Tärkeintä on juokseminen. Mitä puoli vuotta opetti?

Loppujen lopuksi tärkeintä on juokseminen. Ja uusi seikkailu!

Tärkeintä on juokseminen


Kun kesällä 2019 kiipesin Pirunkurun rakkakivikossa kohti Kesänkitunturin huippua Nuts Ylläs Pallaksella (37 km) tein lupauksen – jos jatkan polkujuoksua, etsin itselleni hyvän valmentajan. Rakastin juoksemista, huikeaa kisatunnelmaa, ympärillä avautuvaa lumoavaa karunkaunista maisemaa: arktista metsää, tunturipuroja, pitkospuita, poroja, läpi yön paistavaa aurinkoa. Juokseminen oli keskiössä – puitteet täydelliselle kisapäivälle oli pystytetty.


Ainut särö kisapäivän kirkkaudessa olin minä itse. Kova treeni ja huolellinen valmistautuminen eivät kantaneet kisoissa hedelmää. Olin täysin poikki. Itkin. Kaaduin. Syke huiteli pilvissä jo lähtöviivalla. Pääsin maaliin, mutta en kovin tyylikkäästi. Miksi? Koska olin ollut sairaana – ehkä. Todennäköisemmin olin kuitenkin harjoitellut väärin. Minulla ei ollut hyvää peruskuntoa (en edes tiennyt, mikä peruskuntotreeni on), myös mäkitreeni oli minulle vieras käsite, en ollut tehnyt yhtäkään vauhtiharjoitusta, vain muutaman mokan nimetäkseni. Toisin sanoen olin ollut aina ihan pihalla sen suhteen, miten juoksukisoihin piti treenata. Mutta niinhän valitettavan usein käy, jos on vain vähän tietoa ja vielä vähemmän taitoa. Innostusta oli kuitenkin siitäkin edestä ja siksi tälle tarinalle on olemassa jatko-osa.


En siis kuitenkaan lannistunut, päinvastoin. Ilmoitin avomiehelleni kisojen jälkeisessä endorfiinipöhnässä, että keväällä osallistutaan Nuts-Karhunkierrokselle (55 km). Mielipuolista, rohkeaa ja jännittävää! Pähkähullu idea jo siksi, etten ole juossut edes koskaan maratonia. Seuraava tavoite oli asetettu ja nyt treenimatkalle tarvittiin valmentaja – tsemppari, tukija ja ennen kaikkea suuntaa näyttävä opas.


Alkukartoitus


Pekan valitsin valmentajakseni suurilta osin hänen valmennusfilosofiansa pohjalta. Nettisivuja tutkiessa, minulle tuli tunne, että tässä HÄN on. Erityisesti kolme ajatusta sopi yksiin omien arvojeni kanssa ja herätti mielenkiinnon. 1. Urheilun, siis harjoittelun, kisaamisen ja liikunnan ylipäätään tulee olla lähtökohtaisesti hauskaa. 2. Tehdään, ei niin paljon kuin mahdollista, vaan sen verran kuin on tarpeen. 3. Asiakkaan oman tietotaidon kartuttaminen.


Tavattiin, juteltiin tavoitteista ja heitettiin ylävitoset, että tästä se yhteistyö lähtee. Tuolloin elettiin marraskuun alkua ja kisat olisivat toukokuun lopussa. Yhteistä matkaa kuljettavana olisi siis noin seitsemän kuukautta.


Valmennus tapahtui pääosin etänä, mutta tapasimme toisinaan myös kasvotusten. Pidimme yhteyttä sosiaalisen median kautta välillä päivittäinkin – aina tilanteen mukaan. Mielestäni vuorovaikutuksemme oli avointa ja rehellistä. Pekalta sain usein vaikeina hetkinä kipeästi kaipaamaani kannustusta ja tukea. Ilman hänen tsemppaustaan esimerkiksi alamäkijuoksu olisi jäänyt minulta yksin tekemättä!


Mielestäni löysimme hyvän yhteisen sävelen jo heti valmennuksen alkumetreillä. Sain selkeät ohjeet ja tiesin, miten minun tuli toimia, vaikka olin aivan uuden edessä. Pekka myös rohkaisi kysymään (ja minähän kysyin!), jos kaipasin apua tai lisäopastusta.


Aluksi kartoitettiin myös fyysinen lähtötilanne ja kävin harjoitustasotestissä, jossa selvitettiin henkilökohtaiset sykerajani. InBody-mittaus kertoi kaunistelemattomat luvut, rasvaa tulisi vähentää 9 kg ja lihasta lisätä 3 kg. Tulos ei yllättänyt.

Tutkimaton polku tai tie toi eteen aina uuden seikkailun.


Monipuolista tekemistä


Liikkeelle lähdettiin hyvän ja kestävän peruskunnon rakentamisesta. Aluksi se tarkoitti pitkiä ja reippaita kävelylenkkejä. Välillä kävely kieltämättä turhautti – kävelin ja kävelin, vaikka minustahan piti tulla hyvä ja kestävä polkujuoksija! Onneksi olimme muuttaneet vain muutamaa kuukautta aiemmin uusille kotikonnuille, joten lenkeillä tutustuin kotikulmiini pieni pala kerrallaan. Tutkimaton polku tai tie toi eteen aina uuden seikkailun.


Muutaman kuukauden jälkeen peruskunnon huolellinen rakentaminen kuitenkin kantoi näkyvää tulosta ja oli supermahtavaa vaihtaa kävelylenkit juoksuun – sykkeen silti pysyen alle 130 lyönnin minuutissa. Juokseminen oli helppoa, askel tavallista kevyempi, mieli kirkas. Nautin.


Treenipäiviä oli viikossa viisi ja ne soviteltiin ottaen huomioon arjen muut kiireet. Lepopäiviä jäi siis viikolle kaksi, mitkä takasivat palautumisen ja sen, että aikaa jäi myös muulle elämälle. Tämä rytmi tuntui sopivan hyvin sekä kropalle että mielelle, sillä en tuntenut koskaan olevani varsinaisesti väsynyt. Harjoittelu oli erittäin monipuolista: kävelyä, juoksua, mäki- ja porrastreenejä, uimista, vaellusta ja lihaskuntoa. Monipuolinen harjoittelu takasi myös motivaation säilymisen. Jos tänään treeni ei kulkenut syystä tai toisesta, seuraavana päivänä tarjolla olikin jo jotain ihan muuta.


Yhdeksi suosikki treenimuodoksi nousi yllättäen uiminen. Minulle vesi on aina ollut miellyttävä elementti. Vedessä en ajattele mitään, en ole kukaan. Olen vain siinä hetkessä ja keskityn uintiliikkeisiin ja hengityksen rytmiin. Uimailloista tuli minulle viikolla odotettu ”oma hetki”. Sain myös hyviä vinkkejä ja neuvoja tuolloiselta työpariltani, joten tunsin kehittyväni melko nopeasti paremmaksi uijaksi. Matkat pitenivät, mutta ennen kaikkea uiminen itsessään helpotti.


Henkistä valmennusta


Minulle juoksuvalmennus on ollut fyysisen treenaamisen lisäksi monin tavoin myös henkinen matka. Olen antanut toisen ihmisen päättää, miten tällä kertaa valmistaudun kisaan ja uskonut sata prosenttisesti hänen näkemyksiinsä. Olen ojentanut kuvainnollisesti käsissäni olleet kaikki nuorat ja narut toiselle ihmiselle, samalla mielessäni toivoen: ”auta sinä nyt minua tulemaan paremmaksi juoksijaksi”.


Minulle on ollut suuri helpotus, kun alan ammattilainen kertoo: miten, milloin ja kuinka paljon minun tulee treenata, jotta saavutan tavoitteeni. Pääni sisäinen ääni, joka on jo vuosia käskenyt jatkamaan vielä yhden mäen yli (kiitos tästä Antti Tuisku) tai treenaamaan kovemmin, hikipisaroita säästelemättä – on hiljentynyt. Aina rankin treeni ei ole paras treeni. Sen sijaan paras harjoitus tehdään tosissaan, tavoitteet mielessä pitäen, mutta myös ilolla. Omaa kroppaa ja mieltä tulee kuunnella ja kunnioittaa.


Tekemistä on motivoinut monin osin tieto siitä, miksi juuri kyseinen harjoitus on tärkeä. Pekka on avannut aina uuden harjoituksen kohdalla sen merkityksen. Minulle tämä on ollut äärimmäisen tärkeää, sillä sen lisäksi, että rakastan tietoa ja tiedettä ylipäätään (olenhan ammatiltanikin tiedeviestijä), motivoidun kun tiedän, mitä tekemisellä voin saavuttaa. Pekka on myös aina kannustanut etsimään lisää tietoa ja vinkkaillut hyviä kirjoja ja artikkeleita. Näin tilaa on jäänyt myös oman ymmärryksen ja oppimisen kasvattamiseen. Opittua tietoa voin hyödyntää juoksijana koko loppu elämäni.


Koronatilanteen takia, kuten varmaan jo kaikki tietävätkin, Nuts Karhunkierros 2020 on peruttu, kuten kaikki muutkin kesän kisat ja isot tapahtumat. Joku voisi ajatella, että valmennus oli siksi turha – minä en. Viimeiset seitsemän kuukautta ovat opettaneet minulle valtavan paljon juoksemisesta, mutta myös itsestäni. Kertonut kuka minä olen, mihin minä pystyn, missä menevät rajani (tai onko niitä).


Pakkaan eväät reppuun. Valitsen pienen, kiemuraisen polun. Hyppään juurakon yli. Jalkani lipeää liukkaalla kivellä ja horjahdan. Tasaan tahtia ja syke laskee, löydän oikean rytmin. Näen jäniksen ja kuulen, kun tikka hakkaa puuta. Aurinko on juuri tullut pilven takaa. Minun on hyvä olla.

Loppujen lopuksi tärkeintä on juokseminen. Ja uusi seikkailu! /Riikka

Riikan edelliset blogikirjoitukset:

Jos saan olla terve

Ystäväkirja: Minä ja juokseminen

Kymmenen juoksulupausta vuodelle 2020

7 viikkoa valmennuksessa

Miksi juoksen?

Matkalla Karhunkierrokselle

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Jos saan olla terve

Olen hyvin onnekas, sillä olen aina ollut perusterve ihminen. En ole koskaan joutunut leikkuupöydälle, kärsinyt jatkuvista kivuista, käsiäni tai jalkojani ei ole kipsattu, minulla ei ole vaikeita allergioista, enkä joudu popsimaan lääkkeitä. Lapsenakaan en kärsinyt niistä, ah niin yleisistä korvatulehduskierteistä, tai talvisin ilmestyvistä ikävistä ihottumista. Ainut pienen pieni särö loistavassa terveydentilassani on suvussani kulkeva vitsaus eli aurallinen migreeni, josta kärsin toisinaan, erityisesti stressaantuneena tai vastavuoroisesti kun olen täysin stressitön eli lomilla. Olen kuitenkin oppinut tämän kanssa elämään, eikä se arkeani haittaa – aura, lääkkeet, lepoa noin pari tuntia ja taas mennään!

En kuitenkaan suhtaudu hyvään terveyteen itsestäänselvyytenä – päinvastoin. Tiedän, miten ikävää ja vaikeaa sairastaminen on. Olen nähnyt sen läheltä. Liian läheltä ja liian kipeästi. Korona, syöpä tai ihan tavallinen mahatauti saa koko elämän keikahtamaan uuteen asentoon. Yhtäkkiä sairaus sanelee ehdot ja säännöt. ”Tulen huomenna, jos voin paremmin. ”Ehkä jo ensi viikolla voin treenata.” ”Kisat jäävät kyllä nyt väliin.”

Korona on havahduttanut monet (erityisesti terveet) ajattelemaan sairastumista. Mitä jos sairastun? Mitä jos riskiryhmään ikänsä puolesta isäni sairastuu? Pärjääkö naapurin iäkäs nainen vielä yksin kauppareissullaan? Milloin tämä kaikki on ylipäätään vihdoin ohi? Tai se kaikkein kamalin kysymys, kuinka moni meistä tähän kuolee? Korona on koko yhteiskuntaa puhuttava sairaus – monet kuitenkin kamppailevat eri sairauksien kanssa yksin ja vuosia. Jokaiselle, joka on sairastunut toivonkin sydämeni pohjasta voimia ja jaksamista ja totta kai myös toipumista.

Elämän voimavara

Terveyden sanotaan olevan elämän voimavara, joka joko kasvaa tai kuluu. Kun ikää kertyy enempi myös elämän voimavaraa kuluu yleensä enempi kuin kertyy – näin pitäisi periaatteessa olla myös omalla kohdallani, sillä ikäni lähentelee neljääkymmentä. Uskon kuitenkin, että oma terveyteni on nyt parempi kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Tämä johtuu siitä, että iän lisäksi elämän voimavaran kasvamiseen ja kulumiseen voimme vaikuttaa myös päivittäisillä valinnoillamme. Yritän tehdä hyviä päätöksiä: liikun, syön terveellisesti, nukun hyvin, järjestän aikaa rentoutumiseen. Ennen kaikkea iän myötä olen tullut tiedostavammaksi ja teen harkitumpia valintoja ja puntaroin tarkkaan päätösten seurauksia.

Fyysisen terveyden lisäksi on muistettava myös henkinen hyvinvointi. Tunne itseni näin hieman varttuneempana paremmin kuin nuorempana, minkä vuoksi tiedän jo aika tarkkaan omat rajana ja hyväksyn ne. Minulle on esimerkiksi äärimmäisen tärkeää saada olla välillä yksin, sillä näin lataan akkuni. Jos päästän akut tyhjiin, seurauksena on totaalinen uupuminen, kiukkuraivo tai jopa ihan fyysinen kuumeilu, jolloin kroppani kertoo: ”kaipaat nyt rauhaa”. Pienet yksinolohetket kotona ovat minulle uusperhe-elämämme saarekkeitani, joita pitkin hyppelehtien jaksan kiireisessä arjessa. Lisäksi pitkänmatkanjuoksu tarjoaa mahdollisuuden toivottuun yksinoloon! Sunnuntain pitkiksenä tein noin 4,5 tunnin lenkin (30 km) ihanassa, aurinkoisessa kevätsäässä seuranani vain kuulokkeissa pulppuava Torey Haydenin uusin Satutettu lapsi. Kroppa oli lenkin jälkeen toki väsynyt, mutta mieli kiitti – nautin suunnattomasti!

Kiitos kehoni

Urheilijoita uhkaavat muiden sairauksien lisäksi lajille tyypilliset vammat, joita juoksijoille ovat esimerkiksi penikkatauti, juoksijan polvi, rasitusmurtumat ja lihasrevähdykset. Olen välttänyt kovenevista treeneistä huolimatta nämä kaikki – ihanaa! Tähän on auttanut varmasti valmentajani laatima tarkka viikoittainen treenisuunnitelma, johon kuuluu myös lepopäiviä (yksin treenatessa ne tahtoivat joskus unohtua). Mutta kiitän myös omaa vartaloani, kehoani, joka jaksaa ottaa kaiken treenin vastaan. Kiitokseksi tästä yritän pitää siitä puolestani mahdollisimman hyvää huolta.

Paljon mukana on toki myös hyvää tuuria. Kaikki voi olla yhtenä hetkenä hyvin ja seuraavana hetkenä aivan toisin – ei tarvita kuin yksi liukastuminen lumen alla piilottelevalla jäällä. Tämä pilaisi treenit jopa viikoiksi. Tai kisaa edeltävä flunssakuume. Uhkamahdollisuuksia on sairastelun puolelta loputtomasti, jos niitä alkaisi listata. Mutta en listaa! Tiedostan riskit ja mahdollisuuden sairastumiseen, mutta olen päättänyt pysyä myönteisenä. Kiitän kehoani ja onnea ja vältän turhia riskejä. Nyt olen terve ja toivottavasti myös huomenna. Toivon myös, myös sinulla terveyttä. Jaksamista ja ilon hetkiä teille kaikille, tänä eriskummallisena aikana!

/Riikka #riikkagoesnutskk55

Riikan edelliset blogikirjoitukset:

Ystäväkirja: Minä ja juokseminen

Kymmenen juoksulupausta vuodelle 2020

7 viikkoa valmennuksessa

Miksi juoksen?

Matkalla Karhunkierrokselle

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Ystäväkirja: minä + juokseminen

Muistatko vielä nuoruudesta ne ihanat ystäväkirjat, joita täytettiin kavereiden kanssa koulussa välitunneilla, synttäreillä tai kun muuten vain vietettiin aikaa porukalla (nuokkarilla notkuen)? Kirjoista löytyi monenmoisia kysymyksiä aina tulevaisuuden haaveista ihastuksiin ja hauskoihin pikku nippelitietoihin kengänkoosta lempijäätelöön.

Koska tänään vietetään ystävänpäivää, ajattelin tehdä pienen aikamatkan menneisyyden ystäväkirjojen aikaan ja vastata kirjan kysymyksiin yhden elämäni tärkeimmän (ja pysyvimmän) matkakumppanin kanssa. Tässä minun ja juoksemisen yhteisvastaukset.

Milloin tutustuitte?

Lapsena leikimme kavereiden kanssa ratsastavamme (näkymättömillä)hevosilla ja laukkasimme pitkin metsiä. Nuoruudessa harrastin monenlaista liikuntaa muun muassa koripalloa, tanssia ja taekwondota. Ensimmäiset muistot oikeista juoksulenkeistä minulla ovat yläasteajoilta. Muistan kun juoksin toisinaan ennen koulua ja englanninopettajani (juoksija hänkin) kuittaili minulle oppitunneilla hyväntahtoisesti aamulenkeistä, joilla oli nähnyt minut pinkovan.

Tavoitteellisemmin aloin treenata juoksemista vuonna 2017 eli 34-vuotiaana, jolloin osallistuin myös ensimmäisille puolimaratoneille (Kiiminki-maraton ja Mourunki Trailrun).

Paras yhteinen muistonne?

Nuts Ylläs Pallas Trail Runiin osallistuminen viime heinäkuussa. Kisamatkani oli 37 km ja juoksin sen yhdessä avomieheni kanssa. Aikatavoitetta ei ollut. Halusimme vain päästä maaliin (ja saada jonkinmoiset tulokset). Kisa oli hyvin järjestetty, kanssajuoksijat ihanan tsemppaavia, päivä lämmin ja aurinkoinen, luonto uskomaton. Olin vielä kisaa edeltävänä viikkona kuumeessa ja podin poskiontelotulehdusta. En ehkä ehtinyt parantua kunnolla, mikä teki kisasta kuitenkin raskaan ja vaikean ja minusta itkuisen. Mutta voitin itseni ja pääsin maaliin – käsikkäin rakkaani kanssa!

Ketä ihailette?

Fanitan Emilia Lahtea. Lahti on maailman ensimmäinen sisututkija, joka testasi oman kanttinsa uskomattomassa haasteessa. Hänen oli tarkoitus juosta 2400 kilometriä Uudessa-Seelannissa – maan läpi etelästä pohjoiseen, mikä tarkoittaa 50 ultramatkaa 50 päivässä.

” Ultramatka on hyvä vertauskuva moneen asiaan, mm. eheytymiseen. Yhden askeleen merkitys saattaa näyttää pieneltä, mutta se on koko sen toiminnan ydinyksikkö. Niin kauan kuin me otetaan askelia, me liikutaan eteenpäin. Ja vaikka se liike olisi kuinka hidasta ja pientä tahansa, niin lopulta me päästään sinne, mihin me halutaan”, Lahti kuvailee.

Lisää tietoa Lahdesta ja sisusta https://bit.ly/38i136x

Mieleen jäänyt matka?

Pari kesää sitten lomailimme Krakovassa. Vanhaa kaupunkia eli Stare miastoa ympäröi todella kaunis puistoalue vanhoine, suurine puineen. Kun kaupunki vielä nukkui, vedimme me miehen kanssa lenkkarit jalkaan ja kiersimme vanhan kaupungin puistoissa mutkitellen. Heinäkuussa turisteista täyttynyt kaupunki näytti meille näin rauhaisan ja lempeän puolen itsestään – puun varjossa levähtäneen vanhuksen, pörräävän lakaisukoneet, leivänmuruja nokkivat pulut. Lenkin jälkeen oli luksusta suunnata maittavalle aamiaiselle.

Pakkaan matkoille lähes aina lenkkivaatteet mukaan. Minusta on ihanaa tutustua uusiin paikoihin juoksemalla. Tuntemattomassa paikassa juoksulenkistä tulee aina pieni seikkailu. En kuitenkaan juokse todella kuumissa tai pahoista ilmansaasteista kärsivissä lomakohteissa.

Yhteiset tuttavanne?

Juoksuinnostus on puraissut yllättävän montaa lähipiirissäni: kumppania, sukulaisia ja ystäviä. Monesti tavatessamme jutut johtavat lenkkipoluille, juoksuvarusteisiin tai kisavalmistautumisiin.

Myös avomieheni treenaa Karhunkierrokselle (kisamatka 55 km), joten jo meidän perheestä löytyy juoksijoita kaksi. Tai tarkalleen ottaen kolme, jos koiramme Noah lasketaan mukaan. Noahin juoksu ei ole kuitenkaan tavoitteellista vaan ennemminkin räjähtävää ja villiä. Perheestäni myös veljeni ja hänen puolisonsa juoksevat. Isäni ei juokse, mutta ansaitsee silti erikoismaininnan, sillä hän on aina kannustamassa kisoissa! Kummitätini on löytänyt lenkkeilyn innostuksen eläkepäivillään (mikä on todella kunnioitettavaa). Lisäksi moni ystäväni ja työkaverini vetää lenkkarit harva se ilta jalkaansa.

Yhteiset kisat?

Olen osallistunut yhteensä seitsemään juoksukisaan. Parhaan puolimaratonajan juoksin viime syksynä Kiimingissä, joka oli 2 t 17 min. Paransin aikaa edellisestä ennätyksestäni 4 min, mikä oli sinänsä yllätys, koska olin valmistautunut kisaan aika heikosti. Kisaa edeltävänä kesänä olin tosin treenannut tavallista enemmän.

2017: Kiiminki-maraton (21 km) ja Mourunki Trailrun (21 km)
2018: Kiiminki-maraton (21 km) ja Mourunki Trailrun (21 km)
2019: Terwahölkkä- ja maraton (21 km), Nuts Ylläs Pallas Trail Run (37 km) ja Kiiminki-maraton (21 km)

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut?

Treenasin vuosia väärin. Sykkeet olivat juostessa liian korkealla. Peruskunto jäi rakentumatta, mikä näkyi heikkona kehittymisenä. Treenasin ja treenasin, mutta tuloksia ei syntynyt. Kroppa ja lopulta myös mieli väsyivät rankoista treeneistä. Harjoittelu oli myös hyvin yksipuolisia eli pelkkää juoksua.

Piti kaivella Polar Flowsta vanhoja tietoja esiin ja tässä yksi esimerkkiviikko viime huhtikuulta, jolloin valmistauduin toukokuussa Terwahölkässä juostavalle puolimaratonille. Tiistai 21 km (keskisyke 146), torstai 12 km (keskisyke 139), lauantai 16 km (keskisyke 131) ja sunnuntai 9 km (keskisyke 154). Aerobinenkynnys minulla on 145.

Täydellinen juoksulenkki?

Joskus juoksuflow yllättää ja silloin askel on keveä, tempo hyvä ja mieli tyyni.

Kuviteltu täydellinen juoksulenkki: On kesäaamu – muu maailma vasta heräilee. On lämmintä ja t-paita ja shortsit riittävät juoksuvaatteiksi. Nappaan koiran mukaan, sillä juoksen poluilla, missä sekin voi pinkoa vapaana. Olemme kahden. Luonto on vihreimmillään ja ihastelen sen kauneutta. Pienet kiemurtelevat polut johdattelevat minut syvälle metsän uumeniin. Koska juoksu kulkee helposti, valitsen tavallista pitemmän reitin – onhan loma-aamu, eikä mihinkään kiirettä. Puiden takaa esiin paljastuu kaunis järvi, jonka rannalle pysähdyn hetkeksi hengittelemään. Koirani käyttää tilaisuuden hyväkseen ja päättää pulahtaa uimaan – pian se jo pärskyttelee vettä villisti ympärilleen. Hymyilen. Näin on hyvä.

Tulevauudessa haluaisin olla?

Ultrajuoksija. 😊

Terveisin Riikka Harjula #riikkagoesnutskk55

Riikan edelliset blogikirjoitukset:

Kymmenen juoksulupausta vuodelle 2020

7 viikkoa valmennuksessa

Miksi juoksen?

Matkalla Karhunkierrokselle

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Kymmenen (juoksu)lupausta vuodelle 2020

Jäykkä kuin rautakanki!

Kymmenen (juoksu)lupausta vuodelle 2020

Tässä tulevan uuden vuoden 2020 juoksulupaukseni, jotka liittyvät monipuoliseen ja riittävään harjoitteluun, arkiaktiivisuuteen, palauttavaan lepoon, terveelliseen ravintoon ja hyvään asenteeseen!

1. Panostan peruskestävyysharjoituksiin

Koska hyvä peruskestävyys onkunnon peruspilari, panostan erityisesti peruskestävyysharjoituksiin, jotka tehdään alhaisella sykkeellä. Aerobinen kynnys on minulle 145, joten peruskestävyysharjoitukset tehdään tätä alemmalla sykkeellä, useimmiten peruskestävyys (PK1) alueella, joka on minulla 115–130 bpm.

Suhtaudun arvostavammin pitkiin kävelylenkkeihin, hitaisiin juoksulenkkeihin ja verkkaisiin uintihetkiin, sillä tiedän niiden olevan tärkeitä treenejä. Kuten valmentajani Pekka muistuttaa: ”go slow to go fast”.

2. Valitsen oikein

Kävely vai auto, portaat vai hissi, lumityöt vai telkun tuijottelu – pysähdyn miettimään, mikä kussakin tilanteessa on paras vaihtoehto. Vartin happihyppely on parempi vaihtoehto, kuin ei lenkkiä ollenkaan!

Kiinnitän huomiota entistä enempi arkiaktiivisuuteen. Olen pyrkinyt tekemään arjen keskellä valintoja, jotka tukevat tavoitettani paremmasta kunnosta ja edistävät päämäärääni osallistua Karhunkierrokselle (55 km).

3. Kohtelen kehoani kuin parasta ystävääni

Olen vastikään tutustunut käsitteeseen kehoyhteys. Kehoyhteys on kuin ihmissuhde, joka elää yhteisistä hetkistä, kuuntelusta ja kompromisseista. Olen kiinnostunut kehostani ja, miten sillä menee. Kysyn: Mitä sille kuuluu? Miten kehoni voi? Voinko olla jotenkin avuksi? Mitä kehoni kaipaa tai tarvitsee? Kuuntelen myös, millaisia viestejä kehoni minulle lähettää. Kun kehoni kertoo esimerkiksi olevansa väsynyt, annan sen levätä. Sairaana ei treenata koskaan. Teen myös keholle myönteisiä kompromisseja erilaisten tunteiden ja ajatusten välillä. Valitsen terveellisen ruon herkuttelun sijaan ja reippaan kävelylenkin peiton alle kaivautumisen sijasta. (Ks. esim. https://hidastaelamaa.fi/2018/09/kehoyhteys-on-kuin-laheinen-ihmissuhde-se-elaa-yhteisista-hetkista-kuuntelusta-ja-kompromisseista/#104e2307)

4. Lepään ja nukun tarpeeksi

Treenaan tällä hetkellä viisi kertaa viikossa eli minulla on joka viikko kaksi lepo/kehonhuoltopäivää. Kehoni tykkää tästä rytmistä, sillä se ei ole lainkaan väsynyt, vaikka treenaan useammin kuin koskaan aiemmin. Olen oppinut, että palautuminen on kunnon kehityksen kannalta tärkeä vaihe.

Kiinnitän myös huomiota unen laatuun ja pituuteen. Oman kokemukseni mukaan tarvitsen unta yössä keskimäärin 8,5 tuntia, jotta tunnen itseni aamulla levänneeksi.

5. Lämmittelen ja jäähdyttelen

Lämmittelyllä valmistetaan keho tulevaan harjoitukseen. Lämmittelyssä esimerkiksi herätellään hengitys- ja verenkiertoelimistö ja lämmitetään lihakset, jolloin vammariski pienenee. Jäähdyttelyssä puolestaan annetaan treenin myötä nousseen sykkeen laskea kohti leposykettä. Jäähdyttely käynnistää kuona-aineiden ja maitohappojen poistumisen ja tehostaa treenistä palautumista.

Juoksussa lämmittely ja jäähdyttely tehdään yleensä kävellen. Treenin alussa kävelen useimmiten 10 min ja lopussa vähintään 5 min. Jos lenkin suunniteltu ajallinen pituus kasvaa turhan pitkäksi, kävelen yleensä ylimenevän ajan.

6. Venyttelen (itseni vetreäksi)

Olen jäykkä kuin rautakanki! Jo monien ihan perus venyttelyliikkeiden teko on yksinkertaisesti tuskaa! Kyse ei ole kohdallani perinnöllisestä ominaisuudesta, sillä olen kyllä taipunut spagaattiin sekä tehnyt sulavasti sillan. En vain ole venytellyt – vuosiin!

Venyttely on kuitenkin tärkeää, etenkin kun treenaa tavoitteellisesti. Venyttely auttaa lihaksia palautumaan, ylläpitää liikkuvuutta ja ehkäisee rasitusvammoja sekä lihasjumeja. Kun googletin tietoa venyttelystä, sen myös kerrottiin vähentävän stressiä, sillä venytellessä usein keskittyy hetkeen, jolloin syke tasaantuu ja mielikin puhdistuu. Pitääpä kysyä Pekalta hyviä venyttelyvinkkejä heti uuden vuoden jälkeen.

7. Liikun monipuolisesti – kokeilen rohkeasti uutta ja verestän vanhoja

Tällä hetkellä valmennukseen kuuluu kävelyä, juoksua, mäkitunkkausta, kehonpainotreeniä ja uimista. Sovimme Pekan kanssa, että tammikuussa kokeilen uutena lajina lumikenkäilyä. Liikunnan monipuolisuus on vaikuttanut myönteisesti motivaatiooni. Monipuolinen liikunta on mielekästä, innostavaa ja hauskaa!

Tulevana vuonna haluan kokeilla uusia sekä verestää vanhoja liikuntamuotoja. Tahtoisin ainakin vaeltaa, käydä melomassa, suppailla sekä ehkä ratsastaa (tämä vähän pelottaa).

8. Yksi karkkipäivä viikossa (Hei hei Väyrysen päät!)

En halunnut (juoksu)lupausten listaan mukaan kieltoja tai määräyksiä, joten muotoillaan asia nyt näin – saan ostaa karkkia kerran viikossa. Heikkouteni ovat irtokarkit ja niissä erityisesti Väyrysen päät ja King Kongit. Jos ei ole mitään seurauksia (kuten lihominen ja hampaiden irtoaminen), luultavasti eläisin niillä. Tämä on minulle paha paikka, mutta tiedän selviytyväni! (Tämä lupaus astuu voimaan joululomani jälkeen eli 8.1.) Voin raportoida myöhemmin, miten on sujunut tai onko sujunut.

Muuten ruokavalioni on mielestäni keskivertoa terveellisempi. Olen lakto-ovo-vegetaristi eli syön kasvisruokaa sekä käytän maitotuotteita ja kananmunia. Kokkaan mielelläni hyvää kotiruokaa, teen paljon salaatteja ja syön monipuolisesti.

9. Piristän itseäni ja poikkean rutiineista

Piristän itseäni esimerkiksi uusilla juoksupoluilla ja maisemilla, hyvillä äänikirjoilla kuulokkeissa ja aamutreeneillä (illan sijaan).

Aineettomien tsemppien lisäksi myös panostan harkitusti aineellisiin hankintoihin. Olen esimerkiksi jo vuosia haaveillut nastakengistä ja meinaan ne nyt myös ostaa. Nastalenkkarit ovat mielestäni kohtuuttoman kalliita, mutta ne ovat turvalliset ja järkevä hankinta, joita voi käyttää monta talvea.

10. Asenne ratkaisee

Kuten muutenkin elämässä, myös liikunnassa asenne ratkaisee – paljon tai jopa kaiken! Haluan olla juoksijana ja valmennettavana: sinnikäs, johdonmukainen, omistautuva, mutta myös kehityksestään ylpeä. Haluan säilyttää liikunnan riemun ja löytää ilon myös harmaan räntäsadelenkin keskeltä, kun lunta tulee enemmän kuin tarpeeksi ja vieläpä vaakasuorassa. (Nauroimme tuolle epäonniselle juoksulenkille miehen kanssa viimeksi eilen!)

Ihanaa uutta vuotta 2020 kaikki kanssajuoksijat! Toivon teille keveitä askelia, helppoja kilometrejä sekä hurjasti tsemppiä.

Terveisin Riikka Harjula #riikkagoesnutskk55

Riikan edellisen blogikirjoitukset

7 viikkoa valmennuksessa

Miksi juoksen?

Matkalla Karhunkierrokselle

Seuraa, tykkää, jaa...:)

7 viikkoa valmennuksessa

7 viikkoa valmennuksessa on kertomus yhteistyövalmennettavani Riikan asiakkuuden ensimmäisistä viikoista. Ensimmäisten viikkojen aikana valmennus asettuu uomiinsa. Opimme hieman tuntemaan toisiamme ja toistemme ajatusmaailmaa. Kuntotestit on tehty ja valmentajana minulla on kuva siitä, mistä lähdemme liikkeelle. Perustekeminen kohti tavoitetta alkaa, mahdollisimman mukavalla ja motivoivalla tavalla luonnollisesti. Annetaanpa Riikan kertoa kokemuksistaan!

Riikka talvisessa metsässä
Asiantuntijan räätälöimä valmennus on arjen luksusta

7 viikkoa valmennuksessa

Takana on nyt seitsemän viikkoa henkilökohtaista valmennusta, jossa minulle on räätälöity tavoitteeni, eli Karhunkierroksen 55 km, mukainen harjoitusohjelma. Aloitimme marraskuun alussa ja valmennuksen on määrä päättyä kisoihin 23.5.2020 tai hieman sen jälkeen.

Olemme tavanneet Pekan kanssa kolme kertaa kasvotusten: aloitustapaamisessa, kehonpainotreeneissä ja juoksutekniikkaharjoituksissa. Täytän lähes päivittäin vuorovaikutteista harjoituspäiväkirjaa. Pekka kirjaa päiväkirjaan treenit ja lepopäivät sekä niihin liittyvät tarkemmat tiedot, mitä treenissä kannattaa painottaa tai ottaa erityisesti huomioon. Minä puolestani merkitsen päiväkirjaan sovitut tiedot: harjoituksen ajan ja matkan, keskisykkeen sekä oman fiiliksen treenistä. Tiedän ennakkoon aina noin 2 viikon treeniohjelman. Kahden viikon treenisykli oli oma toiveeni, sillä minulle on tärkeää voida suunnitella menoja ja tekemisiäni hyvissä ajoin.

Lisäksi viestimme useita kertoja viikossa sähköisten kanavien kautta. Esimerkiksi eilen Pekka lähetti linkin huippumielenkiintoisen artikkeliin. Kysyn myös usein neuvoa tai apua – kun sykkeet nousevat pilviin jo kävellessä tai vatsalihasliike ei onnistu, vaikka kuinka yritän. Pekka auttaa aina nopeasti ja tsemppaa eteenpäin. Äärettömän iso kiitos siitä hänelle!

Harjoittelua ja lepoa

Valmennus on tällä hetkellä iso osa elämääni. Haluan asian olevankin niin, sillä tavoitteen saavuttaminen on minulle tärkeää ja harjoittelu tuo iloa arjen keskelle – jotain uutta, jännittävää, odotettavaa!

Harjoituksia on viisi kertaa viikossa ja ne ovat hyvin erilaisia: kävelyä, juoksua, mäkitunkkausta, kehonpainotreeniä ja uimista. Pekka myös keksii välillä hauskoja uusia lajeja kuten takaperinjuoksu. Sovimme, että ensi vuoden alussa kokeilen lumikenkäilyä. Tekeminen on pääsääntöisesti monipuolista ja hauskaa. Aikaa treeneille on löytynyt aina hyvin!

Harjoitukset ovat peruskuntoa rakentavia eli sykealueella mennään noin 115–130 välillä. Yksi harjoituskerta kestää yleensä 1–2 tuntia. Treenin jälkeen olo on yleensä reipas ja energinen. Hyvin harva harjoitus tuntuu raskaalta. Treenaan yksin, sekä porukalla mieheni ja koiramme kanssa.

Lepopäiviä on viikossa kaksi. Voin merkata kalenteriin, milloin haluan lepopäivät pitää. Tämä mahdollistaa arjen ja harjoitusten joustavan yhteensovittamisen. Lepopäivinä teen yleensä jotain hauskaa tai tarpeellista – katson leffoja, näen isääni ja veljeäni, kokkailen isomman satsin ruokaa tai käyn jouluostoksilla. Kehoni tuntuu tykkäävän tästä rytmistä, sillä se ei ole lainkaan väsynyt tai kipeä, vaikka treenaan useammin kuin koskaan ennen. Tuntuu, että myös nukun paremmin.

Ihmeellistä lisäenergiaa

Valmennuksen aikana olen ollut mielestäni aikaansaavempi sekä töissä että kotona. Tartun usein toimeen saman tien – jos voin tehdä sen nyt, miksi odottaa. Treenaaminen on antanut minulle ihmeellistä lisäenergiaa, joka on todella tervetullutta tähän pimeimpään vuodenaikaan. Ajattelen myös monia vähän ikävämpiä/tylsempiä arkiaskareita kuten siivoamista liikuntana, joka on antanut uutta perspektiiviä tekemiseen. Jos lumityöt tai imuroiminen vievät kohti päämäärääni, sitten vain hihat heilumaan!

Valmennus on minulle myös eräänlaista arjen luksusta. Toinen ihminen, alan ammattilainen auttaa minua matkallani kohti päämääräni. Voin luottaa, että teen oikeita asioita. Se on valtavan helpottava tunne!

Tästä on hyvä jatkaa! Toivottavasti pysytte mukana matkallani.

Terveisin Riikka Harjula #riikkagoesnutskk55

Riikan edelliset blogikirjoitukset:

Miksi juoksen? 24.11.2019

Matkalla Karhunkierrokselle 01.11.2019

Valmentaja Pekka Kauranen

Pekan Valmennusfilosofia

Instagram Facebook

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Miksi juoksen

Miksi jotain asioita ylipäänsä tehdään? Mitkä syyt saavat, tässä tapauksessa Riikan, juoksemaan? On hyvä tiedostaa ja tuntea omat motiivit tekemiselle, se auttaa vaikeina hetkinä pitämään motivaation yllä.

Seuraavassa Riikan pohdintaa, miksi juoksu on hänelle tärkeä asia. Näiden pohdintojen myötä on hyvä jatkaa tekemistä kohti Riikan upeaa tavoitetta, NUTS Karhunkierroksen 55km:n polkujuoksukisaa!

Miksi juoksen

Kirjoittanut Riikka Harjula

Juokseminen on vaivaton harrastus. Voit juosta yhtä hyvin aamulla, silloin kun muu kaupunki vielä nukkuu, kuin illalla ennen unen lempeää maailmaa. Olen toisinaan juossut myös kuumina kesäöinä, jolloin siinä on selittämätöntä taikaa – suosittelen kokeilemaan. Ajattelin myös tänä talvena, kun pakastuu kunnolla ja lumi on peittänyt maan, kokeilla yöllä juoksemista kirkkaan tähtitaivaan alla.

Voit myös juosta, missä vain. Pakkaan lähes aina lomakohteisiin (paitsi superkuumiin tai pahoista saasteongelmista kärsiviin) mukaan myös lenkkarit ja juoksuvaatteet. Uusiin paikkoihin on ihanaa tutustua jalkaisin. Kauniit maisemat, houkuttelevat pienet tiet sekä sokkeloiset kujat kutsuvat mukaansa ja tekevät juoksulenkistä pienen seikkailun.

Juosta voi säällä kuin säällä. Kestän hyvin Suomen vaihtelevia sääoloja ja nautin ulkoilusta pääsääntöisesti aina. Kaipaan raikasta ulkoilmaa keuhkoihini ja tuulta kasvoilleni. Kun muut kaivautuvat pahimpina pakkaspäivinä peiton alle piiloon, minä pomppaan vaatetta lisää ja suuntaan lumisille poluille. Sateessa kiittelen itseäni hyvään juoksutakkiin sijoittamista. Vain tosi liukkaat tiet saavat minut empimään ulos uskaltautumista. Silloin pelastuksena on läheisen kuntosalin juoksumatto.

Moniin muihin urheilulajeihin verrattuna juoksu on edullinen tai jopa halpa harrastus. Minulla on kahdet käyttökelpoiset juoksukengät – toiset asfaltille ja toiset maastoon. Juoksutakkeja minulla on myös kaksi, joiden alle puen vaihtelevissa määrin kerroksia. Vannon merinovillan nimeen! Lisäksi urheilukaapin hyllyltä löytyy muun muassa shortseja, housuja, lippiksiä, pitkiä sukkia ja juoksureppu. Käytön myös sykemittaria. Nämä vaatteet olen hankkinut vuosien varrella, aina tarpeeseen. Monet juoksuvaatteet ovat onneksi niin laadukkaita, että niiden käyttöikä on vuosia.

Juoksen mielelläni yksin, mutta myös mieheni kanssa. Juokseminen on meille niin sanottua yhteistä laatuaikaa tai parisuhdeaikaa. Juttelemme liikkuessamme arkiset kuulumiset ja ratkomme elämän haasteita. Iloitsemme yhdessä hyvästä treenistä, tsemppaamme toista parempaan suoritukseen tai olemme vain hiljaa, sillä joskus on hyvä olla niin. Treenin jälkeen synkronoimme sykemittarit ja katsomme yhdessä vertaillen treenituloksen – se on meidän tuttu ja kultainen tapa.

Glen of imaalinterrierimme Noah on aina siellä missä mekin. Häntä vispaten ja lyhyet, karvaiset tassut vipeltäen se ryntää onnesta sykkyrällä mukaan juoksemaan. Välillä se pysähtyy haistelemaan kulmakunnan koirien kuulumiset portin pielistä, mutta vilahtaa jo pian ohi kaikella terrierinnopeudellaan. On ihana katsella, miten myös karvaystävä nauttii yhteisistä ulkoiluista – myös juoksusta.

Juokseminen tuottaa minulle valtavasti mielihyvää. Törmäsin jokin aika sitten termiin runner´s high, joka tarkoittaa juurikin juoksijan kokemaa mielihyvää. Tunteen uskotaan syntyvän elimistön tuottamasta endorfiinista tai (endokannabinoidi-välittäjäaineista). Tosin lenkin jälkeen on aina hyvä olo, vaikka treeni itsessään ei kulkisikaan. Juoksemiseen liittyy minulla mielihyvän lisäksi myös monia muita tunteita: iloa, onnea, rauhaa, tyytyväisyyttä, mutta myös: kipua, pettymystä ja epäluottamusta (itseäni kohtaan). Kisatilanteissa olen hyvin herkkä – itken äärimmäisen helposti. Jo kisan alussa maaliviivalla seistessäni meinaan purskahtaa kyyneliin.

Juokseminen on minulle myös äärimmäisyyttä ja hulluja tavoitteita. Kestävyys/ultrajuoksu on tuntunut minulle kauan saavuttamattomalta unelmalta, johon olen tarttunut vihdoin vakavasti kiinni. Miksi minä en pystyisi? Olen motivoitunut ja valmis tekemään paljon töitä unelmani saavuttamiseksi. Teen parhaani! On äärimmäisen motivoivaa saada oppia ja apua liikunta-alan ammattilaisilta, jotka tukevat minua tavoitteessani.

Juostessani olen myös läsnä ja aito. Minulle ei ole työ-, perhe, ystävä- tai mitään muutakaan roolia tai velvollisuutta. Olen itseäni varten. Kuulostelen, mitä minulle kuuluu tai vain hengitän ja olen. Katselen vastaantulevia ihmisiä, ihastelen luonnon ihmeitä, kuuntelen ympäristön ääniä – linnun laulua, sateen ropinaa, kaukaa kuuluvaa koiran haukuntaa, ohi kiitävän polkupyörän renkaiden hurinaa. Tunnen tutun läheisen leipomon tuoksun. Olen siinä hetkessä ja niin on hyvä.

terveisin Riikka Harjula #riikkagoesnutskk55

Tutustu Riikkaan: http://www.pekkakauranen.fi/matkalla-karhunkierrokselle/

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Yhteistyöllä kohti parempaa kuntoa ja pitkiä polkujuoksuja

Marraskuu alkaa jännittävissä, sekä innostavissa merkeissä. Uusi asiakas aloittaa valmennuksessani.

Kyllä, se on aina jännittävää ja innostavaa päästä työskentelemään uuden ihmisen kanssa, oppia tuntemaan hänet ja löytämään ne keinot, joilla hänen tavoitteeseensa päästään. Mutta nyt lisänä on myös uusi lähestymiskulma.

Aloitan yhteistyön Riikan kanssa, kohti hänen tavoitettaan. Seuraavan seitsemän kuukauden aikana pääsette seuraamaan Riikan matkaa kohti hänen upeaa tavoitettaan. Niin täällä blogissa, kuin somekanavillani, Facebookissa ja Instagramissa

Annetaan kuitenkin Riikan itsensä kertoa taustatarina yhteistyöprojektillemme. Ole hyvä Riikka.

Matkalla Karhunkierrokselle (55 km)

Ylläksen huipulla syttyi ajatus Karhunkierrokselle osallistumisesta

Makoilen sohvalla ja katselen ikkunasta. Ensin puista tippuvia värikkäitä lehtiä ja myöhemmin hiljaa leijailevia lumihiutaleita. Maan peittää valkea lumipeitto ja kylmä pakkasviima saa ihmiset kääriytymään tiukemmin toppapomppiin, kaulahuiveihin ja villapipoihin. Elämä lasiruudun takana jatkaa kulkuaan: syksy, alkutalvi, joulu, uusi vuosi…

Minun maailmani on kuitenkin pysähtynyt. Takana on rankka vuosi – suuria menetyksiä ja onnettomuus, jonka hoitovirheen seurauksena minut on passitettu kuukausien sairaslomalle. Hoitamaton reisiluun murtuma, laaja keuhkoveritulppa ja jalan laskimotukokset säikäyttivät minut, mutta myös sairaalan henkilökunnan. Muistan, miten Teräsmieheltä näyttävä lääkäri seuraa näytöltä löytävätkö verihyytymät sydämeni läpi ja kuulen pienen helpottuneen huokauksen, kun akuutein vaihe alkaa olla ohi.

Kotisohvalla minulla on aikaa miettiä elämääni ja unelmiani. Yksi toive nousee mieleeni muita kirkkaampana. Haluan kuntoutua ja juosta tavoitteellisemin – päästä tulettamaan päätäni metsäpoluille! Päätän tähdätä vielä samana vuonna puolimaratonille.

Kiipeän neljä kuukautta onnettomuuden jälkeen kuntosalin juoksumatolle. (En saa treenata vielä yksin ulkona, koska se on liian vaarallista.) Itken ja kävelen. Jalka ei suoristu ja pelkään kipua. Muutaman viikon päästä juoksu kulkee kuitenkin uudella tavalla tai ehkä paremminkin vanhaan malliin. Olenhan juossut enemmän ja vähemmän koko aikuisikäni.

Syksyllä noin kymmenen kuukautta onnettomuudesta, osallistun ensimmäiselle puolimaratonille Kiimingissä ja tästä muutaman viikon päästä pingon puolikkaan Mourunki trailrunin poluilla Kempeleessä. Tunnen eläväni!

Reissukaverina kestävyysvalmentaja

Tuosta kaikesta on nyt kolme vuotta. Takana on kuusi puolimaratonia sekä Nuts Ylläs Pallas 37 km. Nälkä kasvaa syödessä tai tässä tapauksessa tavoitteet juostessa. Haluan ultraajaksi ja ennen pitkää tahdon kiivetä Kilimanjarolle. Se on suunnitelmani ennen kuin täytän neljäkymmentä, johon on aikaa enää hintsusta päälle pari vuotta.

Pekka Kauranen, kestävyysvalmentaja ja personal trainer, auttaa minua matkallani kohti ensi toukokuun karhunkierrosta (55 km), joka on selkeä seuraava etappi tavoitetaulukossani. Työnjakomme on yksinkertainen. Pekka kertoo, mitä minun pitää tehdä ja minä teen. Juoksun lisäksi olen kertonut treenaavani mielelläni myös salilla, uivani ja vesijuoksevani. Se mihin en suostu on hiihto ja pyöräily (vaikka voitinkin eka luokalla koulumme hiihtokilpailut ja olen siitä ylpeä edelleen). Tiedossa on myös ainakin kuntotestausta, ryhmätreenejä ja – noh kaikkea, mitä Pekka keksii.

Te puolestaan pääsette mukaan tälle puoli vuotta kestävälle matkalle, jossa valmistaudun kisaan, täällä blogissa, FB:ssä ja Instagramissa. #riikkagoesnutskk55 auttaa teitä pysymään mukana menossa.

Jotain minusta matkustajana

Olen juoksijana sitoutunut, kova treenaamaan ja Suomen säitä hyvin kestävä. Luen tai tätä nykyä useamminkin kuuntelen juoksemisesta kertovia äänikirjoja. Rakasta höpötellä kaikesta juoksuun liittyvästä: kisoista, juoksukengistä, uusista lenkkipoluista, rakosta rakon alla, vettä hylkivästä juoksutakista.

Olen kuitenkin armottoman hidas juoksija, jolle nousee kovat sykkeet. Kisoissa yksi toisensa jälkeen ohittaa minut. En ole tyytyväinen kehitykseeni. Itken helposti. Olen myös varma, että teen treenatessani vääriä asioista. Pysyn usein mukavuusalueellani ja juoksen tutun 8 km lenkin, jonka ehdin tehdä sillä aikaa, kun sauna lämpenee. Nukun myös huonosti ja herkuttelen liikaa. Olen stressaaja ja hieman perfektionisti.

Työskentelen digitaalisen viestinnän asiantuntijana Museo- ja tiedekeskus Luupissa, jossa vastaan Oulun taidemuseon viestinnästä. Asun kumppanini kanssa juuri valmistuneessa, mielestäni ehkä maailman ihanimmassa omakotitalossa. Rakastan: kauhuelokuvia, puutarhanhoitoa, pörröisiä eläimiä, villasukkia, irtokarkkeja ja kauniita asioita. Olen ollut kasvissyöjä koko aikuisikäni ja suosin vegaanisia vaatteita. Yritän tehdä eettisiä ja maailmaa pala palalta pelastavia valintoja. Avomieheni Miikka on sekä paras ystäväni että myös lenkkikaverini. Lisäksi joukon jatkona viipottaa Miikan kaksi ihanaa lasta ja karvakaverimme glen of imaalinterrieri Noah. Elämäni pähkinänkuoressa.

Toivottavasti tulet seuraamaan matkaani ja ennen kaikkea tsemppaamaan! Jokainen peukutus, tykkäys, neuvo ja niksi otetaan ilolla vastaan.

terveisin Riikka Harjula #riikkagoesnutskk55

Seuraa, tykkää, jaa...:)