Tarinani valmentajaksi

Jokaisella meistä on oma historiamme, sarja tapahtumia, joka lopulta teki kustakin meistä sen, mitä olemme tänään. Tässä minun tarinani.

Muutamia vuosia sitten suuren taloremonttimme jälkimainingeissa, tulin taas töistä kotiin lopen uupuneena ja lysähdin sohvalle. Katselin lattialla touhuavaa esikoistamme. Inhosin tilannetta, jossa minulla oli aivan liikaa töitä, enkä ollut ehtinyt pitää omasta kunnostani huolta. En ollut rapakunnossa, mutta hyvää vauhtia suistumassa sille uralle, jos en tekisi mitään. Näin mielessäni kuvan itsestäni kymmenen vuoden päästä, edelleen makaamassa sohvalla raskaan työpäivän jälkeen. Ei, ei se en ole minä! Asialle pitää tehdä jotain, jos aion touhuta lasteni kanssa tulevina vuosina. Ja millaisen esimerkin annan lapsilleni, tekemällä jotain sellaista jota itse inhoan?

Kynttilän polttoa molemmista päistä

Takana oli reilun vuosikymmenen ajanjakso, jolloin olin käytännössä vain tehnyt töitä ja nukkunut. Enimmäkseen ensiksi mainittua, jälkimmäisestä tinkien. Nyt se alkoi vaatia veronsa. Aikaisemmasta unelma-ammatista oli pikkuhiljaa tulossa riippakivi. Ja aiemmin onnistumisia ruokkineet onnistumiset, olivat nyt hiljalleen kääntymässä vastakkaiseen suuntaan. Ensimmäisen 10 vuoden ilotulitus työelämässä ja silloisten tavoitteiden saavuttaminen oli johtanut siihen, että harhailin töiden kanssa kuin vene ilman airoja. Ilman selkeää päämäärää, jota kohti pyrkiä. Seuraava steppi johdonmukaisessa kasvustrategiassa, jota olin maatilallani noudattanut edellisen kymmenen vuotta, tuntui nyt liian isolta askeleelta. En vain ymmärtänyt tuolloin, että muunkinlaisia tavoitteita voisi olla, kuin jatkuvan kasvun tie.

Olin sen verran havahtunut pitämään itsestäni huolta, että olin muutaman vuoden ajan käynyt säännöllisesti hieronnassa. Hierojani oli kovana pyörämiehenä houkutellut minua pitkään maastopyörälenkille ja onnistuikin lopulta siinämäärin, että ostin itselleni uuden maastopyörän. Ajelin satunnaisesti, osallistuin joihinkin kuntotapahtumiin käytännössä yhtään harjoittelematta. Jotenkin pitkäkestoisissa suorituksissa tuntui vain kulkevan ja siitä kypsyi ajatus, että kestävyyslajeissa voisi olla jotain minulle.

Sanoista tekoihin

Kului vuosi ja ajatus tavoitteellisen liikunnan aloittamisesta oli jäänyt kytemään mieleeni. Ei niin, että olisin silti tehnyt mitään konkreettista. Kunnes sitten kerran taloa maalatessani kuuntelin Peltsiä Yle Puheelta ja aiheena oli triathlon. ”90% terveistä suomalaisista aikuisista pystyy suorittamaan triathlonin täysmatkan halutessaan”- tyyppinen lause jäi mieleeni. Olisiko tuossa minulle tarpeeksi suuri projekti, jonka kanssa joutuisin askartelemaan kauan? Asetin tavoitteeksi tehdä Ironmanin, ennen kuin täyttäisin 50 vuotta, johon minulla olisi aikaa n.11,5v. Kun joutuisin tekemään Ironmanin eteen töitä vuosikaudet, minun muutettava elämäntapojani liikunnallisempaan suuntaan ja kun projekti olisi valmis, olisin hyvässä kunnossa. Ja jos olisin pitänyt itseni vuosikymmenen hyvässä kunnossa, olisi lähtökohdat olla hyvässä kunnossa myös kuusikymppisenä jne… Se kuulosti inspiroivalta! Tuumasta toimeen siis!

Tavoitteellisen harjoittelun vuosien aikana olen monta kertaa löytänyt itseni epämukavuusalueelta, mutta useammin olen kohdannut positiivisia fiiliksiä onnistumisten myötä ja se on tuonut omalta osaltaan pystyvyyden tunnetta esille. Siksi liikunta toimikin niin hyvin työn vastapainona, sillä työuupumuksen kourissa kamppailevalle maatalousyrittäjälle ei päivittäisistä töistä paljoa onnistumisen hetkiä löytynyt. Se lopulta johtikin päätökseen kouluttautua liikunta-alalle itsekin.

Koulun penkille

Personal Trainer-koulutus tuntui olevan nopein reitti alalle, sinne siis. Heti alusta asti oli selvää, että tulisin työskentelemään kestävyyslajien harrastajien parissa. Koulutuksen aloitti muistaakseni 17 opiskelijaa, joista 16 oli enemmän tai vähemmän kuntosalitaustaisia henkilöitä. Ja sitten oli se yksi outo lintu, joka ui, juoksi ja pyöräili. Ei se mitään, huipputyyppejä koko jengi! Jossain vaiheessa PT-koulutus oli valmis, tiedon jano oli valtava, ja eikun uutta tietoa hakemaan seuraaviin koulutuksiin, uusien huipputyyppien kanssa!

Samalla valmennustoiminnan kehittymisen kanssa, on myös maatilalle löytymässä uusi suunta. Se helpottaa niin fyysistä- kuin psyykkistäkin kuormitusta ja se ”iso pyörä” joka välissä ehti jauhaa muutaman vuoden epäonnistumisia on hiljalleen kääntymässä taas positiivisempaan suuntaan. Joka päivä, kun saan tavalla tai toisella olla tekemisissä liikunnan kanssa vie minua kohti tavoitettani. Nyt 43 vuotiaana, olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan.
Joka päivä jaksan olla kiitollinen siitä päätöksestä, etten jäänyt sohvalle.

Toivottavasti tämä tarinani inspiroi Sinuakin, sillä jokainen suuri muutos lähtee pienistä asioista liikkeelle. Se ensimmäinen askel on vain uskallettava ottaa

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Joulunpyhät on vietetty, uusi vuosi jo kolkuttaa ovella, kinkut ja lanttulaatikot alkavat tulla jo korvista ulos, mutta syödään nyt kun kerrankin saa! Välipäivinä osa käy hetken aikaa taas tutustumassa työarkeen, osa on onnistunut kikkailla vapaansa pitkäksi lomaksi joulun ja uuden vuoden välille. Nautitaan lomasta, syödään ja juodaan kunnolla, kaivellaan Netflixistä uudet sarjat ja vedetään niitä vihreitä kuulia, kun nyt on kerran joulu!

Ensi vuonna sitten otetaan ryhtiliike ja aletaan kuntoilla. Kuntosalikortti pitää ostaa ja uusi sykemittari jossa piisaa ominaisuuksia tutkittavaksi, juoksemaan alan varmasti ja hiihtämään, sitten kun on tarpeeksi lunta! Ruokavalio pistetään kerralla kuntoon ja sen kertoo rahkapurkkien virta markettien kassoilla tammikuun alussa.

Ensimmäiset viikot menevät vielä uutuuden viehätyksen vallassa. Vähän alkaa lihaksiin sattua ja jalat on juoksemisesta kipeät. Mutta vedetään täysillä, kun on kerran treenaamaan alettu. Alle tunnin lenkki ei ole mitään ja jos en ole treenin jälkeen puolikuollut, niin harjoituksesta ei ollut hyötyä! Vähän väsyttää, mutta levätään sitten haudassa! Jossain vaiheessa aamuinen kaktus kurkussa ilmoittaa, että kroppa on sitä mieltä, että kannattaisi levätä.

Ja kun levätään, niin sieltä sohvalta löytyi se vanha tuttu mukava piilopaikka ja Netflixistä ne hyvät uudet sarjat. Menen sitten lenkille, kun tämä lentsu tästä asettuu. Tai ainakin sitten, kun työkiireet helpottaa. Jos ei sada.. tai ole muuta mukavampaa odotettavissa.

Sääntöjä

Kuulostiko tutulta? Monesti olemme itse keksineet itsellemme sääntöjä, joiden mukaan meidän on mielestämme elettävä. Joulu = ”syödään nyt kun kerrankin saa!” Vaikka aika harvalla meistä on vaikeuksia tavallisessa arjessa saada päivittäisiä kaloreita hankittua. Mutta olemme luoneet ehkä itsellemme säännön, että nyt syödään niin että napa ratisee, vaikka vähempikin piisaisi ja elämäkin olisi helpompaa

”Sit kun”-elämän eläminen joulunpyhinä antaa meille vielä muutaman päivän aikaa ottaa rennosti, kun uusi vuosi ja uusi elämä alkaa. Miksi odottaa uuteen vuoteen, kun voisi miettiä, mikä olisi pieni teko jo tänään kohti sitä uutta elämää?

Treeneissä aina vain täysillä vetäminen voi kertoa siitä, että suunta ja päämäärä jota varten harrastamme liikuntaa on hieman hämärän peitossa. Miksi haluamme harrastaa liikuntaa? Ehkä painon pudotuksen, jaksamisen, hyvinvoinnin tai pään tuuletuksen takia. Välillä voisi pysähtyä miettimään ja kysyä itseltään, että ”miksi teen tätä?” ja ” viekö tämä tekeminen minua kohti hyvinvointia?” Jos perusarki, perheen ja työn yhdistelmä, on jo rasittava, viekö täysillä vetäminen treeneissä minua kohti vai poispäin hyvinvoinnista?

Arvojen mukaista elämää

Ja jos uuden elämän eläminen ei ole arvojemme, meille tärkeiden asioiden mukaista, niin on kovin helppo unohtua sinne sohvalle rankan työpäivän jälkeen ja sitä sopivaa hetkeä jatkaa uuden elämän elämistä voikin odottaa taas seuraavaan vuoden vaihteeseen

Siispä uuden elämän tavoittelija; mieti itsellesi tavoite, määriteltävissä ja mitattavissa oleva. Kysy itseltäsi ”Miksi?” Tarvittaessa kysy uudestaan miksi ja jos perimmäinen vastaus on sinulle tärkeiden asioiden mukainen, niin anna palaa ja aloita pienistä asioista jo tänään!

Jostain on aloitettava – Aloittelevan bloggaajan ajatuksia

No niin, tästä se lähtee!

Tervetuloa Valmentaja Pekka Kaurasen blogiin!

Olen jo pidemmän aikaa halunnut alkaa kirjoittamaan blogia ja nyt näiden valmennussivujen ympärille tuli luonteva paikka ja aihe blogille. Kuten varmaan kaikilla aloittelevilla bloggaajilla, oli aloituskynnys minullakin aika korkea. Tunnustettakoon, että jonkunlainen ilmainen blogialusta minulla oli jossain vaiheessa, jonne kirjoittelin lähinnä omia kisaraporttejani, mutta kun en sitä varsinaisesti julkaissut, enkä millään tavalla markkinoinut, niin onnekseni sinne ei juuri kukaan eksynyt 🙂

Nyt tämän blogin aihealue tulee käsittelemään lähinnä kestävyysvalmennuksen ympärillä olevia asioita. Itse valmennusta, niin valmentajan kuin asiakkaankin näkökulmista. Valmennuksen sisältöihin pureudutaan varmastikin jossain vaiheessa hieman enemmän. Yksi mielenkiintoinen teema voisi olla aikarajoitteisten ja ruuhkavuosia elävien ihmisten arjen ja tavoitteellisen harjoittelun yhteensovittaminen. Palautuminen ja siitä huolehtiminen on myös yksi tärkeä osa-alue valmennuksissani, joten se saa myös palstatilaa täältä.
Varmasti myös jokunen oma kisaraporttikin tulee mukaan, mutta kulma voi olla ehkä enemmän valmennuksellinen ja jos hyvin käy, voi joku vieraskynäkin osua palstalle tulevaisuudessa!

Kiitos kun vierailit ja tervetuloa uudestaan! Nyt toivotan hyvää huomista Itsenäisyyspäivää, liput salkoon ja menkää lenkille!

Pekka