti vähän, tarkoitti se vielä kovaa työntekoa. Olo oli helpottunut, mutta mielessä jäyti silti ajatus, että viimeiselle reilulle kympille voisi mennä aikaa kolme tuntia. 

En ollut voinut juoda Tailwindia enää Ryläyksen jälkeen, sillä se oli niin kylmää, ettei sitä vain kertakaikkiaan siinä kelissä voinut juoda. Tyhjensin liivistä karkit, pähkinä-rusinasekoitukset ja patukat naamariin. Niistä sai energiaa millä edetä. Toisaalta syke pysyi 120bpm tuntumassa, eikä juuri noussut, joten lämmöntuottokin oli jo melko alhainen. Rasvoilla mentiin selkeästi. Toisaalta tuollaista vauhtia olisi pystynyt hyvin pitämään yllä vielä pidempäänkin, mutta kylmyys veisi terän etenemiseltä.

Kuten todettu, niin mikään nousu ei kestä loputtomasti. Ei edes Kolilla. Nekin päättyvät aikanaan, kun vain jaksaa pistää jalkoja toisen eteen.

Otsalampusta loppui akku jossain lähellä satamaa ja varalampun kaivamiseen liivistä kohmeisilla sormilla sai aikaa kulumaan melko paljon.  Pian olikin edessä satama ja viimeinen nousu. Siihenkin oli varmasti kaikki Pohjois-Karjalan maansiirtourakoitsijat käyneet yksissätuumin ajamassa korotusta päivän aikana, siltä se ainakin tuntui.

Päätimme Roopen kanssa ylittää maaliviivan yhtä aika, koska yhteistä reissua oli kestänyt jo reilut 90km. Maalikuulutukset alkoivat kuulumaan ja niin se maalikin sieltä vastaan tuli. Polun varressa oli ulkotulista tehty kuja, jota juoksimme maaliin viimeiset kymmenet metrit

Maalissa ajassa 27:07:30!

Osuusaika: 2:33:15

Kokonaisaika 27:07:30

Juostu matka 135,2 km

Maalissa

Maalissa olo oli tottakai tyytyväinen ja helpottunut, mutta myös vähän sekava. Yhtäkkiä ympärillä pyörii kymmenkunta ihmistä. Yksi tuo vilttiä, toinen auttaa finisher-kyltin kanssa ja kolmas lupaa ottaa kamerallani kuvan, kunhan saan sen juoksuvyöstä kohmeisilla sormilla kaivettua. Minut ohjataan kahden ihmisen voimin maalihuoltoon, huoltolaatikko ilmestyy eteen, makkarat kouraan ja lämmintä mehua toiseen. Olo on ihan pöllämystynyt. Juoksututtuja käy onnittelemassa suorituksesta. Syön lämmintä ruokaa ja koetan saada savisia ja mutaisia kenkiä jalasta. Oli aika hyvä fiilis.

Maalihuollossa meni sen verran aikaa, että ehdin nippanappa hotellille syömään juoksijoille varattuun buffaan. Jäätävän kokoinen annos pasta polognesea upposi nopeasti. Horkka iski vasta sen jälkeen. Päätin pakata kimpsut ja kampsut ja mennä mökille saunaan.

Kiitos Koli, annoit tänään kovan vastuksen!

UTTF

Ultra Trail Tour Finland koostuu kolmesta pitkästä polkujuoksukisasta.

Vuodesta 2015 asti kisattu Tour alkaa toukokuussa Kuusamosta NUTS Karhunkierros 166km kisalla, seuraava osakilpailu on jo kuuden viikon päästä Ylläksellä, jossa juostavana on 160km matka.

Kiertueen päättää ja kruunaa Kolin 130km:n perusmatka.

Nämä kisat läpäisseille on luvassa UTTF-liivi, joiden haltiojoita on tällähetkellä 167, toki mukana on useamman “liivin” suorittaneita, joten henkilöitä lienee n.150.

Mukava kuulua nyt tähän porukkaan!

Summa Summarum

Ykköstavoite, eli maaliinpääsy, toteutui. Reitti oli hitaampi kuin viime vuonna, mutta koska esim naisten 130km:n voittaja teki tällä märälläkin reitillä uuden reittiennätyksen, niin ei omaakaan suoritusta voi perustella olosuhteilla. Olisin toivonut olevani paremmassa juoksukunnossa loppuun saakka. Lisää treeniä siis ja siihen minulla on jo näkemys olemassa mitä loppuvuonna tehdään toisin.

Varusteiden puolesta sydämmentykytyksiä aiheutti juoksuliivin kotiin unohtuminen. Aloittelijamainen moka, mutta korvaava liivi täytty tehtävänsä melko hyvin. Sitä ei saanut yhtä stabiiliksi kuin omaa Salomonin liiviä ja ylös-alas liike sai sykevyön hiertämään ihoa rikki parista kohtaa.

Kenkinä minulla oli kaksi paria Dynafitin Ultra 100:ia. Ne toimivat täydellisesti märällä liukkaalla alustalla, eikä kenkien puolesta tarvinnut varoa liukastumisia.

Sukkina oli 1000Miles kaksikerrossukat ja selvisin tästäkin reissusta ilman rakkoja. Pari vähän hellää kohtaa oli isovarpaan alla, kun ilmeisesti sukka oli rypyssä siinä kohtaa. Varpaankynnet ovat paikoillaan, ja suht oikean värisiä, joten jalat selvisivät reissusta hyvin.

Reissun aikana tuntui vaihtelevia ja ohi meneviä tuntemuksia lonkan seudulla, polven alapuolella, oikeassa akilleksessa,  jalkaterissä ja jalkapohjissa, mutta mikään paikka ei varsinaisesti kipeytynyt, että se olisi häirinnyt juoksua.

Pitkällä matkalla jo suorituksen kesto ja jalkojen päällä vietetyt tunnit tuovat jo yksistään kuormitusta, saati sitten että yrittää juosta tuollaisessa maastossa.

Palautuminen

Nyt muutama päivä kisan jälkeen olo on vähän “rehjaantunut”. Olen saanut nukuttua ja syötyä hyvin, mutta aineenvaihdunta elää jotenkin ihan omaa elämäänsä. Leposyke on vielä vähän koholla,mutta suunta on laskemaan päin. Sykevälivaihtelua en ole mitannut.

Juoksemaan ei tee kauheasti mieli, eikä ole toki muutamaan viikkoon aikomuskaan. Pyörän taidan pistää trainerin päälle ja kevyesti polkea. Käydä uimassa ja sitä rataa.

Seuraavat stepit

Vaaroilla tekeminen tuntui kivalta ja helpolta noin 100km ja muuttui vaikeutuvaksi taisteluksi sitä mukaa mitä matka eteni. Keskeyttämisajatuksia ei tullut mieleen kertaakaan, vaan kokoajan mielessä takoi, että tämä hoidetaan loppuun saakka ja ensi vuonna vedetään tämä kolmikko uudestaan. Silloin tietää jo mitä on odotettavissa ja olen juoksijana kypsempi vastaanottamaan kisojen haasteet. Nyt niin moni asia tuli uutena eteen. Tulee niitä uusia asioita varmasti ensi vuonnakin, mutta nyt niihin on erilainen mahdollisuus varautua.

Loppukausi

Nyt voi aivan hyvällä omalla tunnolla pitää reilun ylimenokauden.Juoksun pariin numerolapun kanssa palataan marraskuun lopussa NUTS Köykkyrin 6 h:n mäkihassuttelussa, joka menee nyt varmasti melko rennolla otteella. Sitten voikin pistää uuden vaihteen silmään ja aloittaa kautta 2024 kohti valmistautumisen.

Kiitokset

Kiitokset perheelle, valmennettaville ja lukuisille juoksututuille! Teidän kannustuksenne ennen kisaa, sen aikana ja jälkeen on ollut todella arvokasta ja tärkeä voimavara.

Kiitos kisajärjestäjälle ja talkoolaisille! Hyvä oli taas juoksijan juosta pitkää matkaa Vaaroilla!

Linkit

Tulokset: Vaarojen Maraton 2023

Edelliset kisaraportit:

NUTS YLLÄS 160km

NUTS KK 166km

Seuraa, tykkää, jaa...:)

NUTS Ylläs 160 km 2023

Ylläksen perusmatka, eli 160km, on yksi kolmesta Ultra Trail Tour Finlandin osakilpailusta. Tourin läpäisseille on tarjolla himoittu UTTF-liivi, johon 1/3 kiinnitys oli jo olemassa Karhunkierroksen jälkeen.

Nyt olisi siis edessä tourin toinen osakilpailu, 160 km (tai 165 km, tai mistä noita niin tarkalleen tietää) Enontekiön Hetasta, Pallaksen kautta Ylläkselle

Valmistautuminen

Valmistautuminen oli lähinnä palautumista NUTS Karhunkierroksen perusmatkalta. Näiden kahden kisan väli on vain kuusi viikkoa ja se asettaa omat haasteensa valmistautumiselle.

Omalla kohdallani palautuminen jatkui siitä, mihin se ennen Karhunkierrosta jäi, eli kevätkylvöihin ja toiseen parin viikon mittaiseen traktorissa istumisjaksoon. En todellakaan suosittele sitä. Päivät olivat pitkiä, mutta olipahan jaloilla aikaa toipua, kun ei ehtinyt juosta. </sarkasmia>

Lihaksisto palautui KK:lta varsin nopeasti, johtuen varmaankin Karhunkierroksen lopun pitkästä sauvakävelyosuudesta. Iskutus jäi pienemmäksi, kuin numeroiden valossa voisi ajatella. Kroppa oli muuten melko sekaisin kisan jälkeen. Oli kuuma ja paleli yhtä aikaa. Ei ollut nälkä ennen kuin kisaa seuraavana torstaina, jonka jälkeen olisi voinut syödä hevosen päivässä.
Paino jäi KK:n jälkeen pysyvästi noin kilon alemmaksi, kuin ennen kisaa. Toivon tuon kilon olleen rasvaa, eikä lihasta. Aika työläs laihdutuskuuriksi, en suosittele sitäkään.

Kävin juoksemassa ensimmäisen lenkin reilut kaksi viikkoa kisan jälkeen. Se tuntui hyvältä, askel oli kevyt, matkaa kertyi tuolloin reilu kymppi poluilla. Valmistautumisviikkoihin sisältyi myös kuusen istutusta ja timotein siemenviljelysten kitkentää. Molemmissa saa jalkojen päällä olla ihan kivasti, eikä iskutusta tule. Juoksua kertyi pari kolme lyhyehkön lenkin (tunnin kahtapuolen) verran viikossa, vähän vauhtileikittelyä, vähän kiihtyviä, vähän PK1:stä – fiiliksen mukaan. Maastopyöräilin myös vähän.

Omaa kehoa kuunnellessa tuntui siltä, että vähemmän on enemmän tässä tapauksessa ja luotin siihen.

Kisaviikko

Lähdimme perheen kanssa kohti pohjoista jo noin viikko ennen kisaa. Missään kohtaa ajomatkat eivät venyneet  kovin pitkiksi. Oli mahdollista levätä, toisin kuin ennen Karhunkierrosta.
Poikamme osallistuivat NUTS Kids & Juniors tapahtumiin. On hienoa, että myös perheen pienimmät huomioidaan. Ennen starttia kuuluttaja haastatteli osanottajia, musat soi ja fiilis oli kuin missä tahansa kisastarissa. Näin kasvatetaan uutta sukupolvea itsensä voittajia. Kiitos NUTS!

Hauska alkaa
Kisapäivä

Sain nukuttua suhteellisen hyvin ennen kisaa. Vähän kutkutti vatsassa, mutta niin sen kuuluu tehdäkin. Olo oli luottavainen, mutta pieni kysymysmerkki kummitteli mielessä.

Etureiteni olivat kireät ja lähes kostetusarat. Olin aiempina päivinä vähän hölkkäillyt ja maastopyöräillyt, mutta nyt tuntuu kuin olisi takana ollut vähintään maraton. Syytä kireyteen en keksinyt. Ehkä ne kaipasivat juoksua?

Päätin lähteä kokeilemaan, mihin saakka jalat kantavat. Tiedä vaikka ne vertyisivät matkalla? 

Bussi starttasi Äkäslompolosta ja matka Hettaa kohti alkoi. Perillä oli hyvin aikaa lähtövalmisteluihin ja juoksututtujen moikkailuihin. Tsemppejä jaettiin puolin ja toisin ja viimein oli lähdön hetki.

Hetki ennen starttia Hetasta
Startti- Mustavaara

11,4 km (11,4 km) – 1:23:07 (1:23:07)

Reitin alussa on muutaman kilometrin osuus päällystettyä tietä. Lähdin hitaasti liikkeelle. Pyrin pitämään sen fiiliksen, että tekisi mieli juosta kovempaa. Mutten juossut. Osa juoksijoista katosi horisonttiin melko pian, jono venyi pitkäksi. Pyrin juokseman asfaltin ulkopuolella mahdollisimman paljon. Jalat eivät missään vaiheessa tuntuneet hyviltä, mutta matka taittui silti. Pian olikin aika kääntyä hiekkatielle ja pienet korkeuserot toivat monotoniseen juoksuun vaihtelua.

Mustavaaran huollossa nopeasti pariin pulloon vedet ( Tailwind-jauheet oli jo siellä), sipsejä kourallinen ja matka jatkui kohti Pyhäkeroa

Mustavaara- Ketomella

20 km (31,5 km) – 3:13:05 (4:36:12)

Parikymmentä minuuttia ennen meitä perusmatkalaisia startanneita 66 km:n juoksijoita alkoi tulla selkä edellä vastaan. Samoin kuin heitä, jotka Hetasta karkasivat omaan kuntotasoonsa nähden ylikovaa.

Olo oli hyvä, otin Pyhäkeron nousuun sauvat käyttöön. Jalat tuntuivat vahvoilta ylämäessä ja sauvoessa matka taittui hyvää kyytiä. Vähän jännitti pitkä, Pyhäkeron huipulta, yhtä pientä nousua lukuunottamatta, lähes Ketomellaan jatkuva alamäki. Miten tukkoon etureidet siitä menevät, kun lähtiessäkin olivat niin kipeät?

Yllätys oli suuri, kun jalat toimivat niinkuin pitikin! Sattuihan se vähän kipeisiin lihaksiin, mutta eksentristä lihastyötä jaksoi painaa oikein hyvin ja rennosti. 

Avotunturissa tuuleskeli, mutta hyvin pärjäsi lyhyillä lahkeilla ja hihoilla. Kun reitti sukelsi metsän sisään Ketomellaa lähestyttäessä, reitin ensimmäinen hyttynen osui kohdalle. Hyttysmyrkky pysyi silti vielä repussa.

Viimeiset kilometrit ennen Ketomellaa oli melkoista juurakkojumppaa. Nyt reitti oli kuiva ja nopea, mutta entäs jos olisi satanut pari kolme viikkoa putkeen ennen kisaa?

Ketomellan huollossa oli kova kuhina. Nopeasti pullot täyteen pitkälle, yli 30km:n huoltovälille ennen Pallasta. Sipsejä taas kourallinen evääksi ja hissukseen matkaa taittamaan. Jalat olivat OK, mutta kipeät. Kyllä niillä menisi, mutta huoltopisteiden jälkeiset ensimmäiset sadat metrit olivat kivuliaat.

Ketomella- Pallas

34,3 km (65,9 km) – 5:10:38 ( 9:48:17)

Reitti jatkui ensin päällystettyä tietä ja kääntyi sitten mönkijän uralle, kumpuilevaan kangasmaastoon. Pidin vauhdin rauhallisena. Jalkoihin sattui lähinnä junnaavilla tasaisilla osuuksilla. Hietajärven jälkeen reitti nousi avotunturiin ja taas oli maisemia katseltavaksi asti.

Ylöspäin mentiin vahvalla jalalla tunkaten, alas rennosti juosten. Olo oli vahva, energia upposi. En oikeastaan säästellyt enää, koska ajattelin että pääsen ainakin nauttimaan vauhdikkaista alamäistä, jos reissu päättyy Pallakselle.

En varsinaisesti ole koskaan aiemmin nauttinyt ylämäkiin tunkkaamisesta, mutta nyt sekin maistui oikein hyvin. 

Vaikka keli oli viileä ja sateenuhka roikkui ilmassa, niin nestettä upposi yllättävän paljon. Tankkasin yhden pullon täyteen Montellinmajan purosta. Matka jatkui, tunkkasin ylös, juoksin vauhdilla alas, nautin. En ollut aiemmin kulkenut Hetta-Pallas väliä, joten koitin vilkuilla vähän tunturimaisemaakin. Upeaa oli!

Lumikero

Vajaa kymppi ennen Pallasta oli pullot taas tyhjinä. Saavutin Isoniemen Villen, taivallettiin jonkin matkaa yhdessä, kunnes tuli puheeksi että minulla on vedet loppu. Sain Villeltä pullollisen purovettä ja taas mentiin! Suurkiitos Ville!

Taivaskeron satulasta oli Pallakselle 3km kovaa sorastettua ja vauhdikasta alamäkeä. Juoksin minkä pystyin, eli melko kovaa. Jalkojen lihakset olivat kipeät ja nyt uutena myös jalkapohjat. Jalkapohjan lihakset tuntuva väsyneiltä ja niihin sattui. Samoin varpaisiin. Ei siellä hiertymiä ollut, eikä rakkoja. Vetreytin jalkojani alamäkeen juostessa. Kipristelin varpaita askelen lentovaiheen aikana, se tuntui auttavan. Samoin pyörittelin vähän nilkkoja juostessa. Tämähän toimii!

Sama kipu joka oli pistänyt minut kävelemään viimeiset 50km KK:lla oli siis juoksun aikaisella jalkateräjumpalla taltutettavissa!

Saavuin hyvillä mielin Pallaksen huoltoon, jossa oli perhe vastassa. Olin ennakkoarvailuissa asetellut varovasti noin 10h tavoiteaikaa Pallakselle ja se alittui reilulla 10 minuutilla.

Kuivasin jalat ja vaihdoin sukat. Ohutta hiekkaa oli varpaiden välissä, muttei se ollut saanut vielä mitään aikaan. Vaihtokengät odottivat seuraavassa dropbagissä Peurakaltiossa. Toisaalta kengät olivat nyt kuivat, eikä niiden vaihdolle olisikaan ollut tarvetta.

Vaihdoin myös pitkähihaisen paidan ja pitkät trikoot yötä vasten. 

Söin keittoa, latasin seuraavan reilun 45 km:n eväät reppuun dropbagistä ja täytin pullot. Ulkona oli alkanut sataa tihuuttamaan, joten vedin kuoritakin päälle. Arvelin, että kylmä tulee kuitenkin huollosta lähtiessä. Sain huoltoon kulumaan aikaan noin 30min, mutta koin ettei sillä ole kokonaisuuden kannalta sen suurempaa merkitystä. Hyvä ja huolellinen huolto takaa matkan teon jatkuvuuden ja se oli prioriteetti yksi sillä hetkellä.

Pallas -Rauhala

21,1 km (87,0 km) – 3:37:39 (14:06:55)

Pallaksen jälkeen reitti sukelsi metsään ja viimevuoden 100km:n kisasta tutulle reitille. Maisemallisesti reitin parhain anti oli jäänyt taakse ja nyt enemmän tai vähemmän metsäistä polkua olisi edessä ainakin seuraavat 60km.

Tuoreella jalalla Pallaksen ja Rauhalan välin syheröinen polku oli mennyt edellisvuonna helposti, mutta nyt tuntui ettei rytmistä pääse ollenkaan kiinni. Paikoin tuli mieleen Kolin Eteläpää.

66 km:n juoksijat olivat jääneet maaliinsa Pallakselle ja reitillä oli yhtäkkiä tyhjää ja hiljaista. Vain me perusmatkalaiset. Saavutin jonkun, joku saavutti minut. Kello kääntyi seuraavan vuorokauden puolelle, matka eteni, jalkoihin sattui ja reitin toinen hyttynen ilmaantui paikalle vähän ennen Rauhalan huoltoa.

Huollossa pullot täyteen, sipsiä kouraan, kiitokset ja kohti Pahtavuomaa

Rauhala – Pahtavuoma

11,6 km (98,7 km) – 2:28:25 ( 16:35:20)

Rauhalasta lähdettäessä reitti kulkee ensimmäisen pari kilometriä asfaltilla. Viime vuonna tuo pätkä tuntui loputtomalta, nyt se meni helposti. Huumoria tiepätkälle toi nopeusvalvontataulu, joka kertoi juoksuvauhdikseni 8 km/h ja näytti vihreää peukkua! Hyvä ettei mennyt ylinopeutta!

Kuten edelliseltä vuodelta, niin ei tältäkään kertaa tältä etapilta ole sen kummempia muistikuvia. Polku menee ylös ja alas, oikealle ja vasemmalle. Aikansa kun sitä menee, niin saapuu Pahtavuomaan. Niin kävi nytkin.

Huollossa pullot täyteen ja sipsejä kouraan ja menoksi. Reitin kolmas hyttynen jäi huoltoon inisemään.

Pahtavuoma- Peurakaltio

13,8 km (112,5 km) – 2:45:45 (19:21:05)

Aamuyön tunnit saivat aikaan pienen vireystason laskun. Syke ei kauheasti noussut. Energia upposi hyvin, ja olo oli kipeitä jalkoja lukuunottamatta ihan OK. Jalkojen kipu ei ollut pahentunut  ja siihen alkoi tottumaan. Tämmöistä tämä on.

Aikani juostuani aloin miettimään, josko tämä olisi jo Mustavaara ja senhän se puhelimen kartta-appin mukaan olikin. Eli jykkä alas ja jyrkkä ylös, niin oltaisiin Äkäskerolla, jonka jälkeen olisi Peurakaltion iso huolto. Nopeastihan tämä matka etenee!

Peurakaltion huollossa vaihdoin kuivan paidan, mutta jätin vielä pitkät lahkeet. Olin lähtenyt Salomonin Ultra Glideillä Hetasta. Sukkina 1000Miles kaksikerrossukat. Pallaksella vaihdoin sukat, niin ikään kaksikerrossukkiin, mutta nyt olisi tarjolla vaihdokkina vain tavalliset yksikerroksiset juoksusukat. Lisäksi olisi myös mahdollisuus vaihtaa kengät Dynafitin Ultra 100:iin.

Mieleen tuli vanha sanonta: “ if it ain’t broken, don’t fix it”. Joten eipä sitten vaihdeta! Jalkapohjat olivat kunnossa, metsäpätkällä ei kenkiin mennyt edes hiekkaa, joten tällä setillä mentäisiin loppuun saakka.

Pikapuuroa ja hörppy kahvia aamupalaksi, loppumatkan eväät juoksureppuun ja pullot täyteen ja takaisin baanalle. Huollossa tuntui menevän taas ikuisuus, muttei se näissä hommissa ole niin justiinsa.

Peurakaltio – Ylläsjärvi

30,4 km (143,0 km) – 5:14:11 (24:35:16)

Peurakaltiosta reitti jatkuu harvassa kangasmetsässä helppoa neulaspolkua useamman kilometrin. Leikin ajatuksella, montako kilometriä on maaliin. Tiesin, että vastaus; “yli 50km” ( ja n. 12h) ahdistaisi, mutta olo oli niin luottavainen, että tällaistakin laskentaa uskalsi tehdä. Ehkä jopa testasin omia reaktioitani. Sen jälkeen pätkin reittiä etappeihin ja arvelin Ylläsjärven olevan mahdollista saavuttaa aikalailla 24h ajassa ja maaliin päästävän alle 30 tunnissa. Aika rohkeita päätelmiä, sillä matkalla olisi vielä monta muuttujaa edessä.

Tällä osuudella on Kotamajalle järjestetty vesipiste. Ennen Kotamajaa oleva pitkä kivikkoinen hivuttava nousu sai jalkapohjat helliksi ja pistinkin pullojen täytön yhteydessä hetkeksi Kotamajan terassille pitkäkseni, jalat ylhäällä. Teki aika hyvää!

Jatkoin matkaa erään 100km:n juoksijan kanssa. Hän oli puhelias ja veti hyvällä höökillä menemään. Juoksimme useamman kilometrin suhteellisen reippaasti ja huomasin että sykkeen noustessa myös vireystilaan tuli selkeä parannus. Tätä se kaipasi! Matka eteni kohti Kesänkijärveä, josta käännyttäisiin kohti Ylläsjärveä uudelle reitille, koska Varkaankurun pitkokset olivat remontissa. 

Jossain tässä Kotamajan jälkeen oli vähän paarmoja pörräämässä ja poloiselle perusmatkalaiselle vauhtia antamassa.

Uusi osuus kiertää Kellostapulin itäpuolelta ja yhtyy vanhaan reittiin Yllästunturin ja Keskisenlaen satulan tuntumassa. Polku oli pyöräilijöille tehtyä kovaa murskepohjaa. Ymmärrän että ihmiset haluavat luonnon helmaan ja hyvä tietenkin ,kun haluavat, mutta polkujuoksijalle tällainen tasainen kova pohja on kyllä… no en sano mitä.

Ylläsjärven huoltoon pääsin melkolailla 24h taivalluksen jälkeen. Olo oli melko rikkinäinen, sillä murskepolulla oli ollut melko kuuma, jalkapohjat olivat hellinä ja kaikkialle vyötärön alapuolella sattui ( paitsi polviin!)

Tein taas pitkän huollon. Vaihdoin takaisin shortseihin, vaihdoin myös kuivan paidan. Tyhjensin kengistä hiekat pois. Istui varjoon ja join vettä. Perhe tuli huoltoon kannustamaan, ja sain heiltä kylmää Coca-colaa. Oli mukamas kuuma, vaikka ei ollut kuin +18 tai jotain. Pullot täyteen ja menoksi. 

Ylläsjärvi- Kellokas

7,4 km (154,4 km) – 1:27:57 (26:03:13)

Edessä olisi Yllästunturin ylitys. Nousu ei minua jännittänyt, vaan se alaspäin tuleminen. Jalat alkoivat olla sen verran puhki, että Äkäslompolon puolen jyrkkä huoltotie ei tulisi olemaan mikään helppo pätkä.

Huollosta lähtiessä jalat olivat kankeat, jalkapohjiin sattui ja tuonne ylös olisi kiivettävä! Pian jalat taas kuitenkin toimivat, kun pääsin tunkkauksen makuun ja taisi nousupätkä olla vain 3min edellisvuoden 100 km:n kisan vastaavaa hitaampi! Oikeastaan nousun aikana ei ollut minkäänlaista ongelmaa, jalat jaksoivat painaa ja fiilis oli hyvä. 

Olin kiivennyt saman nousun kertaalleen keväällä, pääsiäisen aikaan. Menin ennen aamupalaa jalkaisin laskettelurinnettä pitkin ylös ja juoksin alas, tutulla mäellähän sitä siis oltiin. Ylhäällä tuuleskeli aika viileästi, mutta se ei haitannut.

Juoksu onnistui kohtuudella yläosan huoltotiellä ja onnistui se siinä jyrkälläkin. Etureisiin ja jalkapohjiin sattui, mutta voimaa tuntui olevan hyvin tallella ja Kellokkaan huoltoon oli kiva tulla, kun ennakkoon jännittänyt pätkä sujui yli odotusten. Kokonaisuutena tämä huoltoväli oli vain n.10min hitaampi, kuin viime vuoden satasen jäljiltä, jolloin sentään koin nauttineeni alamäkirallattelusta!

Kellokkaassa pullot täyteen ja viimeiselle etapille!

Kuva: (c) Rami Valonen
Kellokas – Maali

13,8 km (164,3 km) – 2:09:39 (28:12:22)

Alamäki jatkuu vielä hetken Kellokaan jälkeen. Juoksin kohtuullista vauhtia Kesänkijärvelle. Askel kulki kevyesti. Matka painoi jo tietenkin, kaikkialle sattui, mutta jäljellä olevan matkan määrä sai moiset pikkuseikat unohtumaan.

Pirunkurun alaosassa kaivoin taas sauvat käyttöön ja aloitin tunkkaamisen. Kurussa oli vähän ruuhkaisaa; 15km:n, 37km:n, 100km:n ja 160km:n juoksijoita pyrki ylöspäin rakkakivikosssa, kukin parhaansa mukaan. Pienellä siksakilla ruuhkapaikoista pääsi ohi ja jalkaa tuntui olevan vielä tunkata aika hyvin. Kurussa oli kuuma, sillä tuuli ei päässyt viilentämään. Toisaalta tuntui, ettei siinä malta pysähtyä juomaankaan, juo sitten ylhäällä!

Mikään nousu ei koskaan kestä loputtomasti, ei myöskään Pirunkuru. Edessä olisi pitkä loiva alamäki Kesängin laelta, Nilivaaran kautta Äkäslompoloon. Jalat olivat ylhäällä melko puhki ja sanoin jollekin alamäkeen juoksemisen onnistuvan ainoastaan vanhasta muistista. Tein lyhyitä kävelypätkiä välissä ja sitten taas juoksin.

Kun reitti kääntyy Nilivaaran alla kohti kylää, niin hiekkatiellä juoksu tuntui jopa vahvalta.

Olimme edellisellä viikolla olleet niillämain kannustamassa NUTS 300:n voittajaa Max Mobergiä, kun hän tuli Äkäslompoloon maaliin yli 300:n juoksukilometrin jälkeen. Hänen juoksunsa oli vahvaa ja helpon näköistä. Muistan todenneeni, että voisinpa joskus päättää perusmatkan yhtä vanhan näköiseen juoksuun.

En tiedä miltä minun juoksuni näytti, mutta se tuntui vahvalta. 28h:n taivalluksen jälkeen jalat ovat vielä juostavat, vaikka lähtiessä epäilykseni olivat suuret. Fiilis siinä vaiheessa oli melkoisen hyvä!

Kannustajia alkoi olla reitin varrella entistä enemmän. Kellot kalkattivat ja maalialueen kuulutukset ja musiikki alkoivat kuulumaan. Sauvat pakettiin, numerolappu eteen, kannustusten saattelemana pyörätielle kohti maalia. Endorfiinit jylläsivät, juoksu rullasi ja kivut olivat tiessään!

Maali! Ajassa 28h 12min 22s

Maalissa!
Kilpailun jälkeen

En tiedä oliko tämä se ns. pöljä päivä, mutta ainakin semi pöljä.

Ennakkoon askarruttanut etureisien kipu ei haitannut, eikä pahentunut reissun aikana – jos nyt ei parantunutkaan. Noin 190000 askelta saa tietysti jonkinverran tuntuakin, mutta olen hirmuisen tyytyväinen että yhtään rakkoa ei tullut, eikä yhtään varpaankynttä tummunut. Kipu, jonka kanssa kipuilin koko reissun on ja oli sellaista lihaskipua. Hyvää kipua, ehkä näin ajatellen. Se menee ohi.

Pari ensimmäistä yötä olivat melko huonoja. Kroppa kävi kierroksilla, eikä jaloille löytynyt oikein paikkaa, missä niihin ei olisi sattunut. Liikkeelle lähdöt ovat vielä näin kolmantena päivänä kisan jälkeen vähän hitaita, mutta jalat vertyy mukavasti lyhyenkin kävelyn aikana. Levossa ei enää jomota. Ruoka maistuu ja on jopa nälkä. Toisin kuin KK:n jälkeen keväällä.

Energiastrategia kisassa

Energia upposi koko kisan ajan tosi hyvin. Käyntin Tailwindia sekoitetettuna siten, että yhdessä 0,5L lötkössä on hiilaria 60 g. Pullo tunnissa, 20min välein nautittuna.

Sen lisänä oli tarkoitus syödä vähän karkkia, tai pähkinä-hedelmä mixiä kouran silmällinen niin ikään 20min välein. Näin tunnissa sisään oli tarkoitus saada n.70g/hh

Huolloissa lisäksi vettä ja sipsejä. Isoissa huolloissa jotain enemmän. Pallaksella kanakeittoa, Peurakaltiossa kaurapuuroa

Minkäänlaisia vatsaongelmia ei ollut, eikä kovin suuria mustia hetkiäkään. Kyllähän olotila aina tekee aaltoliikettä, mutta huonot hetket menevät yhtä nopeasti ohi kuin hyvätkin! Nyt kokonaisuus oli selkeästi plussan puolella.

 Viimeisellä huoltovälllä ei karkki enää maistunut, mutta Tailwind meni alas ongelmitta. 

Mitä opin?

Minulle, sekä kuntoilijana, että valmentajana tämä pitkät reissut, tai kisat yleensäkin ovat hyviä paikkoja oppia uusia asioita. Tai voi olla, että kyse on näkökulmasta. Pitkät matkat tarjoavat niin paljon erilaisia muuttujia, että niihin ei aina osaa ennakkoon varautua. Siksi kokemus aiemmilta matkoilta tarjoaa ehkä työkalupakkiin uusia työkaluja uusien haasteiden kohtaamiseen. Minun työkalupakkini on ehkä vielä pieni, mutta on ollut mukava huomata, että sitä voi tässä vuosien varrella kuitenkin säännöllisesti kerryttää.

Tästä on hyvä ammentaa myös valmennettavillekin.

Mutta mitä siis opin tällä reissulla? Opin sen että jos kivun voi sietää ja se ei pahene, ei se ole mikään este matkan jatkamiselle. Opin myös, että lyhyillä kehonhuoltotoimilla juoksun aikana voi  olotilaa kohentaa. 

Kisa kiteytyy tähän mainoslauseeseen varsin hyvin
Mitä tekisin toisin?

En oikeastaan juuri mitään.

Tai ehkä varaisin samanlaiset vaihtosukat myös Peurakaltioon, mitä oli aiemmillakin pätkillä, niin olisi ollut ainakin mahdollista vaihtaa sukat, jos olisin halunnut.

Ja niinkuin taisin KK:n jälkeen kirjoittaa, niin jalkoihin voisi hankkia punttikuurilla lisää jerkkua. Mutta se on syksyn loskakelien ohjelmassa sitten

Summa Summarum

Kisakalenterissa on tällä hetkellä vain Vaarojen perusmatka lokakuun alussa. UTTF liiviin on nyt 2/3 kiinnitys, eli ei mitään, ellei Vaarat mene päätyyn saakka. Itse aiheutettua painetta syksyisille poluille siis tiedossa!

Paikallinen Korkatti Trail run Haapavedellä lienee kuitenkin ohjelmassa syyskuun alussa. 15km siellä kovana treeninä sopii hyvin ohjelmaan.

Seuraavat viikot ovat palauttelua ja harjoituskuormaa alan nostamaan ehkä elokuun alussa pikkuhiljaa. Elo-syyskuulle saakin sitten hyvän treenijakson ennen Kolia. Näin se kausi tässä etenee!

Kiitokset!

Kiitos taas perhe ja ystävät tuesta ja kannustuksesta!

Kiitos kanssajuoksijat siellä reitillä ja vuosien varrella kertyneet juoksututut. Mukava on teidän kanssa viettää juoksukuplassa aikaa!

Kiitos talkoolaiset, teette hienoa työtä, ei nämä tapahtumat synny ilman teitä!

Kiitos NUTS organisaatio. Iso sirkus pyöritettäväksi! Vähän gps-sekoiluja kisaviikolla, mutta hienosti te olette tämän homman vetäneet jo vuodesta toiseen!

Tulokset:

NUTS Ylläs 2023

Kiitos kun luit!

PS. 1.11.2023 starttaa myös LONG TRAIL 2.0 7kk verkkovalmennus.

Sopivasti vuoden 2024 Karhunkierrokselle!

Jos olet kiinnostunut, tai haluat kysyä lisää:

pekka@huippumoodi.fi

Seuraa, tykkää, jaa...:)

NUTS Karhunkierros 166 km 2023

Alussa oli…

… Vaarojen maratonin perusmatkan keskeyttänyt Juoksija. Juoksija jota harmitti ja ärsytti. Matka päättyi 2022 syksyllä reilun 90 km:n kohdalle, kun polussa ei riittänyt leveys. Pituutta olisi ollut tarjolla riittävästi.

Analyysia siitä, miksi näin kävi, miksi Eteläpää koitui Juoksijan kohtaloksi, tehtiin Juoksijan oman pään sisällä koko syksy 2022. Pikkuhiljaa analyysi tuotti tulosta, asiat keskeytyksen takana ehkä hieman aukenivat ja päätös tehdä asioita toisin poiki mukanaan ilmoittautumisen Karhunkierroksen perusmatkalle, toukokuussa 2023. Ja kun ilmoittautumisia oli mahdollista tehdä, niin talven aikana nimi ilmestyi myös YPH:n, sekä Vaarojen perusmatkojen lähtölistoille. Onpahan joku syy treenata, ajatteli Juoksija!

Treenimäärä alkoi nousta ehkä Joulukuussa ja sain hyviä harjoituskuukausia tehtyä Huhtikuun loppuun saakka. Harjoitusmäärät nousivat hieman edellisvuodesta ja verttimetrien keräämiseen keskityin aivan erityisesti. Ymmärrettävästi se on hieman haastavaa Pohjois-Pohjanmaan tasaisilla, mutta kyllä 10m täyttömaamäkeenkin sen 500 nousumetriä saa helposti vedettyä poikien lätkävuoron aikana!

Yksi ehdoton harjoituskevään kohokohta oli Gran Canarian reissu, joka ajoittui hiihtolomaviikolle.  Bahia Felizin sijainti oli polkujuoksijalle aivan ideaali. Perheelle oli tarjolla hotellilla lämmitetyt uima-altaat ja Juoksijalle parin sadan metrin siirtymällä laaja polkuverkosto loivasti nouseville vuorille. Ehdottomasti suosittelen “leiriviikkoa”, jos sellainen on mahdollista järjestää!

Karhunkierrosta edeltävät pari kolme viikkoa tuli vietettyä totuttuun tapaan traktorin ohjaamossa. Osa-aikaviljelijän ja juoksijan roolien yhdistäminen ei ole aina kovin helppoa Karhunkierroksen ajankohdan osuessa yleensä kevään kylvösesongin keskelle. Tuli vuokrattua vielä naapuriviljelijän pellot, niin tekemistä ja pitkiä päiviä riitti. Eipähän tullut liikaa juostua kisaa edeltävinä viikkoina!

Keskityin kehonhuoltoon. Aamuihin lisäsin  lyhyen jumppahetken alaselän ja lonkankoukistajien vetreyttämiseksi. Juoksin pari lyhyttä lenkkiä viikossa ja niin koitti kisaviikonloppu

Kisaviikonloppu.

Saavuimme perheen kanssa Rukalle torstai iltana. Olo oli varsin levollinen, vaikka vatsanpohjassa kutitteli mukavasti. Kutitusta lisäsi iso liuta omia yksilövalmennettavien, sekä juoksijoita  vetämästäni LONG TRAIL- verkkovalmennusryhmästä. Oli ollut mahtava myötäelää heidän valmistautumistaan KK:lle ja nyt juhlapäivä koittaisi aivan pian.

Kisamateriaalien haun, dropbagien pakkaamisten ja iltalenkkien jälkeen ei aikaa juuri muuhun jäänytkään. Pikkuisen ylimääräistä tärinää aiheutti kellon latausjohdon vioittuminen. Suunto9:n piuhassa on neljä pientä nystyä, joiden kautta virta menee kelloon. Yksi oli irti, mutta oli vielä kiinni johdossa. Pienellä askartelulla sain johdon kuntoon ja kellon lataukseen! Hyvillä mielillä nukkumaan ja kohti pitkää koitosta!

Sain nukuttua tilanteeseen nähden erinomaisesti ja aamupuuroa syödessäni olo oli varsin seesteinen ja luottavainen. Tästä tulisi hyvä päivä!

Startti
Teron kanssa lähdössä!
Ruka – Kontainen 7 km (7 km) Aika 1:12:54 (Yhteensä 1:12:54)

Ennen starttia oli muutamia kohtaamisia juoksututtujen kanssa. Tsemppejä tuli ja myös suoria ilmoituksia siitä, että olet hullu! Noh vian ei tarvitse olla iso, kun se on päässä, sanovat kokeneemmat ultraajat.

Lähtölaskenta laski nollaan ja kuuluttaja toivotti perusmatkalaisille hyvää matkaa! Koronavuosien jälkeen lähtöpaikka oli palannut Rukan kävelykylään ja kannustus ja kellojen kaltatus oli melkoista.

Lähdin rauhassa liikkeelle, ehkä puolen välin takaa. Valtavaaralla kävellen mäet ylös, rennosti ja rauhassa mäet alas. Olin budjetoinut ensimmäiselle 7 km.lle 1,5h ja se hieman alittui, kun saavuin Konttaisen huoltoon

Huolto 7min 

Konttainen – Basecamp 17km (23 km) 2:21:34 (3:46:10)

Konttaisen jälkeen on vielä pari pienemmän vaaran ylitystä, jonka jälkeen reitti jatkuu helppoa polkua, loivasti viettäen kohti Basecampia. Juoksu kulki mukavasti. Kellossa oli muistutus 20min välein syömisestä ja juomisesta ja pidin siitä tarkasti kiinni.

Tarkoitus oli saada urheilujuomasta (Tailwind) 60 g hiilaria tunnissa ja täydentää sitä erilaisella kiinteällä energialla (karkit, pähkinät-hedelmä-seos, ym ) 10-20g/h. Se tarkoitti, että kokoajan sai olla jotain pistämässä suuhun. Mutta homma toimi ja sitä jatkettiin.

Vähän ennen Basecampin huoltoa alaselän lihakset alkoivat jumimaan. Juoksuryhdin korjauksella tilanne meni kuitenkin oli, eikä vaivannut enää loppumatkan aikana.

Ja niin saavuin Basecampin huoltoon. Pullot täyteen ja menoksi. Jotenkin yksinkertaiseen asiaan menee paljon aikaa, vaikka näillä sijoituksilla ei sillä kokonaisuuden kanssa ole juuri merkitystä.

Huolto 9 min 

Basecamp – Oulanka 32 km (55,5 km) 4:46:18 (8:31:54)

Matka jatkui Basecampistä Pikku-Karhunkierroksen helppoa ja leveää reittiä Harrisuvannon riippusillalle asti. Sen jälkeen reitti muuttui hieman teknisemmäksi ja otin Kitkajoen rantabulevardille sauvat taas käyttöön. 

Sauvoilla voi vähän jalkojen kuormitusta alentaa ja aivan vesirajassa kulkevalla reitillä ei ylimääräisistä tukipisteistäkään ollut haittaa. Sauvakävelin jokirannan suht reippaalla vauhdilla kolmestaan, parin muun juoksijan kanssa. Toisen heistä kanssa matka jatkuikin sitten liki 60 km, lähes Hautajärvelle saakka. Näillä pitkillä matkoilla on mukavaa, kun osuu sopivaa juoksuseuraa kohdalle. Se auttaa matkanteossa, jos vaikka sattuu tummempi hetki kohdalle. Nyt sellaista ei ollut nähtävillä, vaan kun Kitjajokivarresta oli päästy nousemaan polulle Kulmakkovaaraa kohti, juoksu kulki kevyen leppoisasti.

Oulangan huollossa oli dropbag odottamassa. Sieltä lisää evästä reppuun, pullojen täyttö, kupillinen tai kaksi bataattikeittoa naamaan, vähän Pepsiä  ja menoksi. 

Keitolla Oulangassa

Huolto 16min

Oulanka – Hautajärvi 27 km (83 km) 4:15:38 ( 13:04:00)

Oulangan jälkeen kävelin hetken ja samalla välppäsin eväitä juoksuliivissa parempiin taskuihin.

Aloin juoksemaan ja saavutin kävelyni aikana muutama edelleni ehtineen. Keitto meni reiteen ja juoksu tuntui vanhalta ja mukavalta. Pian saavutinkin Kitkajoki varressa kohtaamani juoksijan ja matkanteko jatkui yhtä matkaa. Päivittelimme yhdessä, kuinka helppoa ja kivaa juokseminen oli.

Energia upposi hienosti 20min välein. Olin pitänyt rytmistä kiinni orjallisesti ja se selkeästi toimi. Vatsaa oli totutettu kevään aikana lenkillä isojen hiilarimäärien syömiseen. Olin tehnyt lenkkejä heti ruokailun jälkeen täydellä vatsalla ja kisavarustuksessa. Homma rokkasi hyvin eteenpäin!

Jossain 70 km kohdalla kilpailun kärki tuli vastaan. Oli hurja ajatella, että noin 10h:n aikana kilpailua johtava Anton Aro oli vetänyt meihin n.26 km eroa. Hattu päästä, kovat on kovia!

Hautajärveä lähestyessä meitä perusmatkalaisia alkoi tulla enenevissä määrin vastaan. Oli mukava moikkailla juoksututtuja ja saada ja antaa tsemppauksia.! Laskeskelin, että viime vuoden aika Hautajärveltä Rukalle, 12:49, olisi aika lähellä. Se herätti vähän kysymyksiä. Oli toki tiedossa, että menomatka on alamäkivoittoinen, mutta kun juoksu oli tuntunut niin helpolta ja kivalta, niin ei paljon hitaamminkaan olisi voinut ottaa. Se että olinko tullut liian lujaa, vai oliko vain ns. pöljä päivä oli kysymys, johon vastaus löytyisi paluumatkalta.

Pian Hautajärven huolto tulikin vastaan ja yllätyksekseni perheeni oli siellä kannustamassa! Se oli aivan huikea tunne!

Huollossa tutusti pullot täyteen, evästä reppuun, paidan vaihto ja ohuen merinopipon ja buffin pakkaaminen reppuun mukaan. Kupillinen keittoa ja vähän kahvia ja leipää. Ja taas mentiin!

Tai ainakin melkein. Kerkesin juosta noin 500 m, kun huomasin jättäneesi sauvat huoltoteltalle. Eikun pikainen koukkaus takaisin ja niin sai huoltopisteellä ollut kuuluttaja ja yleisö hieman huvia tempauksestani. Matka jatkui kuitenkin pian kohti Rukaa!

Huolto 26min

Hautajärvi – Oulanka 27 km (110 km)  4:37:41 (18:08:14)

Paluumatka lähti mukavasti liikkeelle. Keitto lämmitti vatsassa mukavasti, voimia oli hyvin jäljellä ja juoksu rullasi kivasti. Pääsin liikkeelle Hautajärveltä noin puolen tunnin etumatkalla 83 km:n kilparyhmään nähden. Kohta juoksijoita tulisi takaa ohi. Arvailimme sen hetkisen juoksukaverin kanssa kuka sieltä ensiksi tulisi ja paljonko kärjellä olisi keulaa kakkoseen. Ja kohta sieltä takaa tultiinkin kovaa. Vaikka omat jalat tuntuivat hyvinkin juostavilta, niin tuolta siis näyttää kun tuoreilla jaloilla juostaan kovaa!

100km raja tuli vastaan jossain 15h paikkeilla. Sen jälkeen alkoi ylämäissä hieman tuntumaan voiman puutetta. Alamäet jaksoi hyvin rallatella alas ja tasaisella saattoi jatkaa omaa perusvauhtia ongelmitta. Useampi 83 km:n juoksijoista antoikin positiivista palautetta alamäkivauhdistani ja kun edelleen tekeminen oli kivaa, niin miksei sitä juoksisi.

Vähän ennen Oulangan paluumatkan huoltoa on useamman kilometrin tylsä hiekkatie pätkä, jonka juoksin 83 km:n juoksijoiden kanssa samassa letkassa. Kivasti kulki pienellä itsensä tsemppauksella, vaikka tiesin, että loppua matkaa maaliin saakka en siinä kelkassa pysyisi. 

Sitten tulikin Oulangan sillan ylitys ja vaihdoin kävelylle. Matkan rasitus alkoi tuntua jaloissa, mutta hyvällä meiningillä silti huoltotelttaan ja dropbagin kimppuun.

Ulkolämpötila oli laskenut varmasti lähelle nollaa. Kello oli noin kaksi ja jokivarressa kosteus tiivistyi hienoiseksi usvaksi. Kun liike lakkasi huoltoteltassa, tuli kylmä välittömästi!. Pullojen täyttö, uudet eväät reppuun. Kuiva paita päälle, pipo päähän, jalkojen kuivaus ja kuivat sukat ja kuivat kengät jalkaan. 

Kaksi kupillista bataattikeittoa, kupillinen kahvia, kupillinen kuumaa vettä, eikä horkka meinaa lieventyä millään. Kädet tärisi niin, ettei meinannut saada kahvikupista kiinni.

Tärinä oli niin kova, että se itsessään tuntui lämmittävän ja se kai sen mekanismin tarkoitus lieneekin.

Noh, enpä ollut ainoa jolla oli kylmä ja keskeyttäneiden määrä oli Oulangassa tuona yönä suuri.

Oli pakko saada liikettä jotta lämpenisin ja lähdin pisimmälle etapille kohti Basecamppia. Vedin päälle vielä kuoritakin ja päähän pipon kaveriksi buffin. Tämän hetken olin ennakkoon arvellut reitin haastavimmaksi kohdaksi. Edessä on 32 km seuraavaan huoltoon, juostua matkaa yli 110 km takana, aamuyö ja energiat ovat todennäköisesti alhaalla. Arvaus osui täydellisesti nappiin!

Huolto 38min

Oulanka – Basecamp 32 km ( 142 km ) 6:49:04 (25:35:42)

Juoksin ensimmäisen 3-4km jokivartta, jotta lämpenisin. Oli hankala juosta. Pitkäksi venyneen huoltotauon aikana jalat tuntuvat pönköiltä ja Oulankaan hyvin rullannut juoksu oli muisto vain. 

Pian lämpö hiipi takaisin kehoon ja olotila koheni huomattavasti. Juoksupätkät lyhenivät koko ajan ja sauvakävely lisääntyi. 

Edelleen energia upposi täydellisesti ja olo oli sen suhteen hyvä. Jalat sen sijaan olivat loppuun ajettu. Tulisi pitkä viisikymppinen sauvakävellen, se osasi sanoa jo siinä vaiheessa.

Aamuöinen Oulanka

Vireystila vaihteli. Kuljin enimmän osan matkasta yksikseni, aina välillä saavutin jonkun tai joku saavutti minut. Kellään perusmatkalaisista ei siinä kohtaa askel kovin kevyeltä vaikuttanut. Jossain Kulmakkovaaralla joku 83:n juoksija bongasi nimeni ja Huippumoodin numerolapusta ja kyseli olenko se valmentaja. Hän oli harkinnut valmennusryhmään liittymistä edellisenä syksynä, mutta se oli jäänyt. Pidin aamuöisen markkinointituokion ja tiedä vaikka se poikisi yhden asiakkaan ensisyksyn ryhmään! Ei voi tietää!

Nämä lyhyet kohtaamiset nostivat mukavasti vireystilaa, joka aamuyöllä alkoi jo vähän laskea. Oli mukava vaihtaa aina muutama sananen, kun muuten taisteli yksin eteenpäin.

Kylmä yöllä oli, sillä Jussinkämpän tienoilla oli pitkoksetkin jäässä. Aika varovasti sai tallustella niitä. Aurinko kuitenkin nousi sinäkin aamuna ja pikkuhiljaa alkoi lämmittämään. Myös reitti muuttui laskusuuntaiseksi kohti Kitkajoen bulevardia. Yksi haastavin osuus koko reitillä oli takana.

Kitkajoen rantakivikko meni hissukseen, voimat olivat jaloista poissa, mutta sauvoilla oli hyvä auttaa. Pikku-Karhunkierroksella oli jo lämmin ja oli vähän samaa vauhtia etenevää juttuseuraakin. 

Pitkäkin etappi päättyy, kun pistää riittävästi askelia peräkkäin. Kylmän yön jälkeen Basecampin huoltoon saapuminen oli palkitsevaa ja sainkin oikein extra palvelun huollossa. 

Tällä kertaa pulloja ei tarvinnut itse täyttää ja mandariinit ja sipsit ilmestyivät eteen. Kiitos Jenni avusta!

Huolto 14 min

Basecamp – Konttainen 17 km (159 km) 4:08:28 (29:58:41)

Toiseksi viimeinen etappi. Maaliin 23 km! Kyllä puolimaran menee aina, vaikka sauvakävellen. Sitäpaitsi kello oli huollosta lähtiessä vasta 9.50, joten aikaa maaliin pääsyyn olisi vaikka kuinka.

Tämä väli oli menomatkalla loivaa laskua, joten velkaa maksettiin nyt. Hivuttavaa nousua pitkästi ja maisemallisestikin reissun tylsin väli. Tämä pitää vain tarpoa pois.

Väsyttää, tuskastun omaan vauhtiini. Sauvakävelyn vauhti näyttää 11min/km, kohta 12 min /km. Enemmän nousuja sisältävillä osuuksilla jopa 15 min/km. Jalat ovat tyhjät.

Energia uppoaa kuitenkin yhä erinomaisesti. Huomasin vähän lipsuvani syönti määristä ja kerroista. Kumuloituva väsymys vaikuttaa tarkkaavaisuuteen ja huolellisuuteen. Toisaalta matkaa taitetaan nyt n.100 bpm sykkeillä, joten ei se energiankulutuskaan enää kovin suurta ole. 

Basecampin ja Konttaisen väli on sellaista maastoa, etten ole koskaan oikein oppinut muistamaan mikä mitäkin paikkaa seuraa, vaikka olen useamman kerran välin mennyt. Se hankaloittaa hieman seuraavan huollon etäisyyden arviointia. Myös päässälaskutaito alkoi hiipumaan, kun yritin useamman kilometrin ajan laskea etäisyyttä huoltoon saaden tulokseksi kerta kerran jälkeen 9 km. Olisi naurattanut, ellei se olisi tarkoittanut sillä vauhdilla 1h 45min matkantekoa.

Tahtotila oli kuitenkin sen verran kova, etten pysähtynyt muuta kuin pakolliset pullonvaihdot repusta. Reitin varrelle oli sinne tänne asteltu kavalia penkkejä, jotka oikein huutelivat pysähtymään ja istumaan. En pysähtynyt, enkä istunut! Matka ei etene, jos istuu! Jokainen askel on kohti maalia, ja kun niitä ottaa tarpeeksi paljon, on ennen pitkää maalissa! Se oli mantrani.

Lopulta reitti vei Iso-Kumpuvaaralle ja Ruka näkyi linnuntietä n. 7 km:n päässä. Tämä reissu päättyisi hyvin. Maaliin asti mentäisiin vaikka olisi mikä! Keskeytysajatuksia ei ollut tullut missään kohtaa, vaikka useampaan kertaan tuli todettua itselleen, että on kyllä tiukin reissu ikinä!

Konttaisen huollossa oli taas perhe kannustamassa. Nyt ei ollut kiire. Vireystila lähti nousuun heti huollossa. Oli mukava syödä. Täyttelin pullot ja odottelin valmennettavani Teron myös huoltoon. Olimme menneet koko reissun nähden vain Hautajärven huollossa. Tero tuli, kun minä lähdin. Nyt hän oli vain puolisen kilometriä perässä. Olisi mukava saada tuttu juoksija mukaan Valtavaaran ylitykselle. 

Fiilikset olivat korkealla, kun lähdimme kohti viimeistä etappia ja maalia!

Huolto 18min

Konttainen – Ruka 2:18:26 ( 32:35:19) 7 km (166 km )

Tahti tulisi olemaan rauhallinen. Ei mitään kiirettä. Loppuajalla ei olisi enää mitään merkitystä tässä kohtaa.

Meitä molempia väsytti ja jutut olivat suhteellisen huonoja. Mieli oli keveä, vaikka jalat eivät.

Kuitenkin askel kerrallaan Valtavaaran mökki  tuli näkyviin. Enää laskeutuminen alas ja Rukan ylitys. Samalla hitaalla, mutta varmalla tyylillä sujui myös viimeinen nousu, kunnes saimme todeta, että tämä reissun nousumetrit olivat tässä!

Maalialueen kuulutukset alkoivat kuulumaan pikkuhiljaa! Reitin varrella oli kannustajia ja pojat olivat juosseet vastaan. Tunteet olivat melko pinnassa viimeisiä portaita laskeutuessa. Päätimme Teron kanssa ottaa loppukirin juosten ja tulla yhtä matkaa maaliin. Kummasti kivut katosivat yli 32h juoksun jälkeen, kun pääsimme maalisuoralle yleisön kannustaessa!

Se oli siinä!

Loppuaika 32:35:19, sijoitus 47/149, keskeyttämisprosentti 46%

Summasummarum

Ihan joka askel ei ollut kivaa ja helppoa, vaikka olen kyllä tavattoman tyytyväinen, että satakunta kilometriä olivatkin juuri sitä. Oulangasta reipas viiskymppinen olikin sitten tahmeampaa menoa. Kuvaavaa oli että käytin lopun sauvakävelyosuuteen hieman enemmän aikaa, kuin koko menomatkaan Hautajärvelle. Tietenkin olen tyytyväinen myös siihen, että se reilu satku oli helppoa ja loppu hankalaa, eikä toisinpäin.

Vaikka matkanteko oli aika tuskaista etenkin Basecampin ja Konttaisen välillä, oli se silti vain häviävän pieni osa koko suorituksesta. Keskeyttäminen ei ollut mielessä missään vaiheessa. Määrittelin itselleni ennakkoon hyvin tarkat kriteerit sille, milloin voin keskeyttää. Kriteerit eivät täyttyneet missään kohtaa, niin maaliinhan sitä oli mentävä. 

Reissun aikana kävin hyvin voimakkaasti koko tunneskaalan läpi. Turhautti varsin kovaa jossain, kun vauhti hiipui, mutta olihan niitä huippuhetkiäkin!

Jos jostain täytyy erityisesti mainita, niin ainuttakaan rakkoa ei tullut jalkoihin. Juoksin menomatkan luottoparillani Salomonin Ultra Glidella, sukkana 1000 Miles kaksikerrossukka. Vaihdoin kengät paluumatkalla Oulangassa. Silloin jalkaan tuli uudet Dynafit Ultra 100:t. En ollut niillä juossut kuin parikymmentä kilometriä, mutta ne tuntuivat niin hyvin jalkaan sopivilta, joten uskalsin ottaa ne vaihtopariksi. Sukkina myös palatessa 1000 Miles:t

Palautuminen

Jalat olivat maalissa väsyneet, olo oli hyvä muuten. Ruoka upposi, mutta ei ollut oikein nälkä. 

Ensimmäinen yö pitkän kisan jälkeen on yleensä huono, mutta nyt nukuin suhteellisen hyvin. Voi olla, että univelka sai sen aikaan.

Aamulla jalat olivat ällistyttävän hyvässä kunnossa. Viidennen kerroksen majapaikasta tuli koemielessä tultua portaat alas, ilman mitään ongelmia.

Reissu alkoi tuntumaan oikeastaan vasta kotiin palattuamme. Maanantaita vasten yö oli vaikea, jalkoihin sattui sinne tänne, eikä hyvää nukkumaasentoa löytynyt kuin jalat ylhäällä sohvalta. Myös olotila oli kummallinen, paleli ja oli kuuma yhtäaikaa. Maanantai-iltana olikin 37.3 lämmön puolella.  Nälkä palasi tiistaina ja onkin jatkunut pohjattomana tähän hetkeen, kun kirjoitan tätä kilpailua seuraavan viikon perjantaina.

Lihakset ovat palautuneet hyvin. Peltotyöt jatkuivat heti palattuani, joten kovin kummoisiin palauttelulenkkeihin ei ole ollut mahdollisuutta. Ei tee mieli juosta, enkä aio juostakaan. Juoksen sitten kun pää niin sanoo ja siihen asti täytyy vain malttaa. Tähän asti pääkoppa on kyllä ilmoittanut kun on valmis ja silloin tossu yleensä kulkeekin kivasti.

Tästä on hyvä jatkaa kohti NUTS Yllästä ja Hetasta starttaavaa perusmatkaa heinäkuun alussa! 

Kiitokset!

Kiitos perheelleni tuesta ja kannustuksesta. Se merkiksi tosi paljon. Kiitos myös että saan jakaa tätä polku-ultrajuoksukuplaa kanssanne.

Kiitos valmennettavani! Oli mukavia kohtaamisia reitin varrella ja kylässä. Oli hauska nähdä usempi teistä livenä. Oli mukava kuulla suorituksistanne ja kuinka hoiditte reissun päätyyn saakka!

Kiitos juoksututut ja kanssajuoksijat joiden kanssa aina törmätään näissä karkeloissa! Kiitos teille juttutuokioista ja kannustuksista. Te teette tämän huikean yhteisön! Hyvä on juoksijan teidän kanssanne juosta!

Kiitos NUTS polkujuoksupoppoo! Te kyllä osaatte nämä hommat. Aina vain, vuosi toisensa jälkeen kaikki toimii!

Kiitos talkoolaiset, ilman teitä ei homma pyörisi, eikä juoksijapoloinen saisi ruokaa reitin varrella!

Kiitos kun luit!

1.11.2023 starttaa myös LONG TRAIL 2.0 7kk verkkovalmennus.

Sopivasti vuoden 2024 Karhunkierrokselle!

Jos olet kiinnostunut, tai haluat kysyä lisää:

pekka@huippumoodi.fi

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Vaarojen Maraton 2022 130km – kisaraportti

Vaarojen Maraton, kaikkien polkujuoksukisojen kummisetä ja -täti oli käsillä. Matkana tällä kertaa 130km, joten haastetta piisaisi niin fyysisellä, kuin psyykkiselläkin puolella.

Palautuminen Ylläkseltä (NUTS Pallas – Ylläs 100km) lähti hyvin liikkeelle. Tosin seuraava kisa, Nivalan PEP 57km oli jo viiden viikon päässä Ylläksestä. Osallistumisoikeus Pyssymäkeen siirtyi edelliseltä vuodelta, kun kärsin kantapääongelmista ja nytkin ajatus oli juosta kisa pitkänä harjoituksena, ilman sen kummempia aikatavoitteita. Koin kuitenkin alisuorituneeni, tekeminen oli tahmeaa Pyssymäessä ja fiilis maalissa oli vähän alakantissa. Selkeästikään palautuminen ei ollut ollut vielä hyvällä tasolla ja kärsinkin minulle harvinaisista krampeista kisan viimeisen kolmanneksen ajan. Oikeampi paikka pitkikselle olisi ollut varmasti pari kolme viikkoa myöhemmin, mutta tällä kertaa mentiin tällä tavalla.

Palauduttuani PEP:stä ja päästyäni taas sorvin ääreen, sain tehtyä pari minun mittakaavassani varsin napakkaa verttiviikkoa. Syyskuun alkuun sain tehtyä myös hyviä myöhäisiä lampputreenejä Vaaroja silmälläpitäen. Napsahtipa lähikisasta, Korkatti Trail Runista vieläpä 22 km:n kisan voittokin. Tossu kulki lyhyessä kisassa aika kivasti, vaikka tehot jäivätkin kirittäjien puuttuessa pikku kovan puolelle. Vauhtijuoksun helppous kuitenkin yllätti positiivisella tavalla.

Sadonkorjuu työllisti varsin paljon syyskuun lopussa, joten sen kummempaa keventelyä ei treeneihin tarvinnut tehdä. Niitä ei vain yksinkertaisesti ehtinyt juoksemaan. Valvomista tuli sen sijaan harjoiteltua, kun kuivurilla osui erän vaihtoja keskelle yötä.

Kaikesta huolimatta fiilis kisaviikolla oli luottavaisen odottava. Pieni jännitys nousi aika ajoin mieleen ja huomasin ajatusten siirtyvän yhä useammin Kolin maisemiin.

Kisapäivä

Olin pilkkonut ajomatkaa lyhyemmäksi ja nyt kisapäivälle jäi vain parin tunnin ajelut Vuokatista. Majapaikan isäntä Kolin Country Clubilla oli hyvin joustava sisään- ja uloskirjautumisaikojen suhteen ja sainkin kämpän hyvissä ajoin jo iltapäivällä. Kisamateriaalinen noudon ja ruokaostosten jälkeen ei kuitenkaan hirveästi jäänyt luppoaikaa. Dropbagin valmisteluiden ja liivin pakkaamisen jälkeen saikin jo lähteä kohti lähtöaluetta. 

Startti – Rykiniemi

19km 3h 01min (19 km 3:01)

Ennen starttia pikaiset juoksututtujen moikkaukset ja tsempit ja niin olikin aika siirtyä lähtöalueelle. Lähtökomento kajahti klo 18 ja hieman vajaa 90 juoksijaa lähti yön selkään kohti Eteläpäätä. Koronavuosien jälkeen oli taas huikeaa nähdä kannustavaa yleisöä reitin alkuosalla. Fiilis oli hyvä, matkan teko voisi alkaa.

Lähdin rauhallisella vauhdilla liikkeelle, jono venyi ja pikkuhiljaa muodostui samaa vauhtia eteneviä porukoita. Osa puhui, osa oli hiljaa – niin minäkin. Nautin pimenevän illan tunnelmasta ja juoksin rauhallisella tahdilla.

Lampun sai sytyttää noin tunnin etenemisen jälkeen. Sauvat minulla oli käytössä, tai käyttövalmiina heti lähdöstä alkaen ja niistä oli huomattavasti apua.

Vaikka päivällä ei ollutkaan satanut, niin ilma oli kosteaa ja juuret olivat todella liukkaita. Askellukse kanssa sai olla tarkkana alusta asti. 

Lakkassa jono hajaantui ja juoksin muutaman kilometrin yksin, ennen Rykiniemen kahlaamoa ja huoltopistettä. Osa juoksijoista ylitti joen kiviä pitkin, minä menin suoraan kahlaamosta. Rykiniemeen saavuin noin 3h matkanteon jälkeen, aikatauluni mukaan

Kuva: Lauri Kontkanen – Ukko-Koli perjantai ilta

Rykiniemi – Kiviniemi

20 km 3h 56min  (39km 6:57:00)

Rykiniemessä nopea pullojen täyttö ja matkaan kohti Eteläpäätä. 

Pian huomasinkin eteneväni pikku porukassa joka koostui tutuista ja puolitutuista juoksijoista. Etenimme rauhallisesti, mutta ripeästi, sen kummemmin aikailematta. Syketaso pysyi kuitenkin maltillisissa lukemissa, oma tuntemus oli hyvä, juoma ja ruoka upposi.

Juoksin suurimman osan Eteläpäästä Vähäahon Onnin kanssa ja matka sujui mukavasti rupatellessa. Onni on harjoitellut paljon Kolilla, joten paikallistuntemusta Eteläpään syheröisiin polkuihin löytyi mukavasti. Eikä se pahin rymypätkätään niin mahdottoman pitkä ollut ja sekin loppui aikanaan.

Kiviniemeen saavuin yhden maissa yöllä, noin seitsemän tunnin juoksun jälkeen. Taas pikainen pullojen täyttö ja kohti Ryläystä

Kiviniemi – Peiponpelto

15km 3h 2min  (54km 9:59:00)

Kiviniemestä yksin liikkeelle lähtiessäni minua alkoi suorastaan nukuttamaan. Vastaava tilanne oli tullut vastaan kesällä NUTSin kisassa Ylläksellä ja se tuli silloin energiavajeen yhteydessä. Join, tankkasin ja juoksin. Heraniementien ylityksen jälkeisellä tiepätkällä juoksin ja nukuin parin kolmen sekunnin mikrounia, raotin silmiä pysyäkseni tiellä ja jatkoin taas. Se auttoi vähän. 

Ryläyksen lähestyminen meni melkoisessa horroksessa, eikä siitä jäänyt juuri mielikuvia. Vähän ennen Ryläystä saavutin yhden juoksijan ja yksi juoksija saavutti minut. Jatkoimme muutaman kilometrin kolmestaan. Se hieman piristi tunnelmaa ja uneliaisuus hävisi. Myöhemmin GPS-seurannasta ilmeni, ettei tuo horrostila varsinaisesti vauhtiin vaikuttanut, tai ainakin näytti siltä, etten sitä väliä tullut oleellisesti hitaammin – jos nyt en nopeamminkaan – kuin muut. 

Pian tulin tielle ja edessä oli enää muutama kilometri seuraavaan huoltoon. Peiponpeltoon saavuin noin kymmenen tunnin taivalluksen jälkeen. 

Peiponpellossa minua oltiin vastassa talkoolaisten toimesta tervetulotoivotusten ja hyvien huomenien kera.

Huolto oli totutunlainen, pullot täyteen, kiitokset talkoolaisille ja takaisin poluille.

Peiponpelto – Koli

10km 2h 01min (65km 12:00:00)

 Peiponpellon jälkeen reitti muuttuu vähemmän tekniseksi. Korkeuseroa toki kertyy tälläkin välillä, mutta alusta oli pitävämpää ja meneminen oli rennompaa. Saavutin pari kolme juoksijaa Satamaa lähestyttäessä ja Kolille noustessa meitä oli hieno lamppuletka.

Ensimmäinen kierros meni aikalailla tasan 12 tuntiin, josta olisi hyvä jatkaa huollon jälkeen.

Huolto

0km 29min

Olin ihan häkellyksissäni siitä palvelualttiudesta ja hyvin kiitollisena lusikoin keittoa naamariin samalla huoltotoimenpiteitä tehden. 

Saapuessani huoltoon, Luontokeskus Ukkoon, minut ohjattiin pöytään, tuotiin dropbag-laatikko, kysyttiin haluaisinko kokista, tai keittoa ja leipää, tai kahvia… tarvitsisiko pulloja täyttää? Olin ihan häkellyksissäni siitä palvelualttiudesta ja hyvin kiitollisena lusikoin keittoa naamariin samalla huoltotoimenpiteitä tehden. 

Kuivasin jalat, vaihdoin sukat ja paidan. Huoltoon tullessa oli ilmassa ollut jo joitain vesipisaroita, joten pistin varmuuden vuoksi kuoritakin päälle. Huollon jälkeen ulkoilmaan mentäessä tulisi kylmä kuitenkin, ennen kuin juoksu taas lämmittäisi kropan.

Tottapuhuen Ryläyksellä en ollut ollenkaan varma olisiko minusta jatkamaan matkaa vielä toiselle kierrokselle. Huollon jälkeen elämä kuitenkin taas hymyili ja oli mukava palata poluille.

Olin ennakkoon ajatellut tekeväni noin puolen tunnin huollon ja se aika siihen kyllä sitten kuluikin. Toisaalta se oli kyllä sen arvoista, joka sekunti.

Koli – Rykiniemi

19km 3h 42min (84 km 16:11:14) 

Pikkuhiljaa päivä alkoi valkenemaan ja otsalampun sai sammuttaa Mäkrää lähestyttäessä. Oli taas mukava juosta valoisassa. Vireystila oli hyvä. Vatsassa tuntui lämpimältä ja eteneminen maistui. Olimme edellisellä kierroksella jonku kanssa puhuneetkin siitä, kuinka nämä kierrokset ovat kuin kaksi eri kisaa, kaksi eri maailmaa. Ja siltä se tuntuikin.

Pikkuhiljaa meistä toisen kierroksen aloittajista muodostui pieni ryhmä ja etenimme ihan mukavaa vauhtia kohti Rykiniemeä. 65km:n kärki meni ohi jossain kohtaa ja pian takaa tulijoita sitten riittikin. Juoksu kulki hyvin, eikä nopeampien väistely merkittävästi haitannut matkan tekoa. Tosin jossain vaiheessa teimme päätöksen, että menkööt tuoreemmilla jaloilla puskan puolelta ohi, jos kiire on.

Kuva: Lauri Kontkanen – Pieni Mäkrä lauantai aamuna

Jossain Lakkalan jälkeen jäin kaivamaan vaihtopulloa repusta ja jäin letkastamme. Jaloissa alkoi hieman painaa Vesivaaralle kiivetessä, mutta kaiken kaikkiaan olo oli varsin hyvä.

Toisen kerran Rykiniemeen saapuessani valitsin joenylitystavaksi kiviä pitkin kiertelyn ja se oli huomattavan helppo ja nopea tapa ylittää joki kuivin jaloin. 

Taas pullot täyteen ja menoksi.

Rykiniemi – DNF

7km 2h 15min (91km 18:26:07)

Toista kertaa Hirvivaaralle kiivetessäni jaloissa tapahtui jotain. Yhtäkkiä jalat olivat kuin pullataikinaa ja eteneminen oli raskasta. Tankkasin energiaa, join, otin suolaa. Hetken juoksu taas kulki, mutta niin vauhti lähti taas hidastumaan. Aamuyöltä tuttu uneliaisuus palasi, mutta nyt ei ollut tietä jossa olisi voinut mikronukkua. Vatsa veti mukisematta kaiken mitä sinne laitoin, olo oli sen puolesta hyvä. Tankkasin paljon, mutta vastetta sille ei oikein löytynyt. Vauhti hidastui, silmiä painoi ja meno oli hankalaa. Kovalla tsemppaamisella sain vireystilan nousemaan ja hetken eteneminen onnistui mallikkaasti, kunnes taas uni pääsi niskan päälle ja hyydytti kulkemisen.

Kun olin edennyt parissa tunnissa noin 7km,  aloin laskemaan, että sillä vauhdilla olisi siinä ja siinä ehtisinkö maaliin ennen puolta yötä. Tässä kohtaa elettiin siis vielä puolta päivää. Olin Rykiniemen huollon jälkeen syönyt lähes kaiken kiinteän energian mitä minulla oli varattuna koko loppumatkaksi ja siltikään olo ei lähtenyt kohenemaan. Urheilujuomaakaan ei voisi määräänsä enempää juoda. Hoipuin puolinukuksissa eteenpäin ja mietin vaihtoehtoja.

Olin kuullut sanonnan, että jos energiavaje iskee päälle, niin se kyllä ennen pitkää saavuttaa pohjansa ja ajan kanssa nousu kyllä tapahtuu. Nyt kuitenkin uneliaisuus vei terän etenemiseltä – polku ei meinannut riittää leveys suunnassa. Pituus suunnassa sitä oli tarjolla liiankin kanssa siihen tilanteeseen

Pysähdyin, avasin puhelimen kartan ja aloin selvittämään mahdollisia evakuointipaikkoja. 

Lähellä oli metsätien ylitys jonne suuntasin. Soitin kisan GPS-seurantaan ja ilmoitin keskeytyksestä ja sain ohjeet kävellä kilometrin tai pari Takavaaran metsätietä Eteläpään P-paikalle.

Kilpailu oli minun osaltani ohi.

Summa summarum

Nyt muutamaa päivää myöhemmin keskeytys harmittaa ohuesti, mutta oli varmasti siinä tilanteessa oikea päätös. Jossittelua voisi jatkaa loputtomiin, olisiko tilanteeni korjaantunut suoritusta jatkaessani, vai ei.

Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen keskeytykseni polkujuoksun parissa, joten tilastollisestikin tänä hetki koittaisi ennemmin tai myöhemmin. Harmittavasti sen paikka oli nyt

Jalat ja kengät:

Jos hakee Vaaroilta positiivisia asioita, niin jalat toimivat hyvin koko kisan ajan. Mistään ei kiristellyt, missään ei ollut kipua. Jalkapohjat olivat hieman väsyneet, mutta kai ne saa reilun 90km:n jälkeen sitä ollakin. Molempien isovarpaiden ulkosyrjissä oli  pienenpienet rakot, jotka eivät menoa haitanneet. Käytössäni oli kaksikerrossukat, sillä aiemmin päkiän sivu on ollut se rakon paikka ja halusin sen nyt välttää. Eikä siihen tosiaan rakkoja tullutkaan. Kaksikerrossukka pienentää kitkaa ihon ja sukan välissä, ratkaisu siis toimii, mutta toisaalta rakenne pidättää vettä paremmin, eli märkien paikkojen jälkeen sukka kuivuu hitaammin juostessa. Kisassa olisi ollut mahdollista pitää jalat kuivana toisen kierroksen alun vesisateeseen asti, ellen olisi kahlannut yli Rykiniemessä, mutta eipä sillä ollut merkitystä kokonaisuuden kannalta.

En teippaa tai rasvaa jalkoja muutenkaan ennen kisaa, joten ilmeisesti aika helpolla pääsen.

Kenkävalintaan kannattaa siis panostaa. Kun sopiva malli jossa jalat pysyvät ehjänä löytyy, kannattaa siinä sitten viimeiseen asti pysyä.

Kaikki kynnet ovat tallella ja eipä taida edes väri vaihtua, vaikka potkaisin oikean isovarpaan kiveen Ryläyksellä varsin makeasti. Kenkävalintaan kannattaa siis panostaa. Kun sopiva malli jossa jalat pysyvät ehjänä löytyy, kannattaa siinä sitten viimeiseen asti pysyä.

Liukkaasta kelistä huolimatta kaatumisia ei tullut. Alkumatkan pari pientä slaidia märkien juurien päällä toki pistivät käyttämään sauvoja myös alamäissä. Toisaalta käyttämäni pari juoksukenkiä oli jo käyttökautensa ehtoopuolella ja pohjan osalta parhaan pidon jo menettänyt, vaikka ei kai märillä juurilla pidä oikein mikään. 

Sauvat

Sauvojen kanssa saa säästettyä jalkoja, mutta ongelmana on, että syöminen hankaloituu. Sauvoja ei myöskään herkästi tule paketoitua sauvapussiin, joten joku kätevämpi sijoituspaikka niille pitäisi olla. Vaarat eroaa luonteeltaan esim KK:sta ja NUTS Ylläksestä siten, että sauvoille on käyttöä pitkin matkaa, eikä vain lopussa.

Vatsa

Vatsan kanssa ei myöskään ollut ongelmia. Kaikki syöminen upposi ja puolen välin huollossa nautittu ruoka imeytyi hyvin. Ainoastaan Rykiniemen jälkeinen tilanne jätti aihetta pohdinnalle. Olisiko tilanne korjaantunut ajan kanssa? Oliko vauhdinjako oikea – olisiko alku pitänyt ottaa vielä maltillisemmin? Keväällä KK:n 83lla  todella todella rauhalliset ekat 40km toivat huippufiilikset ja hyvän suorituskyvyn loppumatkalle. Vaikka maastoa ei voi suoraan verrata Vaaroihin, niin jotain ajatuksia se herättää. 

Kohti tulevaa

Tässäpä pohdittavaa muutaman viikon ylimenokaudelle. Vaaroilta jäi sen verran hampaankoloon, että treeninälkää ei tarvitse paljon houkutella. Palautellaan nyt kuitenkin huolella, analysoidaan Vaaroja vielä tarkemmin ja sitten onkin aika suunnata katseet kohti ensikautta ja uusia haasteita. Nimi löytyy  jo KK:n perusmatkan osanottajalistalta, joten tekemistä kyllä riittää!

Vaarojen Maraton – tulokset

Kiitokset!

Kiitos tapahtuman järjestäjälle ja ennen kaikkea teille talkoolaisille, olette ihan huikeita tyyppejä. Se huolenpidon määrä, jota sain keskeytyksen jälkeen osakseni, oli häkellyttävää!

Kiitos kanssajuoksijoille tsempeistä, kannustuksista ja mukavista kohtaamisista. On hienoa olla osa tätä yhteisöä!

Kiitokset myös perheelleni tuesta ja joustavuudesta!

Ja kiitos sinulle kuin luit!

Lue myös:

Seuraa, tykkää, jaa...:)

NUTS Ylläs-Pallas 2022 100km – kisaraportti

Montuun ja sieltä ylös – opintomatka oman kehon ja mielen toimintaan

Valmistautuminen

Edellinen kisani oli toukokuun lopussa, n.6 viikkoa aiemmin juostu Karhunkierroksen 83km, joka oli sujunut hyvin ja olin varsin luottavainen Pallas-Ylläs juoksun suhteen, jos vain saisin toistettua nousujohteisen suorituksen myös siellä

KK:n jälkeen seuraavat viikot sujuivat varsin tiiviisti kevätkylvöjen merkeissä, toisaalta ihan hyvä niin, koska ei vaan tehnyt mieli juosta. Kävin joitakin lyhyitä lenkkejä juoksemassa, mutta päätin odottaa huolella, että pää kertoo sitten kun on taas aika. Ja sitten kun se kertoi, niin kylläpäs se tossu kulkikin sitten ihan kivasti.

Juhannuksen aikoihin tein verttitonnin +28 helteessä, se toimi hellesiedätyksen lisäksi myös urheilujuoman testinä kuumissa olosuhteissa. Tähän asti olin käyttänyt Tailwindia vain viileässä, joten tämäkin oli luonnollisesti kokeiltava, ettei kisatilanteessa tulisi yllätyksiä. Juoma toimi hyvin ja lopulta helteetkin loppuivat kisaviikkoa edeltävällä viikolla, joten kisa mentäisiin varsin normaaleissä kesäolosuhteissa.

Edeltävät päivät

Siirtyminen kisakuplaan alkoi osaltani hyvissä ajoin. Usein olen huomannut jättäväni kisapaikalle matkustamisen melko lähelle starttia. Nyt oli pari päivää aikaa nostatella kisafiilistä, porisuttaa tuttuja ja tutustua minulle ennalta tuntemattomaan reittiin. Se oli mukavaa vaihtelua.

Valmennattavia oli viivalla sekä 66km, että 37km matkoilla. Heidän tapaamisensa ja keskustelut heidän kanssaan kasvattivat kisafiilistä vielä muutaman pykälän verran. Harmittavasti pari valmennettavaa joutui jättämään pidemmät matkat väliin pienten loukkaantumisten vuoksi, mutta kisojahan tulee uusia ja silloin on revanssin paikka!

Tankkaus sujui normaalikaavalla, mutta kisaa edeltävänä päivänä ei vatsa meinannut rauhoittua ollenkaan ja ravitsemus jäi hieman ohkaiseksi. Kaurapuurolla ja banaaneilla sain itseni starttikuntoon perjantai-iltana. 

Olin asettanut tavoiteajakaseni itselleni n.15,5h, joka oli johdettu valmennettavani Teron edellisevuotisesta ajasta. Olemme suurinpiirtein samantasoisia juoksijoita, joten Teron aikaa pystyi hienosti hyödyntämään. Luonnollisesti kisatilanteessa täytyy omaa tavoitetta hieman kiristää, joten taisin haarukoida loppuajan 15-15,5h tasolle. Kyseessä oli uusi reitti minulle, joten valmistautumisen suhteen oltiin karttojen, valokuvien, videoblogien ja haastatteluiden varassa. Ennen kisaa kävin vielä scouttaamassa Varkaankurun ja Pirunkurun alun.

Koko kevään syystä tai toisesta häirinnyt alaselän lihasten jumitus vaivasi, eikä majapaikan ylipehmeä sänky tilannetta ainakaan helpottanut. Sain selän joten kuten  kondikseen ennen kisabussiin kiipeämistä, mutta ajatukset olivat silti vähän ristiriitaiset. Näillä kuitenkin mentäisiin, katsotaan kuinka käy.

Startti

Sääennuste oli luvannut varsin viileää yötä. Arvoin shortsien ja pitkien lahkeiden väliltä, päädyin pitkiin ja hyvä niin, sillä Pallaksen +8 pienen tuulevireen kanssa sai lämpimästä bussista kavunneen juoksijan kylmän horkan partaalle. Äkkiä kuoritakki niskaan, ennen paleltumista! Hölkkäilin ennen starttia varttitunnin ympyrää, pitääkseni itseni lämpimänä. Ihmettelin ihmisten kylmänsietoa, kun lähes kaikki muut seisoskelivat paikoillaan ja osa vielä lyhyissä lahkeissa ja hihoissa! Käsittämätöntä. 

Sain kuitenkin itse pidettyä lämmöt hyvin ja jos bussiin noustessa oli vähän epävarma olo, niin nyt mieli oli levollinen. Kohta mentäisiin, niin kuului lähtökomento ja 219 juoksijaa ampaisi matkaan kohti Yllästä. Oma stattipaikkani oli ehkä kolmanneksen kohdalla kärjestä lukien. 

Pallas- Rauhala 21,1km 3:02:19

Iso ryhmä jakautui yllättävän nopeasti pienempiin letkoihin. Kärki painoi kovaa karkuun, mutta niin niiden kuuluikin! Polulla oli hyvin tilaa ja juoksin tietoisesti käsijarru päällä. Ensimmäisen vitosen jälkeen olin lämmennyt sen verran, että kuoritakin sai riisua. Juoksu jatkui pienissä ryhmissä rauhalliseen tahtiin.

Aurinko alkoi tulla esiin Pallaksen isojen tunturien takaa ja maisemat olivat upeat. Maisemien katselu saisi kuitenkin jäädä toiseen kertaan, nyt pidettiin silmällä polkua.

Kympin paikkeilla taakse ilmaantui Timo, jonka kanssa vauhti ja tavoiteet sopivat yksiin, joten jatkoimme Rauhalaan yhtämatkaa, lepposasti jutustellen.

Rauhalan huolto tuli vastaan aivan aikataulussa. Energiaa oli mennyt suunnitellusti. Nopea pullojen täyttö, suolakurkkuja ja sipsejä naamariin ja baanalle. Kaikki sujui hyvin

Rauhala – Pahtavuoma 11,6km 1:45:16

Rauhalan parin-kolmen kilometrin asfalttipätkä oli kyllä melko antikliimaksi keskelle juoksua. Pistelin menemään rauhalliseen tahtiin, pieni ryhmä saavutti asfaltin loppuosalla, mutta he jäivät kun viimein siirryttiin takaisin poluille. Rauhalan ja Pahtavuoman väliltä ei ole suurempia muistikuvia. Juoksu kulki aamuyön tunteina mukavasti, energia upposi. Jossain vaiheessa Rauhalan huoltoon jäänyt Timo saavutti minut ja jatkoimme yhtämatkaa kohti Pahtavuomaa ja toista huoltoa. Huollossa sama kaava, nopea pullojen täyttö. Suolakurkkua, sipsejä ja puolikas banaani ja liikkelle. Huollossa oli jo vähän hyttysiäkin, mutta ne jäivät taakse kun juoksu jatkui.

Pahtavuoma- Peurakaltio 13,8km 2:37:22

Matka jatkui seuravalle legille yksin juosten. Olin päättänyt mennä Peurakaltioon saakka ihan todella maltillisella vauhdilla, jotta eneriaa säästyisi loppuosan tunturin ylityksiin. Vaikka en aktiivisesti seuraa sykettä kisassa, oli tuntuma ollut tosi kevyt. Nyt kuitenkin Mustakeroa lähestyessä alkoi ilmaantumaan outoja tuntemuksia. Pää tuntui oudon kevyeltä, vähän kuin pientä huimausta aika ajoin. Hidastin vähän vauhtia, yritin juoda, mutta samalla havauhduin siihen että neste jäi vain palloksi vatsaan. Huomasin ajattelevani keskeyttämistä, mikä oli sinänsä absurdia – kukaan ei minua sieltä metsästä tulisi hakemaan, eli ei sinne voisi keskeyttää. Peurakaltioon olisi päästävä jokatapauksessa. 

Suuunnitelmat aikatavoitteesta tuntuivat karkaavat täysin ulottumattommiin ja musertava ajatus siitä että matkaa olisi jäljellä joku 60-70km, tuntui ihan mahdottomalta tehtävältä. Väsytti, silmät painoivat. Jos voisin nukahtaa hetken…

Aloin kuitenkin analysoimaan tilannettani. Jos neste kertyy vatsaan, sitä ei kannattane sille enempää laittaa. Ongelma oli siinä, että energiansaantini pohjautui urheilujuomaan ja jos en joisi, niin energianvaje syvenisi. Mukana oli kiinteä energiaa patukoiden muodossa ja päätin syödä niitä, vaikka pahaa teki. Äkäskerolle nousu sujui mutustellessa ja voi mitkä maisemat sieltä aukenivatkaan. Näkyi niin starttipaikka Pallas, kuin maalipaikka Ylläs. Maisemien lisäksi aukenivat myös energiavarat, tuntui kuin joku olisi laittanut valot päälle ja juoksu alkoi kulkemaan. Toki Äkäskeron pitkä loiva alamäki sitä edesauttoi, mutta yhtäkaikki, tunnelin päässä näkyi valoa, eikä se ollut juna. Mustenevaa hetkeä oli kestänyt n.10km ja nousu syvistä vesistä alkoi.

Ennen jyrkkää Äkäskeron loppulaskua ja Peurakaltion huoltoa oli Tero, Suvi ja Elja kannustamassa ja se toi uutta pontta juoksuun. Alamäki meni vauhdikkaasti ja hyvällä fiiliksellä. Tiesin ettei parilla patukalla pitkälle pötkitä ja huolto olisi syytä tehdä huolella ja kiirehtimättä

Peurakaltion huolto – kuva kertoo kaiken

Peurakaltion huolto on ns. iso huolto, eli sieltä löytyy perustarjoiluiden lisäksi paljon muutakin ja pullojen täytön lisäksi söin nuudelia, join dropbagissa olleen palautusjuoman ja söin jotain muutakin kiinteää. Kuoritakki piti kiskoa niskaan, kun meinasi palella. Energia oli edelleen alhaalla äskeisestä energiapiikistä huolimatta. Jokunen hyttynen meinasi pyöriä jaloissa, mutten vieläkään katsonut tarpeelliseksi laittaa myrkkyä.

Käytin huollossa aikaa varmasti 20min, mutta se kannatti. Silpsejä kouraan ja kohti kisan pisintä, n.34km huoltoväliä kohti Ylläsjärveä. Teron perheeltä vielä kannustukset ja heille myös nöyrät kiitokset avusta ja huolenpidosta huoltopisteellä.

Peurakaltio – Ylläsjärvi 30,4km 4:27:26

Peurakaltion jälkeen polku oli helppoa double-trackia. Kotamajalla sijaitsevalle vedentäydennys-pisteelle olisi matkaa n.9km ja kaivoin juoksuliivistä korvanapit ja käänsin volat kaakkoon. Arvelin että kenttää olisi jo sen verran, että Spotify kuuluisi hyvin ja niinhän se tekikin. Juoksua oli takana siinä kohtaa reilut 7h ja nyt basso hakkasi ja tossu kulki Techno Bunker-soittolistan tahtiin 

“Welcome to dark side of the club” ja minun klubini sijaitsi korvieni välissä keskellä Hangasmaan metsää

Musiikki oli hyvä buusti, ja se kantoi n.7km tuoden vaihtelua omien ajatusten keskelle, mutta ei sitäkään määräänsä enempää jaksa. Kotamajalle nousu meni hissukseen kävellen. Kotamajalta muutama hörppy vettä ja kas, pallon tunne vatsasta oli kadonnut. Neulaset pois kengistä ja matkaan!

Kotamajalta lähti samaa matkaan myös Team Raholan Tiina, jonka kanssa menimme hienosti vuorovedolla pitkään. En olisi yksin todennäköisesti tullut pitäneeksi vauhtia yllä niin paljon kuin nyt juoksukaverin kanssa ja hyöty oli molemmin puolinen. Kesänkijärvi tuli noin kympin juoksun jälkeen vastaan ja Varkaankurun pitkokset hetkeä myöhemmin. Energia upposi hyvin ja tossu oli taas syönnillään. Pieneksi yllätykseksi Varkaankurun pitkokset, joissa kuitenkin kertyy salakavalasti nousumetrejä, menivät lähes kokonaan juosten ylös.

Varkaankurun jälkeen Kellostapulin ja Keskisenlaen satulaan suunnatessa kaivoin sauvat repusta ja matka jatkui kohti Ylläsjärveä. Sadepilvet alkoivat kasaantua ja muutama ukkosen jyrähdyskin kuului lähempänä seuraavaa huoltopistettä. Ylläsjärvelle saavuttaessa Teron porukka oli taas kannustamassa ja huollossa satoikin jo ihan kunnolla.

Nopea huolto, pullot täyteen ja vähän sipsejä suuhun. Kuoritakki niskaan ja menoksi. Olo oli energinen ja montusta oli noustu. Hyvällä höökillä kohti Yllästunturin huippua.

Ylläsjärvi- Kellokas 7,4km 1:18:18

Sade loppui pian ja aurinko lämmitti, joten kuoritakki jouti taas reppuun. Jaloissa on sama väsymättömyyden tunne, kuin Karhunkierroksella konsanaan ja monta monituista selkää tuli vastaan nousussa. Yläosan rakkakivikko piti ottaa tarkasti, mutta sauvoista oli apua sielläkin. Teippasin ennen starttia sauvojen varret alhaalta parikymmentä senttiä gorilla-teipillä, jotta hiilikuidun herkkä hipiä ei vaurioituisi ja se antoikin vähän varaa mennä roskimmin ylös.

Nousu oli pian ohi ja edessä olisi pitkä ja jyrkkä lasku kohti viimeistä huoltoa Kellokkaassa. 

Jännitin hieman etukäteen, miltä kovapohjaisen tien juokseminen tuntuisi siinä vaiheessa, kun takana oli kuitenkin n.80km matkaa, mutta askel lähti rullaamaan kivasti ja matka taittui.

Pyrin hakemaan juoksulinjaa aivan tien reunasta, jossa oli pehmeämpää. Tuosta laskusta tulikin nopeimmat kilometrit, vähän yli nelosen vauhtia oli kiva lasketella. Pian olinkin Varkaankurun suulla, josta olin mennyt toiseen suuntaan reilut pari tuntia aiemmin. Enää kivituhkapolku kohti huoltoa ja edessä olisi enää viimeinen legi.

Ylämäessä juominen oli jäänyt vähälle, eikä alamäkirallattelussakaan siihen ollut oikein aikaa, joten join puolitoista lötköä viimeiselle parille kilometrille.

Kellokkaan huollossa taas pullot täyteen ja sipsiä ja mandariinia kouralliset ja menoksi

Kellokas- Maali 13,8km 1:54:39

Siirtyminen Pirunkurun alle oli n.4,5km tylsää kivituhkapolkua, joka vain piti suorittaa pois. Vähän kiristeli sieltä täältä, mutta se kai kuului asiaan. Ihan helppoa ei enää meno ollut ja askeleesta oli lennokkuus kaukana, mutta seiskan kilometrejä siinä silti sai tehtyä. Odotin vain, että pääsen sauvomaan Kesängin rinnettä ja Pirunkurua. Viimein pääsin nousun alkuun, sauvat repusta ja reippaasti tunkaten ylös. Ylhäällä alkoi jo matka painamaan jaloissa, yritin taas tankata nousun aikana väliin jäänyttä juomaa sisään reilummin ja pakotin itseni juoksuun. Valokuvaajakin yllätti Kesangin päällä ja matkan rasitukset näkyvät kyllä kuvistakin!

Loppusuora edessä, taustalla siintää Pallas. – Kuva: Rami Valonen

37km kärki meni ohitse Kesängin huipulla ja kyllä oli keveä askel jokaisella. Loivasti laskeva mönkijäbaana tuntui loputtomalta. Kellokkaassa olin laskeskellut että mahdollisuuksia voisi olla jopa 15h alitukseen, mutta tossu ei enää noussut niin paljon, että tuo aikaraja näytti karkaavan tavoittamattomiin. 

Lopuksi vielä pienikurvaus suolla ja kohti järven rantaa ja maaliin olisi matkaa alle 2km.

Kannustajia oli siellä täällä ja heidän tuellaan jatkoin matkantekoa suht hyvällä höökillä. Jokapaikkaan sattui, vatsalihaksetkin tuntuivat kipeiltä, mutta juoksu silti kulki. 

Viimeinen kilometri pyörätienlaitaa oli uskomaton. Askel rullasi, ihmiset kannustivat ja maalin äänet alkoivat jo kuulumaan. Koronavuosien jälkeen maalialueella oli yllättäen väkeä aivan hirmuisesti, musiikki pauhasi, ihmiset huusivat kannustuksia, kellot kilkattivat ja melkein meni roska silmään maaliviivaa ylittäessä. Minä tein sen, nousin montusta ja tulin maaliin!

Maalissa!

Loppuaika 15:05:17

sijoitus 50/219

Video: Tero Ruotsalainen

Summa summarum

Nyt kotona, vajaa 2vrk maaliin tulon jälkeen on hyvä pureskella sitä, mitä tuli tehtyä.

Onnistumisia oli vauhdinjako, oikeiden ratkaisuiden tekeminen mustimmilla hetkillä, keskeytyspäätöksen lykkääminen niin kauan, ettei enää tullut mieleenkään keskeyttää, sekä varusteet & kengät.

Kehityskohteena on se monttu johon jouduin, eli nyt on työstettävänä se syy, miksi neste ei imeytynyt aamuyön tunteina. Ilman tuota monttua olisi loppuajasta ollut nipistettävisssä jonkinverran, puolisko tunti ehkä. Ei voi tietää ja se on ehkä tarpeetontakin spekulointia. Vähän jäi silti hampaankoloon, ja voi olla, että joutuu tuon reitin vielä juoksemaan tulevaisuudessa!

Yhtä kaikki, paljon uutta on taas opittu. Niin oman kehon, kuin oman mielenkin toiminnasta. 

Peruskonsepti toimii, mutta viilauksia tarvitaan sinne ja tänne.

Kengät ( Salomon Ultra Glide) toimi mainiosti, ainostaan yksi hellä kohta päkiän sisäsyrjässä, eikä siihen oikein rehellistä rakkoa taida edes tulla. Varpaankynnet on kaikki tallella. Lihakset ovat melko kireät, mutta kävely portaita alaskin menee aika sujuvasti. Palautuminen on sujunut mukavasti. Ihmeellinen nälkä riivaa koko ajan! 🙂

Vielä leijutaan, mutta sitten onkin aika kääntää katse seuraaviin koitoksiin. Seuraava ohjelmassa on PEP57km Nivalassa, joka taitaa olla teemaltaan PK1 pitkis. Syksyn päätähtäin on Vaaroilla, lippu 65km:lle, mutta sen suhteen on vähän ajatuksia…. Mutta ei niistä nyt tässä sen enempää 😉

Kiitokset

Kiitokset NUTSin jengi taas kerran. Te osaatte hommanne, se on niin monta kertaa todettu. Kiitos talkoolaiset, kiitos kaikki lukuisat kannustajat reitin varrella. Kiitos teille kanssajuoksijat, monet tsempit vaihdettiin puolin ja toisin ja väliin vuorovedolla mentiin!. Ollaan me melkoinen yhteisö! Kiitos Tero, Suvi ja Elja. Sain hurjasti energiaa siitä, että olitte reitin varrella! Kiitos Terhi ja pojat!

Tulokset NUTS.fi

Kisaraportti NUTS KK 83km 2022

Seuraa, tykkää, jaa...:)

NUTS KK 2022 83km kisaraportti

NUTS Karhunkierros – revanssi

Jotta tarina asettuu oikeaan perspektiiviin, on aloitettava alusta. Tässä tapauksessa kevään 2021 NUTS Karhunkierroksen 83km:n kisasta, joka oli ensimmäiseni.

Kisa oli oppimiskokemus mitä suurimmissa määrin. Oppimista oli niin valmistautumisen, vauhdinjaon, kuin energiastrategiankin kanssa. Olin sen verran pettynyt itseeni ja suoritukseeni, etten julkaissut edes kisaraporttia täällä. Tämä kappale kertokoon siis olennaisen; vaikeuksia oli ja niistä on opittu. Tämän pohjalta ilmestyy vielä kirjoituksen toinen osa, tarkempi analyysi siitä mitä oli tarpeen muuttaa ja miten. Stay tuned!

Mutta nyt itse kisaan!

Valmistautuminen

Kesällä 2021 ilmenneiden kantapääongemien vuoksi syksyn juoksukilometrit jäivät vähäisiksi. Toki metsätöistä, ensiharvennukselta, sai rakennettua hyvää peruskuntoa loka-marraskuussa, mutta juoksua jalka ei kestänyt kunnolla ennen kuin tammikuussa -22.

Tammi- helmi- maalis- ja huhtikuukin olivatkin hyviä harjoituskuukausia, kilometrejä kertyi minun mittakaavassani ihan kivasti. Vauhdit tuntuivat kasvavan ja treeni rullasi muutenkin.

Kesälle oli tavoitteeksi aseteltu kaksi NUTS:n kisaa, KK83 ja Ylläs100, sekä Vaarojen 65, sekä pienellä kysymysmerkillä PEP57. Näistä Karhunkierros siis avaisi kisakauden.

Toukokuu toi sivutoimi-maatalousyrittäjälle omat kiireensä kevättöiden merkeissä ja harjoittelu jäi hieman taka-alalle. Ylläpidin juoksua, mutta pitkät päivät parina kisaa edeltävänä viikkona traktorissa vetivät alaselän jumitilaan, että sitä selviteltiin hierojan kanssa auki vielä vuorokautta ennen kisaa. Usko omaan juoksukuntoon oli kuitenkin kohdallaan, sen sijaan selän lihasten jumi tuossa määrin oli minulle uutta ja se toi hieman harmaita pilviä taivaalle.

Kisapäivä

Startti tulisi tapahtumaan edellisen vuoden tapaan Hautajärveltä yötä vasten. Saavuimme perheen kanssa Rukalle myöhään iltapäivällä ja majoittumisen jälkeen ei turhaan hermoiluun ollut juuri aikaa. Kisamatskujen hakemisen, juoksututtujen ja valmennettavien moikkaamisten lisäksi iltaan ei juuri muuta mahtunutkaan, kuin omien varusteiden pakkaus kisakuntoon, myöhäinen aamupala 2h ennen starttia ja pientä pötköttelyä sängyllä silmät kiinni. Mieli oli levollinen, syke normaali, fiilis hyvä.

Hieman ennen puolta yhtätoista oli aika siirtyä kisabussin lähtöpaikalle ja niin sitä mentiin kohti Hautajärveä.

Hetki ennen lähtöä Hautajärveltä. Kuva: Jenni Lintula
Startti – Oulanka 27 km 3h56min

Startti tapahtui pian Hautajärvelle saavuttuamme n.klo 23:20. Olin valinnut myöhäisemmän lähtöryhmän, jotta saisin varmasti riittävän rauhallisen alun juoksulleni. Tarkoitus oli juosta hieman jarrutellen Oulankaan ja siitä vielä rauhalliset 10km helppoa jokivartta eteenkin päin.

Startti oli ruuhkaton ja pian meitä juoksikin 3-4 juoksijan ryhmä tasaista rauhallista vauhtia kohti Oulankaa. Seurasin sykkeitä ja ne pysyttelivät PK1:llä mukavasti. Meno oli helppoa ja kivaa. 

Energiastrategiani pohjautui Tailwindiin, jota olin tehnyt lötköihin siten että saan 200 kcal/h, kun juon 0,5 L/h. Se oli noissa olosuhteissa (+4C) hyvä ratkaisu ja tuntui että se toimi. Sen lisäksi olin varannut mukaani karkkeja, patukoita, siripirejä, ym, jolla voin täydentää tarvittaessa.

Saavuin Oulankaan vähän yli aamu kolme. Hieman hitaammin kuin edellisenä vuonna, mutta niin sen pitikin mennä. Fiilis ja olotila oli edellisvuotta parempi. 

Huoltoaika Oulangassa 17min

Oulanka – Basecamp 31 km 4h 32min

Aamuyön huolto Oulangassa meni vähän säätämiseksi dropbackin kanssa ja sain kulutettua huollossa suhteettoman kauan aikaa. Taisi mennä reilu vartti. Siinä ajassa tuli jo vähän kylmä ja jouduin ottamaan seuraavan vitosen vähän reippaammin, jotta lämpenisin. 

Sitten alkoi satamaan tihuutellen ja jossain välissä päätin vaihtaa tuulitakin kuoritakkiin, sillä ennuste oli luvannut jatkuvaa sadetta yöksi. Sade jäi lopulta kuitenkin tihuutteluksi ja loppuinkin ennen Harrisuvantoa.

Oulangan huollosta nappaamani banaanin puolikas ja mandariini maistuivat hyviltä, mutta saivat kuitenkin aikaan etovan olon hieman myöhemmin. Hidastin hieman ja join. Kaikki pysyi kuitenkin sisällä ja meno jatkui vahvana. Merkillepantavaa syömisen ja juomisen suhteen on, että muistutin siitä kaiken aikaa itseäni. Jokainen mäki, jossa jouduin vaihtamaan kävelyksi oli paikka ottaa lisäenergiaa

Kun polku erkani Oulanka-joesta ja lähti kiipeämään kohti Kulmakkovaaraa, reitti muuttui sateen johdosta liukkaammaksi ja hieman mutaisemmaksi. Se ei kuitenkaan haitannut juoksua.

Puolivälinkrouvi muuttaa kaiken

Puolenvälin kyltillä kaivoin liivistäni herkkupalan, jota olin jemmannut siihen saakka. Kourallinen popcornia toi suolaista vaihtelua elämään ja sillä oli huomattava positiivinen vaikutus. Vaikka juoksufiilis oli ollut ihan hyvä siihenkin saakka, niin nyt tuntui ettei mitään rajoja ole! 

Kun polku alkoi pikkuhiljaa laskea kohti Kitkajokea, oli aika lisätä vähän vauhtia. Viime vuonna olin tuntenut juuri noilta seutuvilta alkaen pahenevaa polvikipua ja energiavajetta, nyt kaikki sujui hyvin ja olo oli vahva.

Pyrin juoksemaan niin paljon kuin mahdollista, sillä järkeilin että matka etenee nopeimmin juoksuaskelia ottamalla. Syke pysyi hyvin PK1-2 rajamailla, joissain isoissa nousuissa tunkatessa mentiin AERK asti. Jälkeenpäin ajatellen oli aika rohkeaa lähteä lisäämään vauhtia, kun matkaa on jäljellä liki 40 km, mutta olo oli niin vahva ja itseluottamus korkealla, joten olin varma, että voin ylläpitää vauhtia loppuun saakka. Tunne oli outo, en aikaisemmin ollut tuollaista väsymättömyyden tunnetta kokenut. Nyt kun käskin jalkoja, niin  jalat tottelivat mukisematta, syke pysyi matalalla ja meno oli helppoa, vaikka taivalta oli jo takana.

Kitkan rantaan laskeuduttaessa pääsin rallattelemaan paikoin jyrkänkin polun kovaa alas, kun edellisenä vuonna kinkkasin sitä tustaisen hitaasti. Nyt nautin ja hymyilin! Reilun kolmen kilometrin juurakkopätkä ennen Harrisuvantoa meni myös reippaalla vauhdilla, viime vuonna se tuntui loputtomalta. Puoleen väliin saakka yritin myös kierrellä vähän mutaisimpia paikkoja, nyt en välittänyt niistä vaan menin lyhintä reittiä suoraan.

Selkiä tuli vastaan, osa jäi heti taakse, joidenkin kanssa etenimme hetken yhtä matkaa, niin jatkui matka kohti Basecampia.

Basecampin huolto 11min

Basecamp – Kontainen 17 km 2h27min

Toinen huolto tuli eteen aamulla kahdeksan maissa. Huollosta lisää juomaa mukaan, sekä reilu kourallinen suolakurkkuja ja sipsejä. Fiilis oli hyvä ja matka jatkuikin vähän nopeammin kuin Oulangan huollosta. Alkupätkän tieosuus tuntui vähän jumittelevan jalkoja, niinpä ehdotin kanssajuoksijalle vuorovetoa vauhdin ylläpitämiseksi kohti Konttaista ja se auttoikin. 

Tämä väli on minusta koko reitin tylsin ja se vain täytyy koittaa suorittaa rivakasti alta pois. 

Otin sauvat käyttöön Myllylammen autiotuvan nousuun, ne auttoivat varmasti osaltaan säästämään jalkoja. Kontainen tuli nopeasti ja viime vuonna loputtomalta tuntunut nousu meni yhdessä hujauksessa. Alamäen kivituhkabaana houkutteli kovavauhtiseen juoksuun, taas annoin mennä ja nautin! Perhe oli Konttaisen huollossa kannustamassa ja iso kiitos heille siitä. Vaikka olo olikin vahva ja meno maistui, oli kiva nähdä heidät! Myös reitillä olleilta ulkoilijoilta tuli paljon kannustusta ja kommentteja vauhdikkaasta juoksusta. Se lämmitti mieltä. Huollosta olisi vähän nopeamminkin selvinnyt läpi, mutten kiirehtinyt.

Kontaisen huolto 8min

Kontaiset alamäen välituuletukset. Kuva Terhi Kauranen
Kontainen – Maali 7 km 1h16min 

Viimeinen legi ennen maalia. Tiedossa oli Valtavaaran pituus ja valehuippujen määrä. Mäet kulkivat tasaisesti ylös tunkaten, alamäet kovaa juosten. Reittimuutos juuri ennen Rukaa vei reitin nopealle kivituhkabaanalle, ja yhtämittaista laskua kertyikin varmaan kilometrin luokkaa. Se alkoi tuntua jo vähän jalkapohjissa (!) 

Edessä oli enää tunkkaus Rukan yli, kierros keskustassa ja lasku maalialueelle. Viimeisen nousun jyrkimmillä osuuksilla tuntui, että jalat alkavat olla melko tyhjät. Toisaalta, se kertoi myös siitä, että vauhdinjako oli ilmeisen onnistunut. Sauvoilla sai kulkuvauhtia kuitenkin pidettyä yllä ja juoksu viimeiseen alamäkeen sujui rennon vauhdikkaasti lähes euforisessa tilassa. 

Maalissa ajassa 12 h 49 min tasan. Aika parani 1h8min viime vuodesta, vaikka reitti oli nyt liukkaampi ja mutaisempi, sekä hieman pidempi.

Maalissa. Kuva Terhi Kauranen
Jälkipuintia

Loppuaika oikeutti 96./307 sijaan maaliin selvinneistä. Reitille starttaajia oli kaikkiaan miesten sarjassa 370, joten kato oli käynyt kovana.

Olin varovasti asetellut itselleni 12:xx alkuista loppuaikaa, joten tavoite tuli täytettyä. Loppuajalla ei sinänsä ole minulle merkitystä, vaan enemmänkin sillä että koin onnistuneeni alkuperäisen strategiani noudattamisessa. Pitkillä matkoilla muuttujia on paljon ja tänään kaikki osui kohdalleen. Tuloslistaa selatessa huomio kiinnittyy kärkijuoksijoiden vauhtiin.Hattu päästä, kovaa ne menevät! Toisaalta tuloslistan toinen pää kertoo sellaisesta sisukkuudesta, joka on vertaansa vailla. Ironmankisoissa viimeisen tunnin aikana maalialueella on käynnissä valtavat bileet, jolla nämä sisupussit vastaanotetaan maaliin. Saman soisi näihinkin skaboihin!

Rukan NUTS-viikonloppu oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Valmennettavia oli viivalla kuusi kappaletta ja jännättävää riitti heidän suorituksiaan seuratessa. Hienoja suorituksia haastavassa maastossa! Kiitos teille! Ainoa harmittava asia oli, että kevään koronatilanne ja kisaa edeltävinä viikkoina jyllännyt kevätflunssa saivat aikaan sen, että moni valmennettavani joutui jättämään Karhunkierroksen väliin ja Huippumoodin jengiä olisi ollut viivalla tuplat toteutuneeseen nähden. Onneksi uusia kisoja tulee tulevaisuudessakin!

Kiitokset!

Kiitokset järjestäjille! Koronavuosien jälkeen oli mukava, kun ison mittakaavat järjestelyt olivat taas mahdollisia! NUTS ei petä, kaikki toimii! 

Kiitokset talkoolaisille! Näitä tapahtumia ei järjestettäisi ilman talkoolaisten valtavaa työpanosta! Te ylläpidätte myös hienosti mukavaa leppoisaa fiilistä huoltopisteillä – vuorokauden ajasta riippumatta!

Kiitos kanssajuoksijat, ilman teitä ei olisi näitä tapahtumia. Kiitos kannustuksista ja tsempeistä, kiitos juttuseurasta ja vetoavusta.

Kiitos perheelleni, että kestätte näitä harrastuksiani 😉

Nyt on aika suunnata focus palautumiseen ja kuuden viikon päästä koittavaan NUTS Ylläs 100km:lle.

Haluatko lukea lisää?

Valmennettavani Helin kisaraportti NUTS KK 55km:ltä

Haluatko itsekin viivalle, kiinnostuitko valmennuksesta?

Valmennukset

Valmennusfilosofia

Ota yhteyttä pekka@huippumoodi.com

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Unelmana pitkä pyörävaellus

Vieraskynä – Otso & Noora

Mistä ihminen saa päähänsä lähteä polkupyöräilemään Meksikosta Kanadaan? Sitä on moni meiltä vuoden aikana kysynyt.

Tarina alkoi jotakuinkin näin: Teimme kesällä 2019 Ruotsin Lapissa 440 kilometrin vaelluksen Kungsleden reittiä pitkin. Reissu oli fyysisesti raskas, mutta todella palkitseva, ja olemme muistelleet sitä yhtenä parhaimmista yhteisistä seikkailuistamme. Voisi olettaa, että lähes kolme viikkoa kävelyä jalat rakoilla ja yöt pienessä teltassa retkipatjalla nukkuen ei olisi unelmalomaa.
Jotain kiehtovaa siinä yksinkertaisessa elämässä kuitenkin oli, mikä sai meidät kaipaamaan uutta vastaavaa kokemusta.

Kohti pidempiä seikkailuita


Tämän innoittama aloimme suunnitella uutta, vieläkin pidempää seikkailua, koska nimenomaan pitkäkestoinen matka houkutteli meitä. Korona piti huolen siitä, että asian miettimiseen ja suunnitteluun vapautui paljon aikaa. Vaellus Yhdysvaltojen läpi kävi mielessä, ja pitkään pohdimmekin sitä vaihtoehtona. Totuus kuitenkin on, että kuuden kuukauden lomaa ei ole kovin helppo yhdistää työarkeen, ja riskit loukkaantumiseen näin pitkillä vaelluksilla kasvavat jo varsin paljon. Niinpä suunnitelma vaihtui pyöräilyyn. Koska Yhdysvallat maana kiinnosti yhä ja kokemusta pyöräretkeilystä meiltä jo löytyi, oli varsin selvää, että Kalliovuoria myötäilevä Great Divide -maastopyöräreitti voisi olla sopiva kohde. Enää puuttui valmistautuminen ja toteutus.

Valmistautuminen


Tiedostimme 4500 kilometrin pyöräilyn olevan jo sen verran haastava toteuttaa, ettei siihen kannattaisi lähteä valmistautumatta. Otso on pahan luokan varustenörtti, joten pyörien ja laukkujen speksaus tulisi varmasti hoitumaan viimeisen päälle. Sen sijaan fyysinen harjoittelu omin opein ei tuntunut kovin kannattavalta idealta. Osaisimmeko treenata oikein, ja vaikka osaisimme, mitä omavalintainen treeniohjelman suunnittelu tekisi parisuhteelle? Koimme parhaaksi keinoksi valmistaa kroppamme reittiin etsimällä itsellemme osaavan valmentajan tukemaan tavoitettamme.

Valmentajaa etsimässä


Siispä googlaamaan! Nooran tekemän listauksen pohjalta päätimme ottaa yhteyttä muutamaan kestävyysurheiluvalmentajaan. Tavoitteenamme oli löytää valmentaja, jonka kanssa saisimme tuloksia aikaan, mutta vielä tärkeämpää meille oli, että treenaamisen tulee olla hauskaa.
Halusimme nimenomaan tehdä treenejä yhdessä, vaikka meillä oli aika erilainen lähtötilanne kunnon kannalta. Noora oli juuri juossut maratonin ja oli sen pohjalta hyvässä kunnossa, mutteiollut juurikaan maastopyöräillyt. Otso taas rakasti pyörällä kikkailua, mutta vähemmän
kestävyysurheilua.


Sähköpostiviestittelyn jälkeen sovimme videopuhelun Pekan kanssa. Keskustelu sujui heti sen verran hyvin, että päätimme aloittaa projektin yhdessä. Suunnitelmaksi muotoutui yhdeksän kuukauden treenijakso, päätavoitteenamme Great Divide -reitin läpipolkeminen.

Harjoittelu


Treeniohjelman seuraaminen auttoi nostamaan treenimääriä hallitusti ja toi huomattavasti lisää monipuolisuutta treenaamiseen verrattuna aiempaan pyöräilyymme. Koska Suomen talvi osui treenijakson keskelle, olierittäin hyvä saada valmentajan tekemä ohjelma joka viikolle, sillä marraskuussa emme olisi todellakaan lähteneet oma-aloitteisesti ulos mäkitreenejä suorittamaan. Jälkeenpäin oli kuitenkin aina tosi hyvä fiilis, vaikka sää ei olisi suosinutkaan. Myös jatkuva keskustelu valmentajan kanssa ja itsearviointi treenien laadusta auttoivat pitämään kuorman sopivana, jolloin treeni ei aiheuttanut ylikuormitusta tai vammoja missään vaiheessa projektia. Pekan treenit olivat mukavan monipuolisia ja yksi hauska lisä olivat kerran viikossa tehdyt tekniikkatreenit, joilla varmistettiin, että pyöränhallinta on kunnossa haastavalla reitillä.

H-hetki lähestyy


Meillä on kirjoitushetkellä kaksi viikkoa lähtöön. Ensi viikonloppuna teemme viimeisen valmistavan kaksipäiväisen treenin ajamalla Helsingistä Poriin. Sen jälkeen voimmekin jo alkaa pakkaamaan pyöriä ja siirtämään katsetta treenistä päätavoitteeseen, sillä kohta olemme Meksikon rajalla tositoimissa!
-Otso & Noora

Kuvat: Otso Ahvonen ja Janne Saarinen

Seuraa Instagramissa!

@pyoravuosi

Kiinostuitko projektista ja haluat kuulla lisää valmennuksesta?

Valmennus

Valmennusfilosofiani

Asiakastarinat

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Vaarojen Maraton, Yö65km

Ryläyksen tornissa maastotiedustelulla

“Juokse villi lapsi”

Vaarojen Maratonilla on legendaarinen maine. Se on se The Polkukisa. Se on se, mistä kaikki puhuvat. Se aito ja alkuperäinen. Ja niinpä viimein oma nimenikin oli listalla.

Kutkuttavan jännittävää ja samalla niin inspiroivaa! Yökisa toisi soppaan vielä oman lisänsä!

Edellinen kisa oli Vuokatissa (VTC 57km) elokuun lopussa. Se oli sujunut ennakko-odotuksiin nähden hyvinkin positiivisesti. Silloin lähinnä kisaa edeltävä kuormitus toi kysymysmerkkejä starttiin, mutta reissu meni lopulta nousujohteisena suorituksena päätyyn saakka.

Palautteluviikot Vuokatin jälkeen sujuivat hyvin. Juoksin töiden puolesta pari lenkkiä viikossa ja otin lopun aikaa liikunnallisesti melko rennosti. Pari viikkoa ennen Kolia alkoi tuntumaan, että juoksu alkaisi taas kulkea ja siitä olikin hyvänä esimerkkinä Vuokatissa tykitelty Sapporon lenkki lähes euforisessa tilassa. Kun ylämäet tuntuvat alamäiltä ja velat saatavilta, niin on kiva lähteä Kolille. Viikko ennen Kolia juoksimme valmennettavani Teron kanssa parinkympin yölenkin, hakien vähän tuntumaa lamppujuoksuun kesäkauden jälkeen. Koin olevani valmis.

Korona piti jännityksessä loppuun saakka, mutta onneksi Lieksan tilanne ei estänyt kisan järjestämistä. Poikkeusjärjestelyillä mentäisiin, mutta pääasia, että tapahtuma järjestettäisiin.

Starttia edeltävänä iltana kävimme Teron kanssa tekemässä lyhyen maastotiedustelun majapaikkamme lähellä olevaan legendaariseen Ryläyksen maastoon. Vaarojen reitistä on kuulunut monenmoista tarinaa, mutta ensipuraisulta maasto ei Vuokatin vaarajonoa kummemmalta vaikuttanut. Toki sitä kivikko&juurakko-jumppaa olisi pitkästi, muttei mitään sellaista mihin ei olisi tottunut aiemmilla reissuilla.

“Juokse kauemmaksi”

Starttihetki lähestyi ja epätodellinen fiilis valtasi mielen. Tätä oli pitkään odotettu ja kohta mentäisiin! Olihan noita startteja vuosien varrella kertynyt, mutta joka kerran sama kutkuttava jännitys valtaa mielen. Se kertoi, että olin valmis. Toisaalta nyt oltaisiin ensikertalaisia Kolilla, eikä reitistä ollut karttoja ja kuvamateriaalia kummempaa tietoa, Ryläyksen loppua lukuunottamatta. Yökisan, alunperin sadan osanottajan joukko oli puolittunut, mutta niin meitä oli viitisenkymmentä iltavirkkua odottelemassa lähtökomentoa. Ja sitten, kellon lyödessä 22:00, mentiin!

“Siellä kasvat vahvemmaksi”

Alkuverkka 0-19km Lähtö-Rykiniemi

Kaikki kuulemani kommentit 65km:n lenkistä toistivat samaa asiaa. Alussa pitää malttaa, ei pidä keulia. Niinpä lähdin korostetun rauhallisesti liikkeelle, valoletka venyi ja oma paikka jonossa löytyi. Mäkrän nousu meni rauhallisella tahdilla, mutta alamäissä askel vei ja selkiä tuli vastaan. Oli mukavaa ja rentoa juoksua. Pikkuhiljaa olimme noin viiden hengen letka joka eteni rauhalliseen tahtiin kohti Jauholanvaaraa. Kympin paikkeilla alkoi jonon keulalta kuulua, että ohikin saa mennä ja tein työtä käskettyä. Edessä oli pitkä alamäki, jonka rallettelin vauhdilla ja pian olinkin yksin. Edessä näkyi valoja jossain ylhäällä, takana jossain kaukana puiden lomassa. Oli aika maaginen tunnelma, ei ollut tarkkaa tietoa, mitä olisi odotettavissa. Vain lampunnäyttämän verran polkua. Jos se nousisi, niin kiipeäisin sitä niin pitkään kuin sitä riittäisi, jos se laskisi, juoksisin alamäkeen niin pitkään kuin sitä riittäisi. Yksinkertaista hetkessä elämistä.

Sitten tuli vastaan kahlaamo Rykiniemessä ja ensikertaa polkukisassa piti laittaa käsidesiä kesken reissun! Vesi oli lämmintä ja oli mukava porskutella yli. 

Kuva: Jere Alén @jerealen

“Ja vapaammaksi”

Eteläpää 20-40km (Rykiniemi-Kiviniemi)

Ensimmäinen selkä tuli vastaan vähän Rykiniemen huollon jälkeen pitkän nousun päällä. Tossu tuntui olevan syönnillään  ja eteneminen oli helppoa. Yritin muistella reitin korkeusprofiilia Eteläpään osalta. Ensin kolme pienempää, sitten kolme isompaa ja taas kolmen pienempää nousua. Reitti meni ylös ja alas, eikä laskuissa pysynyt mukana. Sellutehdas haisi.

Jossain kolmenkympin kohdalla tavoitin parivaljakon, joilla oli tietoa sijoituksista, olisin kuulemma 8. heidät ohitettuani. Kappas! Olin itse mielessäni arvioinut sijoitukseni jonnekin 15 hujakoille, mutta näin oli kuulemma asia. Se toi askeleeseen uudenlaista virtaa. Paikka kympin sakissa tuntui hyvältä.

Eteläpään lenkin loppupuolella takaa lähestyi aiemmasta alkumatkan letkasta tuttu kaveri. Hänellä askel näytti keveältä ja yritinkin lähteä mukaan, mutta siinä kohtaa oli hieman tumma hetki ja viimeistään, kun kaivoin repusta uutta juomapulloa etutaskuun, niin kaveri karkasi. Hän oli lopputuloksissa 5. ja veti yli puolentunnin kaulan viimeisellä kolmellakympillä.

“Juokse henkesi edestä”

Ryläys 40-54km (Kiviniemi-Peiponpelto)

Eteläpää loppui kuin loppuikin ja vastaan tuli Kiviniemen huolto. Olin siihen mennessä vetänyt 15kpl High5:n geeliä pullosta ja jäljellä olleet toisenmerkkiset irtogeelit eivät uponneet yhtään. Söin karkkia ja makuaisti kaipasi välillä jotain suolaista. Kiviniemen huollon sipsi-pussit olivatkin piristys aamuneljän huoltohetkeen.

Pullot täyteen ja sipsejä rouskutellen kohti Kolinvaaraa ja Ryläystä. Siinä kohtaa jo Eteläpään lopussa hieman ilmassa ollut sumu alkoi sakenemaan ja se teki juoksusta aavistuksen haastavampaa. Otsalampun valo kilpistyi sumuseinään ja olo oli kuin olisi juossut rillit huurussa. Jalkapohjatuntumalla liukas juurakko ja kivikko on mielenkiintoista juostavaa. Toisaalta se olisi sama kaikille yöjuoksijoille.

Ryläyksellä tehot alkoivat tippumaan. Energia ei uponnut tavoitetahtiin ,eikä sipseistä ja karkista löytynyt tarpeeksi polttoainetta. Alamäet sentään tuli vielä suht rennosti. Aamuyö ja energiavaje sai aikaan vireystilan laskun ja muutamia kertoja jalka tökkäsi tai luisti huonosti valitun jalansijan vuoksi. Yhtään kaatumista ei reissulla sentään tullut.

“Ota toivon kipinä mukaan”

Loppusuora 54-65km (Peiponpelto- Maali)

Saavuin viimeiseen huoltoon n.9h taivalluksen jälkeen. Hatusta vedetty 10h tavoiteaika näytti lipsuvan tavoittamattomiin, mutta silti luotto omaan tekemiseen oli sen verran kova, että uskoin ettei takaa tultaisi enää ohi. 

Aamu oli valjennut ja lampun sai laittaa reppuun. Oli kiva juosta, kun näki vähän ympärilleenkin. Myös polku muuttui teknisesti helpoksi juostavaksi. Kontrasti sumuisen Rykäyksen ja Mäkrän ja Pikku-Kolin maastojen välillä oli suuri. Ylämäet menin hissukseen, alamäkiin riitti vieläkin virtaa tulla rennosti. Lyhyillä tasaisilla tieosuuksilla oli pakotettava itsensä juoksuun ja yhtäkkiä olikin hiihtohissien alla. Olin kuvitellut edessä olevan vielä yhden ison nousun, ennen loppunousua, mutta nyt saikin paukutella satamaan ja siitä viimeisen pari kilometriä maaliin.

“Taivas on täynnä kuumaa terästä. Ehkä pian, sitä ei tiedä kukaan”

Maali 10:42:21. 6.sija

Pienen loppukirin sain loihdittua ja niin se maali tuli kuin tulikin vastaan.

Olihan reissu! Sijoitus oli yllätys. 2 tuntia voittajalle hävinneenä ja puolituntia 5.sijan Lehtimäestä jääneenä, ei tietenkään jäänyt jossitteluille sijaa. Olin tottakai tyytyväinen, suhteellisen hyvin sujuneeseen juoksuun. Aamun kruunasi valmennettavani Teron saapuminen maaliin 3min perässäni. Vielä pysyi koutsi edellä, mutta takaa tullaan jo tosi lähelle!

Maalissa makkarat ja limppari maistui! Ei väsyttänyt yhtään, olo oli suorastaan pirteä. Jalat olivat toki hieman jäykät, mutta mihinkään ei varsinaisesti sattunut. 

Summa summarum

Koli ja Vaarojen Maraton jätti unohtumattoman jäljen. Kolin ensikertalaisena pimeä metsä antoi kiikkustuoliin muisteltavaa. Tänne on palattava ehdottomasti uudestaan. Yökisa oli maaginen, mutta maisematkin olisi kiva nähdä. Ja joskus vielä perusmatkalle!

Suurkiitokset järjestäjille, saitte haastavista ajoista huolimatta järjestettyä ikimuistoiset kisat!

Suurkiitos talkoolaisille ja vapaaehtoisille, huoltopisteillä oli mainio meininki ja kaikki toimi loistavasti niin lähdössä, reitillä, maalissa, kuin etäparkkikuljetuksessakin!

Suurkiitos teille kanssajuoksijat! Te loitte rennon kisafiiliksen. Hyvä oli juoksijan juosta teidän kanssanne!

Suurkiitos Askolle majoituksesta. Oli myös hienoa tutustua uusiin ihmisiin!

Suurkiitos perheelleni, kun jaksatte katsoa isukin tempauksia pitkin metsiä!

Vaarojen Maraton TULOKSET

Väliotsikot:

Pelle Miljoona Oy – Juokse villi lapsi -lyrics

“Juokse villi lapsi

Juokse kauemmaksi

Siellä kasvat vahvemmaksi

Ja vapaammaksi

Juokse henkesi edestä

Ota toivon kipinä mukaan

Taivas on täynnä kuumaa terästä

Ehkä pian, sitä ei tiedä kukaan”

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Vuokatti Trail Challenge 57km 2020

Kuinka kisaan _ei_ valmistauduta. Kisaraportti Vuokatti Trail Challengesta

Kuva: @Juoksuopisto


Virheistä oppii ja joskus voi olla oppimiskokemuksen kannalta hyvä vähän ravistella tuttuja tapoja. Ja Vuokatti oli tällä kertaa oppimiskokemuksena parhaasta päästä!

Koska korona, kevät ja kesäkausi oli sujunut harjoitusten puolesta hieman höntsäillen, ilman sen kummempaa harjoitusohjelmaa. Parin edeltävän viikon aikana tuli kerättyä koko vuoden ennätys viikkokilometrit ja nousumetrit. Kumulatiivistä kuormaa oli kerätty mm. Rokua Trail Runista ja töiden merkeissä TNT Trailcampiltä Rukalta + asiakkaiden kanssa tehdyiltä lenkeiltä tasaisemmista maastoista.
Sen seurauksena kisaa edeltävänä iltana herkistelylenkin karu viesti oli: Sattuu! En pysty juoksemaan!

Kisapäivä on juhlapäivä

Nopeasti nukutun yön jälkeen kisan starttipaikalle vievään bussiin kiipesi hieman ristiriitaisissa tunnelmissa oleva polkujuoksija. Olisi ollut ehkä viisautta jäädä sohvalle, mutta nyt mentäisiin näillä mitä oli tarjolla…

Vuokatti herää kisa-aamuun. Maski naamalla bussiin


Bussimatkan jälkeen lähtöpaikalle siirryttäessä jalat tuntuivat kuitenkin enemmän omilta, kuin edellisiltana. Ja tuttu lähtöä edeltävä kutkuttava jännitys tuntui hyvältä. Some- ja kisatuttujen kanssa vaihdettiin muutama sananen. Ehkä tämä tästä iloksi muuttuu?

Startti


Lähtökomento kuului ja matkanteko alkoi. Pääjoukko oli hetkessä pienenevä piste horisontissa. Kovat kaverit menisivät kovaa, mutta osa siitä porukasta tulisi kyllä lopun vaaroilla selkä edellä vastaan, kuten kävikin.

Ensimmäisen vitosen jälkeen jalat tuntuivat kuin tuntuivatkin juostavilta ja PK-sykkeillä matka jatkui ensimmäiset parikymmentä kilometriä. Reitti oli vähän hitaammassa kunnossa alkuosaltaan myrskyssä kaatuneiden puiden vuoksi. Oli kuitenkin helppoa ja mukavaa juosta.

Kolmenkympin paikkeilla pieniä kiristelyitä alkoi tuntumaan siellä täällä enevissä määrin. Lopulta joka askel sattui. Toisaalta tuntemukset eivät muuttuneet matkan edetessä, eikä kroppa keksinyt uutta ilmoitettavaa, joten matka jatkui entisellä vauhdilla. Huomasin miettiväni juostessani, että kuinka ”siisti” fiilis se oikeastaan oli. Itseluottamus omaa tekemistä kohti kasvoi ja parikymppiä ennen maalia olin varma, että parantaisin edellisvuoden aikaani.

Viimein, pitkän mutaisen alamäkirallatelun jälkeen tuli vastaan Tolhovaaran aina yhtä vaikuttavan näköinen louhikkonousu. Kivet olivat sadekuuron jäljiltä liukkaita ja ylös kivutessani ensimmäiset krampinpoikaset nykivät jaloissa. Niitä riittikin seuraavat 15km maaliin saakka.

Nestettä sisään Rönkön huollossa

Älska bakken!


Kun Vuokatin vaarajonoa juoksee, teknisen nousun jälkeen tulee aina yhtä tekninen lasku. Tätä oli odotettu! Reilut 40km oli ollut vain siirtymää pelipaikoille, nyt saisi avata hanat. Eihän siellä hirveästi avattavaa ollut, mutta maltillisella vauhdilla tunkattujen ylämäkien jälkeen sai aina antaa painovoiman tehdä tehtävänsä ja tykittää rennosti alamäkeen. Iloitsin ja nautin! Oli hauska hassuttaa parikymmentä vuotta nuorempia 22km:n juoksijoita alamäessä, ylämäkeen tosin roolit vaihtuivat.

Kaikki loppuu aikanaan, myös ilonpito Vuokatin vaarajonolla ja niin Iso-Pöllyn palovartijan torni tuli näkyviin. Edessä viimeinen lasku laskettelurinnettä pitkin ja parin kilometrin hölkkä maaliin.

Maalissa ajalla 7:39 ja sijoitus 15./35 maaliin saapuneista. Lähtökohtaan nähden juoksu meni uskomattoman hyvin, aika parani noin 37min viimevuotisesta ja lisäksi nyt alkuosalla reittiä oli kaatuneita puita ja varsinkin reitin keskimmäinen kolmannes oli märempi ja liukkaampi, kuin vuosi sitten.

Pohdintaa


Miksi juoksu sitten kulki, vaikka sille ei olisi pitänyt olla edellytyksiä?
Ehkä kyseessä oli kypsempi ja havainnoivampi suhtautuminen rasituksen myötä syntyvään epämiellyttävään tunteeseen.
En antanut epämiellyttävien tuntemusten vaikuttaa vauhtiin. Jaoin matkan välietappeihin (seuraava huolto, seuraava vaara, seuraava askel). Lisäksi tiesin, että ylämäen jälkeen odottaa palkinto; alamäki. Tiesin, että alamäen jälkeen odottaa palkinto; Englannin lakritsi (!!) 🙂
Tiesin, että vaikka välillä tuntuu pahalta, niin ennen kuin huomaankaan, istun saunan lauteilla ja kisa on ohi.
Nautitaan siis hetkestä ja matkasta!

Siinä muutamia asioita, joita kisasta voi ammentaa valmennettavillekin.

Kiitos järjestäjille, talkoolaisille ja kanssajuoksijoille! Kiitokset myös perheelleni kannustuksesta! Viikonlopun kruunasi valmennettavien hyvät suoritukset.

Polkujuoksun tulokset

Myös epäonnistumista voi oppia, lue aiempi blogikirjoitukseni täältä

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Älä koskaan luovuta

Kuva: Timo Koivisto

Jaoin aiemmin syksyllä Facebookin valmentajasivuillani postauksen Janne Kallion matkasta kohti Konaa, Ironmanin maailmanmestaruuskisoja

Jannen tarina oli hieno kertomus siitä, kuinka tuloksia saavutetaan sinnikkäällä työllä. Jos ei heti, niin ehkä myöhemmin, mutta kuitenkin pienistä (tai vähän isommistakin) vastoinkäymisistä lannistumatta.

Se oli kertomus periksiantamattomuudesta ja hänen vastoinkäymistensä määrä nousee osittain jo koomiselle tasolle. Kuitenkin tavoite kirkkaana mielessään hän jatkoi vuodesta toiseen Kona-paikan metsästystä, ja onnistui siinä lopulta. Voit lukea tarinan kirjoituksen lopusta löytyvän linkin takaa

Tarina jäi pyörimään takaraivooni ja minusta on tuntunut, että tämä aihe ansaitsisi tulla käsitellyksi blogissani jossain vaiheessa.

Myös me tavan kuntoilijat voisimme hyötyä noista opeista. Ehkä epäonnistumisista tai vaikeuksista uskalletaan puhua liian vähän? Kirjoituksesta inspiroituneena kokosin tähän muutaman ajatuksen siitä, miten me voisimme hyötyä noista kokemuksista. Kuinka voisimme oppia matkan varrella ja olla vahvempia tulevaisuudessa, kun emme luovuta.

Huonosti sujunut harjoitus tai kisa, ei ole maailmanloppu.

Epäonnistumisesta ylipääseminen ottaa oman aikansa. Se vaatii ajatustyötä omassa päässä sekä ajatusten vaihtoa muiden ihmisten kanssa. Kirjoittelin joskus epäonnistumisesta ja siihen suhtautumisesta täällä blogissani. Linkin kirjoitukseen löydät tästä.

Jos (ja kun) kohtaat vastoinkäymisiä, niin sen sijaan, että heität hanskat tiskiin ja ripottelet tuhkaa päällesi, voisit kuitenkin ehkä miettiä, mitkä asiat onnistuivat hyvin.  Missä olit hyvä ja mikä toimi ja hakea niistä hetkistä ja tilanteista positiivisuuden kokemuksia. Toisaalta raa’an rehellinen analyysi siitä, missä olisi kehitettävää, auttaa seuraavalla kerralla olemaan parempi vastaavassa tilanteessa. Voit oppia jotain ja olla seuraavalla kerralla vahvempi. Jatkossa  epäonnistumisen tunteita aiheuttanut tilanne ei hetkeuta sinua samalla tavalla. Kohautat olkapäitäsi ja toteat vain kuivasti: “Been there, done that” ja jatkat matkaasi.

Se on kuitenkin loppujen lopuksi vain urheilua.

Vaikka motivoituneet kuntoilijat ja urheilijat suhtautuvat harjoitteluun ja kisaamiseen tosissaan, se on kuitenkin vain urheilua, eikä se määritä sinua ihmisenä.

Vaikka matkallasi kohti tavoitteita kohtaisit haasteita ja vastoinkäymisiä, ole armollinen itsellesi. Kisan tulos ei ole sama kuin sinä itse. Läheisesi eivät ole läheisiäsi vain siksi, että olet saavuttanut jonkun tietyn tuloksen tai sijoituksen jossain kilpailussa. Aurinko nousee seuraavanakin päivänä, vaikka olisi flopannut suorituksesi kuinka pahasti tahansa. Lapsiasi ei kiinnosta pätkääkään olitko viides, 50. vai 500. – kunhan tulet pian kotiin.

Joskus asiat vain tapahtuvat, halusit tai et.

Jos yksittäinen harjoitus, harjoituskausi tai kisa ei sujunut mielestäsi niin kuin suunnittelit, tai olit asettanut tavoitteeksi, voit kokea pettymyksen tunteita. Se on aivan normaalia ja kuuluukin asiaan, jos itselle tärkeät asiat eivät toteudukaan toivomallasi tavalla. Arki kuitenkin tapahtuu ympärillämme kaiken aikaa. Perheessä, työssä, tai ympäristössäsi tulee vastaan tilanteita, jotka vaikuttavat elämäämme ja sitä kautta harjoitteluumme tai kisaamiseemme. Et voi kontrolloida kaikkea, eikä sinun tarvitsekaan. 

Pyri tekemään asiat niin hyvin, kuin kulloisessakin tilanteessa pystyt, silloin ei tarvitse jossitella. Jos et voi noudattaa suunnitelmiasi, voit miettiä mikä olisi juuri siinä nimenomaisessa tilanteessa seuraavaksi paras tapa toimia siten, että se veisi sinua kohti tavoitettasi.

Jos tunnin lenkki ei ole mahdollinen, koska elämä tapahtuu, voit käyttää ehkä viisi minuuttia venyttelyyn.

Pidä tavoitteesi kirkkaana mielessäsi.

Pilko matka tavoitettasi kohti sopiviin välietappeihin. Elä tässä ja nyt. Opettele nauttimaan matkasta, niin silloin pienet vastoinkäymiset eivät lannista sinua, kun matka itsessään on jännittävä ja inspiroiva. Kun tavoitteesi ovat koko ajan kirkkaana mielessäsi, tiedät olevasi matkalla niitä kohti, vaikka hetkellisiä vastoinkäymisiä ilmaantuisikin tiellesi.

PS. Muista pitää hauskaa harjoitellessasi!

Never give up!

Janne Kallion tarina: How (not)to qualify for Kona (englanniksi) Suunto.com

Seuraa, tykkää, jaa...:)