7 viikkoa valmennuksessa

7 viikkoa valmennuksessa on kertomus yhteistyövalmennettavani Riikan asiakkuuden ensimmäisistä viikoista. Ensimmäisten viikkojen aikana valmennus asettuu uomiinsa. Opimme hieman tuntemaan toisiamme ja toistemme ajatusmaailmaa. Kuntotestit on tehty ja valmentajana minulla on kuva siitä, mistä lähdemme liikkeelle. Perustekeminen kohti tavoitetta alkaa, mahdollisimman mukavalla ja motivoivalla tavalla luonnollisesti. Annetaanpa Riikan kertoa kokemuksistaan!

Riikka talvisessa metsässä
Asiantuntijan räätälöimä valmennus on arjen luksusta

7 viikkoa valmennuksessa

Takana on nyt seitsemän viikkoa henkilökohtaista valmennusta, jossa minulle on räätälöity tavoitteeni, eli Karhunkierroksen 55 km, mukainen harjoitusohjelma. Aloitimme marraskuun alussa ja valmennuksen on määrä päättyä kisoihin 23.5.2020 tai hieman sen jälkeen.

Olemme tavanneet Pekan kanssa kolme kertaa kasvotusten: aloitustapaamisessa, kehonpainotreeneissä ja juoksutekniikkaharjoituksissa. Täytän lähes päivittäin vuorovaikutteista harjoituspäiväkirjaa. Pekka kirjaa päiväkirjaan treenit ja lepopäivät sekä niihin liittyvät tarkemmat tiedot, mitä treenissä kannattaa painottaa tai ottaa erityisesti huomioon. Minä puolestani merkitsen päiväkirjaan sovitut tiedot: harjoituksen ajan ja matkan, keskisykkeen sekä oman fiiliksen treenistä. Tiedän ennakkoon aina noin 2 viikon treeniohjelman. Kahden viikon treenisykli oli oma toiveeni, sillä minulle on tärkeää voida suunnitella menoja ja tekemisiäni hyvissä ajoin.

Lisäksi viestimme useita kertoja viikossa sähköisten kanavien kautta. Esimerkiksi eilen Pekka lähetti linkin huippumielenkiintoisen artikkeliin. Kysyn myös usein neuvoa tai apua – kun sykkeet nousevat pilviin jo kävellessä tai vatsalihasliike ei onnistu, vaikka kuinka yritän. Pekka auttaa aina nopeasti ja tsemppaa eteenpäin. Äärettömän iso kiitos siitä hänelle!

Harjoittelua ja lepoa

Valmennus on tällä hetkellä iso osa elämääni. Haluan asian olevankin niin, sillä tavoitteen saavuttaminen on minulle tärkeää ja harjoittelu tuo iloa arjen keskelle – jotain uutta, jännittävää, odotettavaa!

Harjoituksia on viisi kertaa viikossa ja ne ovat hyvin erilaisia: kävelyä, juoksua, mäkitunkkausta, kehonpainotreeniä ja uimista. Pekka myös keksii välillä hauskoja uusia lajeja kuten takaperinjuoksu. Sovimme, että ensi vuoden alussa kokeilen lumikenkäilyä. Tekeminen on pääsääntöisesti monipuolista ja hauskaa. Aikaa treeneille on löytynyt aina hyvin!

Harjoitukset ovat peruskuntoa rakentavia eli sykealueella mennään noin 115–130 välillä. Yksi harjoituskerta kestää yleensä 1–2 tuntia. Treenin jälkeen olo on yleensä reipas ja energinen. Hyvin harva harjoitus tuntuu raskaalta. Treenaan yksin, sekä porukalla mieheni ja koiramme kanssa.

Lepopäiviä on viikossa kaksi. Voin merkata kalenteriin, milloin haluan lepopäivät pitää. Tämä mahdollistaa arjen ja harjoitusten joustavan yhteensovittamisen. Lepopäivinä teen yleensä jotain hauskaa tai tarpeellista – katson leffoja, näen isääni ja veljeäni, kokkailen isomman satsin ruokaa tai käyn jouluostoksilla. Kehoni tuntuu tykkäävän tästä rytmistä, sillä se ei ole lainkaan väsynyt tai kipeä, vaikka treenaan useammin kuin koskaan ennen. Tuntuu, että myös nukun paremmin.

Ihmeellistä lisäenergiaa

Valmennuksen aikana olen ollut mielestäni aikaansaavempi sekä töissä että kotona. Tartun usein toimeen saman tien – jos voin tehdä sen nyt, miksi odottaa. Treenaaminen on antanut minulle ihmeellistä lisäenergiaa, joka on todella tervetullutta tähän pimeimpään vuodenaikaan. Ajattelen myös monia vähän ikävämpiä/tylsempiä arkiaskareita kuten siivoamista liikuntana, joka on antanut uutta perspektiiviä tekemiseen. Jos lumityöt tai imuroiminen vievät kohti päämäärääni, sitten vain hihat heilumaan!

Valmennus on minulle myös eräänlaista arjen luksusta. Toinen ihminen, alan ammattilainen auttaa minua matkallani kohti päämääräni. Voin luottaa, että teen oikeita asioita. Se on valtavan helpottava tunne!

Tästä on hyvä jatkaa! Toivottavasti pysytte mukana matkallani.

Terveisin Riikka Harjula #riikkagoesnutskk55

Riikan edelliset blogikirjoitukset:

Miksi juoksen? 24.11.2019

Matkalla Karhunkierrokselle 01.11.2019

Valmentaja Pekka Kauranen

Pekan Valmennusfilosofia

Instagram Facebook

Seuraa, tykkää, jaa...:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *