Vuokatti Trail Challenge 57km 2020

Kuinka kisaan _ei_ valmistauduta. Kisaraportti Vuokatti Trail Challengesta

Kuva: @Juoksuopisto


Virheistä oppii ja joskus voi olla oppimiskokemuksen kannalta hyvä vähän ravistella tuttuja tapoja. Ja Vuokatti oli tällä kertaa oppimiskokemuksena parhaasta päästä!

Koska korona, kevät ja kesäkausi oli sujunut harjoitusten puolesta hieman höntsäillen, ilman sen kummempaa harjoitusohjelmaa. Parin edeltävän viikon aikana tuli kerättyä koko vuoden ennätys viikkokilometrit ja nousumetrit. Kumulatiivistä kuormaa oli kerätty mm. Rokua Trail Runista ja töiden merkeissä TNT Trailcampiltä Rukalta + asiakkaiden kanssa tehdyiltä lenkeiltä tasaisemmista maastoista.
Sen seurauksena kisaa edeltävänä iltana herkistelylenkin karu viesti oli: Sattuu! En pysty juoksemaan!

Kisapäivä on juhlapäivä

Nopeasti nukutun yön jälkeen kisan starttipaikalle vievään bussiin kiipesi hieman ristiriitaisissa tunnelmissa oleva polkujuoksija. Olisi ollut ehkä viisautta jäädä sohvalle, mutta nyt mentäisiin näillä mitä oli tarjolla…

Vuokatti herää kisa-aamuun. Maski naamalla bussiin


Bussimatkan jälkeen lähtöpaikalle siirryttäessä jalat tuntuivat kuitenkin enemmän omilta, kuin edellisiltana. Ja tuttu lähtöä edeltävä kutkuttava jännitys tuntui hyvältä. Some- ja kisatuttujen kanssa vaihdettiin muutama sananen. Ehkä tämä tästä iloksi muuttuu?

Startti


Lähtökomento kuului ja matkanteko alkoi. Pääjoukko oli hetkessä pienenevä piste horisontissa. Kovat kaverit menisivät kovaa, mutta osa siitä porukasta tulisi kyllä lopun vaaroilla selkä edellä vastaan, kuten kävikin.

Ensimmäisen vitosen jälkeen jalat tuntuivat kuin tuntuivatkin juostavilta ja PK-sykkeillä matka jatkui ensimmäiset parikymmentä kilometriä. Reitti oli vähän hitaammassa kunnossa alkuosaltaan myrskyssä kaatuneiden puiden vuoksi. Oli kuitenkin helppoa ja mukavaa juosta.

Kolmenkympin paikkeilla pieniä kiristelyitä alkoi tuntumaan siellä täällä enevissä määrin. Lopulta joka askel sattui. Toisaalta tuntemukset eivät muuttuneet matkan edetessä, eikä kroppa keksinyt uutta ilmoitettavaa, joten matka jatkui entisellä vauhdilla. Huomasin miettiväni juostessani, että kuinka ”siisti” fiilis se oikeastaan oli. Itseluottamus omaa tekemistä kohti kasvoi ja parikymppiä ennen maalia olin varma, että parantaisin edellisvuoden aikaani.

Viimein, pitkän mutaisen alamäkirallatelun jälkeen tuli vastaan Tolhovaaran aina yhtä vaikuttavan näköinen louhikkonousu. Kivet olivat sadekuuron jäljiltä liukkaita ja ylös kivutessani ensimmäiset krampinpoikaset nykivät jaloissa. Niitä riittikin seuraavat 15km maaliin saakka.

Nestettä sisään Rönkön huollossa

Älska bakken!


Kun Vuokatin vaarajonoa juoksee, teknisen nousun jälkeen tulee aina yhtä tekninen lasku. Tätä oli odotettu! Reilut 40km oli ollut vain siirtymää pelipaikoille, nyt saisi avata hanat. Eihän siellä hirveästi avattavaa ollut, mutta maltillisella vauhdilla tunkattujen ylämäkien jälkeen sai aina antaa painovoiman tehdä tehtävänsä ja tykittää rennosti alamäkeen. Iloitsin ja nautin! Oli hauska hassuttaa parikymmentä vuotta nuorempia 22km:n juoksijoita alamäessä, ylämäkeen tosin roolit vaihtuivat.

Kaikki loppuu aikanaan, myös ilonpito Vuokatin vaarajonolla ja niin Iso-Pöllyn palovartijan torni tuli näkyviin. Edessä viimeinen lasku laskettelurinnettä pitkin ja parin kilometrin hölkkä maaliin.

Maalissa ajalla 7:39 ja sijoitus 15./35 maaliin saapuneista. Lähtökohtaan nähden juoksu meni uskomattoman hyvin, aika parani noin 37min viimevuotisesta ja lisäksi nyt alkuosalla reittiä oli kaatuneita puita ja varsinkin reitin keskimmäinen kolmannes oli märempi ja liukkaampi, kuin vuosi sitten.

Pohdintaa


Miksi juoksu sitten kulki, vaikka sille ei olisi pitänyt olla edellytyksiä?
Ehkä kyseessä oli kypsempi ja havainnoivampi suhtautuminen rasituksen myötä syntyvään epämiellyttävään tunteeseen.
En antanut epämiellyttävien tuntemusten vaikuttaa vauhtiin. Jaoin matkan välietappeihin (seuraava huolto, seuraava vaara, seuraava askel). Lisäksi tiesin, että ylämäen jälkeen odottaa palkinto; alamäki. Tiesin, että alamäen jälkeen odottaa palkinto; Englannin lakritsi (!!) 🙂
Tiesin, että vaikka välillä tuntuu pahalta, niin ennen kuin huomaankaan, istun saunan lauteilla ja kisa on ohi.
Nautitaan siis hetkestä ja matkasta!

Siinä muutamia asioita, joita kisasta voi ammentaa valmennettavillekin.

Kiitos järjestäjille, talkoolaisille ja kanssajuoksijoille! Kiitokset myös perheelleni kannustuksesta! Viikonlopun kruunasi valmennettavien hyvät suoritukset.

Polkujuoksun tulokset

Myös epäonnistumista voi oppia, lue aiempi blogikirjoitukseni täältä

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Tarina pohjoisesta

Kohti vuoren huippua, kohti tavoitetta

On aivan hiljaista, kuuluu vain suksien kahina ja sauvojen äänet, kun hiihdän eteenpäin. Katson ylöspäin ja mietin sopivaa kohtaa tehdä seuraava käännös, kun etenemme jyrkkää rinnettä sik-sakkia kohti edessä aukeavaa kurun suuta. Lunta on paljon, leveä vapaalaskusuksikin painuu siihen polvea myöten. Tunnustelen hiihtäessäni sauvalla lumen kerroksia. Mitään erikoista ei tunnu, jatkan rauhallista etenemistä yhä ylemmäs ja ylemmäs. Laskukaverini seuraavat kauempana, reilujen välimatkojen päässä. Se on turvallisuustekijä. Jos lumi lähtee liikkeelle, niin emme ole kaikki samassa nipussa.

Ellendaltinden

Ystävät, vuoret ja lumi

On vuosi 2010, maaliskuun loppu.. Olemme ystävieni kanssa pienessä Lakselvbuktin kylässä Lyngenissä, Pohjois-Norjassa. Majapaikkamme, Tomasnes, on lammasfarmarilta vuokrattu pieni vanha talo vuoren juurella. Ikkunasta näkyy vuonolle, toisessa suunnassa kohoaa upea Lakselvtindanen massiivi. Päivät kuluvat vuorilla, illat kokaten, saunoen ja varusteita huoltaen. Kaukana ovat kiire ja stressi. On vain ystävät, vuoret ja lumi.

Kurun alla oleva kenttä kapenee ja jyrkkenee. Se tekee hiihtäen tapahtuvasta etenemisestä vaikeampaa. Päätän tehdä poikkarin kallionlohkareen alapuolelle. Siinä on hyvä suojaisa paikka pitää tauko, syödä eväitä ja laittaa sukset reppuun. Kiipeäminen saisi jatkua jääraudat jalassa kohtisuoraa kurua ylös. Pikkuhiljaa kaikki olemme taas kasassa. Syömme eväitä, ihailemme korkealta avautuvia maisemia. Pohdimme lumitilannetta. Lumi vaikuttaa edelleen stabiililta, eikä sieltä erotu kerroksia, jotka romahtaessaan tai liukuessaan saisivat aikaan lumivyöryn. Riskejä ei oteta.

On aika jatkaa matkaa. Eteneminen on nyt raskaampaa, vuorottelemme reitin avaajana. Matka kuitenkin taittuu nopeasti, sillä joka askeleella olemme lähempänä tavoitettamme. 50 askelta ja tauko. 50 askelta ja tauko… Kuru kapenee ja muuttuu jäiseksi ylhäältä. Viimeiset kymmenet metrit ja olemme viimein perillä. 

Pohjoiskuru

Fiiliksiä

Aamut Tomasnesissä ovat parhautta. Kaikessa rauhassa keittelemme puurot ja kahvit. Aurinko nousee pikkuhiljaa valaisemaan vuoren takaa. Nettiin ei ole tarvetta mennä, sillä Torbjörnin wi-fi kantaa vain nippa nappa keittiön ikkunan ääreen – jos se toimii. Luemme karttoja, katselemme edellisen päivän laskukuvia. Mietimme mistä löytyisi parhaat laskut juuri tänä päivänä, juuri tällä kelillä. Kaikkialla roikkuu kuivumassa olevia laskuvaatteita. Keittiön verhotangot ovat sopiva paikka skinien, suksen pohjaan liimattavien nousukarvojen, kuivattamiselle.

Tuohon aikaan Lakselvdalen, laakso Lyngenin-niemimaan lounaiskulmassa, oli keväisin suomalaisen laskuporukan kansoittama. Lähes kaikki suksiboksi katolla vastaan tulleet autot olivat Suomen rekisterissä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että vuorilla olisi ollut ruuhkaa. Aamuisin saattoi ihan hyvin valita oman vuoren minne mennä, eikä siellä ollut käynyt välttämättä kukaan moneen viikkoon. Ei ehkä koko kaudella. Alue on niin laaja, vuoria on niin paljon, että laskettavaa riittää kaikille.

Kurun yläosasta huipulle olisi parikymmentä metriä lähes kohtisuoraa kalliota kiivettäväksi. Emme ole kiinnostuneet huipulle pääsystä, vaan siitä mikä meitä odottaa. Olemme nousseet yhden Lyngenin klassikoista, Ellendaltindenin (1345 m) pohjoiskurun. Nyt pääsisimme laskemaan tuon kurun hyvällä lumella. Edessämme odottaa 600 korkeusmetriä 30-40 asteista kurua ja sen alla laaja kenttä alas laaksoon. 

Yläosan jäinen osuus on lyhyt ja lumi tuntui hyvältä suksen alla. Laskemme vuorotellen, siten että pysähdymme aina kallion suojaan, seuraavan laskijan laskiessa hieman pidemmälle. Näin jokainen pääsee laskemaan koskematonta lunta ja toisaalta joku olisi aina lähellä varmistamassa, jos jotain tapahtuisi. Kuru päättyy ja laaja alakenttä aukeaa edessäni. Lisään vauhtia ja laajennan kaarrosta. Aurinko paistaa. Nautin. Laakson pohja lähestyy ja pysähdyn. Heitämme yläfemmoja ja fiilistelemme laskua. Pikkuhiljaa lähdemme taittamaan matkaa hiihtämällä, laakson pohjaa seuraillen takaisin autolle. Palaamme mökille, pistämme saunan lämpiämään. Taas yksi hieno päivä takana!

Done!

Tavoitteita

Lyngenissä ei ole hiihtohissejä. Ainoa hiihtohissi olet sinä itse. “Earn your turns” – sanovat ja se pitää paikkansa. Itse noustut metrit maistuvat laskiessakin aivan eriltä, kuin hissillä avustetut. Se, että voi nauttia pitkistä päivistä vuorilla saadakseen vain ehkä yhden laskun, edellyttää sitä, että pystyy nauttimaan myös kiipeämisestä. Se vaatii luonnollisesti tietyn peruskunnon, jotta se on fyysisesti mahdollista. 

Se vaatii myös tavoitteellisuutta. Vuorilla, jos missään, tavoitteellisuus ja tavoitteiden asettaminen konkretisoituu. Valitse tavoite, joka on innostava ja jossa on haastetta. Pilko matka kohti tavoitettasi välietapeihin, jotta voit todeta matkan etenemisen. Sen jälkeen tarvitaan vain työntekoa, kohti tavoitetta. Kun olet huipulla, olet saavuttanut tavoitteesi ja palkinto odottaa laskun muodossa. Kaikki tämä pätee niin arkielämässä, kuin liikunnallisissa tavoitteissakin.

Ystävyyttä

Vuorilla ystävyys syvenee. Se on syvää luottamusta ja kunnioitusta. Hetkeäkään epäröimättä nämä kaverit kantaisivat minut alas vuorelta, jos jotain sattuisi. Sama tietenkin toisinkin päin. Vaikkemme ole nähneet vuosiin, niin nämä kaverit säilyvät ystävinäni. Kun taas tapaamme, juttu jatkuu siitä mihin se jäi.

Ehkä vielä jonain päivänä taas laskemme yhdessä.

Haluatko lukea lisää taustastani ja kuinka minusta tuli liikunta-alan yrittäjä? Tarinani

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Älä koskaan luovuta

Kuva: Timo Koivisto

Jaoin aiemmin syksyllä Facebookin valmentajasivuillani postauksen Janne Kallion matkasta kohti Konaa, Ironmanin maailmanmestaruuskisoja

Jannen tarina oli hieno kertomus siitä, kuinka tuloksia saavutetaan sinnikkäällä työllä. Jos ei heti, niin ehkä myöhemmin, mutta kuitenkin pienistä (tai vähän isommistakin) vastoinkäymisistä lannistumatta.

Se oli kertomus periksiantamattomuudesta ja hänen vastoinkäymistensä määrä nousee osittain jo koomiselle tasolle. Kuitenkin tavoite kirkkaana mielessään hän jatkoi vuodesta toiseen Kona-paikan metsästystä, ja onnistui siinä lopulta. Voit lukea tarinan kirjoituksen lopusta löytyvän linkin takaa

Tarina jäi pyörimään takaraivooni ja minusta on tuntunut, että tämä aihe ansaitsisi tulla käsitellyksi blogissani jossain vaiheessa.

Myös me tavan kuntoilijat voisimme hyötyä noista opeista. Ehkä epäonnistumisista tai vaikeuksista uskalletaan puhua liian vähän? Kirjoituksesta inspiroituneena kokosin tähän muutaman ajatuksen siitä, miten me voisimme hyötyä noista kokemuksista. Kuinka voisimme oppia matkan varrella ja olla vahvempia tulevaisuudessa, kun emme luovuta.

Huonosti sujunut harjoitus tai kisa, ei ole maailmanloppu.

Epäonnistumisesta ylipääseminen ottaa oman aikansa. Se vaatii ajatustyötä omassa päässä sekä ajatusten vaihtoa muiden ihmisten kanssa. Kirjoittelin joskus epäonnistumisesta ja siihen suhtautumisesta täällä blogissani. Linkin kirjoitukseen löydät tästä.

Jos (ja kun) kohtaat vastoinkäymisiä, niin sen sijaan, että heität hanskat tiskiin ja ripottelet tuhkaa päällesi, voisit kuitenkin ehkä miettiä, mitkä asiat onnistuivat hyvin.  Missä olit hyvä ja mikä toimi ja hakea niistä hetkistä ja tilanteista positiivisuuden kokemuksia. Toisaalta raa’an rehellinen analyysi siitä, missä olisi kehitettävää, auttaa seuraavalla kerralla olemaan parempi vastaavassa tilanteessa. Voit oppia jotain ja olla seuraavalla kerralla vahvempi. Jatkossa  epäonnistumisen tunteita aiheuttanut tilanne ei hetkeuta sinua samalla tavalla. Kohautat olkapäitäsi ja toteat vain kuivasti: “Been there, done that” ja jatkat matkaasi.

Se on kuitenkin loppujen lopuksi vain urheilua.

Vaikka motivoituneet kuntoilijat ja urheilijat suhtautuvat harjoitteluun ja kisaamiseen tosissaan, se on kuitenkin vain urheilua, eikä se määritä sinua ihmisenä.

Vaikka matkallasi kohti tavoitteita kohtaisit haasteita ja vastoinkäymisiä, ole armollinen itsellesi. Kisan tulos ei ole sama kuin sinä itse. Läheisesi eivät ole läheisiäsi vain siksi, että olet saavuttanut jonkun tietyn tuloksen tai sijoituksen jossain kilpailussa. Aurinko nousee seuraavanakin päivänä, vaikka olisi flopannut suorituksesi kuinka pahasti tahansa. Lapsiasi ei kiinnosta pätkääkään olitko viides, 50. vai 500. – kunhan tulet pian kotiin.

Joskus asiat vain tapahtuvat, halusit tai et.

Jos yksittäinen harjoitus, harjoituskausi tai kisa ei sujunut mielestäsi niin kuin suunnittelit, tai olit asettanut tavoitteeksi, voit kokea pettymyksen tunteita. Se on aivan normaalia ja kuuluukin asiaan, jos itselle tärkeät asiat eivät toteudukaan toivomallasi tavalla. Arki kuitenkin tapahtuu ympärillämme kaiken aikaa. Perheessä, työssä, tai ympäristössäsi tulee vastaan tilanteita, jotka vaikuttavat elämäämme ja sitä kautta harjoitteluumme tai kisaamiseemme. Et voi kontrolloida kaikkea, eikä sinun tarvitsekaan. 

Pyri tekemään asiat niin hyvin, kuin kulloisessakin tilanteessa pystyt, silloin ei tarvitse jossitella. Jos et voi noudattaa suunnitelmiasi, voit miettiä mikä olisi juuri siinä nimenomaisessa tilanteessa seuraavaksi paras tapa toimia siten, että se veisi sinua kohti tavoitettasi.

Jos tunnin lenkki ei ole mahdollinen, koska elämä tapahtuu, voit käyttää ehkä viisi minuuttia venyttelyyn.

Pidä tavoitteesi kirkkaana mielessäsi.

Pilko matka tavoitettasi kohti sopiviin välietappeihin. Elä tässä ja nyt. Opettele nauttimaan matkasta, niin silloin pienet vastoinkäymiset eivät lannista sinua, kun matka itsessään on jännittävä ja inspiroiva. Kun tavoitteesi ovat koko ajan kirkkaana mielessäsi, tiedät olevasi matkalla niitä kohti, vaikka hetkellisiä vastoinkäymisiä ilmaantuisikin tiellesi.

PS. Muista pitää hauskaa harjoitellessasi!

Never give up!

Janne Kallion tarina: How (not)to qualify for Kona (englanniksi) Suunto.com

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Yhteistyöllä kohti parempaa kuntoa ja pitkiä polkujuoksuja

Marraskuu alkaa jännittävissä, sekä innostavissa merkeissä. Uusi asiakas aloittaa valmennuksessani.

Kyllä, se on aina jännittävää ja innostavaa päästä työskentelemään uuden ihmisen kanssa, oppia tuntemaan hänet ja löytämään ne keinot, joilla hänen tavoitteeseensa päästään. Mutta nyt lisänä on myös uusi lähestymiskulma.

Aloitan yhteistyön Riikan kanssa, kohti hänen tavoitettaan. Seuraavan seitsemän kuukauden aikana pääsette seuraamaan Riikan matkaa kohti hänen upeaa tavoitettaan. Niin täällä blogissa, kuin somekanavillani, Facebookissa ja Instagramissa

Annetaan kuitenkin Riikan itsensä kertoa taustatarina yhteistyöprojektillemme. Ole hyvä Riikka.

Matkalla Karhunkierrokselle (55 km)

Ylläksen huipulla syttyi ajatus Karhunkierrokselle osallistumisesta

Makoilen sohvalla ja katselen ikkunasta. Ensin puista tippuvia värikkäitä lehtiä ja myöhemmin hiljaa leijailevia lumihiutaleita. Maan peittää valkea lumipeitto ja kylmä pakkasviima saa ihmiset kääriytymään tiukemmin toppapomppiin, kaulahuiveihin ja villapipoihin. Elämä lasiruudun takana jatkaa kulkuaan: syksy, alkutalvi, joulu, uusi vuosi…

Minun maailmani on kuitenkin pysähtynyt. Takana on rankka vuosi – suuria menetyksiä ja onnettomuus, jonka hoitovirheen seurauksena minut on passitettu kuukausien sairaslomalle. Hoitamaton reisiluun murtuma, laaja keuhkoveritulppa ja jalan laskimotukokset säikäyttivät minut, mutta myös sairaalan henkilökunnan. Muistan, miten Teräsmieheltä näyttävä lääkäri seuraa näytöltä löytävätkö verihyytymät sydämeni läpi ja kuulen pienen helpottuneen huokauksen, kun akuutein vaihe alkaa olla ohi.

Kotisohvalla minulla on aikaa miettiä elämääni ja unelmiani. Yksi toive nousee mieleeni muita kirkkaampana. Haluan kuntoutua ja juosta tavoitteellisemin – päästä tulettamaan päätäni metsäpoluille! Päätän tähdätä vielä samana vuonna puolimaratonille.

Kiipeän neljä kuukautta onnettomuuden jälkeen kuntosalin juoksumatolle. (En saa treenata vielä yksin ulkona, koska se on liian vaarallista.) Itken ja kävelen. Jalka ei suoristu ja pelkään kipua. Muutaman viikon päästä juoksu kulkee kuitenkin uudella tavalla tai ehkä paremminkin vanhaan malliin. Olenhan juossut enemmän ja vähemmän koko aikuisikäni.

Syksyllä noin kymmenen kuukautta onnettomuudesta, osallistun ensimmäiselle puolimaratonille Kiimingissä ja tästä muutaman viikon päästä pingon puolikkaan Mourunki trailrunin poluilla Kempeleessä. Tunnen eläväni!

Reissukaverina kestävyysvalmentaja

Tuosta kaikesta on nyt kolme vuotta. Takana on kuusi puolimaratonia sekä Nuts Ylläs Pallas 37 km. Nälkä kasvaa syödessä tai tässä tapauksessa tavoitteet juostessa. Haluan ultraajaksi ja ennen pitkää tahdon kiivetä Kilimanjarolle. Se on suunnitelmani ennen kuin täytän neljäkymmentä, johon on aikaa enää hintsusta päälle pari vuotta.

Pekka Kauranen, kestävyysvalmentaja ja personal trainer, auttaa minua matkallani kohti ensi toukokuun karhunkierrosta (55 km), joka on selkeä seuraava etappi tavoitetaulukossani. Työnjakomme on yksinkertainen. Pekka kertoo, mitä minun pitää tehdä ja minä teen. Juoksun lisäksi olen kertonut treenaavani mielelläni myös salilla, uivani ja vesijuoksevani. Se mihin en suostu on hiihto ja pyöräily (vaikka voitinkin eka luokalla koulumme hiihtokilpailut ja olen siitä ylpeä edelleen). Tiedossa on myös ainakin kuntotestausta, ryhmätreenejä ja – noh kaikkea, mitä Pekka keksii.

Te puolestaan pääsette mukaan tälle puoli vuotta kestävälle matkalle, jossa valmistaudun kisaan, täällä blogissa, FB:ssä ja Instagramissa. #riikkagoesnutskk55 auttaa teitä pysymään mukana menossa.

Jotain minusta matkustajana

Olen juoksijana sitoutunut, kova treenaamaan ja Suomen säitä hyvin kestävä. Luen tai tätä nykyä useamminkin kuuntelen juoksemisesta kertovia äänikirjoja. Rakasta höpötellä kaikesta juoksuun liittyvästä: kisoista, juoksukengistä, uusista lenkkipoluista, rakosta rakon alla, vettä hylkivästä juoksutakista.

Olen kuitenkin armottoman hidas juoksija, jolle nousee kovat sykkeet. Kisoissa yksi toisensa jälkeen ohittaa minut. En ole tyytyväinen kehitykseeni. Itken helposti. Olen myös varma, että teen treenatessani vääriä asioista. Pysyn usein mukavuusalueellani ja juoksen tutun 8 km lenkin, jonka ehdin tehdä sillä aikaa, kun sauna lämpenee. Nukun myös huonosti ja herkuttelen liikaa. Olen stressaaja ja hieman perfektionisti.

Työskentelen digitaalisen viestinnän asiantuntijana Museo- ja tiedekeskus Luupissa, jossa vastaan Oulun taidemuseon viestinnästä. Asun kumppanini kanssa juuri valmistuneessa, mielestäni ehkä maailman ihanimmassa omakotitalossa. Rakastan: kauhuelokuvia, puutarhanhoitoa, pörröisiä eläimiä, villasukkia, irtokarkkeja ja kauniita asioita. Olen ollut kasvissyöjä koko aikuisikäni ja suosin vegaanisia vaatteita. Yritän tehdä eettisiä ja maailmaa pala palalta pelastavia valintoja. Avomieheni Miikka on sekä paras ystäväni että myös lenkkikaverini. Lisäksi joukon jatkona viipottaa Miikan kaksi ihanaa lasta ja karvakaverimme glen of imaalinterrieri Noah. Elämäni pähkinänkuoressa.

Toivottavasti tulet seuraamaan matkaani ja ennen kaikkea tsemppaamaan! Jokainen peukutus, tykkäys, neuvo ja niksi otetaan ilolla vastaan.

terveisin Riikka Harjula #riikkagoesnutskk55

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Some-valmennettava

Aloitamme ihan pian matkamme yhdessä some-valmennettavan kanssa, kohti hänen tavoitettaan. Mistä oikein on kysymys? Noh, kaikkihan alkoi siitä kun…

Markkinoinnin ihmeellinen maailma

Koko liikunta-alan urani ajan olen joutunut opettelemaan markkinointia, tuomaan itseäni esille ja rakentamaan brändiä nimeltä Valmentaja Pekka Kauranen. Välillä kantapään kautta oppien, välillä viestinnän verkkokurssilla opiskellen. 

Matkani markkinoinnin maailmaan on ollut yllätyksiä täynnä. Samoin kuin ahaa-elämyksiä. Se on sisältänyt paljon uusia asioita ja se on ollut innostava ja välillä pelottavakin alue.

Mutta kuten tavoitteellisessa tekemisessä yleensäkin, kun teet pieniä asioita samaan suuntaan ja toistat niitä tarpeeksi kauan, alkaa muutosta tapahtumaan ja tavoitteet alkavat realisoitumaan.

Somettajaa etsimässä

Loppukesästä ilmoitin etsiväni some-valmennettavaa. Some-valmennettava on henkilö, jonka kanssa teemme yhdessä matkaa kohti hänen tavoitettaan ja valmennettava kertoo siitä sosiaalisen median postauksin, sekä vierailemalla täällä blogissa. Tällä tavalla saamme tuotua asiakkaan näkökulmaa esille ja voimme kuvata kehitysprosessia, mikä tapahtuu valmennuksen aikana.

Yhteydenottoja tuli muutamia, kiitokset niistä! Olin ennakkoon hahmotellut mielessäni, millaista henkilöä etsin ja millaisen projektin olen hänen kanssaan valmis aloittamaan.  Yhteyttä ottaneiden lisäksi, minulla oli muutama henkilö mielessäni, joille olisin voinut tarjota tällaista yhteistyökuviota. 

Some-valmennettava

Loppujen lopuksi  minuun otti yhteyttä polkujuoksuvalmennuksen tiimoilta henkilö, joka sopi rooliin vallan mainiosti. Hän suostui projektiin ja teimme sopimuksen.

Nyt marraskuun alussa aloitamme seitsemän kuukauden mittaisen projektin yhdessä some-valmennettavan kanssa. Se on taas yksi steppi kohti parempaa tunnettuutta. Se on minulta markkinointipanostus, mutta toisaalta yhteistyön aloitus upeaa tavoitettaan kohti työskentelevän asiakkaan kanssa.

Perjantaina 1.11.2019 julkaisemme henkilön nimen ja hänen taustaansa avaavan blogikirjoituksen.

Pysy kanavalla ja ota Facebook ja Instagram kanavani seurantaan! (linkit alla)
Facebook Instagram


Seuraa, tykkää, jaa...:)

Yhteistyö-somettaja haussa!

Hei sinä somettaja, joka harrastat, tai haluaisit aloittaa harrastamaan kestävyysliikuntaa!

Tämä on sinulle! Jos Face, Insta, blogit ja vlogit (jamitänäitänyton) on sinulla hallussa, sinulla on muitakin seuraajia, kuin velvollisuudentuntoiset sukulaiset, niin meillä voisi olla yhteiset intressit.

Tarjoan sinulle n.10kk kestävän valmennuksen valitsemaasi tapahtumaan kesällä 2020. Lajisi voisi olla vaikkapa polkujuoksu, mtb tai triathlon.

Olisiko tavoitteenasi kesän 2020 MTB-kisat?

Vastineeksi odotan sinulta säntillistä asennetta harjoitteluun, säännöllisiä postauksia treeneistä ja treenifiiliksistä eri somekanaviin. Esim 1-2krt/vko. Lisäksi voisit kirjoittaa blogiisi matkastasi kohti tavoitettasi (tai vierailla minun blogissani) kuukausittain

Minä saan näkyvyyttä,  sinä harjoistusohjelman kohti tavoitettasi! Reilu peli, kaikki voittavat!



Tai haluaisitko osallistua polkujuoksukisoihin, osana huippujengiä?

Valmennus tapahtuu pääosin etänä, joten periaatteessa sijainnillasi ei ole merkitystä. Laita sähköpostia osoitteeseen valmentaja@pekkakauranen.fi ja kerro hieman itsestäsi ja tavoitteistasi liikunnan saralla, sekä miksi juuri sinä olet etsimäni henkilö.

Valinta tapahtuu 20.9.2019

Voit käydä tutustustumassa tapaani valmentaa lukemalla valmennusfilosofiani , sekä asiakastarinoita

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Levi Extreme Triathlon 27.07.2019

Kisaraportti

Päätös tämän vuotiseen Levin kisaan osallistumisesta oli tehty jo vuosi sitten edellisen kisan aikana. Finntriathlonin ilmoitus syksyllä, jättää Levi pois ohjelmasta, ehti aiheuttaa jo hieman harmitusta, mutta onneksi pieni ja pippurinen Lapland Triathlon Levi -triathlonseura otti järjestysvastuun ja viivalle päästiin tänäkin vuonna

Valmistautuminen

Harjoituskausi oli sujunut kuin unelma huhtikuun loppuun saakka, jolloin jouduin jättämään juoksun hetkeksi jopa pois harjoitusohjelmasta lonkan kivun takia. Syy löytyi fyssarilla käynnin jälkeen. Ongelma ei ollut iso, mutta vaati lepoa iskutukselta ja oman pakara/takareisi treeniohjelmansa, joten harjoittelun focus siirtyi pyörän päälle ja uintiin. Juoksutekniikkaan tuli myös muutosta, sillä nilkkani oli ollut aikaisemmin suhteellisen passiivinen juostessa.  Myös kauden ensimmäinen kisa, Oulun Terwamaratonin puolikas jäi samasta syystä väliin. Juoksumäärä touko- kesäkuussa oli vain kolmannes vuoden takaiseen nähden. Heinäkuussa sain juostua muutamia hyviä harjoituksia poluilla, joten kevään tilanteeseen nähden olisi voinut olla huonomminkin.

Kisaviikko

Kisaa edeltävä viikko sujui, kuten normaalisti tankatessa ja kisajännityksen kasvaessa. Töiden suhteen ei kauheita rästejä tarvinnut tehdä alta pois, joten tilanne oli varsin hyvin hallinnassa. Pari edellistä viikkoa olivat olleet aika napakoita treenimäärältään ja tehoiltaan. Jouduin hieman keventämään jälkimmäistä viikkoa, sillä palautumista olisi kuunneltava nyt tarkalla korvalla. Lievä kurkkukipu kisaviikon tiistai-aamuna hieman hätkäytti, palautumisindeksin laskuun yhdistettynä, mutta oli vain ohimenevää onneksi.

Leville

Perjantai oli ajopäivä Leville perheen kanssa. Fiilis perillä oli toisaalta innostunut ja toisaalta kisajännitys alkoi nousemaan. Kävin hieman tutustumassa juoksureitin alkuun poikien kanssa illalla maastopyörillä.

Lauantaita vasten nukuin aika levottomasti, kuitenkin ehkä 7h. Kisajännitys oli käsinkosketeltavaa. Startti olisi vasta klo 15,  joten se aiheutti myös hieman poikkeuksia rutiineihin mm. kisaa edeltävän ruokailun osalta.

Kävin kisapäivän aamuna hieman juoksemassa polulla. Lämpötila oli n.+25C ja syke tuntui olevan pilvissä kevyesti hölkätessäkin. Kävelin osan matkaa, mutta silti syketaso oli n.10-15 lyöntiä yli normaalin. 

Sää kisan aikana tulisi olemaan lämmin, ellei jopa kuuma. Perjantain lämpötila oli auton mittarin mukaan n.+31 ja kolmea kymppiä hätyyteltiin lauantai iltapäivänäkin. 

Pyörän päälle lähti kaksi pulloa elektrolyyttiä + yksi puhdas vesi + geelipullo jossa 12kpl High5:n geelejä. Reitin varrelta sitte juottopisteiltä juomaa tarpeen mukaan lisää. Juoksuun lähti 1,5L elektrolyyttiä juomarepussa, sekä 6 geeliä pikkupulloissa. Ylimääräisenä, Siripirejä, muutama geelipussi ja suolaa. 

Myös kypärän valintaa joutui hieman miettimään lämpötilan vuoksi ja päädyin vaihtamaan umpinaisen aero-kypärän hyvinkin avonaiseen MTB-kypärään ja juoksulaseihin. Ratkaisuna kahdesta huonosta kuitenkin parempi. Parempi menettää hieman aikaa, kuin paistua kypärän sisälle.

Pitkälle matkalle starttasi tänä vuonna reilut parikymmentä osallistujaa. Tunnelma uintialueella oli rento, mutta toisaalta kihelmöivä jännitys oli varmasti kaikkien vatsan pohjassa. Kohta mentäisiin ja nautittaisiin matkasta.

Kisa

Uinti 1,9km 00:48:49 (sij 21/24)

Uinnin tavoite oli uida 1,9km rauhassa hötkyilemättä. Tehdä varma suoritus ja saada uintiosuudelta aika (v.2018 keskeytin uinnin). Vesi oli järjestäjän ilmoituksen mukaan +20,1C, mutta lähde pohjaisen järven lämpötila vaihteli aika jyrkästikin välillä. Uinti oli rentoa tekemistä, mutta hidasta. Toisaalta edessä olisi 154km aikaa kuroa etumatkaa kiinni, joten ennakoidusta 45min uintiajasta jäämisellä ei ollut mitään merkitystä.

Kuva: Timo Koivisto

T1 00:06:42 

Pohkeet pyrkivät kramppaamaan rantautuessa. Märkäpuvun riisumiseen tuntui kuluvan ikuisuus ja 600m juoksu T1:een meni jalkoja juoksuun totutellessa ja kramppeja vältellessä. Minuutti ylimääräistä ehkä noiden takia

Pyörä 132km 04:24:20 (sij 4/24)

Olin onnistunut sammuttamaan mittauksen sykemittarista lajia vaihtaessani, joten pyöräosuus alkoi askartelulla laittaa mittaus uudestaan päälle. Noin kilometrin kohdalla sain kellon taas päälle, ja syke oli lähes 170bpm, joten hieman painetta pois polkimilta. Jalat tuntuivat alussa todella voimattomilta ja syke aamullisen juoksun tapaan hieman koholla rasitustasoon nähden. Tavoitteena oli vetää alkuun 10km melko rauhassa keveillä kammilla, mutta siinä se syke silti pyöri 160bpm kahtapuolen. Toisaalta fiilis oli hyvä ja vauhtia piisasi, niin annoin mennä. Ensimmäinen ohitettava tuli vastaan Kittilän lentokentän tienoilla ja kaikkiaan sain kuitattua pyöräosuuden aikana 13 selkää.

Ensimmäinen 80km meni n.32km keskinopeudella Ylläsjärvelle asti. Loput 50km meni niska kyyryssä yltyvään koillisenpuoleiseen vastatuuleen polkiessa.

Lämpötila lähti laskuun tuulen myötä, joten loppumatka meni ehkä parinkymmenen asteen viileydessä. Juomaa kului pyörän päällä silti 3L ilman tarvetta tyhjennykselle. 

Pyörä oli kokonaisuutena perusvarmaa tekemistä. Ei ongelmia, eikä toisaalta euforian hetkiäkään. Poroja näkyi muutama

T2 00:02:09

Toinen vaihto meni sujuvasti ilman ongelmia. Läpsyt kannustajille ja pääsin liikkeelle M40 sarjan 4.sijalta. 

Juoksu 02:54:26 (sij 4/22) 

Jalat tuntuivat hyviltä juosta, fiilis oli korkealla ja kohta päästäisiin poluille! Ensimmäinen 6km oli kokenut reittimuutoksen viime vuodesta ja leveä latupohja oli vaihtunut neulaspolkuun. Sopi minulle. Ensimmäinen ohittaja tuli takaa Kätkää lähestyttäessä, toisaalta ensimmäiset selät tulivat vastaan Kätkän nousussa. Ilma oli viileää ja tuuli piti itikat loitolla. Oli upea tunkata ylös, sillä kohta päästäisiin asiaan! Maisemat huipulta olivat tasamaan asukkaalle jälleen kerran huikaisevat. Hauska yksityiskohta oli, että huomasin nousussa siellä täällä tavallisen retkipyörän jälkiä ja lähellä Kätkän huippua saavutinkin polkupyörää työntävän herrasmiehen, kypärä päässä (tottakai), mutta radiokuulosuojaimet ja numerolappu pyörässä saivat kyllä hetkeksi miettimään, mitä on tekeillä. 

Kätkän huipulta polku alkoi laskeutua ensin loivasti, ennen Sirkan puoleisen pään jyrkempää alamäkeä. Olin viime vuonnakin nautiskellut tästä laskusta ja tänäkin vuonna jalat pelasivat kuin unelma välillä aika jyrkälläkin teknisellä polulla. Tulin lujaa alas ja nautin!

Paluu todellisuuteen koitti kuitenkin pian Immelin rannassa, kun reitti siirtyi taas tielle kohti kylää ja Levi-tuntuirin kierrosta. Maalialueen ohituksessa oli taas upeaa kannustusta ja niin matka jatkui kohti Levi Blackin nousua. Viimeisessä huollossa sain näköyhteyden Blackin nousuun lähteneestä kolmesta kanssakilpailijasta sijoilla 3,4 ja 5.  Jyrkkä meni kohtuullisen hyvällä tasaisella puurtamisella, mutta huipulla pohkeita kiristeli krampin poikaset jo siihen malliin, että juokseminen oli vaikeaa. 3km alamäkeä meni kuitenkin suhteellisen hyvin, kun vaihdoin askelluksen voimakkaasti kantapäälle ja pidin nilkan melko stabiilina. Viimeisellä kilometrillä ennen maalia krampit jopa helpottivat, ja juoksu normalisoitui. Ihmeellistä kuinka juostessa voi palautua vielä reilun 8h tekemisen jälkeen.

Panoraman portaissa askel kulki jo hyvin ja sain askelluksen pidettyä nopeana. 


Kuva: Timo Koivisto

Maaliin ajassa 8h 16min 27s

Sijoitus kokonaiskisassa 8. (sarjan M40 kakkonen)

Kisa oli suht tasainen ja sijat 2-8 olivat kaikki n.10min sisällä. Voittaja Lieven De Rycke oli taas ihan omilla lukemillaan alle seitsemän tunnin suorituksella. (Hattu päästä, kova on kaveri!)

M40 sarjan voitto jäi 39 sekunnin päähän, ehkä se olisi ollut kirittävissä, jostain kohdasta. En tiedä, eikä sillä ole väliäkään. Olen suoritukseen todella tyytyväinen. 

Kiitokset järjestävälle seuralle upeasta työstä! Kiitokset talkoolaisille! Kaikki järjestelyt toimivat loistavasti, kaikkialla liikenteenohjaajia myöten sateli kannustusta. Reitti on upea, maisemat ovat upeita. Kiitokset perheelleni tuesta ja kannustuksesta, sekä harjoituskaudella, että kisankin aikana. Kiitos kanssakilpailijat! Kiitos Levi!

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Epäonnistuminen


Aina ei mene niinkuin suunnitellaan. Epäonnistuminen osuu kohdalle jokaiselle jossain vaiheessa. Suhtautuminen epäonnistumiseen vaikuttaa siihen koetko sen voimavaraksi vai estääkö se sinua toteuttamasta unelmiasi

Levi 28.07.2018

”Vesi oli lämmintä. Ehkä lämpimämpää, missä olin koskaan uinut märkäpuvulla. Ympärilläni oli kolmisenkymmentä muuta uimaria. Tein lämmittelyvetoja ja odotin. Mieli oli yhtäaikaa rauhallinen ja kihelmöivän jännittynyt. Torvi törähti lähdön merkiksi ja uimarit lähtivät matkaan. Minä muiden mukana. Edessä oli 1900m ja neljä kierrosta Immeljärven vettä, jota tuuli hieman aallotti. Alku meni hyvin, keskityin omaan tekemiseen.

Reitti suuntautui ulos pienestä poukamasta ja samassa tuli tunne, etten saa happea! Pysähdyin, märkäpuku kiristi, näin loittonevat uimarit edessäni, haukoin henkeä. Jatkoin uintia, hetken mieli oli rauhallinen, uinti sujui, kunnes taas yksi hengitys jäi väliin pienen aallon takia. Hätäännyin, kaikki rentous katosi uinnista, tuntui kuin vanne kiristäisi rintakehääni. Ahdistus iski, taasko kävi näin? Uin turvaveneen kylkeen ja yritin kiskoa märkäpukua ylemmäs, kiroilin ja mietin tilannetta. Päätin jatkaa, aallot keikuttivat, en löytänyt rentoutta uintiin, vilkuilin taakse milloin kärki jyrää ylitseni, vilkuilin turvavenettä, en saanut happea! Luovutin ja uin turvaveneen kylkeen. Kisani oli tässä, viekää minut rantaan.”

Pettymys oli suuri, olin fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan ja kisa johon olin osallistumassa oli toinen kauden pääkisoistani.

Edellä oli kuvaus ensimmäisestä kymmenestä minuutista Extreme Finntriathlon Levin pitkänmatkan kisasta, jossa jouduin keskeyttämään jo uintiosuuden alussa. Se mitä tapahtui seuraavien minuuttien aikana, muutti suhtautumiseni itseeni, kisaamiseen ja harjoitteluun.

”Roikun veneen perässä matkalla rantaan. Nousin laiturille, jossa minua oli vastassa kisaorganisaation edustaja, sekä ensiapuhenkilö. Vastasin jotain lyhyesti rutiinikysymyksiin, ”mitä tapahtui, oletko OK, tarvitsetko ensiapua?” Kunnes minulta kysyttiin, ”haluatko jatkaa kisassa mukana? Siis keskeyttäneenä, mutta voit silti tehdä pyörä- ja juoksuosuuden loppuun?”

Se tarkoitti 130km:n pyöräilyä ja perään 22km:n polkujuoksua, yhteensä noin 7h vauhtikestävyysharjoitusta ja noin 1700:aa korkeuserometriä. Mietin kaksi sekunttia ja vastasin hymy huulilla ”Tottakai!”

Häpeän kupla

Olin keskeyttänyt aiemminkin, sprinttikisan edellisenä vuonna. Tilanne oli samankaltainen. Haukoin vettä, hätäännyin ja keskeytin. Olisin silloinkin saanut mahdollisuuden suorittaa kisan loppuun keskeyttäneenä, mutta sulkeuduin omaan häpeän ja vihan kuplaani. Häpesin ja vihasin itseäni, olin epäonnistunut katsojien edessä, olin keskeyttänyt. Olin valmis hautaamaan tuolloin koko suuren unelmani Ironmanin suorittamisesta jonain päivänä. Olin valmis myymään pyöräni, olin valmis luovuttamaan. Kuten arvata saattaa, en kisannut sinä päivänä kilpailua loppuun, vaan puhisin tuolloin tunnin verran kuplassani, kunnes saatoin edes puhua kenellekään!

Jokainen epäonnistuu joskus ja minulle ensimmäinen epäonnistuminen osui tuohon sprinttikisaan. En osannut käsitellä ollenkaan sitä, että en pystynytkään suoriutumaan siitä, mistä suurinosa muista kanssakilpailijoista suoriutui. Vertasin itseäni heihin, olin mielestäni epäonnistuja heidän rinnallaan. Ajatus siitä, että olen epäonnistuja sai minut vihaamaan itseäni, sillä en tietenkään halunnut olla epäonnistuja. Ajatus epäonnistumisesta sai minut suunnittelemaan pyörän myyntiä, vaikka pyöräosuus on minun ehdoton vahvuuteeni triathlonissa. Olin valmis hautaamaan koko unelmani Ironmanista, vain siksi, että minulla oli ajatus, että olen huonompi kuin muut. Ajatus siitä, että olin epäonnistuja.

Epäonnistujasta onnistujaksi

Nyt Levin kisassa, uinnin keskeytyksen jälkeen olin täysin erilaisessa mielentilassa. Pystyin hyväksymään sen, että olin keskeyttänyt. Tiesin olevani fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta tiesin että uintini suhteen oli otettava taas lusikka kauniiseen käteen. Kehittyäkseni uimarina, minun olisi harjoiteltava lisää etenkin avovesiuintia, se tuli selväksi. Se oli fakta, jota ei voinut muuttaa. Miksi siis jäädä vellomaan sen asian kanssa? Jos en voinut suorittaa koko kisaa läpi, voisin ehkä tehdä parhaani siinä hetkessä. Voisin tehdä parhaani pyöräosuudella ja ennen kaikkea polkujuoksussa, jota olin odottanut paljon!

Kun olin vastannut kisaorganisaation edustajalle: ”Tottakai!”, olin siinä samassa hetkessä taas täynnä intoa, täynnä adrenaliinia, halua tehdä parhaani.

Näin jälkeenpäin muistelen Levin kisaa yhtenä parhaimmistani, vaikka keskeytinkin. Vieläkin syke nousee, tunnen adrenaliinin virtaavan kehooni ja karvojen nousevan pystyyn, kun mietin kisan kulkua. Pyöräosuus kulki kokonaisuutena hyvin. Vaikka välillä oli vaikeampia hetkiä, löysin keinot niistä ylipääsemiseen. Juoksuosuus oli yhtä juhlaa. Vaikka reitti oli paikoin haastava, onnistuin pitämään vauhdin yllä ja pystyin toteuttamaan ennakkosuunnitelmaani. Olin niin iloinen siitä, että päätin jatkaa! Tunsi oloni vahvaksi, saavutin edellämenijöitä, saavutin minut pyöräosuuden puolessa välissä ohittaneen kilpakumppanin 60km myöhemmin Levi Blackin nousussa. Yhtäkkiä ymmärsin, että jos itsestä tuntuu välillä pahalta, ei se kauhean helppoa ole kanssakilpailijoillakaan.

Jos olisin uintiosuuden jälkeen käpertynyt taas omaan kuplaani, koko tämä hieno päivä olisi jäänyt minulta kokematta! En olisi saanut tuntea sitä riemua, kun askel on kevyt vielä pitkän pyöräosuuden jälkeen. En olisi voinut ihailla Levitunturin huipulta avautuvia kesäillan maisemia, kun juoksen rennosti alamäkeen kohti maalia. En muistellut epäonnistumista uinnissa, olin vain onnellinen siinä hetkessä. Olin tehnyt parhaani! Edes se fakta, että perusuinnilla olisin ollut tulosluettelossa aika korkealla, ei vähentänyt riemuani. Ei tarvinnut jossitella, olin onnellinen siinä hetkessä hyvien suoritusten jälkeen.

Kuva:Finntriathlon

Mitä tapahtui?

Näiden kahden tilanteen välillä oli aikaa kulunut noin vuosi, mutta ero niiden välillä oli huima. Jotain oli tapahtunut, mutta mitä?

Sprintin jälkeen, kun pahin pettymys oli haihtunut, puhuin asiasta kaikken kanssa jotka vain jaksoivat minua kuunnella. Silloisen valmentajani, vaimoni ja treenikavereitteni kanssa. Sainpa myös puhelimitse psyykkistävalmennusta asian käsittelyyn. Kaikkien taholta viesti oli selkeä. Jokaiselle tapahtuu epäonnistumisia, ei muuta kuin eteenpäin tavoitetta kohti, ilman vellomista mennessä. Saatoin edelleen pitää itseäni triathlonistina. Viikko tuon sprintin keskeytyksen jälkeen tein ensimmäisen puolimatkani Tahkolla täysin ongelmitta.  Levin kisan kohdalla tilanne oli jo kertaallen käsitelty, eikä se enää musertanut unelmiani., eikä tehnyt minusta huonompaa ihmistä. Aina kaikki ei suju suunnitelmien mukaan ja on vain hyväksyttävä tilanne ja tehtävä parhaansa. Tilanne ei muutu jäämällä siihen vellomaan. Miksi luovuttaisin, jos sijaan voisinkin tehdä parhaani siinä tilanteessa?

Voi sanoa, että epäonnistuminen tekee ihmisestä inhimillisemmän. Kukaan meistä ei ole täydellinen, jokainen epäonnistuu joskus. Epäonnistumista ei tule pelätä, eikä lakata tekemästä itselle tärkeitä asioita vain siksi, että siihen liittyy riski epäonnistumisesta. Jokaisessa epäonnistumisessa on kyse tilaisuudesta oppia jotain uutta itsestä tai tilanteesta. Jokainen epäonnistuminen tekee meistä vahvemman, miksi siis pelätä sitä?

Uskalla!

Voit kokeilla suhteuttaa kokemaasi epäonnistumista. Mikä tosiasiassa muuttui epäonnistumisen jälkeen? Aurinko nousi seuraavanakin aamuna. Perheesi, puolisosi, lapsesi todennäköisesti rakastavat sinua ihan yhtä paljon, vaikka olisitkin mielestäsi epäonnistunut.

Uskalla tavoitella isojakin tavoitteita, unelmiasi! Uskalla uskoa itseesi ja tehdä töitä tavoitteittesi eteen. Ja jos ja kun jossain vaiheessa epäonnistut, niin voit vain todeta asian, että näin kävi. Nouset ylös, pyyhit pölyt vaatteistasi ja mietit mitä hienoa voit saavuttaakaan kun jatkat!

Blogin etusivu

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Keskinkertaisen treenin aika

Kuplia

Jokainen meistä elää omanlaisessaan sosiaalisen median kuplassa, jonne tulviva informaatio värittyy sen mukaan, mistä pidämme, mitä seuraamme ja mistä olemme tykänneet.

Liikuntaa harrastavilla ihmisillä tuo kupla on täynnä kanssaihmisten postaamia toinen toistaan kovempia suorituksia. Hymyleviä selfieitä juoksulenkiltä, kuvia sykemittarin näytöistä, linkkejä postaajien omiin blogeihin, jossa he hehkuttavat tekemisiään, jne..

Mutta näin se toimii! Jokainen meistä haluaa postata sen kuvan someen, juuri silloin kun siellä lenkillä tossu kulki ja fiilis oli hyvä. Ja tottakai jokainen haluaa jakaa huippuhetkensä hyvistä menestyksistä kisoissa tai hyvin kulkeneista treeneistä. Näin minäkin teen, sen enempää ajattelematta. Teen sen vain, kun fiilis on hyvä ja hyvässä fiiliksessä on mukava postailla hyvän fiiliksen kuvia!

Keskinkertaisen treenin aika

Mutta joskus ei vaan kulje. On ehkä vähän lentsua, tulossa tai menossa. Töissä stressaa, kotona stressaa, stressaaminen stressaa. Vähän pitää patistaa itseään lenkille, tai salille. Treeni tuli tehtyä, muttei siitä viitsi paljoa huudella, oli sen verran vääntämistä. Oli sen keskinkertaisen treenin aika.

Seuraamme asiakkaiden kanssa treenien kulkua fiilismittarein. Yleensä asteikolla 1-5. Joidenkin kanssa olemme keskustelleet asiasta, että on ihan OK välillä laitttaa myös asteikon alapään lukemia harjoituspäiväkirjaan. Jos niiden määrä alkaa nousta, niin asiaan voidaan puuttua, mutta on ihan normaalia, että vaihtelua tulee. Kun fiilismitari on kalibroitu sen keskinkertaisen ”ihan OK”- treenin mukaan, niin silloin ne vitosen treenit ovat oikeasti niitä huippuhetkiä!

Kun harrastaa liikuntaa säännöllisesti, niin näitä keskinkertaisia treenejä vain tulee. Tulee niitä huippufiiliksiäkin, mutta ei se aina ole sellaista ilotulitusta se tekeminen, että siitä viitsisi paljoa meteliä pitää. Niinpä sosiaalinen media antaakin hieman vääristyneen kuvan siitä, mitä säännöllien harjoittelu on, kun sinne kuplaamme tunkee niitä toinen toistaankin iloisempia kanssaliikujia, mitä upeampien suoritustensa kanssa.. Herkästi keskinkertaisen, vähän väkisin  tehdyn treenin jälkeen mieleen hiipii negatiivisia ajatuksia. Alamme verrata itseämmä muihin kanssaliikkujiin, fiilismittari laskee, into tehdä harjoituksia laskee ja sohvat ja netflixit alkaa vetää puoleensa.

Peruspuurtamista kohti tuloksia

Sen sijaan olisi ehkä järkevämpää miettiä omaa tilannetta, eikä verrata itseään muihin. Voi verrata omaa tekemistään vaikka vuoden takaiseen. Tai ajatella, mikä siinä hetkessä oli parasta mitä pystyit tekemään. Sinänsä keskinkertainen treeni ajaa kuitenkin asiansa. Se tuottaa sen harjoitusvaikutuksen, minkä tuottaa. Se vie tekemistä hieman kohti sitä tavoitetta, vaikka suuria riemunkiljahduksia ei olisi kuulunutkaan. Keskinkertainen treeni on sitä peruspuurtamista, jotta niitä loistokkaita hetkiä treeneissä tai kisoissa ylipäätään voi odottaa.

Ollaan iloisia keskinkertaisistakin treeneistä! Jos sillä hetkellä ei kulkenut, oli tilanne kuitenkin parempi, kuin olisit jäänyt sohvalle. Pieni askel kohti tavoitetta, eikä poispäin siitä. Ehkä seuraavalla kerralla on tossu syönnillään tai suksi tai pyörä kulkee. Silloin voimme nauttia hyvin tehdystä työstä ja vaikka postata sen lenkkiselfien someen 🙂

Mukavia treenejä kaikille!

Lisää luettavaa: Blogin etusivu

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Valmennusfilosofiani

Jokaisella valmentajalla on oma tapansa valmentaa. Ei ole yhtä oikeaa tai yhtä yksiselitteisesti väärää tapaa tehdä valmennustyötä. Mikko Törmälehdon kirjasta Valmennuksella voittoon inspiroituneena päätin itsekin kirjoitaa auki oman tapani valmentaa, oman valmennusfilosofiani.

Auki kirjoitettu valmennusfilosofia auttaa minua valmentajana pitämään valmennuksen laadun korkeana, sillä se toimii selkeänä ohjenuorana minulle. Asiakkaan näkökulmasta selkeä valmennusfilosofia auttaa asiakasta valitsemaan lukuisten valmentajien joukosta juuri sen omaan ajatusmaailmaan sopivan ja asiakkaan omia tavoitteita tukevan valmentajan. Se kertoo asiakkaalle jo ennalta, millainen tapa valmentajalla on valmentaa.

Tässä on minun tapani, olkaapa hyvä!


Valmennusfilosofia – Valmentaja Pekka Kauranen

“Urheiluun liittyy hauskuuden velvoite” -Tahko Pihkala

Urheilun,  siis harjoittelun,kisaamisen ja liikunnan ylipäätään tulee olla lähtökohtaisesti hauskaa. Pyrin laatimaan harjoitusohjelmat siten, että tekeminen on kivaa ja se lisää asiakkaan motivaatiota. Hauskuus ei tarkoita, että harjoittelu olisi yksinomaan helppoa ja etteikö asioita tehtäisi tosissaan.

Tavoitteellisuus, asiakkaan itsensä asettamat tavoitteet

Valmennus lähtee liikkeelle asiakkaan itsensä asettamia tavoitteita kohti. Yhteisessä keskustelussa kartoitetaan arjen haasteet ja miten ne voidaan ottaa huomioon harjoittelussa. Asiakas pääsee sillä tavoin myös vaikuttamaan harjoitusten sisältöön.

Ei niin paljon kuin mahdollista, vaan sen verran kuin on tarpeen

Koska kaikki harjoittelu valmennuksessani on tavoitteellista, asiakkaan itse asettamiin tavoitteisiin tähtäävää, on myös tärkeä muistaa, ettei yritetä tehdä niin paljon kuin mahdollista, vaan sen verran kuin on tarpeen asiakkaan tavoitteisiin pääsemiseksi. Jokaisella harjoituksella on joku merkitys, joka palvelee asiakkaan tavoitteen saavuttamista. Valmennuksessani kiinnitetään erityishuomiota palautumiseen ja kokonaiskuormituksen hallintaan.

Realistisuus

En lupaa asiakkaalleeni kuuta taivaalta. Keskustelemme tavoitteiden realistisuudesta yhdessä. Jos tavoite ei ole realistinen nyt, se voi olla ehkä sitä myöhemmin. Hahmottelemme polun kohti tavoitteita yhdessä

Laatu edellä, Määrä ei korvaa laatua

Valmennuksessani keskitymme tekemään asiat hyvin. Harjoittelussa keskitytään lajitekniikkaan, huolellisiin alku- ja loppuverryttelyihin. Vaalimme laatua, jätämme mieluummin toiston tekemättä tai intervallissa vedon vetämättä, jos tekemisen laatu ei pysy kunnossa.

Vastuullisuus

Vaikka asiakkaalla on viime kädessä vastuu omista päätöksistään ja tekemisistään, koen silti valmentajana vastuuta asiakkaan hyvinvoinnista. Valmennuksessani ei käytetä pikaratkaisuita, eikä oikoteitä, jotta tavoitteita saavutettaisiin nopeammin, vaan keskitymme pitkäkestoisempiin ratkaisuihin parantaa asiakkaan hyvinvointia ja mahdollisuutta saavuttaa asettamansa tavoitteet.

Nousujohteisuus

Kaikki harjoittelu on lähtökohtaisesti nousujohteista. Nousujohteisuus  löytyy niin vuosisuunnitelmasta, kuin yksittäisen harjoituksenkin sisältäkin

Vuorovaikutuksellisuus, kunnioitus ja nöyryys

Valmennuksessani pyrin luomaan  asiakkaan ja valmentajan välille, avoimen ja luottavainen ilmapiirin, jossa asiakkaan on helppo olla ja arjesta tulevat haasteet on helppo viestiä myös valmentajalle.

Ilman asiakasta ei ole valmentajaa ja luottamuksen osoitus asiakkuudesta otetaan nöyränä vastaan. Valmennuksessa vallitsee molemminpuolisen kunnioituksen ilmapiiri.

Kokonaisvaltaisuus

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja valmennuksessa pyritään ottamaan kaikki osa-alueet huomioon. Liikunta, Lepo, Palautuminen, Arki (perhe & työ & sosiaaliset suhteet)

Sairaana ei treenata

Kannustan asiakasta kuuntelemaan itseään, oman kehon viestejä. Sairaana harjoittelu tai kilpaileminen on riski asiakkaan hyvinvoinnille ja pitkittää toipumista. Kevyt liikunta ja arkiaktiivisuus toipumisaikana on suositeltavaa

Epäonnistuminen on mahdollisuus oppimiseen

Jokainen epäonnistuu joskus kisassa tai harjoituksessa. Valmennuksessani epäonnistuminen pyritään kääntämään tilaisuudeksi oppia jotain uutta, joko itsestä tai tilanteesta. Myöskään valmentajana en ole täydellinen, mutta kaikki päätökset tehdään sen hetkisen parhaan tiedon mukaisesti. Mahdollisista epäonnistumisista ja virheistä myös valmentaja pyrkii oppimaan mahdollisimman paljon.

Asiakkaan oman oppimisen tukeminen

Valmennuksessani pyrin jättämään tilaa asiakkaan omille oivalluksille. Pyrin tukemaan asiakkaan halua ottaa asioista itse selvää ja lisäämään omaa tietotaitoaan harjoitelun ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin suhteen

Keep It Simple

Valmennuksessani harjoittelu pyritään pitämään niin yksinkertaisena kuin mahdollista. En pönkitä omaa asemaani erikoisuuksilla, vaan keskitymme perusasioihin. Kaikki valmennuksessani perustuu tutkittuun tietoon

Monipuolisuus

Vaikka kyseessä olisi yhteen lajiin keskittyvä urheilija tai kuntoilija, pyritään harjoitusohjelma pitämään monipuolisena monotonisuuden ja rasitusvammojen estämisen vuoksi


Kiitokset Mikolle, inspiroivasta kirjasta!

Mikkoon pääset tutustumaan facebookin valmentajasivuilla

Valmennuksella voittoon – kirjaan pääset tutustumaan täältä

Kiinnostuitko valmennuksesta, haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä

Seuraa, tykkää, jaa...:)